Armon valtaistuimen eteen

 

Kävelin kotia kohti kylmässä viimassa huppu vielä pipon päälle nostettuna, kun huomasin jalkakäytävällä kylmässä värisevän linnun. Ensin luulin, että sillä oli niin kylmä, ettei se enää pystynyt lentämään, mutta kyllä se siitä lentoon pyrähti. Selvisikö se tästä takatalvesta, en tiedä. Voi olla, ettei selvinnyt.

Kun jatkoin matkaa, mielessäni alkoi soida Lasse Heikkilän laulu, jossa sanotaan: ”Kun ulvoo sieluissamme liian kylmät tuulet, kun hiipuu huulillemme virsi voimaton. Tiedämme, että sinä kuiskaukset kuulet. Pois pyyhit synkät pilvet tieltä auringon.” Tämä kylmä ilma tuntuu kurjalta, mutta silti pahempaa on, jos sielullamme on kylmä. Laulussa mainitaan suru, masennus, alakulo, lama, työttömyys, päihteet, huoli huomisesta, yksinäisyys ja rakkauden puute asioina, jotka vaikuttavat sieluumme kylmän tuulen tavoin.

Ihmisen elämässä on aikoja, jolloin tuo kylmä viima puhaltaa. Jeesus on myös elänyt ihmisen elämän ja kokenut sen vaikeudet. Heprealaiskirjeessä sanotaan Jeesuksesta: ”Meidän ylipappimmehan jos kukaan kykenee ymmärtämään vajavuuksiamme, sillä häntä on koeteltu kaikessa samalla tavoin kuin meitäkin koetellaan; hän vain ei langennut syntiin. Astukaamme sen tähden rohkeasti armon valtaistuimen eteen, jotta saisimme armoa ja laupeutta, löytäisimme avun silloin, kun sitä tarvitsemme. (4:15-16)

Me saamme ja meidän oikeastaan täytyisikin mennä kaikkien vaikeuksiemme kanssa ensimmäisenä Jeesuksen luo. Hän kuulee heikon huokauksemmekin. Hänen läsnäolonsa lohduttaa ja hoitaa. Me tarvitsemme myös toisia ihmisiä tuon sielun kylmyyden hoitamiseen. Kun käännymme kaikessa armahtavan Jeesuksen puoleen, hän myös auttaa meitä olemaan lähimmäisiä toisillemme ja huomaamaan toisten ihmisten hädän.

Kylmien tuulten puhaltaessa yhteiskunnassamme on tärkeää, että noudatamme Jeesuksen meille antamaa käskyä: ”Rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne. (Joh. 13:34) Jeesus vuodattaa meihin rakkauttaan ja tahtoo, että me jaamme sitä eteenpäin. Ollaan siis ystäviä toisillemme ja huolehditaan toistemme tarpeista siinä, missä pystymme.

Onnellinen Jumalan yhteydessä

 

Näin muutama viikko sitten lehdessä sarjakuvan, jossa majava seisoi surullisena. Ajatuskuplassa oli sanat: Elämälläni ei ole mitään tarkoitusta. Seuraavassa ruudussa majava itki valtavin kyynelin ja sanoi: Elämäni on täysin hyödytön. Viimeisessä ruudussa majavan ympärille oli kasvanut kukkameri.

Tuo sarjakuva on puhutellut minua siitä saakka, kun sen näin. Meidän ihmisten on usein vaikea nähdä sen hetkistä elämäntilannettamme pidemmälle. Moni yksinäinen ihminen kokee juuri tuolla tavalla, että hänen elämällään ei ole mitään merkitystä. Silti juuri monet yksineläjät ovat ahkerimpia rukoilijoita ja heidän rukoustensa seurauksena voi tapahtua paljon hyvää. Monet kukat alkavat kukkia, vaikka he eivät ehkä niitä itse pääse näkemään.

Vuorisaarnassaan Jeesus opetti, ketkä ovat autuaita. Autuas tarkoittaa ikuisesti onnellista Jumalan yhteydessä. Ihan ensimmäiseksi Jeesus sanoo autuaiksi hengessään köyhiä ja murheellisia. Heille hän lupaa taivasten valtakunnan ja lohdutuksen. Kun tunnen itseni syntiseksi ja hengellisesti mitättömäksi, murheelliseksi siitä, etten pysty Jumalan tahtoa täyttämään, silloin tarvitsen Jeesusta. Saan turvautua hänen armoonsa ja luottaa siihen, että hän vie minut ikuiseen elämään. Jeesus antaa minulle lohdutuksen jo tässä elämässä ja ikuisen onnen Jumalan yhteydessä.

Voin luottaa Jeesuksen lupaukseen, mutta silti oloni on usein niin kuin tuolla majavalla, enkä ymmärrä elämääni. Usein olen liian kiinnittynyt sen hetkiseen elämäntilanteeseeni. Ajattelen, että olisi voimaannuttavaa keskustella uskonystävien kanssa enemmän iankaikkisesta elämästä. Voisimme yhdessä pohtia, millaiseksi kuvittelemme uuden maan ja taivaan. Ajattelen, ettei ole väärin kuvitella iankaikkisia asioita, vaikka emme oikeasti siitä paljon tiedäkään. Mutta kun puhumme ihanimmista asioista, mitä voimme kuvitella, se voi saada meissä aikaan iloa jo tähän hetkeen.

Jos haluat, voit kirjoittaa kommentteihin jotain sinun mielestäsi tosi kaunista ja ihanaa. Tällä tavalla voimme vahvistaa ja virkistää toinen toisiamme ja antaa odotuksen iloa elämään. Minä haluan tuoda silmiesi eteen täynnä kukkivia krookuksia olevan puutarhan.

Tien varrelta

 

Viime viikon lumimyräköiden jälkeen lumet ovat sulaneet vauhdilla. Olin juuri kävelyllä ja ilma tuntui tosi keväiseltä; aurinko paistoi ja linnut lauloivat. Samalla surukseni huomasin, miten teiden varret olivat täynnä roskia. Tuntuu tosi kurjalta, että ihmiset heittävät roskia luontoon eivätkä laita niitä roskiksiin. Tuntuu siltä, etteivät he arvosta omaa elinympäristöään, koska eivät halua sen pysyvän siistinä.

Tästä tuli mieleeni, miten nuo roskat voisivat kuvata meidän syntisiä tekojamme. Me heittelemme ilkeitä sanoja ympäristöömme ja teemme itseämme ja läheisiämme vahingoittavia tekoja. Ihminen, joka ei välitä käytöksensä aiheuttamasta vahingosta, jättää tuon saastan huomiotta. Kun taas sellainen ihminen, joka huomaa väärät tekonsa, pyytää niitä anteeksi. Sitä voisi kuvata vaikka pudonneen roskan nostamisena roskikseen.

