Laupeudesta me elämme

 

Armon ja rauhan tervehdys rakkaat ystävät. Kuuntelin Vesa-Matti Loirilta, edesmenneeltä taiteilijalta, laihialaisvitsejä. Eräässä vitsissä laihialaisisäntä luki lehteä ja sanoi tyttärelleen, että se on tuo Paavo Nurmikin kova juoksemaan. Tytär siihen, että eikö nyt kannattaisi jo ostaa uusi lehti, kun tuota samaa juttua on kuultu jo kauan aikaa. Papparainen sanoi siihen, että tämän lehden on aikoinaan hänen isänsä hankkinut eikä kannata uutta lehteä ostaa, kun nyt alkaa tietää, mitä noissa jutuissa tapahtuu.

Miksi minä otin tällaisen vertauskuvan, johtuu siitä, että onko meillä kristityillä myös sellaista taipumusta, että me emme millään haluaisi oppia uusia asioita. Esimerkiksi kuinka kieli- ja historiantutkimus ovat menneet eteenpäin, ja kuinka ne avaavat Raamattua lisää. Meidän täytyy kuitenkin ajatella niin, että se, joka meillä pysyy iankaikkisesti samana, on Jeesus Kristus ja armo. Armo on se, joka meidät pitää tällä uskon tiellä.

Lempivirressäni 275 sanotaan:
1. Mä elän laupeudesta ja armon antimista. En ansainnut mä autuutta, se tuotiin taivahista. Tää lohdutus on ainoa: mä elän laupeudesta.  

2. Sua, Jeesus, kiitän ainian, kun hädästä mun nostit, joit vihan maljan katkeran ja verelläs mun ostit. On autuuteni sinussa: mä elän laupeudesta.

3. Ylistän, Isä, sinua nyt täällä murheen maassa, vaan kerran valkovaatteissa saan kiittää kunniassa. Soi riemuvirsi taivaassa: Mä elän laupeudesta.

Tämä on virsi, joka sisällyttää koko meidän kristinuskon. Armo on suotu meille taivahista eli Jumala antoi oman Poikansa meidän syntisten puolesta, että me saamme hänessä uskoa anteeksi ja olla armahdettuja. Meidän ei todellakaan tarvitse itse yrittää joillakin teoilla kelvata Jumalalle, vaan ainoastaan armo on se, joka meidät vapauttaa.

Olen viime aikoina saanut kiertää erilaisissa hengellisissä ryhmissä ja olen huomannut, että vielä tänä päivänäkin on paljon sellaista ajatusta, että tullaan uskoon, mutta kyllä sitten täytyy jotain itsekin yrittää. Voin sanoa omasta kokemuksesta, että se oma yrittäminen ei mitään auta, vaan päinvastoin tilanne menee huonommaksi ja armo katoaa. Mutta kun me armosta uskomme oman autuutemme ja kaikki syntimme anteeksi, niin siitä me saamme voiman.

Jeesus on antanut sovintoverensä meidän puolestamme, ja me saamme Jeesuksen armon turvin elämän voiman ja rohkeuden kristilliseen uskoon. Kun me menemme kerran taivaan kotiin, meille puetaan Karitsan verellä pestyt valkovaatteet. Taivaassa me saamme kiittää Isää ja olla kaikella tavalla iloisia.  Uskotaan, ystävät, kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimen ja veren tähden.

Jeesuksen jalkojen juureen

 

Yhdessä virsikirjassa olevista synnintunnustuksista pyydetään: Oi sinä kaikkein armollisin, ristiinnaulittu Herra Jeesus Kristus. Armahda minua vaivaista syntistä, ja katso puoleeni laupeutesi silmin, niin kuin sinä katsoit Pietariin, kun hän oli kieltänyt sinut, ja niin kuin sinä katsoit syntiseen naiseen fariseuksen kodissa ja ryöväriin ristinpuulla.

Aloin miettiä tuon naisen elämää ja tällaisia mielikuvia minulle tuli. Nainen oli ilmeisesti prostituoitu, mutta hän halusi kuitenkin jotain muuta. Nainen oli hyvin yksinäinen. Miehet tulivat hänen luokseen ja käyttivät häntä hyväksi, mutta muuten kukaan ei halunnut olla hänen kanssaan tekemisissä. Nainen oli kuullut Jeesuksesta, joka vietti aikaa syntisten ihmisten kanssa ja ehkä hän oli myös nähnyt Jeesuksen auttavan heikossa asemassa olevia ihmisiä. Vähitellen naisen halu kohdata Jeesus tuli niin suureksi, että hän meni kaikkien tapojen vastaisesti fariseus Simonin kotiin, jossa Jeesus oli aterioimassa.

