Armon valtaistuimen eteen

 

Kävelin kotia kohti kylmässä viimassa huppu vielä pipon päälle nostettuna, kun huomasin jalkakäytävällä kylmässä värisevän linnun. Ensin luulin, että sillä oli niin kylmä, ettei se enää pystynyt lentämään, mutta kyllä se siitä lentoon pyrähti. Selvisikö se tästä takatalvesta, en tiedä. Voi olla, ettei selvinnyt.

Kun jatkoin matkaa, mielessäni alkoi soida Lasse Heikkilän laulu, jossa sanotaan: ”Kun ulvoo sieluissamme liian kylmät tuulet, kun hiipuu huulillemme virsi voimaton. Tiedämme, että sinä kuiskaukset kuulet. Pois pyyhit synkät pilvet tieltä auringon.” Tämä kylmä ilma tuntuu kurjalta, mutta silti pahempaa on, jos sielullamme on kylmä. Laulussa mainitaan suru, masennus, alakulo, lama, työttömyys, päihteet, huoli huomisesta, yksinäisyys ja rakkauden puute asioina, jotka vaikuttavat sieluumme kylmän tuulen tavoin.

Ihmisen elämässä on aikoja, jolloin tuo kylmä viima puhaltaa. Jeesus on myös elänyt ihmisen elämän ja kokenut sen vaikeudet. Heprealaiskirjeessä sanotaan Jeesuksesta: ”Meidän ylipappimmehan jos kukaan kykenee ymmärtämään vajavuuksiamme, sillä häntä on koeteltu kaikessa samalla tavoin kuin meitäkin koetellaan; hän vain ei langennut syntiin. Astukaamme sen tähden rohkeasti armon valtaistuimen eteen, jotta saisimme armoa ja laupeutta, löytäisimme avun silloin, kun sitä tarvitsemme. (4:15-16)

Me saamme ja meidän oikeastaan täytyisikin mennä kaikkien vaikeuksiemme kanssa ensimmäisenä Jeesuksen luo. Hän kuulee heikon huokauksemmekin. Hänen läsnäolonsa lohduttaa ja hoitaa. Me tarvitsemme myös toisia ihmisiä tuon sielun kylmyyden hoitamiseen. Kun käännymme kaikessa armahtavan Jeesuksen puoleen, hän myös auttaa meitä olemaan lähimmäisiä toisillemme ja huomaamaan toisten ihmisten hädän.

Kylmien tuulten puhaltaessa yhteiskunnassamme on tärkeää, että noudatamme Jeesuksen meille antamaa käskyä: ”Rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne. (Joh. 13:34) Jeesus vuodattaa meihin rakkauttaan ja tahtoo, että me jaamme sitä eteenpäin. Ollaan siis ystäviä toisillemme ja huolehditaan toistemme tarpeista siinä, missä pystymme.

Onnellinen Jumalan yhteydessä

 

Näin muutama viikko sitten lehdessä sarjakuvan, jossa majava seisoi surullisena. Ajatuskuplassa oli sanat: Elämälläni ei ole mitään tarkoitusta. Seuraavassa ruudussa majava itki valtavin kyynelin ja sanoi: Elämäni on täysin hyödytön. Viimeisessä ruudussa majavan ympärille oli kasvanut kukkameri.

Tuo sarjakuva on puhutellut minua siitä saakka, kun sen näin. Meidän ihmisten on usein vaikea nähdä sen hetkistä elämäntilannettamme pidemmälle. Moni yksinäinen ihminen kokee juuri tuolla tavalla, että hänen elämällään ei ole mitään merkitystä. Silti juuri monet yksineläjät ovat ahkerimpia rukoilijoita ja heidän rukoustensa seurauksena voi tapahtua paljon hyvää. Monet kukat alkavat kukkia, vaikka he eivät ehkä niitä itse pääse näkemään.