Kun Jeesus oli pääsiäisaterialla opetuslastensa kanssa, hän alkoi pestä heidän jalkojaan. Pietari sanoi Jeesukselle, ettei tämä saisi pestä hänen jalkojaan. Silloin Jeesus sanoi Pietarille: ”Jos minä en pese sinua, ei sinulla ole sijaa minun luonani.” Silloin Simon Pietari sanoi: ”Herra, älä pese vain jalkojani, vaan pese myös kädet ja pää.” Tähän Jeesus vastasi: ”Se, joka on kylpenyt, ei tarvitse pesua. Hän on jo puhdas.” (Joh. 13:6-10)

Kun olemme saaneet vastaanottaa pelastuksen Jeesuksen sovintotyön tähden, silloin Jeesus on pessyt meidät kokonaan. Pelastettuinakin me kuitenkin likaannumme eli teemme syntiä ja siksi meidän tulee joka päivä mennä Jeesuksen luo, jotta hän pesee syntimme pois. Vaikka me saamme aina mennä Jeesuksen luo saamaan syntimme anteeksi, meidän ei kuitenkaan ole tarkoitus tahallisesti tehdä vääriä tekoja ja vahingoittaa lähimmäisiämme ajatuksin, sanoin ja teoin. Alun roskaamiskuvaa käyttääkseni, meidän ei kuulu heitellä roskia matkallemme, vaan kulkea Pyhän Hengen opastamana lähimmäisiämme rakastaen ja arvostaen. Huolehditaan itsestämme, läheisistämme ja Jumalan meille antamasta ihanasta maasta. Hyvää kevättä sinulle!

Toivon silmin

 

Tänä pääsiäisenä olen erityisesti miettinyt sitä, mitä meille kerrotaan Markuksen evankeliumissa pääsiäisaamun tapahtumista (luku 16). Magdalan Maria, Jaakobin äiti Maria ja Salome olivat ostaneet tuoksuöljyä mennäkseen voitelemaan Jeesuksen ruumiin. Matkalla he pohtivat, kuka auttaisi heitä vierittämään kiven pois haudan suulta. Haudalle tultuaan he huomasivat, että kivi oli jo vieritetty pois.

He menivät hautaan ja näkivät siellä enkelin. Naiset säikähtivät. Enkeli sanoi heille: ”Älkää pelästykö. Te etsitte Jeesus Nasaretilaista, joka oli ristiinnaulittu. Hän on noussut kuolleista, ei hän ole täällä.” Sitten enkeli käski naisten mennä viemään viestiä opetuslapsille. Naiset kuitenkin pakenivat järkytyksestä vapisten, eivätkä kertoneet kenellekään mitään, koska he pelkäsivät.

Naisten pelko on ymmärrettävää. Vaikka Jeesus oli kertonut opetuslapsilleen, että hän nousee kolmantena päivänä ylös, oli se kuitenkin asia, jota Jeesuksen lähimmätkään ihmiset eivät osanneet tuossa tilanteessa ajatella. Jos me kohtaamme jonkin täysin odottamattoman ja selittämättömän asian, on pelko ja pakeneminen luonnollinen reaktio.

Sitten evankeliumissa kerrotaan, että Magdalan Maria tuli haudalle ja Jeesus ilmestyi hänelle. Nyt Maria uskoi ja vei sanan Jeesuksen ylösnousemisesta opetuslapsille. Ajattelen, että enkelin sanat olivat herättäneet Mariassa toivon ja siksi hän palasi haudalle. Maailma näyttää ihan erilaiselta riippuen siitä, katsooko sitä toivon vai toivottomuuden silmin.

Me saamme elää Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeistä aikaa. Meillä ei ole mitään pelättävää, ei elämässä eikä kuolemassa. Kun me uskomme, että Jeesus on sovittanut syntimme, me saamme elää Jumalan rauhassa. Meidän ei tarvitse pelätä, miten meille käy. Valitettavasti me uskovatkin liian helposti menetämme toivomme elämän haasteiden edessä. Meillä on kuitenkin Pyhä Henki elämämme matkaoppaana. Me saamme luottaa siihen, että elämämme on kaikilta osin Jumalan tiedossa. Se ei anna meille lupaa leväperäisyyteen, vaan meidän tehtävämme on viedä evankeliumia eteenpäin ja palvella toinen toisiamme Jeesuksen antaman esimerkin mukaan. Iloitaan siitä, että Jeesus on voittanut kuoleman vallan ja lahjoittanut meille ikuisen elämän. Katsotaan elämää toivon silmin ja luotetaan siihen, että Jeesus on meidän kanssamme joka hetki.

Hoosianna, Daavidin Poika!

 

Armontervehdys rakkaat ystävät. Haluan tänään kirjoittaa sellaisesta asiasta, kun viime viikonloppuna kuuntelin Kokkolasta kirkonmenoja ja siellä luettiin Raamatusta Matteuksen evankeliumista luvusta 21 jakeet 15–16. Tässä kohdassa Jeesus on ensin kaatanut rahanvaihtajien pöydät ja uhrilintujen myyjien jakkarat ja sanonut, että te olette tehneet temppelistä rosvojen luolan. Temppelissä oli kuitenkin myös lapsia, jotka alkoivat huutaa: ”Hoosianna, Daavidin Poika!”. Tästä ylipapit ja lainopettajat suuttuivat.

Se, mikä minulle tässä kirkastui, on, kun Jeesus sanoi näille ylipapeille ja lainopettajille: ”Ettekö ole koskaan lukeneet tätä sanaa: ’Lasten ja imeväisten suusta sinä olet hankkinut kiitoksesi.” Minua jäi puhuttelemaan tuo sana ’imeväisten’. Lasten ja imeväisten, eli ihan pienillä lapsillakin on usko Jeesukseen. Olen itse miettinyt tätä asiaa ja puolustanut sitä, että lapsella on usko. Martti Luther sanoo jossain, että lapsi menettää lapsenuskonsa noin seitsemän vuoden iässä.

Kun Pietari tunnustaa Jeesuksen Messiaaksi, Jeesus sanoo, ettei sinulle ole tätä ilmoittanut kukaan muu kuin Pyhä Henki. Me emme voi ylistää ja kiittää Jeesusta, ellei Pyhä Henki sitä kirkasta.

