lauantai 17. helmikuuta 2018

Kallisarvoinen aarre

Oletko koskaan ajatellut, että sinä olet Jumalan aarre. Olet vieläpä niin kallisarvoinen aarre, että Jeesus halusi maksaa sinusta täyden hinnan. Hän ei tinkinyt hinnasta tippaakaan, vaan antoi kaiken, mitä Hänellä oli. Hän antoi henkensä saadakseen sinut omakseen.

Toisinaan opetetaan, että me olemme niitä, jotka ovat löytäneet aarteen, Jeesuksen, ja meidän täytyy mennä ja antaa kaikki, mitä meillä on, että saisimme tuon aarteen omaksemme. Tällä tavalla ajatellessa koko asia kääntyy päälaelleen. Silloin minusta tulee se, joka on keskeinen asia uskon syntymisessä ja sen säilymisessä. Vastuu pelastuksesta siirtyisi Jeesukselta minulle. Olenko minä siis Jumala? Onneksi asia ei ole noin.

Jumala loi minut omakseen jo aikojen alussa, mutta synnin seurauksena jouduin Saatanan valtaan ja Jumala joutui ostamaan omansa takaisin. Hän rakastaa minua kuitenkin niin paljon, että Hän halusi sen tehdä. Sen vuoksi Isä lähetti ainoa Poikansa maailmaan sovittamaan koko ihmiskunnan synnin ja ostamaan ihmiset takaisin Jumalalle. Hinta oli korkea. Ainoa maksu, joka syntien sovittamisesta kelpasi, oli synnittömän henki. Miksi sitten tämä oli ainoa maksu, jolla aarteen voi itselleen lunastaa? Raamatussa on vastaus tähänkin kysymykseen. Synnistä seuraa kuolema. Synnin seurauksen eli kuoleman voi voittaa vain synnittömyydellä. Meistä kukaan, ei yksikään ihminen, ei edes se paras ja kunnollisin, eikä edes pieni lapsi, ole synnitön. Meistä ei siis kenestäkään ole synnin voittajaksi. Me emme voi ostaa aarretta itsellemme. Vain Jeesus yksin voi synnittömänä sen tehdä. Vain Hän pystyi voittamaan synnin vallan antamalla henkensä lunnaiksi ihmisen edestä.

Sinä ja minä olemme siis niin kallisarvoisia aarteita Isälle, että Hän lähetti ainoan Poikansa ostamaan meidät itselleen ja hintana oli Poika itse. Usko Jeesus omaksi Vapahtajaksesi, syntiesi sovittajaksi, niin tänäkin päivänä saat jäädä siihen luottamukseen, että Jeesus on sinut Isälle ostanut eikä kukaan voi sinua Häneltä enää riistää. Jää Herran rauhaan ja iloon. Jeesus rakastaa sinua!

1 kommentti: