Rakastettuna

 

Tänään aamurukouksessa rukoilin, että Pyhä Henki olisi läsnä kaikissa meidän ihmissuhteissamme ja toisi niihin Jumalan rakkautta. Rukoilin, että Pyhä Henki herättäisi rakkautta Jumalaan, lähimmäisiin ja itseen. Tuossa hetkessä koin syvän varmuuden siitä, miten Pyhä Henki haluaa opettaa meitä rakastamaan itseämme ja näkemään itsemme Jumalalle rakkaana.

Meidät monet on kasvatettu tuomion alla. Syyllisyys ja häpeä ovat juurtuneet meihin niin syvälle, että itsensä rakastaminen tuntuu jotenkin väärältä. Meidän on kuitenkin tärkeää oppia näkemään itsemme rakkauden arvoisina ja hyväksyä se, että erilaiset virheet ja epäonnistumiset ovat osa elämää eikä meidän tarvitse niitä hävetä. Me saamme puhua nuo kaikki hävettävät asiat rakastavalle Isälle ja uskoa kaiken anteeksi Jeesuksen sovintoveren kautta.

Kirjoitan tätä me-muodossa, vaikka oikeasti kirjoitan itsestäni. Luulen kuitenkin, että meitä samassa tilanteessa olevia on paljon. Kun on oppinut pelkäämään vanhempien reaktiota omiin epäonnistumisiin, on se saanut aikaan piilottelua. Kun ei uskalla tuoda itseään toisten eteen sellaisena kuin on, siitä seuraa, että kiellämme itsestämme jotain ja se puolestaan alistaa meitä valtaansa. Jeesus haluaa olla kanssamme joka hetki ja auttaa meitä kohtaamaan ja käsittelemään elämämme kipuja. Hän ei paranna haavojamme hetkessä vaan antaa rohkeuden kohdata ne.

Olen huomannut, että monet kristityt pelkäävät tekevänsä jotain, mikä ei ole Jumalan mielen mukaista. Tällaisessa tilassa ei koe olevansa rakastettu, koska pelko hallitsee myös Jumala-suhdetta niin kuin se hallitsee ihmissuhteitakin. Rakastettu ei kuitenkaan ole peloissaan silloinkaan kun rämpii epäonnistumisen suossa.

Me saamme olla omia itsejämme ja luottaa Jeesuksen armoon, joka ei ole sidoksissa meidän onnistumisiimme tai epäonnistumisiimme. Jumalan rakkaus on ehdotonta ja siinä me saamme olla turvassa. Tästä turvasta käsin voimme vapaina kasvaa ihmisinä rakastaen Jumalaa, itseämme ja lähimmäisiämme.

Luota Jumalan lupaukseen

 

Jumalan armoa ja rauhaa rakkaat ystävät. Ajattelin tänään kirjoittaa sellaisesta asiasta, kun me kristityt monta kertaa epäilemme omaa autuuttamme ja taivaskelpoisuuttamme. Heprealaiskirjeessä sanotaan: ” Jos te tänä päivänä kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydäntänne niin kuin silloin, kun nousitte kapinaan.” (Hepr. 3:15) Tämä viittaa Israelin kansaan, jonka Mooses johdatti Egyptistä pois. Egyptissä tapahtui kymmenen ihmettä ja sitten meri jakautui kahtia, että he pääsivät pakenemaan. Kuitenkin kun 12 miestä lähetettiin tutkimaan luvattua maata ja kun he tulivat sieltä pois, niin 10 oli sitä mieltä, että sinne ei tule mennä. He olivat kaikki sitä mieltä, että se on ihana maa, mutta he näkivät myös isokokoisia ihmisiä ja he epäilivät, ettei heidän voimansa riitä taistelemaan näitä vastaan, koska he ovat pelkkiä heinäsirkkoja tuon vihollisen rinnalla.

Kansa itki koko yön ja he halusivat palata takaisin Egyptiin. Ainoastaan Kaaleb ja Joosua oli sitä mieltä, ettei saa kapinoida Jumalaa vastaan ja että ne isot ihmiset ja jättiläiset ovat pelkkää suupalaa, koska Jumala oli luvannut maan israelilaisille. Vain nämä kaksi miestä luotti Jumalan lupaukseen. Tästä seurasi se, että 40 vuotta israelilaiset vaelsivat erämaassa ja epäilijät kuolivat autiomaassa.