Vuorisaarnassaan Jeesus opetti, ketkä ovat autuaita. Autuas tarkoittaa ikuisesti onnellista Jumalan yhteydessä. Ihan ensimmäiseksi Jeesus sanoo autuaiksi hengessään köyhiä ja murheellisia. Heille hän lupaa taivasten valtakunnan ja lohdutuksen. Kun tunnen itseni syntiseksi ja hengellisesti mitättömäksi, murheelliseksi siitä, etten pysty Jumalan tahtoa täyttämään, silloin tarvitsen Jeesusta. Saan turvautua hänen armoonsa ja luottaa siihen, että hän vie minut ikuiseen elämään. Jeesus antaa minulle lohdutuksen jo tässä elämässä ja ikuisen onnen Jumalan yhteydessä.

Voin luottaa Jeesuksen lupaukseen, mutta silti oloni on usein niin kuin tuolla majavalla, enkä ymmärrä elämääni. Usein olen liian kiinnittynyt sen hetkiseen elämäntilanteeseeni. Ajattelen, että olisi voimaannuttavaa keskustella uskonystävien kanssa enemmän iankaikkisesta elämästä. Voisimme yhdessä pohtia, millaiseksi kuvittelemme uuden maan ja taivaan. Ajattelen, ettei ole väärin kuvitella iankaikkisia asioita, vaikka emme oikeasti siitä paljon tiedäkään. Mutta kun puhumme ihanimmista asioista, mitä voimme kuvitella, se voi saada meissä aikaan iloa jo tähän hetkeen.

Jos haluat, voit kirjoittaa kommentteihin jotain sinun mielestäsi tosi kaunista ja ihanaa. Tällä tavalla voimme vahvistaa ja virkistää toinen toisiamme ja antaa odotuksen iloa elämään. Minä haluan tuoda silmiesi eteen täynnä kukkivia krookuksia olevan puutarhan.

Tien varrelta

 

Viime viikon lumimyräköiden jälkeen lumet ovat sulaneet vauhdilla. Olin juuri kävelyllä ja ilma tuntui tosi keväiseltä; aurinko paistoi ja linnut lauloivat. Samalla surukseni huomasin, miten teiden varret olivat täynnä roskia. Tuntuu tosi kurjalta, että ihmiset heittävät roskia luontoon eivätkä laita niitä roskiksiin. Tuntuu siltä, etteivät he arvosta omaa elinympäristöään, koska eivät halua sen pysyvän siistinä.

Tästä tuli mieleeni, miten nuo roskat voisivat kuvata meidän syntisiä tekojamme. Me heittelemme ilkeitä sanoja ympäristöömme ja teemme itseämme ja läheisiämme vahingoittavia tekoja. Ihminen, joka ei välitä käytöksensä aiheuttamasta vahingosta, jättää tuon saastan huomiotta. Kun taas sellainen ihminen, joka huomaa väärät tekonsa, pyytää niitä anteeksi. Sitä voisi kuvata vaikka pudonneen roskan nostamisena roskikseen.

Kun Jeesus oli pääsiäisaterialla opetuslastensa kanssa, hän alkoi pestä heidän jalkojaan. Pietari sanoi Jeesukselle, ettei tämä saisi pestä hänen jalkojaan. Silloin Jeesus sanoi Pietarille: ”Jos minä en pese sinua, ei sinulla ole sijaa minun luonani.” Silloin Simon Pietari sanoi: ”Herra, älä pese vain jalkojani, vaan pese myös kädet ja pää.” Tähän Jeesus vastasi: ”Se, joka on kylpenyt, ei tarvitse pesua. Hän on jo puhdas.” (Joh. 13:6-10)

Kun olemme saaneet vastaanottaa pelastuksen Jeesuksen sovintotyön tähden, silloin Jeesus on pessyt meidät kokonaan. Pelastettuinakin me kuitenkin likaannumme eli teemme syntiä ja siksi meidän tulee joka päivä mennä Jeesuksen luo, jotta hän pesee syntimme pois. Vaikka me saamme aina mennä Jeesuksen luo saamaan syntimme anteeksi, meidän ei kuitenkaan ole tarkoitus tahallisesti tehdä vääriä tekoja ja vahingoittaa lähimmäisiämme ajatuksin, sanoin ja teoin. Alun roskaamiskuvaa käyttääkseni, meidän ei kuulu heitellä roskia matkallemme, vaan kulkea Pyhän Hengen opastamana lähimmäisiämme rakastaen ja arvostaen. Huolehditaan itsestämme, läheisistämme ja Jumalan meille antamasta ihanasta maasta. Hyvää kevättä sinulle!

