maanantai 18. maaliskuuta 2024

Herran tie

 


On kevättalvi ja säät sen mukaiset. Saimme nauttia monesta kauniista aurinkoisesta päivästä. Lumet sulivat ihan silmissä ja tiet paljastuivat jään alta. Linnut alkoivat laulaa kevätlaulujaan. Sitten tuli oikein kunnon lumimyräkkä. Yhtäkkiä oli taas joka paikassa 15 cm lisää lunta. Tiet muuttuivat loskaisiksi eikä onnettomuuksiltakaan vältytty. Kevät kuitenkin etenee ja tänään aurinko on taas paistanut ihanasti.

Meidän elämästämme puhutaan usein tienä. Tätä elämän tietä kulkiessamme on tie välillä helppoa kulkea ja välillä hyvinkin raskasta. Erilaiset säät voivat kuvata niitä olosuhteita, joissa matkaa teemme. Tämä jokapäiväinen elämäntie menee niin kuin menee, välillä paremmin, välillä huonommin. Tärkein elämäntiemme on kuitenkin hengellinen. Kuka ohjaa meidät iankaikkisuuteen, on ratkaisevan tärkeää. Jos siinä joudumme väärälle tielle, on seuraukset kauheat.

Raamatussa puhutaan paljon tiestä. Psalmi 139 päättyy sanoihin: ”Jos näet tieni johtavan vaivaan, ohjaa minut iankaikkiselle tielle.” Ajattelen, ettei tämä vaiva ole tämän maailman suruja ja vaivoja, vaan iankaikkinen kadotus, todellinen vaiva. Jokapäiväinen rukouksemme pitäisi olla, että jos Herra näkee meidän kääntyvän pois Hänen tieltään, hän puuttuisi heti elämäämme ja ohjaisi takaisin oikealle tielle.

Monissa muissakin Psalmeissa puhutaan tiestä.  Psalmi 25 puhuttelee minua erityisen paljon. Siinä tunnustetaan oma syyllisyys, pyydetään anteeksiantoa ja Herran johdatusta. ”Nimesi tähden, Herra, anna anteeksi syntivelkani, vaikka se on suuri. Kuka on se mies, joka Herraa pelkää? Hänelle Herra neuvoo tien, joka tämän tulee valita.” (jakeet 11-12) Kun me elämän vaikeuksien keskellä käännymme armollisen Jumalan puoleen ja pyydämme syntejämme anteeksi Jeesuksen tähden, saamme myös luottaa anteeksiantoon. Jeesus on se tie, joka meidän tulee valita ja jota kulkea.

Kuljetaan siis tätä jokapäiväistä tietämme rukoillen: ”Herra, ilmoita minulle tiesi, opeta minulle polkusi.” (Ps 25:4) ja muistetaan myös etsiä sitä Herran tietä lukemalla Raamattua, rukoilemalla, kokoontumalla sanan kuuloon ja keskustelemalla ystävien kanssa. Siunattua kevään odotusta sinulle uskonystäväni!

tiistai 12. maaliskuuta 2024

Ruisleipää vai ranskanleipää

 


Ruisleipä ja peruna ovat perinteisesti olleet suomalaisille niitä ravinnon peruspilareita, joiden avulla on jaksettu tehdä töitä. Nykyään meillä on mahdollisuus syödä ympäri vuoden tuoreita vihanneksia ja hedelmiä ja muutenkin sellaista ruokaa, joka on elimistöllemme hyväksi. Silti kaikenlaisen energiapitoisen, mutta vähän ravintoaineita sisältävän ruuan syöminen on yleistä.

Tämä ruokajuttu tuli mieleeni siitä, että viime sunnuntaita kutsutaan leipäsunnuntaiksi. Aloin miettiä sitä, miten nykyään suuri osa ihmisistä ravitsee myös mieltään sellaisella ravinnolla, joka ei täytä meidän todellisia tarpeitamme. Me elämme maailmassa, jossa on koko ajan tarjolla valtava määrä tietoa. Televisiossa, radiossa ja internetissä meille näytetään ja kerrotaan ympäri maailman tapahtuvista asioista lähes samaan aikaan kuin se tapahtuu. Meitä houkutellaan seuraamaan maailman tapahtumia joka hetki. Mielemme täyttyy ihan stressiin asti asioilla, joista meidän ei oikeasti tarvitsisi heti saada tietoa.

Mikä sitten on sitä ruisleipää, jota me joka päivä tarvitsemme? Jeesus sanoo: ”Minä olen elämän leipä. Sille, joka tulee minun luokseni, ei koskaan tule nälkä, ja sille, joka uskoo minuun, ei koskaan tule jano.” (Joh. 6: 35) Mitähän tapahtuisi, jos me täyttäisimme mielemme ensisijaisesti Jumalan sanalla ja niillä asioilla, jotka siitä nousevat. Jospa tyytyisin katsomaan uutiset vain kerran päivässä ja jättäisin internetin tarjoaman uutisvirran katsomatta. Luulen, että saisin sillä tavalla ihan riittävästi tietoa Suomen ja maailman asioista ja mieleni pysyisi paljon levollisempana.

Jeesus tarjoaa meille itsensä Raamatun sanassa, ehtoollisessa, uskovien yhteydessä ja rukouksessa. Näistä me saamme todellista ravintoa. Tarvitsemme myös yhteyttä läheisten ihmisten kanssa. Siihenkin jää enemmän aikaa, kun median seuraaminen jää vähemmälle. Olemme menossa kohti kevättä ja ulkona liikkuminen on helpompaa. Nämä ovat minulle niitä tärkeitä elämänmuutos asioita. Mietipä sinäkin mihin haluaisit käyttää aikasi, ja mihin ihan oikeasti sen käytät. Kerralla ei kannata kaikkea yrittää muuttaa, sillä se ei onnistu. Mutta jos vaikka aluksi puoli tuntia päivässä vaihtaisimmekin sellaiseen tekemiseen, joka oikeasti ravitsee. Iloa ja valoa kevään odotukseesi!

perjantai 8. maaliskuuta 2024

Armon suojassa

 


Luen aamuisin hartauskirjaa, jonka nimi on Armon suojassa. Joka kerta, kun näen tuon kirjan nimen, mieleni täyttää kiitollisuus: Tämänkin päivän saan elää Jeesuksen pelastamana.

Muistan, että rippikoulussa opetettiin armon tarkoittavan ’Ansaitsematon Rakkaus Meidän Osaksemme’. Tuo on mielestäni hyvä selitys armolle. Tärkeää on kuitenkin samalla kertoa, että armo liittyy aina Jeesukseen. Ansaitsematon rakkaus, joka meidän osaksemme on tullut, on Jeesuksen suorittama syntien sovitus.

Johanneksen evankeliumin 1. luvussa kerrotaan, että Jeesus oli täynnä armoa ja totuutta ja että hänen täyteydestään me olemme saaneet armoa armon lisäksi. (jakeet 14, 16). Jeesus on täynnä armoa ja tätä armoa hän antaa meille ylenpalttisesti.

Paavali aloittaa monet kirjeensä sanoilla ’Jumalan, meidän Isämme, ja Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja rauha teille’. Ajattelen, että tällä toivotuksella Paavali haluaa vahvistaa kristittyjä, että Jeesuksen armo ja rauha ovat koko ajan elämässämme läsnä. Seurakunnissa oli tuolloin, niin kuin nykyäänkin ristiriitoja, ja Jeesukseen uskovat joutuivat kärsimään yhteiskunnassa vastusta ja vainoa. Siitä huolimatta Jeesuksen armo on läsnä.

Kun me ymmärrämme, että Jeesus on antanut kaikki syntimme anteeksi ja meillä on iankaikkinen elämä Jumalan yhteydessä, antaa se voimaa jaksaa elämän koettelemusten keskellä. Toisinaan, kun elämässä on oikein raskasta, saattaa silti tulla epäilys, että onko Jumala tässäkin hetkessä. Me niin mielellämme antaisimme vastoinkäymisten mennä ohitsemme. Jeesus ei kuitenkaan luvannut meille ongelmatonta elämää. Hän lupasi antaa kaikki syntimme anteeksi ja Pyhän Henkensä olemaan kanssamme tämän maanpäällisen elämämme ajan.

Haluan päättää tämän tekstin virren 306 sanoihin:

”Armoon tahdon aina luottaa,

sinuun, Jeesus, Herrani,

joka maksoit velkani.

Armo yksin avun tuottaa elämään ja kuolemaan.

