Jumala loi ihmisen kuvakseen

 

Ihan niin kuin isänsä pienenä! Onpa hän isoäitinsä näköinen! Tällaisia huomioita me helposti teemme lapsista. Tuntuu mukavalta liittää lapsi perheeseensä ulkonäkönsä tai luonteensa perusteella.

Minä olen viime viikkoina miettinyt sitä, kun Raamatun 1. luvussa sanotaan näin: ”Jumala sanoi: Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme, ja hallitkoon hän meren kaloja, taivaan lintuja, karjaeläimiä, maata ja kaikkia pikkueläimiä, joita maan päällä liikkuu.” (1. Moos 1:26) Mitä se tarkoittaa, että me olemme Jumalan kuva ja hänen kaltaisensa? Usein mietimme tässä ulkonäköä, mutta ajattelen, että se on hyvin kapea-alainen kuva. Aloin siis miettiä, mitkä asiat ovat ominaisia ihmiselle, mutta eivät eläimille.

Jumala on antanut ihmiselle kyvyn ajatella ja puhua. Ihminen pystyy toimimaan puheella saatujen ohjeiden mukaan. Ihmisen ajattelu on myös luovaa. Ihminen pystyy kehittämään jatkuvasti uusia asioita, erilaisia keksintöjä ja oppii käyttämään niitä. Ihminen on luova myös muilla tavoilla, esimerkiksi säveltämällä ja esittämällä musiikkia. Ihmisellä on myös oma tahto, joka ohjaa hänen toimintaansa. Olisivatko nämä sellaisia asioita, jotka kuuluvat Jumalan kaltaisuuteen.

Jumala antoi ihmiselle tehtävän hallita tätä maata viljelemällä ja varjelemalla sitä (2:15) ja huolehtimalla kaikista eläimistä. Alun perin kaikki tämä oli ihmisessä hyvää. Syntiinlankeemuksen jälkeen ihmisestä on tullut yhä vähemmän Jumalan kuva ja kaltainen. Me emme ole käyttäneet hyvään sitä viisautta ja valtaa, jonka Jumala on antanut ihmiselle.

Maailmassa on kuitenkin elänyt yksi ihminen, joka oli Jumalan kuva ja kaltainen, Jeesus. Meidät on kutsuttu rakastamaan Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseämme. Jeesus antoi käytännön mallia siitä, miten tämä rakkaus ilmenee: Jeesus auttoi avun tarvitsijoita. Hän kohtasi jokaisen ihmisen arvokkaana ihmisenä ja halusi, että he myös itse näkevät itsensä arvokkaina.

Syntiinlangenneina ihmisinä me rikomme niin Jumalaa, lähimmäisiämme kuin itseämmekin vastaan. Jeesus on kuitenkin sovittanut kaikki syntimme ja me saamme tunnustaa syntimme hänelle ja uskoa kaiken anteeksi. Anteeksisaaneina saamme jatkaa kristittyinä kasvamista Jumalan kuvan kaltaisuuteen Pyhän Hengen avulla.

Kun sydän pysähtyy

 

Armoa ja rauhaa rakkaat blogin lukijat. Haluan tässä muutamalla sanalla tervehtiä teitä kaikkia. Siitä on pitkä aika, kun olen viimeksi kirjoittanut blogiin ja syynä on se, että olen sairastellut. Kolmisen viikkoa sitten sain sydänpysähdyksen. Onneksi satuin olemaan sydänteholla, jossa sydän oli pysähdyksissä kuusi minuuttia, mutta he saivat sen uudelleen käyntiin. Sydänlääkäri sanoi, että oli minun tuurini olla siellä, missä se voitiin saada toimimaan. Kovan työn he olivat kuitenkin joutuneet tekemään, jotta sydän jälleen alkoi toimia. Tästä seurasi keuhkokuume, jota olen sairastanut kohta kolme viikkoa Tayssissa.