Toivon silmin

 

Tänä pääsiäisenä olen erityisesti miettinyt sitä, mitä meille kerrotaan Markuksen evankeliumissa pääsiäisaamun tapahtumista (luku 16). Magdalan Maria, Jaakobin äiti Maria ja Salome olivat ostaneet tuoksuöljyä mennäkseen voitelemaan Jeesuksen ruumiin. Matkalla he pohtivat, kuka auttaisi heitä vierittämään kiven pois haudan suulta. Haudalle tultuaan he huomasivat, että kivi oli jo vieritetty pois.

He menivät hautaan ja näkivät siellä enkelin. Naiset säikähtivät. Enkeli sanoi heille: ”Älkää pelästykö. Te etsitte Jeesus Nasaretilaista, joka oli ristiinnaulittu. Hän on noussut kuolleista, ei hän ole täällä.” Sitten enkeli käski naisten mennä viemään viestiä opetuslapsille. Naiset kuitenkin pakenivat järkytyksestä vapisten, eivätkä kertoneet kenellekään mitään, koska he pelkäsivät.

Naisten pelko on ymmärrettävää. Vaikka Jeesus oli kertonut opetuslapsilleen, että hän nousee kolmantena päivänä ylös, oli se kuitenkin asia, jota Jeesuksen lähimmätkään ihmiset eivät osanneet tuossa tilanteessa ajatella. Jos me kohtaamme jonkin täysin odottamattoman ja selittämättömän asian, on pelko ja pakeneminen luonnollinen reaktio.

Sitten evankeliumissa kerrotaan, että Magdalan Maria tuli haudalle ja Jeesus ilmestyi hänelle. Nyt Maria uskoi ja vei sanan Jeesuksen ylösnousemisesta opetuslapsille. Ajattelen, että enkelin sanat olivat herättäneet Mariassa toivon ja siksi hän palasi haudalle. Maailma näyttää ihan erilaiselta riippuen siitä, katsooko sitä toivon vai toivottomuuden silmin.

Me saamme elää Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeistä aikaa. Meillä ei ole mitään pelättävää, ei elämässä eikä kuolemassa. Kun me uskomme, että Jeesus on sovittanut syntimme, me saamme elää Jumalan rauhassa. Meidän ei tarvitse pelätä, miten meille käy. Valitettavasti me uskovatkin liian helposti menetämme toivomme elämän haasteiden edessä. Meillä on kuitenkin Pyhä Henki elämämme matkaoppaana. Me saamme luottaa siihen, että elämämme on kaikilta osin Jumalan tiedossa. Se ei anna meille lupaa leväperäisyyteen, vaan meidän tehtävämme on viedä evankeliumia eteenpäin ja palvella toinen toisiamme Jeesuksen antaman esimerkin mukaan. Iloitaan siitä, että Jeesus on voittanut kuoleman vallan ja lahjoittanut meille ikuisen elämän. Katsotaan elämää toivon silmin ja luotetaan siihen, että Jeesus on meidän kanssamme joka hetki.

Hoosianna, Daavidin Poika!

 

Armontervehdys rakkaat ystävät. Haluan tänään kirjoittaa sellaisesta asiasta, kun viime viikonloppuna kuuntelin Kokkolasta kirkonmenoja ja siellä luettiin Raamatusta Matteuksen evankeliumista luvusta 21 jakeet 15–16. Tässä kohdassa Jeesus on ensin kaatanut rahanvaihtajien pöydät ja uhrilintujen myyjien jakkarat ja sanonut, että te olette tehneet temppelistä rosvojen luolan. Temppelissä oli kuitenkin myös lapsia, jotka alkoivat huutaa: ”Hoosianna, Daavidin Poika!”. Tästä ylipapit ja lainopettajat suuttuivat.

Se, mikä minulle tässä kirkastui, on, kun Jeesus sanoi näille ylipapeille ja lainopettajille: ”Ettekö ole koskaan lukeneet tätä sanaa: ’Lasten ja imeväisten suusta sinä olet hankkinut kiitoksesi.” Minua jäi puhuttelemaan tuo sana ’imeväisten’. Lasten ja imeväisten, eli ihan pienillä lapsillakin on usko Jeesukseen. Olen itse miettinyt tätä asiaa ja puolustanut sitä, että lapsella on usko. Martti Luther sanoo jossain, että lapsi menettää lapsenuskonsa noin seitsemän vuoden iässä.

