Jumala loi ihmisen kuvakseen

 

Ihan niin kuin isänsä pienenä! Onpa hän isoäitinsä näköinen! Tällaisia huomioita me helposti teemme lapsista. Tuntuu mukavalta liittää lapsi perheeseensä ulkonäkönsä tai luonteensa perusteella.

Minä olen viime viikkoina miettinyt sitä, kun Raamatun 1. luvussa sanotaan näin: ”Jumala sanoi: Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme, ja hallitkoon hän meren kaloja, taivaan lintuja, karjaeläimiä, maata ja kaikkia pikkueläimiä, joita maan päällä liikkuu.” (1. Moos 1:26) Mitä se tarkoittaa, että me olemme Jumalan kuva ja hänen kaltaisensa? Usein mietimme tässä ulkonäköä, mutta ajattelen, että se on hyvin kapea-alainen kuva. Aloin siis miettiä, mitkä asiat ovat ominaisia ihmiselle, mutta eivät eläimille.

Jumala on antanut ihmiselle kyvyn ajatella ja puhua. Ihminen pystyy toimimaan puheella saatujen ohjeiden mukaan. Ihmisen ajattelu on myös luovaa. Ihminen pystyy kehittämään jatkuvasti uusia asioita, erilaisia keksintöjä ja oppii käyttämään niitä. Ihminen on luova myös muilla tavoilla, esimerkiksi säveltämällä ja esittämällä musiikkia. Ihmisellä on myös oma tahto, joka ohjaa hänen toimintaansa. Olisivatko nämä sellaisia asioita, jotka kuuluvat Jumalan kaltaisuuteen.

Jumala antoi ihmiselle tehtävän hallita tätä maata viljelemällä ja varjelemalla sitä (2:15) ja huolehtimalla kaikista eläimistä. Alun perin kaikki tämä oli ihmisessä hyvää. Syntiinlankeemuksen jälkeen ihmisestä on tullut yhä vähemmän Jumalan kuva ja kaltainen. Me emme ole käyttäneet hyvään sitä viisautta ja valtaa, jonka Jumala on antanut ihmiselle.

Maailmassa on kuitenkin elänyt yksi ihminen, joka oli Jumalan kuva ja kaltainen, Jeesus. Meidät on kutsuttu rakastamaan Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseämme. Jeesus antoi käytännön mallia siitä, miten tämä rakkaus ilmenee: Jeesus auttoi avun tarvitsijoita. Hän kohtasi jokaisen ihmisen arvokkaana ihmisenä ja halusi, että he myös itse näkevät itsensä arvokkaina.

Syntiinlangenneina ihmisinä me rikomme niin Jumalaa, lähimmäisiämme kuin itseämmekin vastaan. Jeesus on kuitenkin sovittanut kaikki syntimme ja me saamme tunnustaa syntimme hänelle ja uskoa kaiken anteeksi. Anteeksisaaneina saamme jatkaa kristittyinä kasvamista Jumalan kuvan kaltaisuuteen Pyhän Hengen avulla.

Kun sydän pysähtyy

 

Armoa ja rauhaa rakkaat blogin lukijat. Haluan tässä muutamalla sanalla tervehtiä teitä kaikkia. Siitä on pitkä aika, kun olen viimeksi kirjoittanut blogiin ja syynä on se, että olen sairastellut. Kolmisen viikkoa sitten sain sydänpysähdyksen. Onneksi satuin olemaan sydänteholla, jossa sydän oli pysähdyksissä kuusi minuuttia, mutta he saivat sen uudelleen käyntiin. Sydänlääkäri sanoi, että oli minun tuurini olla siellä, missä se voitiin saada toimimaan. Kovan työn he olivat kuitenkin joutuneet tekemään, jotta sydän jälleen alkoi toimia. Tästä seurasi keuhkokuume, jota olen sairastanut kohta kolme viikkoa Tayssissa.

Tämä on ollut minulle hyvin pysähdyttävä paikka. Olen monella tavalla joutunut miettimään omaa elämääni ja sitä, missä minun turvani on. Olen sen todennut, että ainut turva meidän elämässämme on Jeesus Kristus ja siksi minua ei kuolema sillä tavalla edes pelottanut. Mutta kyllä kuoleman läheisyys kuitenkin, ja se että kokee sydänpysähdyksen ja elintoimintojen lakkaamisen, niin kyllä se kova paikka jokaiselle sen kokeneelle on. Kävin keskustelemassa psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa, joka sanoi keskustelevansa kaikkien sydänpysähdyspotilaiden kanssa. Kun sydän saadaan uudelleen käyntiin, se on aina uuden elämän, uuden alun mahdollisuus. Se on jonkinlainen taitekohta elämässä.

Meillä kristityillä on jokaisella omat vaikeutensa, kenellä on syöpää ja kenellä mitäkin. Ne ovat kuitenkin vain tätä ajallista, ja kun me tästä ajasta lähdetään, niin sitten kirkkaammassa taivaassa me saamme avata silmämme.

Minä en tähän ajatellut ottaa yhtään sen vaikeampaa Raamatun paikkaa kuin Johannes 3:16, missä sanotaan, että jokainen, joka uskoo Herraan Jeesukseen Kristukseen, pelastuu. Niin kuin Raamattu joka paikassa korostaa, että ainoastaan usko Jeesukseen on pelastava tekijä. Usko Kristukseen, ei meidän hyvät teot tai ansiot ja onnistumiset, vaan ainoastaan se usko.

Sen vuoksi minä kehotankin, ystävä, sinuakin luottamaan Jeesuksen armoon ja siihen, että Jeesus ei jätä silloinkaan, kun on vaikeata. Täällä sairaalassa oli vielä mukavaa, että täällä tuli sellainen ruuan jakaja, joka sanoi, että Pyhä Henki sanoi hänelle, että täytyy rukoilla sun puolesta ja hän kysyi, olenko minä kristitty. Minä sanoin, että kyllä minä olen kristitty. Se oli hyvin jännä kokemus. Tämä on vain osoituksena Jumalan huolenpidosta. Te saatte ystävät olla hyvässä turvassa. Luotetaan Jeesuksen Kristuksen armo omalle kohdallemme.

Sisarina ja veljinä

 

Haluan jälleen aloittaa tämän tekstin kuulemallani pienellä tarinalla. Eräs vanhus kysyi kahdelta nuorukaiselta: ”Mistä tietää, milloin yö on päättynyt ja uusi päivä on alkanut?” ”Siitä, että näkee kaukana olevan eläimen ja tietää, että se on koira,” arveli toinen poika. Tämä ei ollut oikea vastaus. Sitten toinen ehdottaa: ”Siitä, kun pystyy sanomaan kauempana olevasta puusta, mikä puu se on.” Tämäkään vastaus ei ollut oikein. ”No, mistä sitten?” pojat halusivat tietää. ”Siitä, että pystytte toista ihmistä katsoessanne näkemään hänet veljenänne ja sisarenanne. Ellette sitä näe, on vielä yö, oli vuorokaudenaika mikä tahansa,” vastaa vanhus.

Miten ihana onkaan tuon tarinan opetus. Me kiinnitämme helposti huomiomme epäoleellisiin asioihin, niin itsessämme kuin läheisissämmekin. Ulkoiset asiat peittävät helposti kaikkein tärkeimmän. Jokainen ihminen on Jumalan luoma ja hänelle rakas. Naisen luodessaan Jumala sanoi, ettei ihmisen ole hyvä olla yksin. Tuo viittaa avioliittoon. Ajattelen kuitenkin, että se on laajempi asia. Jokainen ihminen tarvitsee toista ihmistä voidakseen hyvin; ihmistä, joka näkee hänet sisarena tai veljenä.

Ihmisinä me usein kohtelemme toisiamme huonosti. Loukkaannumme, arvostelemme ja riitelemme turhista asioista. Pyhä Henki haluaa kuitenkin ohjata elämäämme niin, ettei tuo itsekäs luontomme saa hallita. Me saamme jokaisen lankeemuksemme jälkeen mennä Jeesuksen ristin juurelle ja pyytää anteeksi. Samalla saamme pyytää Pyhää Henkeä vaikuttamaan meissä tahtomista ja tekemistä niin, että Jumalan hyvä tahto saa tapahtua elämässämme ja ihmissuhteissamme.

Meille itsellemme jää kuitenkin valinta, kuulemmeko tuota ohjausta vai emme. Täydellisiä meistä ei tule ja siksi on turha tuijottaa itseensä ja omiin epäonnistumisiin. Jokaisen kaatumisen jälkeen on lupa nousta ylös ja jatkaa matkaa. Jos lähellämme on ihmisiä, jotka nostavat meitä, olemme onnekkaita. Joka tapauksessa me itse voimme olla niitä, jotka nostavat toisia. Iankaikkisen elämän lisäksi Jumala haluaa antaa meille täyden elämän jo täällä maan päällä katse luotuna Jeesukseen ja lähimmäisistämme huolehtien.

Sillanrakentajina

 

Sain osallistua seurakunnan kokoontumiseen, jossa israelilainen Hanna Jaffe kertoi tarinan kahdesta maanviljelijästä. Nämä elivät naapureina ja ystävinä. Sitten eräänä päivänä toisen lehmä kulki naapurin puolelle. Molemmat väittivät lehmää omakseen. Siitä lähtien naapurukset olivat riidoissa keskenään. Toinen heistä kaivoi tilansa ympärille vesiojan, jotta naapuri varmasti pysyisi omalla puolellaan.

Eräänä päivänä toisen ovelle koputettiin. Siellä oli puuseppä, joka kysyi, olisiko miehellä antaa hänelle mitään töitä. Tämä ilostui ja pyysi puuseppää rakentamaan tilansa ympärille aidan, jotta naapuri ei pääsisi sinne. Viljelijä lähti asioilleen kaupunkiin ja puuseppä jäi rakennuspuuhiinsa. Kun viljelijä saapui takaisin kotiin, ei aitaa ollut edes aloitettu. Sen sijaan hän oli rakentanut sillan vesiojan yli. Siitä lähtien naapurukset olivat jälleen ystäviä ja kulkivat sillan yli toistensa luo.