Nainen osoitti valtavaa kaipaustaan pesemällä Jeesuksen jalat kyynelillään. Sitten hän kuivasi jalat hiuksillaan, suuteli niitä ja voiteli ne tuoksuöljyllä. (Luuk. 7: 36- 38) Nainen vuodatti kaiken sen, mitä hänellä oli Jeesuksen jalkoihin. Fariseus Simon paheksui naista, mutta Jeesus katsoi naista laupeutensa silmillä.

Kertomuksessa puhutaan paljon Simonista ja hänen asenteestaan, mutta tässä tekstissä haluan keskittyä tuohon naiseen ja siihen, mitä hän voi meille opettaa. Nainen ei kuvitellut olevansa millään tavalla hyvä, vaan hän tunsi syntisyytensä ja myös osasi mennä sen kanssa oikean henkilön luo ja sai avun. Naisesta lukiessamme meille saattaa tulla sellainen ajatus, etten minä nyt sentään sellainen ole kuin tuo nainen. Kuitenkin niin kauan kuin me pidämme itseämme hyvinä, meidän on vaikea hyväksyä sitä, että olemme syntisiä. Jos emme tunnusta pahuuttamme, emme myöskään saa kokea täydellistä armoa.

Jos sinä koet itsesi ulkopuoliseksi ja pahojen tekojesi painamaksi, muista miten Jeesus kohtasi tämän naisen. Myös sinä ja minä olemme Jeesukselle rakkaita. Jeesus ei katso syntejämme läpi sormien, koska hän on joutunut maksamaan niistä hengellään. Hän kuitenkin katsoo meitäkin laupeutensa silmillä ja sanoo meille samalla tavalla kuin tuolle naiselle: ”Kaikki sinun syntisi on anteeksi annettu.” (Luuk. 7:48) Ollaan siis turvallisella mielellä ja mennään kaikkien asioidemme kanssa, ihan sellaisena kuin olemme, Jeesuksen jalkojen juureen. Hän antaa meille avun.

Valkeus tielläni

 

”Valkeus kirkas päällä synkän maan, nyt johdata! Tietä en itse tunne ollenkaan. Nyt johdata! Matkaani ohjaa! Kauas näe en, vain askeleen, vaan ottaa tahdon sen.” (virsi 508:1) Omien asioiden kanssa valkeuteen tuleminen on tärkeää kasvun kannalta. Kasvamisen on tarkoitus olla asenteiden ja tekojen muuttumista parempaan suuntaan. Jos en kuitenkaan suostu tunnustamaan erehdyksiäni ja vääriä toimintamallejani, eli tuomaan niitä valoon, kasvaminen estyy.

Johanneksen evankeliumin 3. luvussa sanotaan: ”Se, joka tekee pahaa, kaihtaa valoa; hän ei tule valoon, etteivät hänen tekonsa paljastuisi.” (3:20) Minä olen monesti huomannut, miten jokin oma väärä tekoni hävettää minua niin paljon, että en halua sitä tunnustaa. Saatan kyllä rukouksessa tunnustaa sen Jumalalle, pyytää anteeksiantoa ja uskoa, että saan sen anteeksi. Tuo anteeksianto jää kuitenkin tässä maanpäällisessä elämässä vajaaksi, ellen suostu käsittelemään asiaa niiden ihmisten kanssa, joita asia koskee. Anteeksi pyytäminen tuo rauhan.

Raamatun kohta jatkuu: ”Mutta se, joka noudattaa totuutta, tulee valoon, jotta kävisi ilmi, että hänen tekonsa ovat lähtöisin Jumalasta.” (3:21) Kaikki hyvä tässä maailmassa on Jumalan antamaa. Myös niiden ihmisten kohdalla, jotka eivät usko Jeesukseen omana Vapahtajanaan, on kaikki hyvyys Jumalasta lähtöisin. Se ei kuitenkaan pelasta. Vain Jeesus pelastaa.