Kun Pietari tunnustaa Jeesuksen Messiaaksi, Jeesus sanoo, ettei sinulle ole tätä ilmoittanut kukaan muu kuin Pyhä Henki. Me emme voi ylistää ja kiittää Jeesusta, ellei Pyhä Henki sitä kirkasta.

Tällä haluan sanoa, että on ihanaa, että meillä on lapsikaste. Lapsia saisi yhä enemmän kastaa ja sellaisiakin perheitä, joita ei ole kastettu, niin ihan perhekunnittain niin kuin ennen muinoin on tehty. Kasteopetusta pitäisi sitten jatkaa. Kummien pitäisi puhua Jeesuksesta ja myös kotona me voisimme puhua Jeesuksesta lapsille. Sillä tavalla usko kasvaa, pysyy ja kantaa.

Jeesus on uskon antaja ja päättäjä. Hän todella on lapsille ja jopa vauvoille antanut uskon. Se on ihmeellinen asia. Lukekaa itse Raamatusta Matteus 21. Minä tiedän, että tästä on kristittyjen kesken erimielisyyksiä. On niitä, jotka sanovat, että usko on aikuisen tietoinen ratkaisu. Mutta tätä ihminen ei itse kykene päättämään. Jeesus sanoo, että hän on uskon antaja. Tänä päivänäkin Jeesus on uskon antaja sinulle ja minulle, rakas ystävä. Me saamme olla hyvässä turvassa ja lohdutettuna ja luottaa siihen, että Jeesus vie meidät perille. Jeesus huolehtii meistä. Ollaan ystävät hyvässä turvassa ja uskotaan syntimme anteeksi. Aamen.

Jumalan näkökulma

 

Luin tänään Matteuksen evankeliumin 16. lukua. Siinä Jeesus kysyy opetuslapsilta, kenen ihmiset sanovat hänen olevan. Opetuslapset kertoivat, että ihmiset ajattelivat jonkun profeetoista ilmestyneen Jeesuksen hahmossa. Sitten Jeesus kysyy opetuslapsilta: ”Entä te? Kenen te sanotte minun olevan?” Opetuslapset olivat varmaan monta kertaa keskenään miettineet, kuka Jeesus oikein on. Nyt Pietari vastaa tähän Jeesuksen kysymykseen: ”Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika.” Jeesus vastaa Pietarille: ”Autuas olet sinä, Simon, Joonan poika, sillä ei liha eikä veri ole sitä sinulle ilmoittanut vaan minun Isäni, joka on taivaissa.”  (jakeet 16-17)

Tämä on edelleen totta. Yksikään ihminen ei tunnista eikä tunnusta Jeesusta Kristukseksi, elävän Jumalan Pojaksi, ellei Jumala itse sitä hänelle ilmoita. Ihminen voi lukea Raamatusta Jeesuksesta ja kuunnella opetusta, mutta omalla järjellään ja voimallaan hän ei tunnista Jeesusta Jumalaksi. Vain Pyhä Henki voi kirkastaa ihmiselle Jeesuksen.

Sitten Jeesus antaa Simonille nimen Pietari, joka merkitsee kalliota, ja kertoo että tälle kalliolle Jeesus rakentaa seurakuntansa, jota eivät tuonelan portit voita. Hän myös sanoo antavansa Pietarille taivasten valtakunnan avaimet.

Seuraavakasi kerrotaan, että siitä lähtien Jeesus alkoi ilmaista opetuslapsilleen, että hänen oli kärsittävä paljon ja hänet tapettaisiin, mutta kolmantena päivänä hän nousisi ylös. Ja mitä Pietari tässä tilanteessa tekee! Hän alkaa nuhdella Jeesusta sanoen: ”Jumala varjelkoon sinua, Herra! Älköön sinulle koskaan sellaista tapahtuko!” Silloin Jeesus sanoo Pietarille: ”Väisty tieltäni, Saatana! Sinä olet minulle ansa, sillä sinä et ajattele asiaa Jumalan kannalta vaan ihmisten.” (jakeet 21-23)