Tällä haluan sanoa, että on ihanaa, että meillä on lapsikaste. Lapsia saisi yhä enemmän kastaa ja sellaisiakin perheitä, joita ei ole kastettu, niin ihan perhekunnittain niin kuin ennen muinoin on tehty. Kasteopetusta pitäisi sitten jatkaa. Kummien pitäisi puhua Jeesuksesta ja myös kotona me voisimme puhua Jeesuksesta lapsille. Sillä tavalla usko kasvaa, pysyy ja kantaa.

Jeesus on uskon antaja ja päättäjä. Hän todella on lapsille ja jopa vauvoille antanut uskon. Se on ihmeellinen asia. Lukekaa itse Raamatusta Matteus 21. Minä tiedän, että tästä on kristittyjen kesken erimielisyyksiä. On niitä, jotka sanovat, että usko on aikuisen tietoinen ratkaisu. Mutta tätä ihminen ei itse kykene päättämään. Jeesus sanoo, että hän on uskon antaja. Tänä päivänäkin Jeesus on uskon antaja sinulle ja minulle, rakas ystävä. Me saamme olla hyvässä turvassa ja lohdutettuna ja luottaa siihen, että Jeesus vie meidät perille. Jeesus huolehtii meistä. Ollaan ystävät hyvässä turvassa ja uskotaan syntimme anteeksi. Aamen.

Jumalan näkökulma

 

Luin tänään Matteuksen evankeliumin 16. lukua. Siinä Jeesus kysyy opetuslapsilta, kenen ihmiset sanovat hänen olevan. Opetuslapset kertoivat, että ihmiset ajattelivat jonkun profeetoista ilmestyneen Jeesuksen hahmossa. Sitten Jeesus kysyy opetuslapsilta: ”Entä te? Kenen te sanotte minun olevan?” Opetuslapset olivat varmaan monta kertaa keskenään miettineet, kuka Jeesus oikein on. Nyt Pietari vastaa tähän Jeesuksen kysymykseen: ”Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika.” Jeesus vastaa Pietarille: ”Autuas olet sinä, Simon, Joonan poika, sillä ei liha eikä veri ole sitä sinulle ilmoittanut vaan minun Isäni, joka on taivaissa.”  (jakeet 16-17)

Tämä on edelleen totta. Yksikään ihminen ei tunnista eikä tunnusta Jeesusta Kristukseksi, elävän Jumalan Pojaksi, ellei Jumala itse sitä hänelle ilmoita. Ihminen voi lukea Raamatusta Jeesuksesta ja kuunnella opetusta, mutta omalla järjellään ja voimallaan hän ei tunnista Jeesusta Jumalaksi. Vain Pyhä Henki voi kirkastaa ihmiselle Jeesuksen.

Sitten Jeesus antaa Simonille nimen Pietari, joka merkitsee kalliota, ja kertoo että tälle kalliolle Jeesus rakentaa seurakuntansa, jota eivät tuonelan portit voita. Hän myös sanoo antavansa Pietarille taivasten valtakunnan avaimet.

Seuraavakasi kerrotaan, että siitä lähtien Jeesus alkoi ilmaista opetuslapsilleen, että hänen oli kärsittävä paljon ja hänet tapettaisiin, mutta kolmantena päivänä hän nousisi ylös. Ja mitä Pietari tässä tilanteessa tekee! Hän alkaa nuhdella Jeesusta sanoen: ”Jumala varjelkoon sinua, Herra! Älköön sinulle koskaan sellaista tapahtuko!” Silloin Jeesus sanoo Pietarille: ”Väisty tieltäni, Saatana! Sinä olet minulle ansa, sillä sinä et ajattele asiaa Jumalan kannalta vaan ihmisten.” (jakeet 21-23)

Ensin Pietari saa kokea, miten Jeesus luottaa häneen ja antaa valtavan tehtävän. Pietari varmaan ajatteli kaiken sujuvan ns. onnellisten tähtien alla ja Jumalan valtakunta aloittaisi suuren voittokulkunsa, jossa hän, Simon Pietari, saisi olla merkittävässä tehtävässä. Sitten Jeesus alkaakin puhua kärsimyksestä ja kuolemasta. Miten tämä on mahdollista?! Eikö Jeesus juuri puhunut seurakunnan rakentamisesta ja taivasten valtakunnan avaimista. Pudotus tapahtuu korkealta.

Me ihmiset olemme ylpeitä ja mielellämme otamme kunnian itsellemme. Jumala ei kuitenkaan anna kunniaansa kenellekään toiselle. Hän itse laskeutui suurimpaan kärsimykseen ja sovitti ihmisen synnin. Meillä on pelastus yksin Jeesuksen sovintotyössä, jonka saamme armosta itsellemme. Tähän meidän tulee suostua ilman yhtäkään omaa tekoa. Mutta ylösnousemus on totta ja Jeesuksessa meillä on iankaikkinen elämä. Tässä ilossa me saamme tänäänkin elää. 

Herran tie

 

On kevättalvi ja säät sen mukaiset. Saimme nauttia monesta kauniista aurinkoisesta päivästä. Lumet sulivat ihan silmissä ja tiet paljastuivat jään alta. Linnut alkoivat laulaa kevätlaulujaan. Sitten tuli oikein kunnon lumimyräkkä. Yhtäkkiä oli taas joka paikassa 15 cm lisää lunta. Tiet muuttuivat loskaisiksi eikä onnettomuuksiltakaan vältytty. Kevät kuitenkin etenee ja tänään aurinko on taas paistanut ihanasti.

Meidän elämästämme puhutaan usein tienä. Tätä elämän tietä kulkiessamme on tie välillä helppoa kulkea ja välillä hyvinkin raskasta. Erilaiset säät voivat kuvata niitä olosuhteita, joissa matkaa teemme. Tämä jokapäiväinen elämäntie menee niin kuin menee, välillä paremmin, välillä huonommin. Tärkein elämäntiemme on kuitenkin hengellinen. Kuka ohjaa meidät iankaikkisuuteen, on ratkaisevan tärkeää. Jos siinä joudumme väärälle tielle, on seuraukset kauheat.

Raamatussa puhutaan paljon tiestä. Psalmi 139 päättyy sanoihin: ”Jos näet tieni johtavan vaivaan, ohjaa minut iankaikkiselle tielle.” Ajattelen, ettei tämä vaiva ole tämän maailman suruja ja vaivoja, vaan iankaikkinen kadotus, todellinen vaiva. Jokapäiväinen rukouksemme pitäisi olla, että jos Herra näkee meidän kääntyvän pois Hänen tieltään, hän puuttuisi heti elämäämme ja ohjaisi takaisin oikealle tielle.