Kun me suostumme omassa elämässämme Jeesuksen valon hoidettavaksi, saamme todellisen avun. Aina emme saa ihmisiltä anteeksi vääriä tekojamme, mutta kun ne on käsitelty Jeesuksen valossa, saamme itsellemme rauhan. Saamme myös rukoilla niiden puolesta, joiden on vaikea antaa anteeksi, että Jeesus saisi tulla heidänkin valokseen.

Tuodaan siis kaikki mieltämme painavat asiat valoon. Pyydetään niitä Jumalalta anteeksi Jeesuksen tähden ja sitten Pyhän Hengen johdatuksessa tuodaan ne valoon myös niiden ihmisten kanssa, joita asia koskee. Tehdään matkaa kohti iankaikkista elämää Jeesus-valossa: ”Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.” (Joh: 8:12)

Likaiset kadut

 

Armon ja rauhan tervehdys rakkaat ystävät, blogin lukijat. Halusin tänään ottaa esille sellaista asiaa, kuinka me ihmiset tarvitsemme esimerkkejä ja vertauskuvallisuutta, että me oppisimme ymmärtämään asioiden sisältöjä paremmin. Jeesus puhuu monissa kohdin vertauksia ja näiden vertausten takana on juurikin se, että me ihmiset saisimme tutkia Raamattua ja Pyhä Henki avaa meille näitä vertauskuvia.

Nyt meillä on sellainen aika vuodesta, että ulkona helposti likaannumme kurakelissä ja siitä tuli mieleeni ottaa esille Johanneksen evankeliumin luvusta 13 jakeet 4-8: ” Niinpä hän nousi aterialta, riisui viittansa ja kietoi vyötäisilleen pellavaliinan. Sitten hän kaatoi vettä pesuastiaan, rupesi pesemään opetuslasten jalkoja ja kuivasi ne vyötäisillään olevalla liinalla. Kun Jeesus tuli Simon Pietarin kohdalle, tämä sanoi: "Herra, sinäkö peset minun jalkani?" Jeesus vastasi: "Tätä, minkä nyt teen, sinä et vielä käsitä, mutta myöhemmin sinä sen ymmärrät." Pietari sanoi hänelle: "Sinä et ikinä saa pestä minun jalkojani!" Jeesus vastasi: "Jos minä en pese sinua, ei sinulla ole sijaa minun luonani."

Lähi-Idässä kadut olivat tuohon aikaan hyvin likaisia. Kadulle heitettiin pesuvedet ja kaikenlaisia roskia. Kun siellä käveli, niin jalat olivat todella likaiset. Tämä kuvaa myös sitä, että kun me kristityt täällä vaellamme, niin koko ajan me likaamme jalkojamme. Jeesus antaa esimerkin siitä, kuinka meidän tulee pestä toinen toistemme jalkoja. Se voi olla sitä, että me viemme evankeliumia toisillemme. Se voi tarkoittaa myös sitä, kuinka kristitty voi toiselle ripittäytyä, kertoa omista koettelemuksistaan ja vaikeuksistaan. Rippi on jäänyt meillä luterilaisuudessa kovin vähälle. Myös se on jalkojen pesua, kun me saamme mennä Herran pyhälle ehtoolliselle ja nauttia uskolla Jeesuksen ruumiin ja veren.

Katujen likaisuuden takia tuohon aikaan jalat olivat ihmisen saastaisin paikka. Pietari yritti estellä, että et suinkaan sinä pese minun jalkojani. Niinhän se on tänä päivänäkin, kun me viemme evankeliumia eteenpäin, niin ihmisten on vaikea nöyrtyä ja ottaa armo vastaan, ellei Jumala ole saanut jo valmistaa vastaanottavaksi. Alku on sitä, että halutaan, että en minä näillä jaloillani, näillä matkan epäonnistumisilla, sotke ainakaan Jeesusta tähän. Siitä tulee sellainen oman ymmärtämisen usko.

Jeesus sanoo Pietarille, että jos minä en saa pestä sinun jalkojasi, ei sinulla ole osaa minun kanssani. Jeesuksen täytyy pestä meidän jalat ja Jeesus käskee meidän matkamiesten täällä ajassa pestä toinen toistemme jalkoja. Sen tähden ystävät, haluan tänään Jumalan puolesta, Jeesuksen puolesta sanoa, että usko rakas ystäväni: Kaikki sinun syntisi on anteeksi annettu Jeesuksen nimen ja veren tähden. Ole hyvässä turvassa ja lohdutettuna. Aamen.