Tämä on ollut minulle hyvin pysähdyttävä paikka. Olen monella tavalla joutunut miettimään omaa elämääni ja sitä, missä minun turvani on. Olen sen todennut, että ainut turva meidän elämässämme on Jeesus Kristus ja siksi minua ei kuolema sillä tavalla edes pelottanut. Mutta kyllä kuoleman läheisyys kuitenkin, ja se että kokee sydänpysähdyksen ja elintoimintojen lakkaamisen, niin kyllä se kova paikka jokaiselle sen kokeneelle on. Kävin keskustelemassa psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa, joka sanoi keskustelevansa kaikkien sydänpysähdyspotilaiden kanssa. Kun sydän saadaan uudelleen käyntiin, se on aina uuden elämän, uuden alun mahdollisuus. Se on jonkinlainen taitekohta elämässä.

Meillä kristityillä on jokaisella omat vaikeutensa, kenellä on syöpää ja kenellä mitäkin. Ne ovat kuitenkin vain tätä ajallista, ja kun me tästä ajasta lähdetään, niin sitten kirkkaammassa taivaassa me saamme avata silmämme.

Minä en tähän ajatellut ottaa yhtään sen vaikeampaa Raamatun paikkaa kuin Johannes 3:16, missä sanotaan, että jokainen, joka uskoo Herraan Jeesukseen Kristukseen, pelastuu. Niin kuin Raamattu joka paikassa korostaa, että ainoastaan usko Jeesukseen on pelastava tekijä. Usko Kristukseen, ei meidän hyvät teot tai ansiot ja onnistumiset, vaan ainoastaan se usko.

Sen vuoksi minä kehotankin, ystävä, sinuakin luottamaan Jeesuksen armoon ja siihen, että Jeesus ei jätä silloinkaan, kun on vaikeata. Täällä sairaalassa oli vielä mukavaa, että täällä tuli sellainen ruuan jakaja, joka sanoi, että Pyhä Henki sanoi hänelle, että täytyy rukoilla sun puolesta ja hän kysyi, olenko minä kristitty. Minä sanoin, että kyllä minä olen kristitty. Se oli hyvin jännä kokemus. Tämä on vain osoituksena Jumalan huolenpidosta. Te saatte ystävät olla hyvässä turvassa. Luotetaan Jeesuksen Kristuksen armo omalle kohdallemme.

Sisarina ja veljinä

 

Haluan jälleen aloittaa tämän tekstin kuulemallani pienellä tarinalla. Eräs vanhus kysyi kahdelta nuorukaiselta: ”Mistä tietää, milloin yö on päättynyt ja uusi päivä on alkanut?” ”Siitä, että näkee kaukana olevan eläimen ja tietää, että se on koira,” arveli toinen poika. Tämä ei ollut oikea vastaus. Sitten toinen ehdottaa: ”Siitä, kun pystyy sanomaan kauempana olevasta puusta, mikä puu se on.” Tämäkään vastaus ei ollut oikein. ”No, mistä sitten?” pojat halusivat tietää. ”Siitä, että pystytte toista ihmistä katsoessanne näkemään hänet veljenänne ja sisarenanne. Ellette sitä näe, on vielä yö, oli vuorokaudenaika mikä tahansa,” vastaa vanhus.

Miten ihana onkaan tuon tarinan opetus. Me kiinnitämme helposti huomiomme epäoleellisiin asioihin, niin itsessämme kuin läheisissämmekin. Ulkoiset asiat peittävät helposti kaikkein tärkeimmän. Jokainen ihminen on Jumalan luoma ja hänelle rakas. Naisen luodessaan Jumala sanoi, ettei ihmisen ole hyvä olla yksin. Tuo viittaa avioliittoon. Ajattelen kuitenkin, että se on laajempi asia. Jokainen ihminen tarvitsee toista ihmistä voidakseen hyvin; ihmistä, joka näkee hänet sisarena tai veljenä.

Ihmisinä me usein kohtelemme toisiamme huonosti. Loukkaannumme, arvostelemme ja riitelemme turhista asioista. Pyhä Henki haluaa kuitenkin ohjata elämäämme niin, ettei tuo itsekäs luontomme saa hallita. Me saamme jokaisen lankeemuksemme jälkeen mennä Jeesuksen ristin juurelle ja pyytää anteeksi. Samalla saamme pyytää Pyhää Henkeä vaikuttamaan meissä tahtomista ja tekemistä niin, että Jumalan hyvä tahto saa tapahtua elämässämme ja ihmissuhteissamme.