Monissa muissakin Psalmeissa puhutaan tiestä.  Psalmi 25 puhuttelee minua erityisen paljon. Siinä tunnustetaan oma syyllisyys, pyydetään anteeksiantoa ja Herran johdatusta. ”Nimesi tähden, Herra, anna anteeksi syntivelkani, vaikka se on suuri. Kuka on se mies, joka Herraa pelkää? Hänelle Herra neuvoo tien, joka tämän tulee valita.” (jakeet 11-12) Kun me elämän vaikeuksien keskellä käännymme armollisen Jumalan puoleen ja pyydämme syntejämme anteeksi Jeesuksen tähden, saamme myös luottaa anteeksiantoon. Jeesus on se tie, joka meidän tulee valita ja jota kulkea.

Kuljetaan siis tätä jokapäiväistä tietämme rukoillen: ”Herra, ilmoita minulle tiesi, opeta minulle polkusi.” (Ps 25:4) ja muistetaan myös etsiä sitä Herran tietä lukemalla Raamattua, rukoilemalla, kokoontumalla sanan kuuloon ja keskustelemalla ystävien kanssa. Siunattua kevään odotusta sinulle uskonystäväni!

Ruisleipää vai ranskanleipää

 

Ruisleipä ja peruna ovat perinteisesti olleet suomalaisille niitä ravinnon peruspilareita, joiden avulla on jaksettu tehdä töitä. Nykyään meillä on mahdollisuus syödä ympäri vuoden tuoreita vihanneksia ja hedelmiä ja muutenkin sellaista ruokaa, joka on elimistöllemme hyväksi. Silti kaikenlaisen energiapitoisen, mutta vähän ravintoaineita sisältävän ruuan syöminen on yleistä.

Tämä ruokajuttu tuli mieleeni siitä, että viime sunnuntaita kutsutaan leipäsunnuntaiksi. Aloin miettiä sitä, miten nykyään suuri osa ihmisistä ravitsee myös mieltään sellaisella ravinnolla, joka ei täytä meidän todellisia tarpeitamme. Me elämme maailmassa, jossa on koko ajan tarjolla valtava määrä tietoa. Televisiossa, radiossa ja internetissä meille näytetään ja kerrotaan ympäri maailman tapahtuvista asioista lähes samaan aikaan kuin se tapahtuu. Meitä houkutellaan seuraamaan maailman tapahtumia joka hetki. Mielemme täyttyy ihan stressiin asti asioilla, joista meidän ei oikeasti tarvitsisi heti saada tietoa.

Mikä sitten on sitä ruisleipää, jota me joka päivä tarvitsemme? Jeesus sanoo: ”Minä olen elämän leipä. Sille, joka tulee minun luokseni, ei koskaan tule nälkä, ja sille, joka uskoo minuun, ei koskaan tule jano.” (Joh. 6: 35) Mitähän tapahtuisi, jos me täyttäisimme mielemme ensisijaisesti Jumalan sanalla ja niillä asioilla, jotka siitä nousevat. Jospa tyytyisin katsomaan uutiset vain kerran päivässä ja jättäisin internetin tarjoaman uutisvirran katsomatta. Luulen, että saisin sillä tavalla ihan riittävästi tietoa Suomen ja maailman asioista ja mieleni pysyisi paljon levollisempana.

Jeesus tarjoaa meille itsensä Raamatun sanassa, ehtoollisessa, uskovien yhteydessä ja rukouksessa. Näistä me saamme todellista ravintoa. Tarvitsemme myös yhteyttä läheisten ihmisten kanssa. Siihenkin jää enemmän aikaa, kun median seuraaminen jää vähemmälle. Olemme menossa kohti kevättä ja ulkona liikkuminen on helpompaa. Nämä ovat minulle niitä tärkeitä elämänmuutos asioita. Mietipä sinäkin mihin haluaisit käyttää aikasi, ja mihin ihan oikeasti sen käytät. Kerralla ei kannata kaikkea yrittää muuttaa, sillä se ei onnistu. Mutta jos vaikka aluksi puoli tuntia päivässä vaihtaisimmekin sellaiseen tekemiseen, joka oikeasti ravitsee. Iloa ja valoa kevään odotukseesi!

Armon suojassa

 

Luen aamuisin hartauskirjaa, jonka nimi on Armon suojassa. Joka kerta, kun näen tuon kirjan nimen, mieleni täyttää kiitollisuus: Tämänkin päivän saan elää Jeesuksen pelastamana.

Muistan, että rippikoulussa opetettiin armon tarkoittavan ’Ansaitsematon Rakkaus Meidän Osaksemme’. Tuo on mielestäni hyvä selitys armolle. Tärkeää on kuitenkin samalla kertoa, että armo liittyy aina Jeesukseen. Ansaitsematon rakkaus, joka meidän osaksemme on tullut, on Jeesuksen suorittama syntien sovitus.

Johanneksen evankeliumin 1. luvussa kerrotaan, että Jeesus oli täynnä armoa ja totuutta ja että hänen täyteydestään me olemme saaneet armoa armon lisäksi. (jakeet 14, 16). Jeesus on täynnä armoa ja tätä armoa hän antaa meille ylenpalttisesti.

Paavali aloittaa monet kirjeensä sanoilla ’Jumalan, meidän Isämme, ja Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja rauha teille’. Ajattelen, että tällä toivotuksella Paavali haluaa vahvistaa kristittyjä, että Jeesuksen armo ja rauha ovat koko ajan elämässämme läsnä. Seurakunnissa oli tuolloin, niin kuin nykyäänkin ristiriitoja, ja Jeesukseen uskovat joutuivat kärsimään yhteiskunnassa vastusta ja vainoa. Siitä huolimatta Jeesuksen armo on läsnä.

Kun me ymmärrämme, että Jeesus on antanut kaikki syntimme anteeksi ja meillä on iankaikkinen elämä Jumalan yhteydessä, antaa se voimaa jaksaa elämän koettelemusten keskellä. Toisinaan, kun elämässä on oikein raskasta, saattaa silti tulla epäilys, että onko Jumala tässäkin hetkessä. Me niin mielellämme antaisimme vastoinkäymisten mennä ohitsemme. Jeesus ei kuitenkaan luvannut meille ongelmatonta elämää. Hän lupasi antaa kaikki syntimme anteeksi ja Pyhän Henkensä olemaan kanssamme tämän maanpäällisen elämämme ajan.