Miten meidän tulisi ajatella tätä tähän päivään. Juurikin se, että meidän ei tule epäillä Jumalan lupausta. Jumala on antanut meille ainokaisen Poikansa Jeesuksen. Me saamme luottaa siihen, että koska Jeesus on ollut ristillä meidän puolestamme, niin kukaan ei voi meiltä uskoa viedä pois. Me saamme totisesti luottaa emmekä me saa epäillä, etteikö Jeesuksen armo riitä meidän jokaisen kohdalla. Vaikka kuka väittäisi muuta, niin meidän ei pidä häntä kuunnella, vaan luottaa Jeesukseen.

Usko on toivo siitä, että me pääsemme perille. Se ei ole toivoa, vaan toivo. Se on varmempi sillä tavalla, että se riittää, kun me luotamme Jeesuksen sovintotyöhön ja siihen, että Jeesus on pessyt meidät puhtaaksi.

Olen tässä viime aikoina tavannut erästä vanhaa ystävääni, joka ei juurikaan lue Raamattua vaan ainoastaan muita kirjoja ja olen huomannut, kuinka hänen uskonsa horjuu ja heiluu. Tänään on kaikki hyvin ja huomenna voi taas kaikki olla huonosti. Kun me luetaan Raamattua ja rukoillaan, että Pyhä Henki avaa sanaa, niin Jeesus kyllä avaa. Ollaan ystävät hyvässä turvassa ja luotetaan siihen, että kaikki meidän synnit on anteeksi annettu Jeesuksen nimen ja veren tähden. Ei anneta minkään viedä meiltä uskoa pois. Aamen.

Goljat kaatuu

 

Rauhantervehdys rakkaat kristityt ystävät. Tänään tuli mieleeni 1. Samuelin kirjassa kerrottu Daavidin ja Goljatin taistelu. Ensin Saul-kuningas yritti pukea Daavidin päälle oman sotahaarniskansa, mutta se oli Daavidille niin iso, ettei hän pystynyt liikkumaan se päällä eikä Daavid siksi halunnut sitä käyttää. Daavid halusi mennä Goljatia vastaan ilman miekkaa, ainoastaan linko mukanaan. Hän otti purosta linkoonsa viisi leipäkiveä ja jo ensimmäisellä kivellä Goljat kaatui. Goljatin sanotaan olleen noin kolmemetrinen mies, kun taas Daavid oli nuori ja heiveröinen poika.

Ajattelen, että myös tänä päivänä Goljat on meidän kristittyjen edessä. Se on sielunvihollinen, joka yrittää viedä meiltä uskoa pois ja laittaa meille epäilyksiä. Me voimme Daavidin lailla heittää Goljatia lingolla, niin että se kaatuu. Jeesus Kristus on se, jolla me Goljat kaadetaan. Uskomalla Jeesuksen sovintoveri omalle kohdalle epäilykset katoaa.

Laki ei voi tuoda elämää vaan ainoastaan Jeesuksen armo voi. Armo tuo todellisen kristityn elämän. Laki kuolettaa ja lainalainen ihminen on iloton eikä hänellä ole rauhaa. Kun ihminen uskoo Jeesuksen evankeliumin omalle kohdalle, hän saa rauhan ja anteeksiantamuksen. Me saamme tänä päivänäkin omistaa armon omalle kohdalle.

Haluan tällä tekstillä, ystävä, sinua rohkaista, että me saamme uskoa Jeesuksen nimen ja veren tähden kaikki synnit anteeksi. Näin me kaadetaan Goljat tänäkin päivänä. Aamen.

Katkeruudesta vapauteen

 

Sain olla tilaisuudessa, jossa puhuja (Ilkka Puhakka) kertoi ruandalaisesta papista, joka oli katkera isänsä murhaajalle ja koko hänen perheelleen. Vähitellen tuo katkeruus myrkytti koko hänen elämänsä. Silloin Jumala puhui tuolle papille anteeksi antamisen tärkeydestä. Pappi otti paperin ja kirjoitti siihen murhaajan nimen ja sitten hän sanoi tuota nimeä katsoen: ”Minä annan sinulle anteeksi Jeesuksen tähden.” Samoin hän toimi jokaisen ihmisen kohdalla, jolle hän ei ollut pystynyt antamaan anteeksi. Tällä tavoin hän vapautui katkeruuden myrkyttävästä voimasta. Puhuja kertoi myös esimerkin, jossa ohjeeksi annettiin: ’Jos et pysty antamaan anteeksi, niin siunaa edes.’

Meillä jokaisella on elämässämme ollut tapahtumia, jonka seurauksena meitä on loukattu niin, että anteeksi antaminen on vaikeaa. Minä huomaan itsessäni, että moni asia, jonka olen jo antanut anteeksi, nousee yhä uudelleen ja uudelleen mieleen vuosienkin jälkeen. Silloin tuo ohje siunaamisesta on hyvä. Jos ihan tosissaan rukoilee tuon ihmisen puolesta, siunaa häntä ja toivoo hänelle kaikkea hyvää, niin oma mieli vapautuu.