Meille itsellemme jää kuitenkin valinta, kuulemmeko tuota ohjausta vai emme. Täydellisiä meistä ei tule ja siksi on turha tuijottaa itseensä ja omiin epäonnistumisiin. Jokaisen kaatumisen jälkeen on lupa nousta ylös ja jatkaa matkaa. Jos lähellämme on ihmisiä, jotka nostavat meitä, olemme onnekkaita. Joka tapauksessa me itse voimme olla niitä, jotka nostavat toisia. Iankaikkisen elämän lisäksi Jumala haluaa antaa meille täyden elämän jo täällä maan päällä katse luotuna Jeesukseen ja lähimmäisistämme huolehtien.

Sillanrakentajina

 

Sain osallistua seurakunnan kokoontumiseen, jossa israelilainen Hanna Jaffe kertoi tarinan kahdesta maanviljelijästä. Nämä elivät naapureina ja ystävinä. Sitten eräänä päivänä toisen lehmä kulki naapurin puolelle. Molemmat väittivät lehmää omakseen. Siitä lähtien naapurukset olivat riidoissa keskenään. Toinen heistä kaivoi tilansa ympärille vesiojan, jotta naapuri varmasti pysyisi omalla puolellaan.

Eräänä päivänä toisen ovelle koputettiin. Siellä oli puuseppä, joka kysyi, olisiko miehellä antaa hänelle mitään töitä. Tämä ilostui ja pyysi puuseppää rakentamaan tilansa ympärille aidan, jotta naapuri ei pääsisi sinne. Viljelijä lähti asioilleen kaupunkiin ja puuseppä jäi rakennuspuuhiinsa. Kun viljelijä saapui takaisin kotiin, ei aitaa ollut edes aloitettu. Sen sijaan hän oli rakentanut sillan vesiojan yli. Siitä lähtien naapurukset olivat jälleen ystäviä ja kulkivat sillan yli toistensa luo.

Jäin miettimään tuota tarinaa ja sitä, kuinka helposti mekin rakennamme kaikenlaisia esteitä, jotta kanssakäyminen joidenkin ihmisten kanssa estyisi. Kaikista ikävintä se on silloin, kun kristityt eivät hyväksy toisiaan. Jäähyväispuheessaan Jeesus sanoo opetuslapsille: ”Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne. Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne.” (Joh. 13:34-35)

Vähän myöhemmin Jeesus rukoilee opetuslastensa ja kaikkien niiden puolesta, jotka heidän todistuksensa tähden uskovat Jeesukseen: ”Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut. (Joh. 17:21)

Ajatelkaapa, mikä vaikutus on meidän keskinäisellä yhteydellämme ja yhteydellämme Isään ja Poikaan. Sen vaikutuksesta maailman ihmiset alkavat uskoa Jeesukseen. Ollaan siis mekin tuollaisia sillanrakentajia. Rakennetaan yhteyttä sinne, missä on erottavia asioita. Keskitytään oleelliseen eli Jeesukseen. Kun yhdessä katsomme Jeesukseen, emmekä niihin asioihin, joista olemme eri mieltä, vaikuttaa se lisääntyvää uskoa Vapahtajaamme Jeesukseen Kristukseen. Ole siunattu, rakas uskonystävä.

Särkynyttä sydäntä et hylkää, Jumala

 

Monet meistä ihmisistä painivat oman huonommuudentunteensa kanssa. Haluamme olla hyväksyttyjä, mutta samalla pelkäämme torjutuksi tulemista. Kovin helposti ajatuksiimme tulee, että mitähän naapuri, ystävä tai perheenjäsen minusta ajattelee, kun olen tällainen. Näihin ajatuksiin vaikuttaa elämänkokemuksemme. Epäonnistumiset ja perheen ongelmat on haluttu salata ja sillä tavalla on opittu peittämään todelliset tunteet. Tästä on seurannut itseensä sulkeutuminen ja jonkinlainen naamarin pitäminen toisten ihmisten edessä.