Haluan päättää tämän tekstin virren 306 sanoihin:

”Armoon tahdon aina luottaa,

sinuun, Jeesus, Herrani,

joka maksoit velkani.

Armo yksin avun tuottaa elämään ja kuolemaan.

Armo kantaa voimallaan.

Armon lähde, Jeesukseni,

sinä elät minussa, minä elän sinussa.

Sinusta ei sydäntäni riistä tuska suurinkaan.

Sinun olen kokonaan.”

Tähän turvaan saamme tänäänkin jäädä.

 

Haavoittunut sotilas

 

Armon ja rauhan tervehdyksellä haluan tervehtiä kaikkia blogin lukijoita ja rakkaaksi tulleita kristittyjä, joita olemme tämän bloginkin kautta saaneet kohdata. Haluan tänään kirjoittaa sellaisesta asiasta kuin Jumalan rakkaus, kun hän antoi meille oman Poikansa. Jeesuksen rakkaus on sitä, että kun meillä on elämässä vaikeaa ja tuntuu, ettemme jaksa itse kulkea, niin Herra kantaa meitä. Muistan erään seinätaulun, jossa näkyi hiekassa vain yhdet jäljet. Siinä mies kysyi, että Herra missä sinä olit silloin kun minulla oli vaikeinta. Herra vastasi, että nuo jäljet ovat minun jälkeni, sillä minä kannoin sinua.

Kuulin kertomuksen nuoresta miehestä, joka meni kihloihin morsiamensa kanssa. Oli sota-aika ja miehelle tuli kutsu palvelukseen. Sodassa mies haavoittui niin, että häneltä amputoitiin toinen käsi ja jalka. Hän oli sotasairaalassa, jossa hän pyysi sairaanhoitajaa kirjoittamaan morsiamelleen kirjeen. Tuossa kirjeessä mies kirjoitti, miten pahasti hän oli haavoittunut ja että morsian oli nyt vapaa ottamaan toisen miehen. Vähän ajan kuluttua morsian tuli tapaamaan kihlattuaan. Morsiamen sanat olivat yllättävät. Hän sanoi miehelle, että en minä sinua nyt ainakaan jätä, koska nythän sinä minua eniten tarvitset.

Tämä on hyvin puhutteleva kertomus. Jeesuskin on läsnä silloin, kun me häntä eniten tarvitsemme. Kun me vain rukoilemme ja uskomme. Ei tämä sotilaskaan olisi voinut kuvitella, että morsian rakastaa häntä niin paljon, että sai vastauksen: En sinua suostu jättämään. Sinä tarvitset nyt minua eniten.

Eikö ole ystävät lohdullinen sanoma. Sen sanoman Jeesuskin haluaa sanoa sinulle. Sinä, joka olet vaivattu ja monella tavalla kiusattu ja tuntuu, että et ole elämässäkään onnistunut ja kaikki menee huonosti. Jeesus on kuitenkin se morsian, joka sanoo, että minä en sinua hylkää. Minä olen sinun rinnallasi. Myös minun oma kokemukseni on se, että silloin kun elämässä on ollut hyvin vaikeita aikoja, niin Jeesus vahvistaa uskoa ja ikään kuin tulee lähemmäksi.

Jeesuksen kuvaama tie kulkee solan pohjalla. Kun me emme vain itse lähde sieltä kiipeämään kummallekaan vuorelle, vaan kuljemme sitä tietä pitkin, jonka Jeesus on osoittanut, niin meille käy hyvin. Ollaan ystävät hyvässä turvassa ja luotetaan siihen, että Jeesus on tänäänkin kaikki meidän synnit antanut anteeksi. Ollaan lohdutettuna ja luotetaan Jeesuksen armoon. Aamen.

Ennen ja nyt

 

”Viha ja kosto näyttävät olevan ihmisille niin usein ensimmäisiä vaihtoehtoja – ja jostain syystä paljon helpompia toteuttaa kuin toisen ihmisyyden näkeminen ja yhteyden rakentaminen.” (Antti Pentikäinen) Luin tämän lainauksen lehdestä enkä siis tiedä, mitä koko artikkeli sisältää. Tuo ajatus on kuitenkin niin totta tämän päivän, ja ehkä kaikkien aikakausien, ihmisten elämässä.

Viha tulee Raamatussa ensimmäisen kerran jo sen 4. luvussa, kun Kain suuttui siitä, että Jumala katsoi suopeasti Abelin uhriin, mutta ei Kainin uhriin. ”Herra kysyi Kainilta: ”Miksi sinä suutuit ja katselet synkkänä maahan? Jos teet oikein, voit kohottaa katseesi, mutta jos et tee, on synti ovella vaanimassa. Sinua se haluaa, mutta sinun on pidettävä se kurissa.” (1. Moos.4: 6-7)

Kain vihastui veljelleen siitä, miten Jumala toimi. Abel oli toiminut oikein eikä Kainilla varmaankaan olisi ollut mitään Abelin uhria vastaan, jos Jumala olisi hyväksynyt myös Kainin uhrin. Jumala varoitti Kainia vihan seurauksista ja kehotti olemaan tekemättä syntiä. Kain ei kuitenkaan kuunnellut Jumalan neuvoa, vaan antoi vihalle vallan ja suutuksissaan tappoi veljensä.

Ihmiskunta ei ole muuttunut noista ajoista mihinkään. Edelleen ihmiset haluavat sitä, mikä kuuluu jollekin toiselle, ovat kateellisia toisen saamasta suosiosta tai paremmista oloista ja ajattelevat, että toisen hyvä on minulta itseltäni pois. Jumala puhuu kuitenkin edelleen jokaiselle ihmiselle: Jos teet oikein, voit kohottaa katseesi, mutta jos et tee, on synti ovella vaanimassa. Sinua se haluaa, mutta sinun on pidettävä se kurissa.

Tämä maailma ei ole millään tavalla oikeudenmukainen ja reilu. Toiset ihmiset saavat hyvää paljon enemmän kuin toiset ja osa ihmisistä joutuu kärsimään paljon enemmän kuin jotkut muut. Silti viha ja kosto eivät ole ratkaisu ongelmiin. Ratkaisu on toisen ihmisyyden näkeminen ja yhteyden rakentaminen. Kun vielä katsomme toisia Jeesuksen silmin ja haluamme nähdä jokaisen ihmisen ainutkertaisena Jumalan rakkaana luomuksena, niin silloin hyvyys voi pieneltä osin jakautua tasaisemmin.