Jäin miettimään tuota tarinaa ja sitä, kuinka helposti mekin rakennamme kaikenlaisia esteitä, jotta kanssakäyminen joidenkin ihmisten kanssa estyisi. Kaikista ikävintä se on silloin, kun kristityt eivät hyväksy toisiaan. Jäähyväispuheessaan Jeesus sanoo opetuslapsille: ”Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne. Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne.” (Joh. 13:34-35)

Vähän myöhemmin Jeesus rukoilee opetuslastensa ja kaikkien niiden puolesta, jotka heidän todistuksensa tähden uskovat Jeesukseen: ”Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut. (Joh. 17:21)

Ajatelkaapa, mikä vaikutus on meidän keskinäisellä yhteydellämme ja yhteydellämme Isään ja Poikaan. Sen vaikutuksesta maailman ihmiset alkavat uskoa Jeesukseen. Ollaan siis mekin tuollaisia sillanrakentajia. Rakennetaan yhteyttä sinne, missä on erottavia asioita. Keskitytään oleelliseen eli Jeesukseen. Kun yhdessä katsomme Jeesukseen, emmekä niihin asioihin, joista olemme eri mieltä, vaikuttaa se lisääntyvää uskoa Vapahtajaamme Jeesukseen Kristukseen. Ole siunattu, rakas uskonystävä.

Särkynyttä sydäntä et hylkää, Jumala

 

Monet meistä ihmisistä painivat oman huonommuudentunteensa kanssa. Haluamme olla hyväksyttyjä, mutta samalla pelkäämme torjutuksi tulemista. Kovin helposti ajatuksiimme tulee, että mitähän naapuri, ystävä tai perheenjäsen minusta ajattelee, kun olen tällainen. Näihin ajatuksiin vaikuttaa elämänkokemuksemme. Epäonnistumiset ja perheen ongelmat on haluttu salata ja sillä tavalla on opittu peittämään todelliset tunteet. Tästä on seurannut itseensä sulkeutuminen ja jonkinlainen naamarin pitäminen toisten ihmisten edessä.

Toisinaan ajattelemme, että myös Jumalan edessä meidän pitää olla hyvä. Joillekin meistä on lapsena käytetty Jumalaa pelotteluaseena. On saatettu uhata, että jos et käyttäydy kunnolla, Jumala pudottaa kuuman kiven niskaan. Tästä olemme oppineet salaamaan tunteemme ja väärät tekomme myös Jumalalta. Raamatussa kuitenkin kerrotaan Jumalasta, joka ei hylkää omiaan missään tilanteessa.

Jumala on luonut meistä jokaisen ja rakastaa meitä omina lapsinaan. Hän rakastaa meitä niin paljon, että antoi oman Poikansa sovittamaan syntimme, jotta jokainen, joka uskoo Jeesukseen, saa iankaikkisen elämän. Jeesuksen pelastamina me saamme elää turvassa.

Koska olemme lapsia, Jumala myös kasvattaa meitä lapsinaan. Hän haluaa opastaa meitä elämässä eteenpäin. Hän haluaa olla jatkuvasti yhteydessä lapseensa. Tämä tapahtuu Raamatun sanan, rukouksen, uskovien yhteyden ja ehtoollisen kautta. Jumala haluaa olla meille sellainen Isä, johon voi turvautua kaikissa asioissa. Hän haluaa olla se, jolle ensimmäisenä kerromme kaikki asiamme, niin hyvät kuin huonotkin. Hän antaa meille rohkeuden jatkaa elämää myös epäonnistumisen jälkeen.

Psalmissa 51 Daavid purkaa tuntojaan Jumalalle lankeemuksensa jälkeen. Hän tunnustaa rikkomuksensa ja pyytää, että Jumala on hänelle armollinen ja pesee hänet puhtaaksi. Psalmi on täynnä niitä tunteita, joita Daavidilla on. Kannatta lukea se. Jakeessa 19 sanotaan: ”Murtunut mieli on minun uhrini, särkynyttä sydäntä et hylkää, Jumala.” Tähän turvaan mekin saamme jäädä kaikkien elämämme haasteiden kanssa. Jumalalta saamme voiman elää nykyhetkeä niiden ratkaisujen kanssa, joita olemme tehneet ja teemme. Olemme Jumalan rakkaita lapsia.

Jumalalle rakas

 

Saimme jälleen kesätauon jälkeen kokoontua raamattupiiriin yhdessä tutkimaan Sanaa. Olen kyllä kesänkin aikana saanut olla monta kertaa uskovien yhteydessä ja saanut niistä kokoontumisista valtavasti voimaa. Kuitenkin tuo vuosia kokoontunut tuttu piiri on valtavan tärkeä ja toivon, että myös sinulla on joku tuollainen tuttu uskovien ryhmä, jossa saat olla juuri sellaisena kuin olet.

Raamatun tutkimisemme jatkui 1. Korinttilaiskirjeen luvusta 15. Siitä saimme lukea kristinuskon perustan: ”Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi, niin kuin oli kirjoitettu, hänet haudattiin, hänet herätettiin kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu, ja hän ilmestyi Keefakselle ja sitten niille kahdelletoista.” (jakeet 3-5) Voiko olla ihanampaa asiaa. Valtava kiitollisuus täyttää mielen.

Tämän tekstin varsinaiseksi aiheeksi kuitenkin ajattelin ottaa jakeesta 10: ”Mutta Jumalan armosta minä olen se mikä olen, eikä hänen armonsa minua kohtaan ole mennyt hukkaan.” Kunpa muistaisin itsekin ajatella, että Jumalan armosta olen se, joka olen. Jumala on hyvässä luomistyössään luonut meidät jokaisen oman laiseksemme. Jeesuksen sovitustyön perusteella me saamme olla Jumalan rakkaita lapsia ja tämän uskoen hänen armonsa meitä kohtaan ei ole mennyt hukkaan.

Meillä monilla on taipumus vähätellä itseämme. Vertaamme itseämme toisiin ehkä menestyneempiin tai taitavampiin kuin itse olemme. Jumala on kuitenkin luonut meistä jokaisesta erilaisen ihmisen. Psalmissa 139 sanotaan: ”Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen.” (jakeet 13-14)

Minä saan elää oman ainutkertaisen elämäni. Tätä elämää ei kukaan toinen voi elää. Elämässäni on valtavasti hyvää, mutta myös monia vastoinkäymisiä. On asioita, joita minun on vaikea tunnistaa ja tunnustaa, mutta kuitenkin minä saan olla Jumalan rakastettu lapsi. Hän ei hylkää omaa lastaan, vaikka epäonnistun ja toimin hänen tahtoaan vastaan. Hän antaa anteeksi ja ohjaa taas oikealle tielle. Tässä ihanassa armon levossa saamme elää omaa ainutkertaista elämäämme. Jumalan armoa, rauhaa ja iloa sinulle. Olet Jumalalle rakas.

Armon alla Pyhän Hengen ohjauksessa

 

Minulla on kulunut muutama viikko niin, etten ole ehtinyt kitkemään kukkapenkkiä. Nyt kun tartuin työhön, oli tervaheinä ja muut rikkaruohot vallanneet kaikki välipaikat. Siinä rikkaruohoja kitkiessäni ajatukset siirtyivät jälleen ihmisen elämään. Ajattelin, että olen kuin tuo kukkapenkki. Kukat kuvaavat kaikkea hyvää ja Jumalan minuun tarkoittamaa. Nuo rikkaruohot taas minussa olevaa syntiä.

Rikkaruohot kitkettyäni näytti kukkapenkki oikein kauniilta. En kuitenkaan saanut kaikkia juuria mullasta pois ja tiedän, että sieltä ne tervaheinät alkavat jälleen kasvaa ja myös uusia rikkakasvien siemeniä lentää multaan tuulen mukana. Sellaista on myös meidän ihmisten elämä. Synti ei meistä kokonaan tämän elämän aikana poistu, vaan vanhat pinttyneet tavat ja myös uudet Jumalan tahdon vastaiset asiat ovat läsnä elämässämme. Meidän ei kuitenkaan pidä antaa niiden hallita elämäämme. Meillä kristityillä on etuoikeus aina tunnustaa väärät tekomme ja laiminlyöntimme rakastavalle Isälle ja saada ne anteeksi Jeesuksen tähden.

Meissä Jeesuksen pelastamissa on Pyhä Henki, joka haluaa kasvattaa meitä ja kitkeä meistä pois Jumalan tahdon vastaisia asioita. Meidän tehtävämme on suostua tähän kasvatukseen. On tärkeää, ettemme lannistu siitä, että niitä rikkaruohoja elämässämme kasvaa. Jos alamme tuijottamaan omaa pahuuttamme, niin silloin synti hallitsee meitä. Paavali kirjoittaa Roomalaiskirjeessä: ”Synti ei ole enää teidän herranne, sillä te ette ole lain vaan armon alaisia.” (6:14)

Paavali tajusi, että kun hän tuolla tavalla kirjoittaa, ihmiset alkavat ajatella, että sittenhän syntiä voi vapaasti tehdä ja siksi hän jatkaa: ”Miten siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme elä lain vaan armon alaisina? Emme toki! Tehän tiedätte, että jos antaudutte orjina tottelemaan jotakuta, olette juuri sen orjia, jota tottelette. Te joko palvelette syntiä, mikä johtaa kuolemantuomioon, tai olette kuuliaisia Jumalalle, mikä johtaa vapauttavaan tuomioon.” (6:15-16)

Pidetään siis katse luotuna Jeesukseen, syntiemme sovittajaan. Yksin Jeesuksessa on pelastuksemme. Annetaan Pyhän Hengen ohjata elämäämme, niin ettemme toteuta oman itsekkään luontomme haluja, vaan Hengen hedelmä saa kasvaa meissä. Uskotaan kaikki syntimme anteeksi Jeesuksen tähden ja luotetaan siihen, että hän vie meidät perille iankaikkiseen elämään.

Sanan ravintoa

 

Näin lehmiä niityllä makaamassa ja märehtimässä ruokaansa. Niitä katsellessa tuli mieleeni joskus lukemani tieto, että heprean kielessä miettiminen ja märehtiminen on sama sana. En ole mikään lehmäasiantuntija, mutta sen verran tiedän, että lehmä syö niin, ettei se paljoakaan pureskele, vaan ruoho tai heinä menee saman tien pötsiin. Syötyään lehmä asettuu makuulle ja pötsistä nousee suuhun märepala, johon on sekoittunut erilaisia mikrobeja. Tätä lehmä sitten alkaa jauhaa suussaan hienoksi ja samalla ruokaan sekoittuu sylkeä. Märehditty ruoka jatkaa sitten matkaa vielä kolmen mahan kautta lopulta lehmän elimistön ravinnoksi.

Aloin pohtia tätä märehtimistä Jumalan sanan miettimisenä. Märehtiminen ei ole nopea toimitus. Jos vain luen Raamatusta jonkin kohdan enkä mietiskele sitä ollenkaan, niin silloin se on kuin ruoka, joka jää pureskelematta. Raamattupiirissä olen monta kertaa huomannut, että Sana, jonka luemme, tuntuu ensin vaikealta. Tuntuu siltä, ettei siitä saa mitään irti. Kun sitten alamme sitä yhdessä märehtimään ja osallistujat tuovat oman elämänsä kokemuksia asiasta, niin sana alkaakin tulla eläväksi ja siitä saa itselleen valtavasti ravintoa.

Pelastusta ei voi ansaita teoilla, vaan sen saa lahjaksi uskomalla Jeesuksen sovittaneen minun syntini. Jumala haluaa kuitenkin antaa meille myös mielekkään elämän hänen yhteydessään. Sen toteutumiseksi meidän tulee tutkia Raamattua ja niitä ohjeita, mitä meille siinä annetaan. Luettu kohta ei tarvitse olla pitkä. Saman kohdan voi lukea päivän mittaan useamman kerran ja aina välillä antaa ajatusten tulla ja rukoilla, että Pyhä Henki ravitsee tuon sanan kautta.

Minun aamuhartauskirjassani oli tämän päivän tekstinä 2. Moos. 34:8-9: ”Mooses polvistui kiireesti, heittäytyi kasvoilleen maahan ja sanoi: ”Jos edelleenkin tahdot osoittaa minulle armoasi, Herra, niin kulje meidän mukanamme.” Miten minun elämässäni tällä hetkellä näkyy, että Herra kulkee kanssani? Miten minä voin tänään toimia niin, että Jumalan tahto tapahtuu ja tuo elämääni sen siunauksen, jonka Hän haluaa antaa? Näitä kysymyksiä voimme jokainen omalta kohdaltamme jäädä miettimään. Yksikin mieleen tullut ajatus, joka vahvistaa uskoa, on valtavaa Jumalan lahjaa. Otetaan siis tämä Sanan märehtiminen rennosti, niin kuin lehmäkin asettuu makuulle märehtimään. Pyhä Henki kyllä opettaa meille sen, mitä hän haluaa.

Kuka Jeesus on?

 

Kuka Jeesus oikeasti on? Tuo on se kysymys, jonka vastaus erottaa ne, jotka pelastuvat niistä, jotka eivät pelastu. Jumala itse ilmoitti sen kirkastusvuorella näin: ”Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt. Kuulkaa häntä.” (Matt. 17: 5) Vähän aikaisemmin Pietari oli sanonut Jeesuksesta: ”Sinä olet Messias, elävän Jumalan Poika.” Tätä Pietari ei itse olisi voinut ymmärtää, ellei Jumala olisi sitä hänelle kirkastanut. ”Jeesus sanoi hänelle: Autuas olet sinä, Simon, Joonan poika. Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni, joka on taivaissa.” Matt. 16:15–17)

Se tosiasia, että Jeesus on Jumala, on useimmille ihmisille mahdoton ajatus. Tuon edellisen Raamatun kohdan mukaan se onkin ihmiselle itselleen mahdoton ymmärtää. Vain Jumala voi saada ihmisessä aikaan uskon Jeesukseen syntien sovittajana.

Kirkastusvuorella Jeesuksen ulkomuoto muuttui. Hänen kasvonsa loistivat kuin aurinko ja hänen vaatteensa tulivat valkeiksi kuin valo. Jeesuksen seuraan liittyivät Mooses ja Elia, jotka keskustelivat Jeesuksen kanssa. Pietari tapansa mukaan puuttui tilanteeseen ja halusi rakentaa kolme majaa: Jeesukselle, Moosekselle ja Elialle kullekin omansa. Jeesus ei kommentoi mitenkään Pietarin ehdotusta, vaan Jumala itse alkaa puhua kirkkaasta pilvestä ja kertoo Jeesuksen olevan hänen rakas Poikansa, jota meidän tulee kuulla. Moosesta ja Eliaa ei enää näy vaan Jeesus yksin tulee opetuslasten luo.

Aloin miettiä tuota kolmea majaa: Mooses edustaa lakia ja Elia profeettoja. Jeesus on kuitenkin ainut, joka voi pelastaa. Jos me pidämme Jeesuksen rinnalla muita asioita, on sydämessämme vähän kuin nuo kolme majaa eikä silloin Jeesus saa olla ainoa pelastajamme. Jumala kehottaa meitä katsomaan yksin Jeesukseen ja kuuntelemaan, mitä hänellä on meille sanottavana.

Uskon lahjan saatuamme, saamme Pyhän Hengen. Jeesus kertoi opetuslapsilleen näin: ”Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä minun nimessäni lähettää, opettaa teille kaiken ja palauttaa mieleenne kaiken, mitä olen teille puhunut.” (Joh. 14:26) Tämä sama koskee myös meitä. Pyhä Henki kirkastaa meille Jeesuksen ja opettaa meidät tuntemaan hänet Raamatun sanan kautta. Käännetään siis turvallisin mielin katseemme Jeesukseen ja luotetaan siihen, että hän vie meidät tämän elämän halki iankaikkiseen elämään.

Pimeyden kätköistä taivaan valoon

 

Keskustelin ystäväni kanssa eräästä syrjäisestä paikasta. Hän sanoi, että se on kyllä niin Jumalan selän takana kuin voi vain olla. Jälkeen päin mietin tuota vanhaa suomalaista sanontaa ja sitä, voiko joku olla Jumalan selän takana.

Psalmissa 139 sanotaan: ”Minne voisin mennä sinun Henkesi ulottuvilta, minne voisin paeta sinun edestäsi?” (jae 7) Sitten Psalmin kirjoittaja luettelee kaukaisia paikkoja ja jakeessa 11 sitä tilannetta, kun olemme henkisesti niin loppu, että pimeys on ainut todellisuutemme: ”Nyt olen pimeyden kätköissä, yö peittää taivaan valon.” Tuo tilanne tuntuu meistä siltä, että olen Jumalan selän takana. Hän ei näe minua eikä välitä, mitä minulle tapahtuu. Jumala ei kuitenkaan käännä kenellekään selkäänsä, vaan hän on Pyhän Henkensä kautta aina läsnä. Psalmi jatkuu: ”Sinulle ei pimeys ole pimeää, vaan yö on sinulle kuin päivänpaiste, pimeys kuin kirkas valo.” (jae 12)

Me ihmiset olemme usein tunteidemme vietävissä. Minä tunnistan hyvin itsessäni sen, että alan märehtiä vaikeita asioita ja kuvitella, mitä kaikkea pahaa voi sattua. Todellinen tilanne alkaa paisua, kun kuvittelen, miten asiat voivat mennä pieleen. Kun tilanne sitten on ohi ja asiat ratkenneet, huomaan miten paljon turhaa kuvittelin. Oli vaikeita asioita ratkottavana eikä ongelmilta säästytty, mutta silti se minun pimeyteen vaipumiseni teki asioista paljon vaikeampia kuin ne todellisuudessa olivat.

Apostolien tekojen luvussa 1 jakeessa 8 sanotaan, että kun Pyhä Henki tulee teihin, te saatte voiman. Usein me luemme tuon kohdan niin, että Pyhän Hengen saaneina kristittyinä meistä itsestämme täytyisi löytyä voima evankeliumin julistamiseen ja kaikkien elämän haasteiden selvittämiseen. Tuo voima, jonka me saamme, on kuitenkin Pyhä Henki itse. Me saamme pyytää, että hän toimii meissä omalla voimallaan.

Meidän ei siis tarvitse pelätä, että Jumala on kääntänyt meille selkänsä emmekä myöskään itse voi kätkeytyä Jumalan selän taakse. Pyhä Henki on meissä Jeesuksen pelastamissa koko ajan. Olemme koko ajan Jumalan Hengen ulottuvilla, tuntui miltä tuntui. Tähän turvaan saamme tänäänkin jäädä.

Jumalan valtakunnan läsnäolo

 

Luin juuri Facebook-ystävieni päivityksiä ja surukseni näin, miten kaksi eri ihmistä oli joutunut toisen ilkeämielisen arvostelun kohteeksi. Surullisinta tässä on, että he kaikki, myös arvostelijat, ovat tunnustavia kristittyjä. Efesolaiskirjeessä meitä ohjeistetaan: ”Älkää päästäkö suustanne sopimatonta puhetta, vaan puhukaa sitä, mikä kulloinkin on hyvää ja hyödyllistä ja kuulijoille iloksi. Älkää tuottako surua Jumalan Pyhälle Hengelle, jonka olette saaneet sinetiksi lunastuksen päivää varten.” (4:29-30)

Meidän ei tarvitse olla toisten kanssa kaikista asioista samaa mieltä ja voimme myös tuoda oman näkemyksemme esiin, jos se on rakentavaa. Toisen ihmisen ajatusten lyttääminen, tai varsinkaan hänen persoonansa arvosteleminen, ei kuitenkaan saa aikaan mitään hyvää. Tuon Efesolaiskirjeen kohdan mukaan Pyhä Henki tulee surulliseksi meidän sopimattomien puheidemme tai kirjoittamalla esitettyjen ilkeiden kommenttiemme vuoksi.

Meillä monilla on kokemuksia sanoilla kiusaamisesta. Joillakin jo lapsuudessa alkanut kiusaaminen on saanut aikaan sen, ettei oikein uskalla elää sitä elämää, jota haluaisi. Itsensä mitättömäksi tunteminen saa aikaan vetäytymistä toisten seurasta. Miten voisimme tällaista ihmistä auttaa? Sen sanominen, että olet Jumalalle rakas, ei välttämättä auta, koska ihminen tietää sen. Se, mitä hän tarvitsee, on toisen ihmisen hyväksyvä läsnäolo.

Isä meidän -rukouksessa rukoilemme: ”Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa.” Jeesus antoi esimerkin Jumalan valtakunnassa toimimisesta. Hän vietti aikaa heikkojen ja sairaiden kanssa, kosketti ja puhui lempeästi. Tähän meitäkin kutsutaan. Syntisinä ihmisinä me epäonnistumme, mutta meillä on aina lupa yrittää uudelleen. Pyhä Henki on meissä ja hän ohjaa meitä ja auttaa meitä kasvamaan taivaan valtakunnan kansalaisina.  Osoitetaan toinen toisillemme rakkautta niin sanoilla kuin teoilla, jaetaan eilisen huolet ja huomisen toivo. Niin läsnä on Jumalan valtakunta, Kristus meissä. (virsi 959)  

Armo arjessa

 

Kun kävin iäkkään äitini luona, hän antoi mukaani vanhan aamurukouksen: ”Tule mukaan taivaan Isä, aamu sarastaa. Pyydän jälleen, että siunaat päivää alkavaa. Jälleen päivän askareisiin voimaa rukoilen; auta, että työni voisin tehdä iloiten. Siunaa niitä, joiden kanssa tänään matkaa jaan, anna sydämeni olla herkkä kuulemaan. Tule mukaan taivaan Isä hetkeen jokaiseen, tule keskellemme iloon, surun kipeyteen. Pidä kiinni kädestäni, silloin uskallan ottaa vastaan rohkeasti päivän alkavan.”

Meillä monilla on tapana rukoilla joka aamu päivän ja kaikkien rakkaittemme puolesta. On turvallista jättää taivaallisen Isän käsiin koko alkava päivä. Päivät ovat erilaisia, mutta silti jokainen päivä kutsuu meitä kasvamaan kristittynä ja lähimmäisenä. Jeesus on sovittanut syntimme eikä se muutu miksikään, vaikka arkinen elämämme olisi kuinka rankkaa. Pelastettuina meillä on kuitenkin se etuoikeus, ettei meidän tarvitse elää arkeamme yksin. Sama armo, jonka varassa pelastumme, on läsnä myös arkisessa elämässämme.

Olen lukenut viime päivinä Efesolaiskirjettä. Sen alussa vakuutetaan, että Kristuksen veressä meillä on lunastus, rikkomustemme anteeksianto (1:7) ja Jeesukseen uskoessamme olemme saaneet luvatun Pyhän Hengen sinetiksemme. Se on meidän perintöosamme vakuutena ja se takaa meille lunastuksen Jumalan kirkkauden ylistykseksi (1:13–14). Luvuissa 4–6 on sitten paljon elämänohjeita, joissa kristillisyys näkyy. Nämä ovat sellaisia asioita, joita meidän tulisi oppia ja niissä kasvaa koko elämämme ajan. Ainakin minä joudun myöntämään, että kasvamista on vielä paljon jäljellä. Tärkeää on kuitenkin muistaa, että tämän elämän matkan epäonnistumiset eivät vie meiltä pelastusta, joka on yksin Jeesuksen teko.

Pyydetään siis tänäkin päivänä Pyhä Hengen läsnäoloa elämäämme ja hänen ohjaustaan kaikessa, mitä siihen kuuluu. Rukoillaan itsellemme Herran tahdon ymmärrystä ja voimaa ja rohkeutta elää sen mukaan. Siunattua päivää sinulle!

Seuraa minua!

 

Seuraa minua! Nuo Jeesuksen sanat jäivät mieleeni tämän päivän jumalanpalveluksen tekstistä. Raamatusta saamme lukea ihmisten monenlaisista esteistä Jeesuksen seuraamiselle. Yhteistä niille on, että ne liittyvät omaisuuteen, ihmissuhteisiin tai ajan käyttöön ja näin se on yhä edelleen.

Kävelyllä ollessani aloin miettiä, mitkä asiat omassa elämässäni ovat esteinä Jeesuksen seuraamiselle. Uskon Jeesukseen pelastajanani eli seuraan Jeesusta. Arkielämässä voisin kuitenkin valita monia ajankäyttöön liittyviä asioita toisin. Lapsiperhearkea elävillä vanhemmilla ei ole kovin paljon sellaista aikaa, jonka käytöstä voisi itse päättää ja silloin Jeesuksen seuraaminen arjessa näyttäytyy ihan erilaisena kuin tällaisella eläkeiän kynnyksellä olevalla. Siksi on tärkeää, että me jokainen pohdiskelemme vain omaa tilannettamme ja pyydämme Pyhää Henkeä näyttämään juuri minun elämässäni olevat esteet.

Miten Jeesuksen seuraaminen näkyy ajankäytössäni? Tuohon kysymykseen olen tänään valitettavasti joutunut vastaamaan, että liian vähän. Jumala ei pakota ketään uskomaan Jeesukseen eikä hän myöskään pakota meitä Jeesuksen seuraajia käyttämään aikaamme hänen kanssaan. Hän kuitenkin haluaa lahjoittaa meille iankaikkisen elämän lisäksi myös täyden elämän tässä ajassa.

Filippiläiskirjeessä sanotaan: ”Minä luotan siihen, että Jumala, joka on teissä aloittanut hyvän työnsä, myös saattaa sen päätökseen Kristuksen Jeesuksen päivään mennessä.” (Fil. 1:6) Jumala haluaa tehdä meissä työtään koko tämän elämämme ajan. Hän auttaa meitä myös ajankäytössämme, kunhan vain sallimme hänen tehdä sen. Minä olen usein huomannut, että kun käytän aikaani sellaiseen, joka ei rakenna minua itseäni eikä ketään muutakaan, tulee mieleeni, että miksi ihmeessä teen tätä. Joskus laitan tuon Pyhän Hengen ohjauksen sivuun ja vain jatkan turhaa tekemistäni, joskus taas kuuntelen häntä ja saan elämääni parempaa sisältöä.

Jeesuksen pelastamina olemme hänen seuraajiaan ja Jeesus vaikuttaa meissä tahtomista ja tekemistä, kunhan pysymme hänessä kiinni. Jeesus sanoo: ”Minä olen viinipuu ja te olette oksat. Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa aikaan mitään.” (Joh. 15: 5) Annetaan siis koko elämämme Jeesuksen käsiin ja annetaan hänen kasvattaa meissä sellaista hedelmää, joka ravitsee meitä itseämme ja läheisiämme.

Daavidkin tarvitsi armon

 

Armon ja rauhan tervehdys rakkaat ystävät. Tänään tuli mieleeni sellainen asia, kun olin lapsi ja äitini tai isäni pyysi minua tekemään jotain asiaa. Jos en ymmärtänyt, miksi sillä tavalla täytyi toimia, oli minun vaikea sitä toteuttaa. Samoin on työelämässä, jos ei ymmärrä, miksi jokin asia täytyy tehdä juuri tietyllä tavalla, niin sitä on vaikea toteuttaa. Hyvä pomo kertoo, miksi vaikka tämä osa kuuluu juuri tähän, niin silloin se on helppo tehdä.

Miten tämä sitten liittyy kristillisyyteen. Kuuntelin erästä tilaisuuttaa, jossa luettiin ihmisille Vanhan Testamentin paikkoja, joissa oli todella kovia vaatimuksia meille ihmisille. Ne jätettiin täysin selittämättä, mitä niillä tarkoitettiin. Ajattelin, että jos siellä oli kuulijoita, jotka eivät ymmärrä niitä paikkoja sillä tavalla, että niillä tarkoitetaan sitä, että me tarvitsemme Jeesuksen. Lain tarkoitus ja niiden vaatimusten tarkoitus on se, että me jokainen oppisimme ymmärtämään, että ilman Jeesusta me emme pelastu. Ajattelin niitä ihmisiä, joista osa näytti ahdistuneilta ja osa kiitti, mutta olen varma, että yksikään noista ihmisistä ei pysty niitä Vanhan Testamentin kohtia täyttämään.

Yleensäkin meidän tulee ymmärtää se, että Jeesus on rakkaus ja aina kun Raamatussa puhutaan rakkaudesta, puhutaan Jeesuksesta. Jeesus rakastaa meitä syntisiä ja Jeesuksen rakkaus vaikuttaa meissä sen, että me myönnämme, että me tarvitsemme Jeesusta juuri sen tähden, että me emme omasta puolestamme onnistu omassa elämässämme. Daavidin Psalmeissakin on monia kohtia, joissa meidän täytyy ymmärtää, ettei Daavidillakaan ollut muuta vaihtoehtoa kuin kääntyä Jeesuksen puoleen, tunnustaa tekonsa ja pyytää anteeksi Jumalalta. Tunnustaa se, että omasta puolestani olen mahdoton kelpaamaan Jumalalle, mutta Jumala kuitenkin on antanut meille ainokaisen Poikansa, että jokainen, joka häneen uskoo, pelastuisi. Siihen me saamme ystävät tänäänkin luottaa. Ollaan hyvässä turvassa ja lohdutettuna. Aamen.

Mitä me tarvitsemme?

 

Ihminen on sellainen, että hän haluaa itselleen paljon kaikkea, mikä ei ole oikeasti tärkeää. Me tulemme toimeen melko vähällä omaisuudella ja kuitenkin hankimme sitä koko ajan lisää. Rahaa täytyy saada lisää, vaikka sitä ei elämiseen enempää tarvitsisi. Rikkaan täytyy rikastua entisestään. Yli normaalin elämisen menevä rikkaus on sitä, mitä ihmisellä ei koskaan ole tarpeeksi.  

Mitä me sitten oikeasti tarvitsemme? Tärkein asia, mitä jokainen ihminen tarvitsee, on anteeksi saaminen. Me rikomme jatkuvasti itseämme ja toisiamme vastaan. Tarvitsemme anteeksiantamusta itseltämme ja toinen toisiltamme. Tämä on valtavan tärkeä asia, mutta se ei kuitenkaan tuo   rauhaa levottomaan sydämeemme. Tarvitsemme anteeksiantoa myös Jumalalta.

Kun yritämme itse kelvata Jumalalle, joudumme joka kerta pettymään: En taaskaan pystynyt elämään Jumalan tahdon mukaan. Jumala kuitenkin tietää tämän ja haluaa auttaa. Hän lähetti ainoan Poikansa Jeesuksen sovittamaan meidän syntimme. Koko maailman kaikkien ihmisten synnit sovitettiin yhdellä kertaa Golgatan keskimmäisellä ristillä. Tämä anteeksianto odottaa jokaista. Sinun täytyy vain ottaa se vastaan.

Jos havittelemme maallista rikkautta, sitä emme saa koskaan tarpeeksi. Todellisen tarpeemme, elämän Jumalan yhteydessä, me sen sijaan saamme ihan kokonaan Jeesukselta. Jos siis et vielä ole ottanut vastaan Jeesusta, tee se nyt. Hän odottaa sinua ja haluaa antaa sinulle kaiken sen, mitä todella tarvitset. Jeesus sanoo: ”Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi.” (Matt. 6: 21) Annetaan Jeesuksen tulla aarteeksemme. Opetellaan tuntemaan häntä Raamatun sanan kautta, hakeudutaan uskovien yhteyteen ja annetaan hänen täyttää elämämme. Iloitaan Jeesuksen täytetystä työstä meidän hyväksemme.

Pyhä Henki elämässämme

 

Elämme aikaa, jolloin monen ihmisen luottamus hyvään tulevaisuuteen horjuu. Uutisista saamme heti tietää Suomen ja maailman tapahtumat. Mielenrauhan säilyttäminen on vaikeaa. Ihmisen elämä on sellaista, että vaikka suunnittelemme asioita, niin usein käy niin, että suunnitelma ei toteudukaan. Jos mietin omaa elämääni taaksepäin, niin minulle on tapahtunut paljon asioita, joihin en ollut valmistautunut. Osa niistä oli hyviä, mutta suuri osa jotenkin raskaita ja vaikeita. Jälkeen päin huomaa kuitenkin, että Jumala oli kaikessa läsnä ja auttoi selviämään.

Jeesus lupasi opetuslapsilleen ennen taivaaseen astumistaan, että Hän on heidän kanssaan joka päivä maailman loppuun asti. Mekin kuulumme Jeesuksen opetuslapsiin ja saamme ottaa tuon lupauksen uskolla vastaan. Johanneksen evankeliumin 14 luvussa Jeesus tarkentaa tuota läsnäoloa. Jeesus lupaa meille puolustajan, Totuuden Hengen. Hän sanoo, ettei maailma voi saada tuota Henkeä, koska ei näe eikä tunne Jeesusta. Me Jeesuksen pelastamat sen sijaan saamme Pyhän Hengen, joka pysyy luonamme ja on meissä. Jeesus sanoo, ettei hän jätä meitä orvoiksi, vaan tulee luoksemme. Tuntuuko sinusta joskus siltä, että sinut on jätetty yksin, jopa niin että Jeesuskaan ei sinua muista? Raamatun mukaan Jeesus ei kuitenkaan jätä yhtään ihmistä, jonka Isä on hänelle antanut. (Joh.6:37) Jeesus on tullut luoksemme Pyhässä Hengessä ja Pyhän Hengen kautta voimme olla Jeesukseen yhteydessä koko ajan.

Paholainen haluaa luoda mieleemme pelkoa. Jumalan tahto kuitenkin on, että me turvaamme kaikessa häneen ja luotamme, että hänen tahtonsa meitä kohtaan on hyvä. Pyhän Hengen lähettämisestä puhuessaan Jeesus lupaa: ”Rauhan minä annan teille: minun rauhani – sen minä annan teille. En minä anna teille niin kuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko levoton älköönkä pelätkö.” (Joh. 14:27) Maailmassa meille tapahtuu ikäviä asioita ja joskus tuntuu, että vaikeudet ovat ylivoimaisia ja kestävät kohtuuttoman pitkään. Tämä on inhimillisesti ihan totta.

Jos, ystävä, tällä hetkellä olet tilanteessa, jossa sinulla tai perheelläsi on parantumatonta sairautta, hometalo, katkenneita ihmissuhteita tai mikä muu tahansa vaikeus, joka vie kaikki ajatukset ja voimat, muista, että Jeesus on luvannut olla sinun kanssasi kaikki päivät koko elämäsi ajan. Hän vie sinut iankaikkiseen elämään. Toivon sinulle voimia tämän elämän haasteisiin. Jeesus on sinun syntisi pessyt ja saat uskoa kaiken anteeksi hänen sovintoverensä tähden. Jeesuksessa olet turvassa.

Valinta on Jeesuksen

 

Armon ja rauhan tervehdys rakkaat lukijat ja ystävät. On ihanaa viettää taas tällaista alkukesän aikaa. On hienoa huomata kuinka luonto herää, linnut laulavat ja ensimmäiset kukat nousevat maasta. Me ihmiset emme oikein edes käsitä, kuinka suurta Jumalan työtä tämä kaikki on. Kasvun saa aikaan valo, lämpö ja kosteus. Silloin kun nämä kolme asiaa yhdistyvät, alkaa kasvi kasvamaan. Jotenkin se kuvaa minulle myös Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä. Se on yksi ja sama asia ja niin kuin Jumala tämän kaiken meille antaa, samalla tavalla hän antaa myös luonnolle sen kasvun.  

Oikeastaan minun tarkoitukseni oli puhua siitä, kun on taas menossa jääkiekon MM-kisat ja sinne on valittu tietyt pelaajat. Jeesus puhuu Johanneksen evankeliumin luvussa 15 jakeessa 16 näin: ”Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää, joka pysyy.” Tämä on tietysti minulta taas huono vertaus, mutta niin kuin jääkiekkojoukkueeseenkaan pelaaja ei itse valitse itseään, vaan muut henkilöt valitsevat ne pelaajat. Meidän valmentajamme on sellainen, että hän valitsee särkyneet, vajavaiset, haavoittuneet ja rikkoneet ihmiset. Meistä kukaan ei ole voinut päättää sitä, kenet hän valitsee. Se on suurta Jumalan armoa. Ajattelen myös niin, että ihmistä, joka tuntee itsessään syntiä ja sen, että hän tarvitsee armoa, ei Jumala hylkää. Hän antaa anteeksi.

Sinä ystävä, niin kuin minäkin, me saamme uskoa tänäänkin kaikki meidän synnit anteeksi Jeesuksen nimen ja veren tähden. Ei todellakaan siksi, että minä olisin tai sinä olisit valinnut Jeesuksen, vaan siksi, että Jeesuksen rakkaus on tullut meidän sydämeen ja alkanut tehdä siellä työtään ja puhua siitä, kuinka me tarvitsemme Jeesusta. Me saamme olla kiitollisia Jeesukselle. Muista ystävä se, että ei ole niin suurta syntiä, jota ei saa anteeksi. Muista myös se, että sinä, joka luet tätä tekstiä, sinut on valittu. Kaikki ihmiset, jotka ovat Jeesuksesta kiinnostuneita ja haluavat saada Jeesuksessa syntinsä anteeksi, saavat ne anteeksi. Sen tähden ystävät ollaan hyvässä turvassa ja mennään taas viikonloppuna kirkkoon ja nautitaan ehtoollisen sakramentti. Kiitos kaikesta, rakkaat ystävät. Aamen.

Taivaallisia viestejä

 

Nykyään ihmiset lähettävät toisilleen usein viestin soittamisen sijaan. Joskus on niin, että yritämme ensin soittaa, mutta koska toinen ei vastaa, lähetämme hänelle viestin. Viesti voi olla tekstiviesti, sähköposti tai ääniviesti. Viesti poikkeaa soittamisesta siinä, että vastaanottaja ei välttämättä lue viestiä heti eikä vastaa siihen saman tien. Viestissä tärkeintä on, että osoite tai puhelinnumero on oikea.

Tämä viestien miettiminen lähti minulla siitä, kun selasin vanhaa muistivihkoa ja olin kirjoittanut siihen Jumalan puhelinnumeroksi sanotun Psalmin kohdan: ”Huuda minua avuksi hädän päivänä! Minä pelastan sinut, ja sinä kunnioitat minua.” (Ps. 50:15)

Rukous on vähän niin kuin ääniviesti Jumalalle. Tärkeintä on oikea kohde. Voimme rukouksessa puhua Isälle tai Jeesukselle. Kohde on kuitenkin sama.  Me saamme rukoilla niin kuin puhuisimme parhaalle ystävällemme. Voimme kertoa, miltä meistä tuntuu ihan niillä sanoilla, jotka siinä hetkessä mieleemme tulevat. Rukousta ei tarvitse muokata jotenkin hienoksi, vaan Isä haluaa kuulla meidän todelliset ajatuksemme.

Rukousviestimme menee varmasti perille, mutta vastaus ei tule aina heti eikä välttämättä siinä muodossa kuin olisimme toivoneet. Itse olen kokenut, että jonkin asian puolesta rukoileminen, asian käsitteleminen useita kertoja puhumalla siitä Jumalalle, alkaa muuttaa minua itseäni. Omat odotukseni asioiden järjestymisestä saattavat muuttua ja mieli tulee levollisemmaksi, vaikka kaikki ei järjestykään toiveitteni mukaan. Usein rukous saa aikaan myös sen, että alan toimimaan enkä vain odota asioiden muuttuvan itsestään. Se on suuri rukousvastaus.

Haluamme kertoa ystävillemme elämämme iloisista tapahtumista. Samalla tavalla meidän tulisi puhua niistä myös Jumalalle. Kiitollisuus rukouksessa vaikuttaa ainakin minussa laajempaakin kiitollista mieltä. Daavidin ohje ”Kiitä Herraa minun sieluni, äläkä unohda, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt.” (Ps. 103:2), on hyvin voimaannuttava neuvo. Suurin kiitoksen aihe on pelastus Jeesuksessa. Siitä saamme kiittää joka päivä. Huonoinakin aikoina voi myös miettiä pieniä asioita, jotka ovat hyvin ja ilahduttavat. Lähetetään siis taivaallisia viestejä niin oman elämämme asioista kuin läheistemme, Suomen ja maailman puolesta. Isä vastaanottaa jokaisen viestimme ilolla. Vähitellen opimme myös kuulemaan paremmin hänen viestejään meille.

Hukkuva pelastuu

 

Armon ja rauhan tervehdys rakkaat ystävät. Minulle tuli tänään mieleeni eräs jo edesmennyt tuttavani, joka oli ollut uitossa. Hän oli tullut veneellä koskipaikkaan ja vene oli kaatunut. Hän kertoi siitä taistelusta, kuinka vaikeaa oli päästä sieltä koskesta pois. Hänet pelasti se, että hän tuli suvantopaikkaan, jossa hän sai pajusta kiinni ja siitä pääsi sitten rannalle. Muuten hänellä olisi ollut edessä varma hukkuminen.

Kristillisessä mielessä tapasin eräitä ihmisiä, jotka ovat jo lapsuudesta asti olleet mukana ns. hengellisessä lahkossa. Nyt he käyvät sellaista taistelua, että kuinka siitä pääsee eroon. Tarkoitan hengellisellä lahkolla sitä, että siellä ei ole Kristus pelastajana vaan ajatellaan, että seurakunta pelastaa ja Kristus on jätetty sivuun. Oli myös sellaista ajatusta, että lähetyskäsky on annettu vain opetuslapsille eikä meille muille kristityille ollenkaan, vaikka Raamattu sanoo selkeästi, että menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni.

Haluan ystävät teille kaikille sanoa sen, että ainut, joka meidät pelastaa on Jeesus ja usko Jeesuksen sovintotyöhön. Usko ei pelasta ketään, mutta usko Jeesukseen pelastaa. Se on vähän sellainen niin kuin koskessa olo, kun taistelee itseään irti tällaisesta hengellisestä ryhmästä, joka ei Jeesusta tunnusta ainoana pelastajana, vaan ajatellaan että pelastaja on se seurakunta. Sen tähden ajattelenkin ystävät, että meidän on tosi tärkeää käydä kirkossa ehtoollisella, koska me emme missään muualla pääse niin lähelle Kristusta kuin silloin, kun me saamme Kristuksen ruumiin ja veren nauttia syntien anteeksi saamiseksi.

Ajattelen myös, että meidän täytyy luottaa siihen, että minkä Jumala on luvannut, niin sen hän totisesti pitää. Olen omassa elämässänikin huomannut, että vaikka on ollut vaikeita aikoja, niin Jeesus on kuitenkin ollut elämässä mukana ja ollut hoitamassa asioita. Jumala myös sallii meille koettelemuksia. Raamatun sanan valossa, esimerkiksi vuorisaarnaa tutkiessa, ihminen kyllä tuntee itsensä mahdottomaksi kelpaamaan Jumalan edessä. Siksi me tarvitsemme Jeesusta ja luottamusta armoon. Se vahvistuu sanan kuulossa, ehtoollisella ja raamattupiireissä. Ollaan ystävät hyvässä turvassa ja lohdutettuna ja uskotaan, että meidän synnit on anteeksi annettu. Aamen.

Armon valtaistuimen eteen

 

Kävelin kotia kohti kylmässä viimassa huppu vielä pipon päälle nostettuna, kun huomasin jalkakäytävällä kylmässä värisevän linnun. Ensin luulin, että sillä oli niin kylmä, ettei se enää pystynyt lentämään, mutta kyllä se siitä lentoon pyrähti. Selvisikö se tästä takatalvesta, en tiedä. Voi olla, ettei selvinnyt.

Kun jatkoin matkaa, mielessäni alkoi soida Lasse Heikkilän laulu, jossa sanotaan: ”Kun ulvoo sieluissamme liian kylmät tuulet, kun hiipuu huulillemme virsi voimaton. Tiedämme, että sinä kuiskaukset kuulet. Pois pyyhit synkät pilvet tieltä auringon.” Tämä kylmä ilma tuntuu kurjalta, mutta silti pahempaa on, jos sielullamme on kylmä. Laulussa mainitaan suru, masennus, alakulo, lama, työttömyys, päihteet, huoli huomisesta, yksinäisyys ja rakkauden puute asioina, jotka vaikuttavat sieluumme kylmän tuulen tavoin.

Ihmisen elämässä on aikoja, jolloin tuo kylmä viima puhaltaa. Jeesus on myös elänyt ihmisen elämän ja kokenut sen vaikeudet. Heprealaiskirjeessä sanotaan Jeesuksesta: ”Meidän ylipappimmehan jos kukaan kykenee ymmärtämään vajavuuksiamme, sillä häntä on koeteltu kaikessa samalla tavoin kuin meitäkin koetellaan; hän vain ei langennut syntiin. Astukaamme sen tähden rohkeasti armon valtaistuimen eteen, jotta saisimme armoa ja laupeutta, löytäisimme avun silloin, kun sitä tarvitsemme. (4:15-16)

Me saamme ja meidän oikeastaan täytyisikin mennä kaikkien vaikeuksiemme kanssa ensimmäisenä Jeesuksen luo. Hän kuulee heikon huokauksemmekin. Hänen läsnäolonsa lohduttaa ja hoitaa. Me tarvitsemme myös toisia ihmisiä tuon sielun kylmyyden hoitamiseen. Kun käännymme kaikessa armahtavan Jeesuksen puoleen, hän myös auttaa meitä olemaan lähimmäisiä toisillemme ja huomaamaan toisten ihmisten hädän.

Kylmien tuulten puhaltaessa yhteiskunnassamme on tärkeää, että noudatamme Jeesuksen meille antamaa käskyä: ”Rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne. (Joh. 13:34) Jeesus vuodattaa meihin rakkauttaan ja tahtoo, että me jaamme sitä eteenpäin. Ollaan siis ystäviä toisillemme ja huolehditaan toistemme tarpeista siinä, missä pystymme.

Onnellinen Jumalan yhteydessä

 

Näin muutama viikko sitten lehdessä sarjakuvan, jossa majava seisoi surullisena. Ajatuskuplassa oli sanat: Elämälläni ei ole mitään tarkoitusta. Seuraavassa ruudussa majava itki valtavin kyynelin ja sanoi: Elämäni on täysin hyödytön. Viimeisessä ruudussa majavan ympärille oli kasvanut kukkameri.

Tuo sarjakuva on puhutellut minua siitä saakka, kun sen näin. Meidän ihmisten on usein vaikea nähdä sen hetkistä elämäntilannettamme pidemmälle. Moni yksinäinen ihminen kokee juuri tuolla tavalla, että hänen elämällään ei ole mitään merkitystä. Silti juuri monet yksineläjät ovat ahkerimpia rukoilijoita ja heidän rukoustensa seurauksena voi tapahtua paljon hyvää. Monet kukat alkavat kukkia, vaikka he eivät ehkä niitä itse pääse näkemään.

Vuorisaarnassaan Jeesus opetti, ketkä ovat autuaita. Autuas tarkoittaa ikuisesti onnellista Jumalan yhteydessä. Ihan ensimmäiseksi Jeesus sanoo autuaiksi hengessään köyhiä ja murheellisia. Heille hän lupaa taivasten valtakunnan ja lohdutuksen. Kun tunnen itseni syntiseksi ja hengellisesti mitättömäksi, murheelliseksi siitä, etten pysty Jumalan tahtoa täyttämään, silloin tarvitsen Jeesusta. Saan turvautua hänen armoonsa ja luottaa siihen, että hän vie minut ikuiseen elämään. Jeesus antaa minulle lohdutuksen jo tässä elämässä ja ikuisen onnen Jumalan yhteydessä.

Voin luottaa Jeesuksen lupaukseen, mutta silti oloni on usein niin kuin tuolla majavalla, enkä ymmärrä elämääni. Usein olen liian kiinnittynyt sen hetkiseen elämäntilanteeseeni. Ajattelen, että olisi voimaannuttavaa keskustella uskonystävien kanssa enemmän iankaikkisesta elämästä. Voisimme yhdessä pohtia, millaiseksi kuvittelemme uuden maan ja taivaan. Ajattelen, ettei ole väärin kuvitella iankaikkisia asioita, vaikka emme oikeasti siitä paljon tiedäkään. Mutta kun puhumme ihanimmista asioista, mitä voimme kuvitella, se voi saada meissä aikaan iloa jo tähän hetkeen.

Jos haluat, voit kirjoittaa kommentteihin jotain sinun mielestäsi tosi kaunista ja ihanaa. Tällä tavalla voimme vahvistaa ja virkistää toinen toisiamme ja antaa odotuksen iloa elämään. Minä haluan tuoda silmiesi eteen täynnä kukkivia krookuksia olevan puutarhan.

Tien varrelta

 

Viime viikon lumimyräköiden jälkeen lumet ovat sulaneet vauhdilla. Olin juuri kävelyllä ja ilma tuntui tosi keväiseltä; aurinko paistoi ja linnut lauloivat. Samalla surukseni huomasin, miten teiden varret olivat täynnä roskia. Tuntuu tosi kurjalta, että ihmiset heittävät roskia luontoon eivätkä laita niitä roskiksiin. Tuntuu siltä, etteivät he arvosta omaa elinympäristöään, koska eivät halua sen pysyvän siistinä.

Tästä tuli mieleeni, miten nuo roskat voisivat kuvata meidän syntisiä tekojamme. Me heittelemme ilkeitä sanoja ympäristöömme ja teemme itseämme ja läheisiämme vahingoittavia tekoja. Ihminen, joka ei välitä käytöksensä aiheuttamasta vahingosta, jättää tuon saastan huomiotta. Kun taas sellainen ihminen, joka huomaa väärät tekonsa, pyytää niitä anteeksi. Sitä voisi kuvata vaikka pudonneen roskan nostamisena roskikseen.

Kun Jeesus oli pääsiäisaterialla opetuslastensa kanssa, hän alkoi pestä heidän jalkojaan. Pietari sanoi Jeesukselle, ettei tämä saisi pestä hänen jalkojaan. Silloin Jeesus sanoi Pietarille: ”Jos minä en pese sinua, ei sinulla ole sijaa minun luonani.” Silloin Simon Pietari sanoi: ”Herra, älä pese vain jalkojani, vaan pese myös kädet ja pää.” Tähän Jeesus vastasi: ”Se, joka on kylpenyt, ei tarvitse pesua. Hän on jo puhdas.” (Joh. 13:6-10)

Kun olemme saaneet vastaanottaa pelastuksen Jeesuksen sovintotyön tähden, silloin Jeesus on pessyt meidät kokonaan. Pelastettuinakin me kuitenkin likaannumme eli teemme syntiä ja siksi meidän tulee joka päivä mennä Jeesuksen luo, jotta hän pesee syntimme pois. Vaikka me saamme aina mennä Jeesuksen luo saamaan syntimme anteeksi, meidän ei kuitenkaan ole tarkoitus tahallisesti tehdä vääriä tekoja ja vahingoittaa lähimmäisiämme ajatuksin, sanoin ja teoin. Alun roskaamiskuvaa käyttääkseni, meidän ei kuulu heitellä roskia matkallemme, vaan kulkea Pyhän Hengen opastamana lähimmäisiämme rakastaen ja arvostaen. Huolehditaan itsestämme, läheisistämme ja Jumalan meille antamasta ihanasta maasta. Hyvää kevättä sinulle!

Toivon silmin

 

Tänä pääsiäisenä olen erityisesti miettinyt sitä, mitä meille kerrotaan Markuksen evankeliumissa pääsiäisaamun tapahtumista (luku 16). Magdalan Maria, Jaakobin äiti Maria ja Salome olivat ostaneet tuoksuöljyä mennäkseen voitelemaan Jeesuksen ruumiin. Matkalla he pohtivat, kuka auttaisi heitä vierittämään kiven pois haudan suulta. Haudalle tultuaan he huomasivat, että kivi oli jo vieritetty pois.

He menivät hautaan ja näkivät siellä enkelin. Naiset säikähtivät. Enkeli sanoi heille: ”Älkää pelästykö. Te etsitte Jeesus Nasaretilaista, joka oli ristiinnaulittu. Hän on noussut kuolleista, ei hän ole täällä.” Sitten enkeli käski naisten mennä viemään viestiä opetuslapsille. Naiset kuitenkin pakenivat järkytyksestä vapisten, eivätkä kertoneet kenellekään mitään, koska he pelkäsivät.

Naisten pelko on ymmärrettävää. Vaikka Jeesus oli kertonut opetuslapsilleen, että hän nousee kolmantena päivänä ylös, oli se kuitenkin asia, jota Jeesuksen lähimmätkään ihmiset eivät osanneet tuossa tilanteessa ajatella. Jos me kohtaamme jonkin täysin odottamattoman ja selittämättömän asian, on pelko ja pakeneminen luonnollinen reaktio.

Sitten evankeliumissa kerrotaan, että Magdalan Maria tuli haudalle ja Jeesus ilmestyi hänelle. Nyt Maria uskoi ja vei sanan Jeesuksen ylösnousemisesta opetuslapsille. Ajattelen, että enkelin sanat olivat herättäneet Mariassa toivon ja siksi hän palasi haudalle. Maailma näyttää ihan erilaiselta riippuen siitä, katsooko sitä toivon vai toivottomuuden silmin.

Me saamme elää Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeistä aikaa. Meillä ei ole mitään pelättävää, ei elämässä eikä kuolemassa. Kun me uskomme, että Jeesus on sovittanut syntimme, me saamme elää Jumalan rauhassa. Meidän ei tarvitse pelätä, miten meille käy. Valitettavasti me uskovatkin liian helposti menetämme toivomme elämän haasteiden edessä. Meillä on kuitenkin Pyhä Henki elämämme matkaoppaana. Me saamme luottaa siihen, että elämämme on kaikilta osin Jumalan tiedossa. Se ei anna meille lupaa leväperäisyyteen, vaan meidän tehtävämme on viedä evankeliumia eteenpäin ja palvella toinen toisiamme Jeesuksen antaman esimerkin mukaan. Iloitaan siitä, että Jeesus on voittanut kuoleman vallan ja lahjoittanut meille ikuisen elämän. Katsotaan elämää toivon silmin ja luotetaan siihen, että Jeesus on meidän kanssamme joka hetki.

Hoosianna, Daavidin Poika!

 

Armontervehdys rakkaat ystävät. Haluan tänään kirjoittaa sellaisesta asiasta, kun viime viikonloppuna kuuntelin Kokkolasta kirkonmenoja ja siellä luettiin Raamatusta Matteuksen evankeliumista luvusta 21 jakeet 15–16. Tässä kohdassa Jeesus on ensin kaatanut rahanvaihtajien pöydät ja uhrilintujen myyjien jakkarat ja sanonut, että te olette tehneet temppelistä rosvojen luolan. Temppelissä oli kuitenkin myös lapsia, jotka alkoivat huutaa: ”Hoosianna, Daavidin Poika!”. Tästä ylipapit ja lainopettajat suuttuivat.

Se, mikä minulle tässä kirkastui, on, kun Jeesus sanoi näille ylipapeille ja lainopettajille: ”Ettekö ole koskaan lukeneet tätä sanaa: ’Lasten ja imeväisten suusta sinä olet hankkinut kiitoksesi.” Minua jäi puhuttelemaan tuo sana ’imeväisten’. Lasten ja imeväisten, eli ihan pienillä lapsillakin on usko Jeesukseen. Olen itse miettinyt tätä asiaa ja puolustanut sitä, että lapsella on usko. Martti Luther sanoo jossain, että lapsi menettää lapsenuskonsa noin seitsemän vuoden iässä.

Kun Pietari tunnustaa Jeesuksen Messiaaksi, Jeesus sanoo, ettei sinulle ole tätä ilmoittanut kukaan muu kuin Pyhä Henki. Me emme voi ylistää ja kiittää Jeesusta, ellei Pyhä Henki sitä kirkasta.

Tällä haluan sanoa, että on ihanaa, että meillä on lapsikaste. Lapsia saisi yhä enemmän kastaa ja sellaisiakin perheitä, joita ei ole kastettu, niin ihan perhekunnittain niin kuin ennen muinoin on tehty. Kasteopetusta pitäisi sitten jatkaa. Kummien pitäisi puhua Jeesuksesta ja myös kotona me voisimme puhua Jeesuksesta lapsille. Sillä tavalla usko kasvaa, pysyy ja kantaa.

Jeesus on uskon antaja ja päättäjä. Hän todella on lapsille ja jopa vauvoille antanut uskon. Se on ihmeellinen asia. Lukekaa itse Raamatusta Matteus 21. Minä tiedän, että tästä on kristittyjen kesken erimielisyyksiä. On niitä, jotka sanovat, että usko on aikuisen tietoinen ratkaisu. Mutta tätä ihminen ei itse kykene päättämään. Jeesus sanoo, että hän on uskon antaja. Tänä päivänäkin Jeesus on uskon antaja sinulle ja minulle, rakas ystävä. Me saamme olla hyvässä turvassa ja lohdutettuna ja luottaa siihen, että Jeesus vie meidät perille. Jeesus huolehtii meistä. Ollaan ystävät hyvässä turvassa ja uskotaan syntimme anteeksi. Aamen.

Jumalan näkökulma

 

Luin tänään Matteuksen evankeliumin 16. lukua. Siinä Jeesus kysyy opetuslapsilta, kenen ihmiset sanovat hänen olevan. Opetuslapset kertoivat, että ihmiset ajattelivat jonkun profeetoista ilmestyneen Jeesuksen hahmossa. Sitten Jeesus kysyy opetuslapsilta: ”Entä te? Kenen te sanotte minun olevan?” Opetuslapset olivat varmaan monta kertaa keskenään miettineet, kuka Jeesus oikein on. Nyt Pietari vastaa tähän Jeesuksen kysymykseen: ”Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika.” Jeesus vastaa Pietarille: ”Autuas olet sinä, Simon, Joonan poika, sillä ei liha eikä veri ole sitä sinulle ilmoittanut vaan minun Isäni, joka on taivaissa.”  (jakeet 16-17)

Tämä on edelleen totta. Yksikään ihminen ei tunnista eikä tunnusta Jeesusta Kristukseksi, elävän Jumalan Pojaksi, ellei Jumala itse sitä hänelle ilmoita. Ihminen voi lukea Raamatusta Jeesuksesta ja kuunnella opetusta, mutta omalla järjellään ja voimallaan hän ei tunnista Jeesusta Jumalaksi. Vain Pyhä Henki voi kirkastaa ihmiselle Jeesuksen.

Sitten Jeesus antaa Simonille nimen Pietari, joka merkitsee kalliota, ja kertoo että tälle kalliolle Jeesus rakentaa seurakuntansa, jota eivät tuonelan portit voita. Hän myös sanoo antavansa Pietarille taivasten valtakunnan avaimet.

Seuraavakasi kerrotaan, että siitä lähtien Jeesus alkoi ilmaista opetuslapsilleen, että hänen oli kärsittävä paljon ja hänet tapettaisiin, mutta kolmantena päivänä hän nousisi ylös. Ja mitä Pietari tässä tilanteessa tekee! Hän alkaa nuhdella Jeesusta sanoen: ”Jumala varjelkoon sinua, Herra! Älköön sinulle koskaan sellaista tapahtuko!” Silloin Jeesus sanoo Pietarille: ”Väisty tieltäni, Saatana! Sinä olet minulle ansa, sillä sinä et ajattele asiaa Jumalan kannalta vaan ihmisten.” (jakeet 21-23)

Ensin Pietari saa kokea, miten Jeesus luottaa häneen ja antaa valtavan tehtävän. Pietari varmaan ajatteli kaiken sujuvan ns. onnellisten tähtien alla ja Jumalan valtakunta aloittaisi suuren voittokulkunsa, jossa hän, Simon Pietari, saisi olla merkittävässä tehtävässä. Sitten Jeesus alkaakin puhua kärsimyksestä ja kuolemasta. Miten tämä on mahdollista?! Eikö Jeesus juuri puhunut seurakunnan rakentamisesta ja taivasten valtakunnan avaimista. Pudotus tapahtuu korkealta.

Me ihmiset olemme ylpeitä ja mielellämme otamme kunnian itsellemme. Jumala ei kuitenkaan anna kunniaansa kenellekään toiselle. Hän itse laskeutui suurimpaan kärsimykseen ja sovitti ihmisen synnin. Meillä on pelastus yksin Jeesuksen sovintotyössä, jonka saamme armosta itsellemme. Tähän meidän tulee suostua ilman yhtäkään omaa tekoa. Mutta ylösnousemus on totta ja Jeesuksessa meillä on iankaikkinen elämä. Tässä ilossa me saamme tänäänkin elää. 

Herran tie

 

On kevättalvi ja säät sen mukaiset. Saimme nauttia monesta kauniista aurinkoisesta päivästä. Lumet sulivat ihan silmissä ja tiet paljastuivat jään alta. Linnut alkoivat laulaa kevätlaulujaan. Sitten tuli oikein kunnon lumimyräkkä. Yhtäkkiä oli taas joka paikassa 15 cm lisää lunta. Tiet muuttuivat loskaisiksi eikä onnettomuuksiltakaan vältytty. Kevät kuitenkin etenee ja tänään aurinko on taas paistanut ihanasti.

Meidän elämästämme puhutaan usein tienä. Tätä elämän tietä kulkiessamme on tie välillä helppoa kulkea ja välillä hyvinkin raskasta. Erilaiset säät voivat kuvata niitä olosuhteita, joissa matkaa teemme. Tämä jokapäiväinen elämäntie menee niin kuin menee, välillä paremmin, välillä huonommin. Tärkein elämäntiemme on kuitenkin hengellinen. Kuka ohjaa meidät iankaikkisuuteen, on ratkaisevan tärkeää. Jos siinä joudumme väärälle tielle, on seuraukset kauheat.

Raamatussa puhutaan paljon tiestä. Psalmi 139 päättyy sanoihin: ”Jos näet tieni johtavan vaivaan, ohjaa minut iankaikkiselle tielle.” Ajattelen, ettei tämä vaiva ole tämän maailman suruja ja vaivoja, vaan iankaikkinen kadotus, todellinen vaiva. Jokapäiväinen rukouksemme pitäisi olla, että jos Herra näkee meidän kääntyvän pois Hänen tieltään, hän puuttuisi heti elämäämme ja ohjaisi takaisin oikealle tielle.

Monissa muissakin Psalmeissa puhutaan tiestä.  Psalmi 25 puhuttelee minua erityisen paljon. Siinä tunnustetaan oma syyllisyys, pyydetään anteeksiantoa ja Herran johdatusta. ”Nimesi tähden, Herra, anna anteeksi syntivelkani, vaikka se on suuri. Kuka on se mies, joka Herraa pelkää? Hänelle Herra neuvoo tien, joka tämän tulee valita.” (jakeet 11-12) Kun me elämän vaikeuksien keskellä käännymme armollisen Jumalan puoleen ja pyydämme syntejämme anteeksi Jeesuksen tähden, saamme myös luottaa anteeksiantoon. Jeesus on se tie, joka meidän tulee valita ja jota kulkea.

Kuljetaan siis tätä jokapäiväistä tietämme rukoillen: ”Herra, ilmoita minulle tiesi, opeta minulle polkusi.” (Ps 25:4) ja muistetaan myös etsiä sitä Herran tietä lukemalla Raamattua, rukoilemalla, kokoontumalla sanan kuuloon ja keskustelemalla ystävien kanssa. Siunattua kevään odotusta sinulle uskonystäväni!

Ruisleipää vai ranskanleipää

 

Ruisleipä ja peruna ovat perinteisesti olleet suomalaisille niitä ravinnon peruspilareita, joiden avulla on jaksettu tehdä töitä. Nykyään meillä on mahdollisuus syödä ympäri vuoden tuoreita vihanneksia ja hedelmiä ja muutenkin sellaista ruokaa, joka on elimistöllemme hyväksi. Silti kaikenlaisen energiapitoisen, mutta vähän ravintoaineita sisältävän ruuan syöminen on yleistä.

Tämä ruokajuttu tuli mieleeni siitä, että viime sunnuntaita kutsutaan leipäsunnuntaiksi. Aloin miettiä sitä, miten nykyään suuri osa ihmisistä ravitsee myös mieltään sellaisella ravinnolla, joka ei täytä meidän todellisia tarpeitamme. Me elämme maailmassa, jossa on koko ajan tarjolla valtava määrä tietoa. Televisiossa, radiossa ja internetissä meille näytetään ja kerrotaan ympäri maailman tapahtuvista asioista lähes samaan aikaan kuin se tapahtuu. Meitä houkutellaan seuraamaan maailman tapahtumia joka hetki. Mielemme täyttyy ihan stressiin asti asioilla, joista meidän ei oikeasti tarvitsisi heti saada tietoa.

Mikä sitten on sitä ruisleipää, jota me joka päivä tarvitsemme? Jeesus sanoo: ”Minä olen elämän leipä. Sille, joka tulee minun luokseni, ei koskaan tule nälkä, ja sille, joka uskoo minuun, ei koskaan tule jano.” (Joh. 6: 35) Mitähän tapahtuisi, jos me täyttäisimme mielemme ensisijaisesti Jumalan sanalla ja niillä asioilla, jotka siitä nousevat. Jospa tyytyisin katsomaan uutiset vain kerran päivässä ja jättäisin internetin tarjoaman uutisvirran katsomatta. Luulen, että saisin sillä tavalla ihan riittävästi tietoa Suomen ja maailman asioista ja mieleni pysyisi paljon levollisempana.

Jeesus tarjoaa meille itsensä Raamatun sanassa, ehtoollisessa, uskovien yhteydessä ja rukouksessa. Näistä me saamme todellista ravintoa. Tarvitsemme myös yhteyttä läheisten ihmisten kanssa. Siihenkin jää enemmän aikaa, kun median seuraaminen jää vähemmälle. Olemme menossa kohti kevättä ja ulkona liikkuminen on helpompaa. Nämä ovat minulle niitä tärkeitä elämänmuutos asioita. Mietipä sinäkin mihin haluaisit käyttää aikasi, ja mihin ihan oikeasti sen käytät. Kerralla ei kannata kaikkea yrittää muuttaa, sillä se ei onnistu. Mutta jos vaikka aluksi puoli tuntia päivässä vaihtaisimmekin sellaiseen tekemiseen, joka oikeasti ravitsee. Iloa ja valoa kevään odotukseesi!

Armon suojassa

 

Luen aamuisin hartauskirjaa, jonka nimi on Armon suojassa. Joka kerta, kun näen tuon kirjan nimen, mieleni täyttää kiitollisuus: Tämänkin päivän saan elää Jeesuksen pelastamana.

Muistan, että rippikoulussa opetettiin armon tarkoittavan ’Ansaitsematon Rakkaus Meidän Osaksemme’. Tuo on mielestäni hyvä selitys armolle. Tärkeää on kuitenkin samalla kertoa, että armo liittyy aina Jeesukseen. Ansaitsematon rakkaus, joka meidän osaksemme on tullut, on Jeesuksen suorittama syntien sovitus.

Johanneksen evankeliumin 1. luvussa kerrotaan, että Jeesus oli täynnä armoa ja totuutta ja että hänen täyteydestään me olemme saaneet armoa armon lisäksi. (jakeet 14, 16). Jeesus on täynnä armoa ja tätä armoa hän antaa meille ylenpalttisesti.

Paavali aloittaa monet kirjeensä sanoilla ’Jumalan, meidän Isämme, ja Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja rauha teille’. Ajattelen, että tällä toivotuksella Paavali haluaa vahvistaa kristittyjä, että Jeesuksen armo ja rauha ovat koko ajan elämässämme läsnä. Seurakunnissa oli tuolloin, niin kuin nykyäänkin ristiriitoja, ja Jeesukseen uskovat joutuivat kärsimään yhteiskunnassa vastusta ja vainoa. Siitä huolimatta Jeesuksen armo on läsnä.

Kun me ymmärrämme, että Jeesus on antanut kaikki syntimme anteeksi ja meillä on iankaikkinen elämä Jumalan yhteydessä, antaa se voimaa jaksaa elämän koettelemusten keskellä. Toisinaan, kun elämässä on oikein raskasta, saattaa silti tulla epäilys, että onko Jumala tässäkin hetkessä. Me niin mielellämme antaisimme vastoinkäymisten mennä ohitsemme. Jeesus ei kuitenkaan luvannut meille ongelmatonta elämää. Hän lupasi antaa kaikki syntimme anteeksi ja Pyhän Henkensä olemaan kanssamme tämän maanpäällisen elämämme ajan.

Haluan päättää tämän tekstin virren 306 sanoihin:

”Armoon tahdon aina luottaa,

sinuun, Jeesus, Herrani,

joka maksoit velkani.

Armo yksin avun tuottaa elämään ja kuolemaan.

Armo kantaa voimallaan.

Armon lähde, Jeesukseni,

sinä elät minussa, minä elän sinussa.

Sinusta ei sydäntäni riistä tuska suurinkaan.

Sinun olen kokonaan.”

Tähän turvaan saamme tänäänkin jäädä.