Toisinaan ajattelemme, että myös Jumalan edessä meidän pitää olla hyvä. Joillekin meistä on lapsena käytetty Jumalaa pelotteluaseena. On saatettu uhata, että jos et käyttäydy kunnolla, Jumala pudottaa kuuman kiven niskaan. Tästä olemme oppineet salaamaan tunteemme ja väärät tekomme myös Jumalalta. Raamatussa kuitenkin kerrotaan Jumalasta, joka ei hylkää omiaan missään tilanteessa.

Jumala on luonut meistä jokaisen ja rakastaa meitä omina lapsinaan. Hän rakastaa meitä niin paljon, että antoi oman Poikansa sovittamaan syntimme, jotta jokainen, joka uskoo Jeesukseen, saa iankaikkisen elämän. Jeesuksen pelastamina me saamme elää turvassa.

Koska olemme lapsia, Jumala myös kasvattaa meitä lapsinaan. Hän haluaa opastaa meitä elämässä eteenpäin. Hän haluaa olla jatkuvasti yhteydessä lapseensa. Tämä tapahtuu Raamatun sanan, rukouksen, uskovien yhteyden ja ehtoollisen kautta. Jumala haluaa olla meille sellainen Isä, johon voi turvautua kaikissa asioissa. Hän haluaa olla se, jolle ensimmäisenä kerromme kaikki asiamme, niin hyvät kuin huonotkin. Hän antaa meille rohkeuden jatkaa elämää myös epäonnistumisen jälkeen.

Psalmissa 51 Daavid purkaa tuntojaan Jumalalle lankeemuksensa jälkeen. Hän tunnustaa rikkomuksensa ja pyytää, että Jumala on hänelle armollinen ja pesee hänet puhtaaksi. Psalmi on täynnä niitä tunteita, joita Daavidilla on. Kannatta lukea se. Jakeessa 19 sanotaan: ”Murtunut mieli on minun uhrini, särkynyttä sydäntä et hylkää, Jumala.” Tähän turvaan mekin saamme jäädä kaikkien elämämme haasteiden kanssa. Jumalalta saamme voiman elää nykyhetkeä niiden ratkaisujen kanssa, joita olemme tehneet ja teemme. Olemme Jumalan rakkaita lapsia.

Jumalalle rakas

 

Saimme jälleen kesätauon jälkeen kokoontua raamattupiiriin yhdessä tutkimaan Sanaa. Olen kyllä kesänkin aikana saanut olla monta kertaa uskovien yhteydessä ja saanut niistä kokoontumisista valtavasti voimaa. Kuitenkin tuo vuosia kokoontunut tuttu piiri on valtavan tärkeä ja toivon, että myös sinulla on joku tuollainen tuttu uskovien ryhmä, jossa saat olla juuri sellaisena kuin olet.

Raamatun tutkimisemme jatkui 1. Korinttilaiskirjeen luvusta 15. Siitä saimme lukea kristinuskon perustan: ”Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi, niin kuin oli kirjoitettu, hänet haudattiin, hänet herätettiin kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu, ja hän ilmestyi Keefakselle ja sitten niille kahdelletoista.” (jakeet 3-5) Voiko olla ihanampaa asiaa. Valtava kiitollisuus täyttää mielen.

Tämän tekstin varsinaiseksi aiheeksi kuitenkin ajattelin ottaa jakeesta 10: ”Mutta Jumalan armosta minä olen se mikä olen, eikä hänen armonsa minua kohtaan ole mennyt hukkaan.” Kunpa muistaisin itsekin ajatella, että Jumalan armosta olen se, joka olen. Jumala on hyvässä luomistyössään luonut meidät jokaisen oman laiseksemme. Jeesuksen sovitustyön perusteella me saamme olla Jumalan rakkaita lapsia ja tämän uskoen hänen armonsa meitä kohtaan ei ole mennyt hukkaan.

Meillä monilla on taipumus vähätellä itseämme. Vertaamme itseämme toisiin ehkä menestyneempiin tai taitavampiin kuin itse olemme. Jumala on kuitenkin luonut meistä jokaisesta erilaisen ihmisen. Psalmissa 139 sanotaan: ”Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen.” (jakeet 13-14)

Minä saan elää oman ainutkertaisen elämäni. Tätä elämää ei kukaan toinen voi elää. Elämässäni on valtavasti hyvää, mutta myös monia vastoinkäymisiä. On asioita, joita minun on vaikea tunnistaa ja tunnustaa, mutta kuitenkin minä saan olla Jumalan rakastettu lapsi. Hän ei hylkää omaa lastaan, vaikka epäonnistun ja toimin hänen tahtoaan vastaan. Hän antaa anteeksi ja ohjaa taas oikealle tielle. Tässä ihanassa armon levossa saamme elää omaa ainutkertaista elämäämme. Jumalan armoa, rauhaa ja iloa sinulle. Olet Jumalalle rakas.

Armon alla Pyhän Hengen ohjauksessa

 

Minulla on kulunut muutama viikko niin, etten ole ehtinyt kitkemään kukkapenkkiä. Nyt kun tartuin työhön, oli tervaheinä ja muut rikkaruohot vallanneet kaikki välipaikat. Siinä rikkaruohoja kitkiessäni ajatukset siirtyivät jälleen ihmisen elämään. Ajattelin, että olen kuin tuo kukkapenkki. Kukat kuvaavat kaikkea hyvää ja Jumalan minuun tarkoittamaa. Nuo rikkaruohot taas minussa olevaa syntiä.

Rikkaruohot kitkettyäni näytti kukkapenkki oikein kauniilta. En kuitenkaan saanut kaikkia juuria mullasta pois ja tiedän, että sieltä ne tervaheinät alkavat jälleen kasvaa ja myös uusia rikkakasvien siemeniä lentää multaan tuulen mukana. Sellaista on myös meidän ihmisten elämä. Synti ei meistä kokonaan tämän elämän aikana poistu, vaan vanhat pinttyneet tavat ja myös uudet Jumalan tahdon vastaiset asiat ovat läsnä elämässämme. Meidän ei kuitenkaan pidä antaa niiden hallita elämäämme. Meillä kristityillä on etuoikeus aina tunnustaa väärät tekomme ja laiminlyöntimme rakastavalle Isälle ja saada ne anteeksi Jeesuksen tähden.

Meissä Jeesuksen pelastamissa on Pyhä Henki, joka haluaa kasvattaa meitä ja kitkeä meistä pois Jumalan tahdon vastaisia asioita. Meidän tehtävämme on suostua tähän kasvatukseen. On tärkeää, ettemme lannistu siitä, että niitä rikkaruohoja elämässämme kasvaa. Jos alamme tuijottamaan omaa pahuuttamme, niin silloin synti hallitsee meitä. Paavali kirjoittaa Roomalaiskirjeessä: ”Synti ei ole enää teidän herranne, sillä te ette ole lain vaan armon alaisia.” (6:14)

Paavali tajusi, että kun hän tuolla tavalla kirjoittaa, ihmiset alkavat ajatella, että sittenhän syntiä voi vapaasti tehdä ja siksi hän jatkaa: ”Miten siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme elä lain vaan armon alaisina? Emme toki! Tehän tiedätte, että jos antaudutte orjina tottelemaan jotakuta, olette juuri sen orjia, jota tottelette. Te joko palvelette syntiä, mikä johtaa kuolemantuomioon, tai olette kuuliaisia Jumalalle, mikä johtaa vapauttavaan tuomioon.” (6:15-16)

Pidetään siis katse luotuna Jeesukseen, syntiemme sovittajaan. Yksin Jeesuksessa on pelastuksemme. Annetaan Pyhän Hengen ohjata elämäämme, niin ettemme toteuta oman itsekkään luontomme haluja, vaan Hengen hedelmä saa kasvaa meissä. Uskotaan kaikki syntimme anteeksi Jeesuksen tähden ja luotetaan siihen, että hän vie meidät perille iankaikkiseen elämään.