Koettelemuksista toivoon

 

Jumalan armon ja rauhan tervehdys rakkaat blogin lukijat. Jumalan armo saa meidät tänäänkin vallata. Kun Paavali pyytää ottamaan piikin pois lihastaan, niin Jeesus vastaa: Luota minun armooni, niin siinä on sinulle kylliksi. Meillä ihmisillä on tässä ajassa monenlaisia vaikeuksia. Menestysteologia opettaa, että kun olet kristitty, niin vaikeudet loppuvat. Voin sanoa, että näin ei ole. Meillä on monenlaisia sairauksia, taloudellisia vaikeuksia, työnsaantivaikeutta ja monenlaista vaikeutta. Me voimme kuitenkin aina turvautua siihen, että Jeesus pitää meistä huolen.

Haluan lukea Psalmin 66 jakeet 10 ja12: ” Sinä olet koetellut meitä, Jumala, puhdistanut ahjossa kuin hopeaa. Sinä olet antanut vihollisten ajaa ylitsemme, me olemme joutuneet tuleen ja veteen, mutta sinä olet avannut meille jälleen tien.” Tämä on hyvin puhutteleva paikka. Ei Psalmin kirjoittajakaan kirjoita, että meillä olisi sellainen tie, jossa ei ole vaikeutta ja sairautta.

Minua itseäni on erityisesti omat sairauteni päinvastoin vetäneet lähemmäs Sanaa ja sanan tutkimista. Ajattelen niin kuin vanhat kristityt sanovat, että vaikeudet tuovat kestävyyttä ja koetuksesta selviytyminen tuo uuden toivon. Kun me ajattelemme, että sinulla on ollut todella vaikeaa ja sinun puolestasi on rukoiltu ja sinä olet itse rukoillut, niin siinä kun rukoillaan, tulee toivo. Sitten kun se koetus on vihdoin ohi, niin ymmärretään, että Jumalalla on ollut jokin tarkoitus tälle minun henkilökohtaiselle koettelemukselleni. Sitä ei aina silloin kun se on päällä ymmärrä, mutta myöhemmin sen tulee ymmärtämään.

Vaikka meillä olisi minkälaisia koettelemisia, vaivoja ja sairauksia, niin me saamme, rakkaat ystävät, uskoa, että kaikki meidän synnit on anteeksi annettu Jeesuksen nimen ja veren tähden. Näihin sanoihin haluan päättää tämän tekstin ja kehottaa meitä kaikkia kristittyjä vaikeuksista huolimatta luottamaan siihen, että Jeesuksella on jokin tarkoitus ja hän hoitaa meidät taivaan kotiin. Ollaan hyvässä turvassa. Aamen.

Jeesus on rakkaus

 

Rauhaa ja armoa meidän rakkaalta Jeesukselta Kristukselta. Minua on puhutellut 1. Korinttolaiskirjeen 13. luku: ”Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen. Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi. Ja vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni köyhäin ravinnoksi, ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi.” Sitten tullaan siihen paikkaan, että rakkaus ei pöyhkeile ja kerskaa jne. Meistä varmaan jokainen on kuullut tämän kohdan, varsinkin silloin, kun ollaan oltu häätilaisuudessa, niin silloin on noustu kuulemaan näitä sanoja.

Meistä kukaan, joka itsensä oikein tuntee, ei oikein löydä itsestään näitä rakkauden merkkejä. Tässä on oikeastaan kysymys sellaista asiasta, että Korinton seurakunnassa oli tullut riita siitä, mitkä lahjat ovat tarpeellisia ja kuinka jotkut ovat lahjattomia. Jeesus tuo esille sitä, kuinka kaikki ovat tarpeellisia. 12. luvun lopussa on muoto, joka viittaa vuoren ylitykseen. Jos menee ilman opastajaa vuoren yli kapeaa tietä, joka välillä katoaa, niin silloin helposti eksyy. Se kuvaa hyvin sitä, että Pyhä Henki ohjaa meitä tällä tiellä ja matkalla, ettemme eksy. Se on sitä Jumalan suurinta rakkautta. Oikeastaan aina kun Raamatussa puhutaan rakkaudesta, meidän tulee laittaa rakkauden tilalle Jeesus, meidän Vapahtajamme. Johannes 3:16 sanotaan, että Jumala on rakastanut meitä niin paljon, että antoi Ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Meillä ei ole muuta kuin Jumalan rakkaus.

