Armon valtaistuimen eteen

 

Kävelin kotia kohti kylmässä viimassa huppu vielä pipon päälle nostettuna, kun huomasin jalkakäytävällä kylmässä värisevän linnun. Ensin luulin, että sillä oli niin kylmä, ettei se enää pystynyt lentämään, mutta kyllä se siitä lentoon pyrähti. Selvisikö se tästä takatalvesta, en tiedä. Voi olla, ettei selvinnyt.

Kun jatkoin matkaa, mielessäni alkoi soida Lasse Heikkilän laulu, jossa sanotaan: ”Kun ulvoo sieluissamme liian kylmät tuulet, kun hiipuu huulillemme virsi voimaton. Tiedämme, että sinä kuiskaukset kuulet. Pois pyyhit synkät pilvet tieltä auringon.” Tämä kylmä ilma tuntuu kurjalta, mutta silti pahempaa on, jos sielullamme on kylmä. Laulussa mainitaan suru, masennus, alakulo, lama, työttömyys, päihteet, huoli huomisesta, yksinäisyys ja rakkauden puute asioina, jotka vaikuttavat sieluumme kylmän tuulen tavoin.

Ihmisen elämässä on aikoja, jolloin tuo kylmä viima puhaltaa. Jeesus on myös elänyt ihmisen elämän ja kokenut sen vaikeudet. Heprealaiskirjeessä sanotaan Jeesuksesta: ”Meidän ylipappimmehan jos kukaan kykenee ymmärtämään vajavuuksiamme, sillä häntä on koeteltu kaikessa samalla tavoin kuin meitäkin koetellaan; hän vain ei langennut syntiin. Astukaamme sen tähden rohkeasti armon valtaistuimen eteen, jotta saisimme armoa ja laupeutta, löytäisimme avun silloin, kun sitä tarvitsemme. (4:15-16)

Me saamme ja meidän oikeastaan täytyisikin mennä kaikkien vaikeuksiemme kanssa ensimmäisenä Jeesuksen luo. Hän kuulee heikon huokauksemmekin. Hänen läsnäolonsa lohduttaa ja hoitaa. Me tarvitsemme myös toisia ihmisiä tuon sielun kylmyyden hoitamiseen. Kun käännymme kaikessa armahtavan Jeesuksen puoleen, hän myös auttaa meitä olemaan lähimmäisiä toisillemme ja huomaamaan toisten ihmisten hädän.

Kylmien tuulten puhaltaessa yhteiskunnassamme on tärkeää, että noudatamme Jeesuksen meille antamaa käskyä: ”Rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne. (Joh. 13:34) Jeesus vuodattaa meihin rakkauttaan ja tahtoo, että me jaamme sitä eteenpäin. Ollaan siis ystäviä toisillemme ja huolehditaan toistemme tarpeista siinä, missä pystymme.

Onnellinen Jumalan yhteydessä

 

Näin muutama viikko sitten lehdessä sarjakuvan, jossa majava seisoi surullisena. Ajatuskuplassa oli sanat: Elämälläni ei ole mitään tarkoitusta. Seuraavassa ruudussa majava itki valtavin kyynelin ja sanoi: Elämäni on täysin hyödytön. Viimeisessä ruudussa majavan ympärille oli kasvanut kukkameri.

Tuo sarjakuva on puhutellut minua siitä saakka, kun sen näin. Meidän ihmisten on usein vaikea nähdä sen hetkistä elämäntilannettamme pidemmälle. Moni yksinäinen ihminen kokee juuri tuolla tavalla, että hänen elämällään ei ole mitään merkitystä. Silti juuri monet yksineläjät ovat ahkerimpia rukoilijoita ja heidän rukoustensa seurauksena voi tapahtua paljon hyvää. Monet kukat alkavat kukkia, vaikka he eivät ehkä niitä itse pääse näkemään.

Vuorisaarnassaan Jeesus opetti, ketkä ovat autuaita. Autuas tarkoittaa ikuisesti onnellista Jumalan yhteydessä. Ihan ensimmäiseksi Jeesus sanoo autuaiksi hengessään köyhiä ja murheellisia. Heille hän lupaa taivasten valtakunnan ja lohdutuksen. Kun tunnen itseni syntiseksi ja hengellisesti mitättömäksi, murheelliseksi siitä, etten pysty Jumalan tahtoa täyttämään, silloin tarvitsen Jeesusta. Saan turvautua hänen armoonsa ja luottaa siihen, että hän vie minut ikuiseen elämään. Jeesus antaa minulle lohdutuksen jo tässä elämässä ja ikuisen onnen Jumalan yhteydessä.

Voin luottaa Jeesuksen lupaukseen, mutta silti oloni on usein niin kuin tuolla majavalla, enkä ymmärrä elämääni. Usein olen liian kiinnittynyt sen hetkiseen elämäntilanteeseeni. Ajattelen, että olisi voimaannuttavaa keskustella uskonystävien kanssa enemmän iankaikkisesta elämästä. Voisimme yhdessä pohtia, millaiseksi kuvittelemme uuden maan ja taivaan. Ajattelen, ettei ole väärin kuvitella iankaikkisia asioita, vaikka emme oikeasti siitä paljon tiedäkään. Mutta kun puhumme ihanimmista asioista, mitä voimme kuvitella, se voi saada meissä aikaan iloa jo tähän hetkeen.

Jos haluat, voit kirjoittaa kommentteihin jotain sinun mielestäsi tosi kaunista ja ihanaa. Tällä tavalla voimme vahvistaa ja virkistää toinen toisiamme ja antaa odotuksen iloa elämään. Minä haluan tuoda silmiesi eteen täynnä kukkivia krookuksia olevan puutarhan.