Olen tänään miettinyt, että tuo paperille kirjoittaminen voisi toimia myös niin, että kirjoittaa yksittäisen tapahtuman, joka nousee uudelleen mieleen, vaikka on ihmiselle antanutkin anteeksi, ja sitten rukoilee sen asian puolesta: ’Minä annan sinulle (nimi) anteeksi sen, että (asia) Jeesuksen tähden.’ Minä olen tänään rukoillut näin kahden asian puolesta, jotka nousevat mieleeni toistuvasti. Koin suurta iloa, kun olin sen tehnyt ja aion jatkaa aina, kun vanhoja mieltä painavia asioita nousee esiin.

Efesolaiskirjeessä kehotetaan: ”Olkaa toisianne kohtaan ystävällisiä ja lempeitä ja antakaa toisillenne anteeksi, niin kuin Jumalakin on antanut teille anteeksi Kristuksen tähden.” (Ef.4:32) Jäädään tähän anteeksiantamuksen ihanaan oloon, uskotaan kaikki syntimme anteeksi Jeesuksen tähden ja annetaan toinen toisillemme anteeksi.

Nöyrille Jeesus antaa armon

 

Rauhaa rakkaat ystävät. Ajattelin tänään ottaa esille sellaisen asian, kun Jaakobin kirjeen, luvussa 4 jakeessa 6 sanotaan: ”Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon.” Tämä sama on myös 1. Pietarin kirjeessä ja Sananlaskuissa. Mitä on ylpeys, kun Raamatussa noin kovasti siitä sanotaan.

Ylpeyttä on esimerkiksi sellainen, kun kerran sanoin eräälle isännälle, että tulisi kääntyä Jeesuksen puoleen. Hän sanoi siihen, että hän on hoitanut hyvin perheensä ja peltonsa eikä tarvitse Jeesusta. Kuulin myös tapauksen kadunmiehestä, joka oli juonut itsensä niin alas, että oli ulosteetkin housuissa. Eräs ihminen oli mennyt puhumaan hänelle ja pyysi häntä jumalanpalvelukseen ja sanan kuuloon. Mies sanoi, että hän ei kyllä Jeesusta tarvitse. Siinäkin oli ylpeys takana. Hän ehkä ajatteli, että jos hän menee sanan kuuloon, niin hänet luokitellaan huonoksi ihmiseksi.

Olen joutunut omalla kohdallani miettimään hengellistä ylpeyttä ja olen joutunut toteamaan, että minussa on aika paljon ylpeyttä. Mikä kristityn erottaa maailman ylpeydestä, on että meidän tulee rukoilla Jeesusta ja pyytää syntejä anteeksi. Minun kohdallani Herran pyhä ehtoollinen omassa seurakunnassa on tärkeä. Meidän tulee kristittyinä tuntea oma hengellinen ylpeytemme. Jos esimerkiksi joku neuvoo jostain asiasta, niin emme olisi heti nousemassa vastaan, vaan tutkisimme ja juttelisimme ja kohtaisimme rakkaudella toinen toisemme.

Ylpeyttä on monenlaista. Yksi on se, että emme mene seurakunnan tilaisuuksiin. Kuitenkin omassakin elämässä olen kokenut sen, että kun on nöyrä ja ottaa Jeesuksen vastaan omalle kohdalla ja uskoo syntinsä anteeksi, niin siinä on hyvä elää.

Näin lyhyesti haluan sanoa kaikille ylpeille kristityille, että meidän tulee uskoa kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimen ja veren kautta ja olla nöyriä ja kuuliaisia Jumalan sanalle. Ollaan hyvässä turvassa ja lohdutettuna. Jeesus on meidän synnit pessyt pois.

Pääsiäisen aika

 

Armon ja rauhan tervehdys kaikille blogin lukijoille. Haluan muutamalla sanalla näin ennen pääsiäistä puhua siitä, mikä merkitys pääsiäisellä on juutalaisuudessa ja mikä merkitys sillä on meille kristityille. Rukoillaan, että osaisin sen oikein tässä kertoa.

Juutalaisuudessa pääsiäistä vietetään sen kunniaksi, kun Jumala asetti Egyptiin vitsauksen, jossa kaikkien esikoispoikien piti kuolla. Vitsaus meni kuitenkin niiden talojen ohi, joiden ovien pihtipielet oli voideltu karitsan verellä. Ne Jumala säästi.