Me olemme yksi osa Kristus-ruumista eikä meistä kukaan ole turha. Meillä jokaisella on tehtävä, jonka Jumala on meille antanut. Olkaamme siinä kuuliaisia ja eletään sen lahjan kanssa. Niin kuin ei ruumiinjäsenetkään voi korvata toista.  Jalka ei voi mennä käden paikalle eikä silmä korvan paikalle. Meistä jokainen ymmärtää, kuinka tärkeää on se, että me olemme seurakunnassa sillä paikalla, mikä meille kuuluu. Me, jotka kirjoitamme tätä blogia, tunnemme, että Jeesus on antanut meille tämän tehtävän. Ollaan ystävät hyvässä turvassa ja uskotaan Jeesuksen rakkaus tänäänkin syntiemme sovittajaksi. Sinä saat uskoa, että kaikki sinun syntisi on anteeksi annettu Jeesuksen nimen ja veren tähden. Aamen.

Kohtaamisia

 

Näin lehdessä tiedon, jonka mukaan Suomessa 1,3 miljoonaa ihmistä asuu yksin. Tässä joukossa on hyvin erilaisissa elämäntilanteissa eläviä ihmisiä ja moni heistä ei tunne itseään lainkaan yksinäiseksi. Toisaalta hyvin moni kokee jatkuvaa yksinäisyyttä. Jos yksin eläminen aiheuttaa myös sen, että kokee itsensä ulkopuoliseksi ja tarpeettomaksi, seuraukset voivat olla vakavia.

Yksi hyvinvoinnin perusasioista on saada olla tarpeellinen toisille. Ihmiselle on tärkeää, että hän voi olla avuksi jollekin. Meidän yhteiskunnassamme avun pyytäminen ja antaminen on vähentynyt ja se lisää yksinäisyyttä. Olen huomannut itsessäni, miten paljon se tuo elämään sisältöä, kun joku tarvitsee minua. Tämän huomattuani, olen miettinyt, osaanko itse pyytää apua silloin, kun sitä tarvitsen.

Raamatussa on kerrottu paljon sellaisia tapahtumia, joissa Jeesus kohtasi yksinäisen ihmisen ja antoi hänelle arvon. Erityisesti mieleeni nousi kohtaaminen Sykarin kaivolla. Oli keskipäivä ja hyvin kuuma. Jeesus lähetti opetuslapset läheiseen kaupunkiin hankkimaan ruokaa. Tällä tavalla Jeesus järjesti kohtaamisen hyljeksityn naisen kanssa. Nainen tuli yksin kaivolle vettä hakemaan sellaiseen aikaan, kun kukaan muu ei sitä kuumuuden takia tehnyt. Jeesus pyysi naiselta apua: ”Anna minun juoda astiastasi.” (Joh. 4:7) Tuo pyyntö oli ennenkuulumaton, koska juutalainen mies ei ikinä puhunut samarialaisen naisen kanssa. Jeesus kuitenkin teki niin ja sitä seuranneet tapahtumat johtivat tuon naisen ja monien muidenkin ihmisten elämän muuttumiseen, kun he alkoivat uskoa Jeesukseen maailman Pelastajana. (Joh. 4:42)

Myös meidät Jeesuksen pelastamat ihmiset on kutsuttu kohtaamaan toisia ihmisiä rakkaudella. Välinpitämättömyys ja huomiotta jättäminen on yksi loukkaavimpia asioita. Meidän ei tarvitse pitää kaikista ihmisistä, jotka elämäämme lähetetään. Me voimme kuitenkin kohdata heidät ystävällisyydellä ja antaa heille ihmisarvon. Pyhä Henki voi antaa tällaisen kohtaamisen johtaa uskon syntymiseen ja vahvistumiseen. Huolehditaan siis toinen toisistamme, ollaan toisillemme tarpeellisia ja annetaan Pyhän Hengen tehdä työtään erilaisten kohtaamisten kautta.