Tien varrelta

 

Viime viikon lumimyräköiden jälkeen lumet ovat sulaneet vauhdilla. Olin juuri kävelyllä ja ilma tuntui tosi keväiseltä; aurinko paistoi ja linnut lauloivat. Samalla surukseni huomasin, miten teiden varret olivat täynnä roskia. Tuntuu tosi kurjalta, että ihmiset heittävät roskia luontoon eivätkä laita niitä roskiksiin. Tuntuu siltä, etteivät he arvosta omaa elinympäristöään, koska eivät halua sen pysyvän siistinä.

Tästä tuli mieleeni, miten nuo roskat voisivat kuvata meidän syntisiä tekojamme. Me heittelemme ilkeitä sanoja ympäristöömme ja teemme itseämme ja läheisiämme vahingoittavia tekoja. Ihminen, joka ei välitä käytöksensä aiheuttamasta vahingosta, jättää tuon saastan huomiotta. Kun taas sellainen ihminen, joka huomaa väärät tekonsa, pyytää niitä anteeksi. Sitä voisi kuvata vaikka pudonneen roskan nostamisena roskikseen.

Kun Jeesus oli pääsiäisaterialla opetuslastensa kanssa, hän alkoi pestä heidän jalkojaan. Pietari sanoi Jeesukselle, ettei tämä saisi pestä hänen jalkojaan. Silloin Jeesus sanoi Pietarille: ”Jos minä en pese sinua, ei sinulla ole sijaa minun luonani.” Silloin Simon Pietari sanoi: ”Herra, älä pese vain jalkojani, vaan pese myös kädet ja pää.” Tähän Jeesus vastasi: ”Se, joka on kylpenyt, ei tarvitse pesua. Hän on jo puhdas.” (Joh. 13:6-10)

Kun olemme saaneet vastaanottaa pelastuksen Jeesuksen sovintotyön tähden, silloin Jeesus on pessyt meidät kokonaan. Pelastettuinakin me kuitenkin likaannumme eli teemme syntiä ja siksi meidän tulee joka päivä mennä Jeesuksen luo, jotta hän pesee syntimme pois. Vaikka me saamme aina mennä Jeesuksen luo saamaan syntimme anteeksi, meidän ei kuitenkaan ole tarkoitus tahallisesti tehdä vääriä tekoja ja vahingoittaa lähimmäisiämme ajatuksin, sanoin ja teoin. Alun roskaamiskuvaa käyttääkseni, meidän ei kuulu heitellä roskia matkallemme, vaan kulkea Pyhän Hengen opastamana lähimmäisiämme rakastaen ja arvostaen. Huolehditaan itsestämme, läheisistämme ja Jumalan meille antamasta ihanasta maasta. Hyvää kevättä sinulle!

Toivon silmin

 

Tänä pääsiäisenä olen erityisesti miettinyt sitä, mitä meille kerrotaan Markuksen evankeliumissa pääsiäisaamun tapahtumista (luku 16). Magdalan Maria, Jaakobin äiti Maria ja Salome olivat ostaneet tuoksuöljyä mennäkseen voitelemaan Jeesuksen ruumiin. Matkalla he pohtivat, kuka auttaisi heitä vierittämään kiven pois haudan suulta. Haudalle tultuaan he huomasivat, että kivi oli jo vieritetty pois.

He menivät hautaan ja näkivät siellä enkelin. Naiset säikähtivät. Enkeli sanoi heille: ”Älkää pelästykö. Te etsitte Jeesus Nasaretilaista, joka oli ristiinnaulittu. Hän on noussut kuolleista, ei hän ole täällä.” Sitten enkeli käski naisten mennä viemään viestiä opetuslapsille. Naiset kuitenkin pakenivat järkytyksestä vapisten, eivätkä kertoneet kenellekään mitään, koska he pelkäsivät.

Naisten pelko on ymmärrettävää. Vaikka Jeesus oli kertonut opetuslapsilleen, että hän nousee kolmantena päivänä ylös, oli se kuitenkin asia, jota Jeesuksen lähimmätkään ihmiset eivät osanneet tuossa tilanteessa ajatella. Jos me kohtaamme jonkin täysin odottamattoman ja selittämättömän asian, on pelko ja pakeneminen luonnollinen reaktio.

Sitten evankeliumissa kerrotaan, että Magdalan Maria tuli haudalle ja Jeesus ilmestyi hänelle. Nyt Maria uskoi ja vei sanan Jeesuksen ylösnousemisesta opetuslapsille. Ajattelen, että enkelin sanat olivat herättäneet Mariassa toivon ja siksi hän palasi haudalle. Maailma näyttää ihan erilaiselta riippuen siitä, katsooko sitä toivon vai toivottomuuden silmin.

Me saamme elää Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeistä aikaa. Meillä ei ole mitään pelättävää, ei elämässä eikä kuolemassa. Kun me uskomme, että Jeesus on sovittanut syntimme, me saamme elää Jumalan rauhassa. Meidän ei tarvitse pelätä, miten meille käy. Valitettavasti me uskovatkin liian helposti menetämme toivomme elämän haasteiden edessä. Meillä on kuitenkin Pyhä Henki elämämme matkaoppaana. Me saamme luottaa siihen, että elämämme on kaikilta osin Jumalan tiedossa. Se ei anna meille lupaa leväperäisyyteen, vaan meidän tehtävämme on viedä evankeliumia eteenpäin ja palvella toinen toisiamme Jeesuksen antaman esimerkin mukaan. Iloitaan siitä, että Jeesus on voittanut kuoleman vallan ja lahjoittanut meille ikuisen elämän. Katsotaan elämää toivon silmin ja luotetaan siihen, että Jeesus on meidän kanssamme joka hetki.