Kristillisessä mielessä Jumalan viha menee niiden ohitse, jotka ovat ottaneet Jeesuksen sovittajana vastaan eli uskovat Jeesuksen armon omalle kohdalle. Jumalan viha ei tänä päivänäkään säästä niitä ihmisiä, jotka ylenkatsovat Jeesuksen sovintotyön. Sen tähden ajattelen, että meillä kristityillä on pääsiäinen joka päivä. Kun me saamme armosta uskoa itsemme autuaaksi, niin Jumalan viha menee meidän ohitsemme ja me saamme olla hyvässä turvassa ja lohdutettuna.

Myös niiden kohdalla, jotka eivät vielä ole uskomassa, on joka päivä niin kauan kuin on elämää, mahdollisuus tehdä parannus eli lähteä seuraamaan Jeesusta. Sitten se on myöhästä, kun kuolema on koittanut. Sen jälkeen parannus ei enää ole mahdollista. Parannus ei ole meidän omaa tekoa, vaan se on sitä, että me lähdemme seuraamaan Jeesusta. Joskus ymmärretään niin, että se on jotain omaa tekoa, mutta sekin on Jumalan teko meissä. Jumala kutsuu meitä joka päivä seuraamaan häntä. Sinä, joka et tänään ole uskomassa, niin Jeesus kutsuu sinua tänäänkin seuraansa.

Toivon kaikille blogin lukijoille hyvää pääsiäisen aikaa ja sitä, että me hiljentyisimme sen äärelle, kuinka Jumalan viha menee meidän ohitse, kun me olemme uskossa Jeesukseen. Ollaan ystävät hyvässä turvassa ja lohdutettuna ja uskotaan, että kaikki meidän synnit on anteeksi annettu Jeesuksen nimen ja veren tähden. Aamen.

Läsnäolo

 

Olin lastenlasteni kanssa pulkkamäessä. Siellä oli myös isä pienen, ehkä 3-vuotiaan lapsen kanssa. Lapsi oli innoissaan ja heillä oli hauskaa. Lapsi halusi vetää itse pulkan ylös. Välillä hän kaatui, mutta nousi ylös itse tai isän auttamana. Sitten voimat vähenivät ja hän alkoi kiukutella isälle. Hän ei antanut isän auttaa ja pulkka lähti luisumaan alamäkeen. Lapsi itki maassa ja isä laskeutui hänen viereensä. Ensin lapsi ei ottanut isän apua vastaan, mutta vähän aikaa itkettyään isä sai nostaa hänet syliinsä, ja he alkoivat laskeutua alaspäin lapsen pää isän olkaa vasten. Isä laittoi lapsen pulkkaan ja lähti vetämään sitä kotia kohti.

Tuo tapahtuma alkoi puhumaan minulle Jumalan läsnäolosta elämässämme. Jeesus lupaa opetuslapsilleen: "Jos te rakastatte minua, te noudatatte minun käskyjäni. Minä käännyn Isän puoleen, ja hän antaa teille toisen puolustajan, joka on kanssanne ikuisesti. Tämä puolustaja on Totuuden Henki. Maailma ei voi Henkeä saada, sillä maailma ei näe eikä tunne häntä. Mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy luonanne ja on teissä.” (Joh. 14:15-17)

Olen huomannut, miten helposti minä ja monet muutkin kristityt kiinnittävät huomion lupauksissa oleviin vaatimuksiin. Tässä tuo vaatimus on: Jos te rakastatte minua, te noudatatte minun käskyjäni. Evankeliumista tuleekin lakia. Kuitenkin tuo on lupaus Jumalan kokoaikaisesta läsnäolosta Jeesuksen pelastamien ihmisten elämässä. Kun me uskomme Jeesukseen syntiemme sovittajana, Pyhä Henki on luonamme ja meissä.

Tuo pulkkamäessä oleva lapsi oli koko ajan isän läsnäolossa, vaikka hän välillä epäonnistui ja kiukutteli. Niin on meidänkin laitamme. Isä on Pyhässä Hengessä koko ajan kanssamme. Välillä tulee vastoinkäymisiä eikä käytöksemmekään aina ole mallikelpoista. Jumala ei silti meitä hylkää. Hän on läsnä, auttaa ja ohjaa. Välillä hän kantaa, kun omat voimat on ihan loppu.

Jäädään siis tänäkin päivänä siihen turvaan, että Pyhä Henki on koko ajan luonamme ja meissä. Hän kulkee kanssamme tämän elämän matkan ajan ja johtaa meidät iankaikkiseen elämään. Herran läsnäoloa päivääsi!