Rakkaus on voimavara, joka lisääntyy, kun sitä jakaa. Yritetään omalta osaltamme rakentaa yhteyttä niin käytännön teoilla kuin rukouksen avulla. Kuunnellaan, mitä läheisillämme on asiaa ja toimitaan lähimmäisemme parhaaksi. Sillä tavalla myös oma elämämme on rikkaampaa.

Jeesukselle tuttu

 

Ihmiset voivat tuntea toisensa monella tasolla. Jotkut ovat ns. hyvänpäivän tuttuja. Tällaiset ihmiset tapaavat sattumamalta, esim. kaupassa tai koiraa ulkoiluttaessaan. He tervehtivät toisiaan ja vaihtavat muutaman sanan yleisistä asioista. He eivät kuitenkaan todella tunne toisiaan. Sitten on ihmisiä, jotka tuntevat toisensa jo paljon paremmin, esim. lähimmät työkaverit ja sukulaiset. He puhuvat monenlaisista asioista. Toisinaan saatetaan jakaa myös henkilökohtaisia asioita, mutta enimmäkseen keskustelut kuitenkin liittyvät molempia koskettaviin tai yhteiskunnallisiin asioihin. Sitten ovat ne kaikkein läheisimmät ihmiset, joiden kanssa voi jakaa myös kipeimmät oman elämän asiat. Tällainen ihminen tuntee minut ja minä tunnen hänet.

Jeesus sanoo: ”Minä olen hyvä paimen. Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut, niin kuin Isä tuntee minut ja minä Isän. Minä panen henkeni alttiiksi lampaiden puolesta” (Joh. 10:14–15) Tämä tunteminen, josta Jeesus tässä puhuu, on molemminpuolista syvää läheisyyttä. Jeesus vertaa tätä ihmisen ja hänen välistään tuntemista siihen, miten Isä ja Jeesus tuntevat toisensa.

Minun on helppo uskoa, että Jeesus todella tuntee minut läpikotaisin. Hän tuntee minut paljon paremmin kuin minä tunnen itseni. Mutta miten minä voisin oppia tuntemaan Jeesusta yhä paremmin? Miten minun ja Jeesuksen välinen suhde voisi syventyä?

Ihmissuhteet voivat pysyä läheisinä vain, jos yhteys on säännöllistä. Sama pätee meidän ja Jeesuksen väliseen suhteeseen. Jumala on antanut meille yhteyden ylläpitämistä varten Raamatun, jossa hän kertoo itsestään ja ohjaa meitä hänen tahtonsa mukaiseen elämään. Toinen tärkeä yhteyttä ja tuntemista lisäävä asia on rukous. Säännöllinen rukoilu tuo läheisyyttä ja luottamusta. Myös ehtoollinen vahvistaa yhteyttämme.

Lisäksi me olemme saaneet lahjaksi Pyhän Hengen, joka ohjaa elämäämme koko ajan. Hän puhuu omantuntomme kautta ja tuo mieleemme asioita, jotka ovat Jumalan tahdon mukaisia tai sen vastaisia. Meille jää kuitenkin päätösvalta, miten suhtaudumme näihin Pyhän Hengen viesteihin.

On elämämme tärkein asia olla Jeesukselle tuttu. Hän rakastaa meitä niin paljon, että on antanut henkensä puolestamme. Pidetään huolta siitä, että hän on meille, ei vain hyvänpäivän tuttu, vaan oikea sydänystävä. Pidetään Jeesuksen kanssa jatkuvaa yhteyttä eri tavoin, niin että koko ajan opimme tuntemaan häntä paremmin. Suhde Jeesuksen kanssa antaa todellisen elämän.

Johdatuksesta kiitollisena

 

Sain viettää viikonlopun naistenpäivillä. Alun perin minulla oli ihan muita suunnitelmia viikonlopuksi, mutta edeltävällä viikolla minulle tuli sellainen olo, että haluaisin viettää enemmän aikaa uskovien yhteydessä. Rukoilin matkalla, että Herra johdattaisi minut keskustelemaan jonkun uskonsisaren kanssa ja voisimme molemmat virkistyä yhteisestä uskostamme. Tämä toteutui aivan ihmeellisellä tavalla. Sain keskustella uskosta ja elämästä useiden ihanien naisten kanssa ja sain valtavasti voimaa arkeen. Tämän lisäksi sain myös uuden ystävän. Tätä alkanutta ystävyyttä haluan vaalia, jotta voisimme olla toistemme tukena, kun sitä tarvitsemme.

Noiden päivien aiheena oli ”Toivo”. Toivo on meidän elämämme kantava voima. Jos elämässä toivo loppuu, niin elämänhalu ja -ilo katoavat. Siinä tilanteessa tekee ne asiat, jotka arjessa on pakko tehdä, mutta ei enää odota elämältä mitään hyvää. Jokaiselle meille tulee hetkittäin epätoivon tilanteita, mutta ne eivät kuitenkaan vie toivoa. Sellaisessa tilanteessa voimme löytää ratkaisuja elämämme haasteisiin ja toivo nousee jälleen.

Meillä kristityillä on valtava etuoikeus kertoa Jumalalle kaikki huolemme ja pelkomme. Jeesuksen pelastamina me kuulumme siihen Jumalan kansaan, jolle Hän sanoo: ”Kuulkaa te, joita olen joutunut nostamaan ja kantamaan hamasta syntymästänne saakka, äitinne kohdusta asti! Teidän vanhuutenne päiviin saakka minä olen sama, vielä kun hiuksenne harmaantuvat, minä teitä kannan. Niin minä olen tehnyt ja niin yhä teen, minä nostan ja kannan ja pelastan.” (Jes. 46:3–4) Tässä on se toivo, joka kantaa vaikeimpienkin aikojen yli.

Sinä saatat olla tällä hetkellä tilanteessa, jossa epäilet, onko Herra ollenkaan sinun kanssasi, koska elämässäsi on niin suuria vaikeuksia. Tällaiset tunteet ovat inhimillisiä. Meidän on vaikea hyväksyä sitä, että Jeesuksen omana joudumme kokemaan niin paljon pahaa. Saat kuitenkin luottaa siihen, että Jeesus on kanssasi. Hän ei jätä sinua yksin. Herra on luvannut nostaa, kantaa ja pelastaa. Hän on luvannut tehdä niin koko elämämme ajan ja siihen turvaan me saamme tänäänkin jäädä.