Ensin Pietari saa kokea, miten Jeesus luottaa häneen ja antaa valtavan tehtävän. Pietari varmaan ajatteli kaiken sujuvan ns. onnellisten tähtien alla ja Jumalan valtakunta aloittaisi suuren voittokulkunsa, jossa hän, Simon Pietari, saisi olla merkittävässä tehtävässä. Sitten Jeesus alkaakin puhua kärsimyksestä ja kuolemasta. Miten tämä on mahdollista?! Eikö Jeesus juuri puhunut seurakunnan rakentamisesta ja taivasten valtakunnan avaimista. Pudotus tapahtuu korkealta.

Me ihmiset olemme ylpeitä ja mielellämme otamme kunnian itsellemme. Jumala ei kuitenkaan anna kunniaansa kenellekään toiselle. Hän itse laskeutui suurimpaan kärsimykseen ja sovitti ihmisen synnin. Meillä on pelastus yksin Jeesuksen sovintotyössä, jonka saamme armosta itsellemme. Tähän meidän tulee suostua ilman yhtäkään omaa tekoa. Mutta ylösnousemus on totta ja Jeesuksessa meillä on iankaikkinen elämä. Tässä ilossa me saamme tänäänkin elää. 

Herran tie

 

On kevättalvi ja säät sen mukaiset. Saimme nauttia monesta kauniista aurinkoisesta päivästä. Lumet sulivat ihan silmissä ja tiet paljastuivat jään alta. Linnut alkoivat laulaa kevätlaulujaan. Sitten tuli oikein kunnon lumimyräkkä. Yhtäkkiä oli taas joka paikassa 15 cm lisää lunta. Tiet muuttuivat loskaisiksi eikä onnettomuuksiltakaan vältytty. Kevät kuitenkin etenee ja tänään aurinko on taas paistanut ihanasti.

Meidän elämästämme puhutaan usein tienä. Tätä elämän tietä kulkiessamme on tie välillä helppoa kulkea ja välillä hyvinkin raskasta. Erilaiset säät voivat kuvata niitä olosuhteita, joissa matkaa teemme. Tämä jokapäiväinen elämäntie menee niin kuin menee, välillä paremmin, välillä huonommin. Tärkein elämäntiemme on kuitenkin hengellinen. Kuka ohjaa meidät iankaikkisuuteen, on ratkaisevan tärkeää. Jos siinä joudumme väärälle tielle, on seuraukset kauheat.

Raamatussa puhutaan paljon tiestä. Psalmi 139 päättyy sanoihin: ”Jos näet tieni johtavan vaivaan, ohjaa minut iankaikkiselle tielle.” Ajattelen, ettei tämä vaiva ole tämän maailman suruja ja vaivoja, vaan iankaikkinen kadotus, todellinen vaiva. Jokapäiväinen rukouksemme pitäisi olla, että jos Herra näkee meidän kääntyvän pois Hänen tieltään, hän puuttuisi heti elämäämme ja ohjaisi takaisin oikealle tielle.

Monissa muissakin Psalmeissa puhutaan tiestä.  Psalmi 25 puhuttelee minua erityisen paljon. Siinä tunnustetaan oma syyllisyys, pyydetään anteeksiantoa ja Herran johdatusta. ”Nimesi tähden, Herra, anna anteeksi syntivelkani, vaikka se on suuri. Kuka on se mies, joka Herraa pelkää? Hänelle Herra neuvoo tien, joka tämän tulee valita.” (jakeet 11-12) Kun me elämän vaikeuksien keskellä käännymme armollisen Jumalan puoleen ja pyydämme syntejämme anteeksi Jeesuksen tähden, saamme myös luottaa anteeksiantoon. Jeesus on se tie, joka meidän tulee valita ja jota kulkea.

Kuljetaan siis tätä jokapäiväistä tietämme rukoillen: ”Herra, ilmoita minulle tiesi, opeta minulle polkusi.” (Ps 25:4) ja muistetaan myös etsiä sitä Herran tietä lukemalla Raamattua, rukoilemalla, kokoontumalla sanan kuuloon ja keskustelemalla ystävien kanssa. Siunattua kevään odotusta sinulle uskonystäväni!