Armo kantaa voimallaan.

Armon lähde, Jeesukseni,

sinä elät minussa, minä elän sinussa.

Sinusta ei sydäntäni riistä tuska suurinkaan.

Sinun olen kokonaan.”

Tähän turvaan saamme tänäänkin jäädä.

 

maanantai 4. maaliskuuta 2024

Haavoittunut sotilas

 


Armon ja rauhan tervehdyksellä haluan tervehtiä kaikkia blogin lukijoita ja rakkaaksi tulleita kristittyjä, joita olemme tämän bloginkin kautta saaneet kohdata. Haluan tänään kirjoittaa sellaisesta asiasta kuin Jumalan rakkaus, kun hän antoi meille oman Poikansa. Jeesuksen rakkaus on sitä, että kun meillä on elämässä vaikeaa ja tuntuu, ettemme jaksa itse kulkea, niin Herra kantaa meitä. Muistan erään seinätaulun, jossa näkyi hiekassa vain yhdet jäljet. Siinä mies kysyi, että Herra missä sinä olit silloin kun minulla oli vaikeinta. Herra vastasi, että nuo jäljet ovat minun jälkeni, sillä minä kannoin sinua.

Kuulin kertomuksen nuoresta miehestä, joka meni kihloihin morsiamensa kanssa. Oli sota-aika ja miehelle tuli kutsu palvelukseen. Sodassa mies haavoittui niin, että häneltä amputoitiin toinen käsi ja jalka. Hän oli sotasairaalassa, jossa hän pyysi sairaanhoitajaa kirjoittamaan morsiamelleen kirjeen. Tuossa kirjeessä mies kirjoitti, miten pahasti hän oli haavoittunut ja että morsian oli nyt vapaa ottamaan toisen miehen. Vähän ajan kuluttua morsian tuli tapaamaan kihlattuaan. Morsiamen sanat olivat yllättävät. Hän sanoi miehelle, että en minä sinua nyt ainakaan jätä, koska nythän sinä minua eniten tarvitset.

Tämä on hyvin puhutteleva kertomus. Jeesuskin on läsnä silloin, kun me häntä eniten tarvitsemme. Kun me vain rukoilemme ja uskomme. Ei tämä sotilaskaan olisi voinut kuvitella, että morsian rakastaa häntä niin paljon, että sai vastauksen: En sinua suostu jättämään. Sinä tarvitset nyt minua eniten.

Eikö ole ystävät lohdullinen sanoma. Sen sanoman Jeesuskin haluaa sanoa sinulle. Sinä, joka olet vaivattu ja monella tavalla kiusattu ja tuntuu, että et ole elämässäkään onnistunut ja kaikki menee huonosti. Jeesus on kuitenkin se morsian, joka sanoo, että minä en sinua hylkää. Minä olen sinun rinnallasi. Myös minun oma kokemukseni on se, että silloin kun elämässä on ollut hyvin vaikeita aikoja, niin Jeesus vahvistaa uskoa ja ikään kuin tulee lähemmäksi.

Jeesuksen kuvaama tie kulkee solan pohjalla. Kun me emme vain itse lähde sieltä kiipeämään kummallekaan vuorelle, vaan kuljemme sitä tietä pitkin, jonka Jeesus on osoittanut, niin meille käy hyvin. Ollaan ystävät hyvässä turvassa ja luotetaan siihen, että Jeesus on tänäänkin kaikki meidän synnit antanut anteeksi. Ollaan lohdutettuna ja luotetaan Jeesuksen armoon. Aamen.

maanantai 26. helmikuuta 2024

Ennen ja nyt

 


”Viha ja kosto näyttävät olevan ihmisille niin usein ensimmäisiä vaihtoehtoja – ja jostain syystä paljon helpompia toteuttaa kuin toisen ihmisyyden näkeminen ja yhteyden rakentaminen.” (Antti Pentikäinen) Luin tämän lainauksen lehdestä enkä siis tiedä, mitä koko artikkeli sisältää. Tuo ajatus on kuitenkin niin totta tämän päivän, ja ehkä kaikkien aikakausien, ihmisten elämässä.

Viha tulee Raamatussa ensimmäisen kerran jo sen 4. luvussa, kun Kain suuttui siitä, että Jumala katsoi suopeasti Abelin uhriin, mutta ei Kainin uhriin. ”Herra kysyi Kainilta: ”Miksi sinä suutuit ja katselet synkkänä maahan? Jos teet oikein, voit kohottaa katseesi, mutta jos et tee, on synti ovella vaanimassa. Sinua se haluaa, mutta sinun on pidettävä se kurissa.” (1. Moos.4: 6-7)

Kain vihastui veljelleen siitä, miten Jumala toimi. Abel oli toiminut oikein eikä Kainilla varmaankaan olisi ollut mitään Abelin uhria vastaan, jos Jumala olisi hyväksynyt myös Kainin uhrin. Jumala varoitti Kainia vihan seurauksista ja kehotti olemaan tekemättä syntiä. Kain ei kuitenkaan kuunnellut Jumalan neuvoa, vaan antoi vihalle vallan ja suutuksissaan tappoi veljensä.

Ihmiskunta ei ole muuttunut noista ajoista mihinkään. Edelleen ihmiset haluavat sitä, mikä kuuluu jollekin toiselle, ovat kateellisia toisen saamasta suosiosta tai paremmista oloista ja ajattelevat, että toisen hyvä on minulta itseltäni pois. Jumala puhuu kuitenkin edelleen jokaiselle ihmiselle: Jos teet oikein, voit kohottaa katseesi, mutta jos et tee, on synti ovella vaanimassa. Sinua se haluaa, mutta sinun on pidettävä se kurissa.

Tämä maailma ei ole millään tavalla oikeudenmukainen ja reilu. Toiset ihmiset saavat hyvää paljon enemmän kuin toiset ja osa ihmisistä joutuu kärsimään paljon enemmän kuin jotkut muut. Silti viha ja kosto eivät ole ratkaisu ongelmiin. Ratkaisu on toisen ihmisyyden näkeminen ja yhteyden rakentaminen. Kun vielä katsomme toisia Jeesuksen silmin ja haluamme nähdä jokaisen ihmisen ainutkertaisena Jumalan rakkaana luomuksena, niin silloin hyvyys voi pieneltä osin jakautua tasaisemmin.

Rakkaus on voimavara, joka lisääntyy, kun sitä jakaa. Yritetään omalta osaltamme rakentaa yhteyttä niin käytännön teoilla kuin rukouksen avulla. Kuunnellaan, mitä läheisillämme on asiaa ja toimitaan lähimmäisemme parhaaksi. Sillä tavalla myös oma elämämme on rikkaampaa.

perjantai 16. helmikuuta 2024

Jeesukselle tuttu

 


Ihmiset voivat tuntea toisensa monella tasolla. Jotkut ovat ns. hyvänpäivän tuttuja. Tällaiset ihmiset tapaavat sattumamalta, esim. kaupassa tai koiraa ulkoiluttaessaan. He tervehtivät toisiaan ja vaihtavat muutaman sanan yleisistä asioista. He eivät kuitenkaan todella tunne toisiaan. Sitten on ihmisiä, jotka tuntevat toisensa jo paljon paremmin, esim. lähimmät työkaverit ja sukulaiset. He puhuvat monenlaisista asioista. Toisinaan saatetaan jakaa myös henkilökohtaisia asioita, mutta enimmäkseen keskustelut kuitenkin liittyvät molempia koskettaviin tai yhteiskunnallisiin asioihin. Sitten ovat ne kaikkein läheisimmät ihmiset, joiden kanssa voi jakaa myös kipeimmät oman elämän asiat. Tällainen ihminen tuntee minut ja minä tunnen hänet.

Jeesus sanoo: ”Minä olen hyvä paimen. Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut, niin kuin Isä tuntee minut ja minä Isän. Minä panen henkeni alttiiksi lampaiden puolesta” (Joh. 10:14–15) Tämä tunteminen, josta Jeesus tässä puhuu, on molemminpuolista syvää läheisyyttä. Jeesus vertaa tätä ihmisen ja hänen välistään tuntemista siihen, miten Isä ja Jeesus tuntevat toisensa.

Minun on helppo uskoa, että Jeesus todella tuntee minut läpikotaisin. Hän tuntee minut paljon paremmin kuin minä tunnen itseni. Mutta miten minä voisin oppia tuntemaan Jeesusta yhä paremmin? Miten minun ja Jeesuksen välinen suhde voisi syventyä?

Ihmissuhteet voivat pysyä läheisinä vain, jos yhteys on säännöllistä. Sama pätee meidän ja Jeesuksen väliseen suhteeseen. Jumala on antanut meille yhteyden ylläpitämistä varten Raamatun, jossa hän kertoo itsestään ja ohjaa meitä hänen tahtonsa mukaiseen elämään. Toinen tärkeä yhteyttä ja tuntemista lisäävä asia on rukous. Säännöllinen rukoilu tuo läheisyyttä ja luottamusta. Myös ehtoollinen vahvistaa yhteyttämme.

Lisäksi me olemme saaneet lahjaksi Pyhän Hengen, joka ohjaa elämäämme koko ajan. Hän puhuu omantuntomme kautta ja tuo mieleemme asioita, jotka ovat Jumalan tahdon mukaisia tai sen vastaisia. Meille jää kuitenkin päätösvalta, miten suhtaudumme näihin Pyhän Hengen viesteihin.

On elämämme tärkein asia olla Jeesukselle tuttu. Hän rakastaa meitä niin paljon, että on antanut henkensä puolestamme. Pidetään huolta siitä, että hän on meille, ei vain hyvänpäivän tuttu, vaan oikea sydänystävä. Pidetään Jeesuksen kanssa jatkuvaa yhteyttä eri tavoin, niin että koko ajan opimme tuntemaan häntä paremmin. Suhde Jeesuksen kanssa antaa todellisen elämän.

maanantai 5. helmikuuta 2024

Johdatuksesta kiitollisena

 


Sain viettää viikonlopun naistenpäivillä. Alun perin minulla oli ihan muita suunnitelmia viikonlopuksi, mutta edeltävällä viikolla minulle tuli sellainen olo, että haluaisin viettää enemmän aikaa uskovien yhteydessä. Rukoilin matkalla, että Herra johdattaisi minut keskustelemaan jonkun uskonsisaren kanssa ja voisimme molemmat virkistyä yhteisestä uskostamme. Tämä toteutui aivan ihmeellisellä tavalla. Sain keskustella uskosta ja elämästä useiden ihanien naisten kanssa ja sain valtavasti voimaa arkeen. Tämän lisäksi sain myös uuden ystävän. Tätä alkanutta ystävyyttä haluan vaalia, jotta voisimme olla toistemme tukena, kun sitä tarvitsemme.

Noiden päivien aiheena oli ”Toivo”. Toivo on meidän elämämme kantava voima. Jos elämässä toivo loppuu, niin elämänhalu ja -ilo katoavat. Siinä tilanteessa tekee ne asiat, jotka arjessa on pakko tehdä, mutta ei enää odota elämältä mitään hyvää. Jokaiselle meille tulee hetkittäin epätoivon tilanteita, mutta ne eivät kuitenkaan vie toivoa. Sellaisessa tilanteessa voimme löytää ratkaisuja elämämme haasteisiin ja toivo nousee jälleen.

Meillä kristityillä on valtava etuoikeus kertoa Jumalalle kaikki huolemme ja pelkomme. Jeesuksen pelastamina me kuulumme siihen Jumalan kansaan, jolle Hän sanoo: ”Kuulkaa te, joita olen joutunut nostamaan ja kantamaan hamasta syntymästänne saakka, äitinne kohdusta asti! Teidän vanhuutenne päiviin saakka minä olen sama, vielä kun hiuksenne harmaantuvat, minä teitä kannan. Niin minä olen tehnyt ja niin yhä teen, minä nostan ja kannan ja pelastan.” (Jes. 46:3–4) Tässä on se toivo, joka kantaa vaikeimpienkin aikojen yli.

Sinä saatat olla tällä hetkellä tilanteessa, jossa epäilet, onko Herra ollenkaan sinun kanssasi, koska elämässäsi on niin suuria vaikeuksia. Tällaiset tunteet ovat inhimillisiä. Meidän on vaikea hyväksyä sitä, että Jeesuksen omana joudumme kokemaan niin paljon pahaa. Saat kuitenkin luottaa siihen, että Jeesus on kanssasi. Hän ei jätä sinua yksin. Herra on luvannut nostaa, kantaa ja pelastaa. Hän on luvannut tehdä niin koko elämämme ajan ja siihen turvaan me saamme tänäänkin jäädä.