Joka päivä Jeesus kanssani

 

Jumalan armoa ja rauhaa rakkaat blogin lukijat ja ystävät. Ajattelin näin alkuvuonna muistuttaa meitä siitä asiasta, että me olemme kristittyinä aina ensimmäisellä luokalla. Itse koen, että olen ensimmäisellä luokalla ja ensimmäistä päivää kristitty. Tämä on sellainen asia, että eilinen usko ei tänään auta. Joka päivä on usko ja armo uusi. Tavallaan Jeesusta seuraamaan on lähdettävä joka päivä. Ei auta, että olen lähtenyt vuonna -87 seuraamaan Jeesusta.

Tuossa kun lueskelin yhtä juttua, siinä tuli hyvin esille se, että meidän ei kristittyinä tule ikinä unohtaa Jeesuksen armoa. Se on tärkein asia, mitä meidän tulee toisille ihmisille, niin uskosta osattomille kuin toinen toisillemme, vahvistaa. Kukaan meistä kristityistä ei pärjää yksin, ei pärjännyt edes Paavali. Paavali tarvitsi ystäviä ympärilleen niin kuin me kaikki. Meidän tehtävämme on vahvistaa toinen toistamme uskon sanalla. Mikä se uskon sana sitten on: Se tulee hyvin esille Joh. 3:16: ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.”

Kun me mietimme tätä paikka, niin se on aivan valtavaa evankeliumia. On tärkeää aina välissä palata näille alkujuurille. Raamatun selittämisellä on oma paikkansa, mutta yksinkertaista evankeliumia ei pidä ohittaa. Sen kautta meidän tulee vahvistaa toinen toistamme ja olla tukemassa lähimmäisiämme. Nyt on sellainen aika, että kristityt eivät enää soita toisilleen eivätkä pidä yhteyttä. Minulle on monet kristityt ihmiset sanoneet, että ennen käytiin kylässä ja soitettiin, mitä kuuluu ja rukoiltiin yhdessä. Tämä kaikki meinaa valitettavasti jäädä pois.

Tämä tällaisena muistutuksena siitä, että me olemme yhden päivän kristittyjä ja tänäänkin me saamme luottaa siihen, että Jeesus on pessyt kaikki meidän synnit pois ja uskoa kaikki meidän synnit anteeksi Jeesuksen nimen ja veren tähden. Ollaan ystävät hyvässä turvassa ja lohdutettuna. Aamen.

Ihmissuhteet

 

Ostin kirjan, jossa on muusikko Juhani Aaltosen lyhyitä ajatuksia uskosta ja Jumalasta. Tammikuun ajatukset liittyvät armoon. Viime päivinä olen miettinyt ajatusta: ”Jumalan sana, Jeesuksen veri ja Jeesuksen nimi ovat aseeni vihollista vastaan. Ihmissuhteissani Jumalan rakkauden ja armon on oltava toimintani motiivina ja taustavoimana.”

Kunpa pystyisinkin tuohon! Valitettavan usein kuitenkin huomaan toimineeni itsekkäästi. Paholainen käyttää meidän itsekkyyttämme, vallanhimoamme ja ahneuttamme rikkoakseen ihmissuhteitamme. Omalla voimallamme taistelu itsekkyyttämme vastaan onnistuu toisinaan, mutta todellista muutosta saa aikaan ainoastaan Pyhä Henki.

Jumalan sanan tutkiminen ja Jeesuksen veren suojaan jääminen jokaisena aamuna on kristitylle tärkeää. Rukouksessa saamme tuoda myös kaikki ihmissuhteemme ja sen päivän kohtaamiset etukäteen Jumalan hoidettaviksi. Saamme pyytää, että Jumalan rakkaus ja armo olisivat vaikuttamassa meissä koko päivän. Kun sitten vaikea hetki tulee, Jeesuksen nimi, hiljainen pyyntö: Jeesus ole läsnä tässä tilanteessa, auttaa myös toimimaan Jumalan rakkauden ja armon mukaan.

Kun epäonnistumme Jumalan rakkauden välittämisessä, saamme puhua sen tilanteen rukouksessa rakastavalle Isälle. Saamme käsitellä hänen kanssaan koko tapahtuman, pyytää anteeksi ja pyytää myös neuvoa, miten tulisi tuossa asiassa seuraavaksi toimia. Vastaus ei välttämättä tule niin konkreettisena, että heti tietäisimme, miten toimia. Saamme kuitenkin luottaa siihen, että kun motiivinamme on toimia Jumalan rakkauden mukaan, me saamme siihen Pyhän Hengen avuksemme.

1. Johanneksen kirjeessä sanotaan: ”Me rakastamme, koska Jumala on ensin rakastanut meitä.” (4:19) Jumalan rakkauden voimasta me saamme voiman rakastaa läheisiämme. Jätetään siis kaikki ihmissuhteemme Jumalan rakastaviin käsiin ja luotetaan siihen, että saamme häneltä voiman rakastaa ja myös osoittaa sen käytännössä.

Jeesus pitää huolen

 

Jumalan armon ja rauhan tervehdys rakkaat blogin lukijat. Olen tässä miettinyt, miten me kristityt ymmärrämme monesti asioita väärin. Sellaisissa asioissa, joita Jumala hoitaa, me ikään kuin määrätään Jumalaa, että nyt tällä hetkellä sinä hoidat tämän asian. Kuitenkaan se ei mene niin, vaan kaikki asiat tapahtuvat siinä järjestyksessä kuin meidän Herramme Jeesus Kristus on hyväksi nähnyt.

Katsoin tässä TV7:ää ja siellä oli sellainen ohjelma, jossa käskettiin tautien parantuvan ja ’minä käsken Jeesusta parantamaan’. Silloin tuntui jotenkin, että me ikään kuin aletaan määräillä meidän korkeinta ja pyhintä Jumalan Poikaa. Omassa elämässäni olen sen huomannut, että kun me annamme Jumalalle aikaa hoitaa asioita, niin Jeesus kyllä hoitaa ne ajallaan, mutta silloin kun on hänen aikansa, ei silloin kun minä sitä haluan tai vaadin.

Luin myös tekstin ihmisestä, joka oli 15 vuotta ollut saattohoidossa työntekijänä. Hän kertoi siinä, kuinka meille ihmisille, varsinkin siellä elämän loppupuolella, jää suurimmalla osalla tittelit pois ja työidentiteetti, mitä on tehnyt työkseen tai missä toimissa on ollut. Jumala ikään kuin karsii meidät pieneksi ennen täältä lähtöämme. Me olemme tänne alasti syntyneet ja alasti me täältä myös lähdemme. Meistä jokainen joutuu joku päivä sanomaan hyvästit tälle maailmalle. Me, jotka uskomme Jeesukseen Kristukseen, avaamme silmät uudessa taivaan kodissa, uudessa ympäristössä. Kuolema on ollut kuin uni. Me saamme iloita ja riemuita, näin Raamattu meille todistaa. Se edellyttää, että me pidämme tärkeänä sen, että Jeesus Kristus on juuri minun syntini pyyhkinyt pois.

Ollaan ystävät hyvässä turvassa ja luotetaan siihen, että Jeesus on myös minun ja sinun synnit pessyt pois Golgatan ristillä. Usko on syvä luottamus Jeesukseen. Me saamme uskoa sen  omalle kohdalle. Meidän ei tarvitse pelätä kuolemaa. Me saamme luottaa siihen, että Jeesus pitää meistä loppuun asti hyvän huolen. Tuossa juuri kuulin, kuinka muutamia blogin lukijoitakin on taas poistunut keskuudestamme. Toivottavasti myös nämä meidän tekstit ovat saaneet olla omalta osaltaan lohduttamassa näitä lähtijöitä. Ollaan ystävät hyvässä turvassa ja pidetään Jeesuksesta kiinni. Aamen.

Mielen uudistus

 

Tässä eräänä päivänä havahduin siihen, miten usein mieli-sana esiintyy puheessamme. Mitä sinun tekee mieli? Mitä sinulla on mielessäsi? Minun tekee kauheasti mieli jotain hyvää. Minun mielestäni … Minä muutin mieleni. Tässä vain muutamia esimerkkejä. Myös rukouksessa pyydän, että Jumala ohjaisi minua elämään hänen mielensä mukaan.

Tämä havainto herätti minut erityisesti siksi, että Roomalaiskirjeessä sanotaan: ”Älkää mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä (12:12). Me teemme joka päivä paljon valintoja. Otanko välipalaksi hedelmän vai suklaapatukan? Lähdenkö ulkoilemaan vai selaanko kännykkää? Luenko Raamattua tai menen seurakunnan tilaisuuteen vai katsonko televisiota?

Meidän halumme on nimenomaan mielen asioita. Meillä on myös sellainen sana kuin mielihalu, jolla tarkoitamme niitä haluja, joita on vaikea vastustaa. Omien huonojen mielihalujemme vastustaminen on tahdon asia. On mahdotonta muuttaa kerralla kaikkia huonoja tapojamme, mutta me saamme pyytää Pyhän Hengen apua ensin niiden asioiden huomaamiseen, jotka kaipaavat muutosta, niiden muuttamiseen ja sen jälkeen myös tuossa uudessa tavassa pysymiseen.

Tämä kirjoittamani mielenmuutos on sitä, jota Pyhä Henki saa aikaan meissä sen jälkeen, kun Jeesus on meidät pelastanut. Tärkein mielenmuutos ihmisen elämässä on kuitenkin se, kun hän ottaa vastaan Jeesuksen syntiensä sovittajana. Silloin meidän mielemme suuntautuu kohti Jeesusta. Jeesuksen pelastamina me saamme luottaa siihen, että hän vie meidät perille iankaikkiseen elämään.

Tämän maanpäällisen matkan ajan Pyhä Henki auttaa meitä mielemme suuntaamisessa niihin asioihin, jotka ovat Jumalan mielen mukaisia. Meidän täytyy vain suostua tuohon ohjaukseen, kääntää mielemme pois tämän maailman arvoista ja suunnata se Jeesukseen, jotta meillä voisi olla se mieli, joka Jeesuksella Kristuksella on.

 

Armoitettuna matkalla

 

Jumalan armon ja rauhan tervehdys rakkaat blogin lukijat. Minulla on ollut monenlaista sairautta ja menoa enkä ole ehtinyt pitkään aikaan blogiin kirjoittaa. Eilen sain tavata vastasyntyneen pojanpoikani ja ottaa hänet syliin. Siinä häntä sylissä pitäessä liikuttui ja ihmetteli Jumalan suuruutta ja sitä, kuinka ihmislapsi saa alkunsa ja elämänsä ja kuinka lapsi on pieni ja avuton omasta puolestaan.

Olen joskus aikaisemminkin kirjoittanut siitä, kun Jeesus sanoi, että ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivaan valtakuntaan. Kyllä tämä kuvaa sitä meidän omaa avuttomuuttamme ja sitä, että omasta puolestamme me emme pysty tekemään oman autuutemme eteen yhtään mitään.

Minulle tuli mieleeni myös vanha Simeon, joka odotti Jeesus-lasta. Kun Simeon sai Jeesus-lapsen syliinsä, hän sanoi: Herra, nyt sinä annat palvelijasi lähteä rauhassa, niin kuin olet luvannut. Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut. (Luuk. 2:29-31) Nämä ovat valtavan suuria ja herkkiä paikkoja.

Siskoni lähetti minulle listan lapsuutemme kotiseurakunnassa poisnukkuneista ihmisistä. Tuota listaa lukiessani huomasin, kuinka siellä oli monta tuttua nimeä, jotka ovat matkansa päättäneet. Syntymästä kuolemaan tämä väliaika on ns. armonaika, jolloin meidän tulee kääntyä Jeesuksen puoleen, ottaa Jeesus elämäämme ja elää Jeesus-elämää. Tarkoitan tässä yhteydessä Jeesus-elämällä sitä, ettemme luota itseemme ja omiin tekoihimme, vaan siihen että Jeesus on myös minun syntini sovittanut. Tätä samaa sanomaa meidän tulee viedä naapureille ja ystäville, kertoa siitä, ettet sinä omin voimin voi taivaaseen kelvata, vaan sinä tarvitset Jeesuksen. Tuossa alussa esittämässäni kohdassakaan Jeesus ei puhu lapsen kiltteydestä tai viattomuudesta, vaan siitä kuinka lapset tarvitsevat huolenpitoa, opetusta ja tukea.

Omastakin puolesta tarvitsen rukousta teiltä kaikilta kristityiltä. Minulla on ollut monenlaista sairautta ja vaikeutta, että saisin voimaa tälle elämänmatkalle. On tärkeää, että meillä olisi sellainen hengenyhteys, että me voisimme toinen toistamme tukea ja vahvistaa. Tällaisia ajatuksia tänään, rakkaat ystävät. Haluan rohkaista sinua ja meitä jokaista uskomaan, että kaikki meidän synnit on anteeksi annettu Jeesuksen nimen ja veren tähden. Ollaan ystävät hyvässä turvassa ja lohdutettuna. Aamen.