Märehditään sanaa!

 

Näin lehmiä niityllä makaamassa ja märehtimässä ruokaansa. Niitä katsellessa tuli mieleeni joskus lukemani tieto, että heprean kielessä miettiminen ja märehtiminen on sama sana. En ole mikään lehmäasiantuntija, mutta sen verran tiedän, että lehmä syö niin, ettei se paljoakaan pureskele, vaan ruoho tai heinä menee saman tien pötsiin. Syötyään lehmä asettuu makuulle ja pötsistä nousee suuhun märepala, johon on sekoittunut erilaisia mikrobeja. Tätä lehmä sitten alkaa jauhaa suussaan hienoksi ja samalla ruokaan sekoittuu sylkeä. Märehditty ruoka jatkaa sitten matkaa vielä kolmen mahan kautta lopulta lehmän elimistön ravinnoksi.

Aloin pohtia tätä märehtimistä Jumalan sanan miettimisenä. Märehtiminen ei ole nopea toimitus. Jos vain luen Raamatusta jonkin kohdan enkä mietiskele sitä ollenkaan, niin silloin se on kuin ruoka, joka jää pureskelematta. Raamattupiirissä olen monta kertaa huomannut, että Sana, jonka luemme, tuntuu ensin vaikealta. Tuntuu siltä, ettei siitä saa mitään irti. Kun sitten alamme sitä yhdessä märehtimään ja osallistujat tuovat oman elämänsä kokemuksia asiasta, niin sana alkaakin tulla eläväksi ja siitä saa itselleen valtavasti ravintoa.

Pelastusta ei voi ansaita teoilla, vaan sen saa lahjaksi uskomalla Jeesuksen sovittaneen minun syntini. Jumala haluaa kuitenkin antaa meille myös mielekkään elämän hänen yhteydessään. Sen toteutumiseksi meidän tulee tutkia Raamattua ja niitä ohjeita, mitä meille siinä annetaan. Luettu kohta ei tarvitse olla pitkä. Saman kohdan voi lukea päivän mittaan useamman kerran ja aina välillä antaa ajatusten tulla ja rukoilla, että Pyhä Henki ravitsee tuon sanan kautta.

Minun aamuhartauskirjassani oli tämän päivän tekstinä 2. Moos. 34:8-9: ”Mooses polvistui kiireesti, heittäytyi kasvoilleen maahan ja sanoi: ”Jos edelleenkin tahdot osoittaa minulle armoasi, Herra, niin kulje meidän mukanamme.” Miten minun elämässäni tällä hetkellä näkyy, että Herra kulkee kanssani? Miten minä voin tänään toimia niin, että Jumalan tahto tapahtuu ja tuo elämääni sen siunauksen, jonka Hän haluaa antaa? Näitä kysymyksiä voimme jokainen omalta kohdaltamme jäädä miettimään. Yksikin mieleen tullut ajatus, joka vahvistaa uskoa, on valtavaa Jumalan lahjaa. Otetaan siis tämä Sanan märehtiminen rennosti, niin kuin lehmäkin asettuu makuulle märehtimään. Pyhä Henki kyllä opettaa meille sen, mitä hän haluaa.

Kuka Jeesus on?

 

Kuka Jeesus oikeasti on? Tuo on se kysymys, jonka vastaus erottaa ne, jotka pelastuvat niistä, jotka eivät pelastu. Jumala itse ilmoitti sen kirkastusvuorella näin: ”Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt. Kuulkaa häntä.” (Matt. 17: 5) Vähän aikaisemmin Pietari oli sanonut Jeesuksesta: ”Sinä olet Messias, elävän Jumalan Poika.” Tätä Pietari ei itse olisi voinut ymmärtää, ellei Jumala olisi sitä hänelle kirkastanut. ”Jeesus sanoi hänelle: Autuas olet sinä, Simon, Joonan poika. Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni, joka on taivaissa.” Matt. 16:15–17)

Se tosiasia, että Jeesus on Jumala, on useimmille ihmisille mahdoton ajatus. Tuon edellisen Raamatun kohdan mukaan se onkin ihmiselle itselleen mahdoton ymmärtää. Vain Jumala voi saada ihmisessä aikaan uskon Jeesukseen syntien sovittajana.

Kirkastusvuorella Jeesuksen ulkomuoto muuttui. Hänen kasvonsa loistivat kuin aurinko ja hänen vaatteensa tulivat valkeiksi kuin valo. Jeesuksen seuraan liittyivät Mooses ja Elia, jotka keskustelivat Jeesuksen kanssa. Pietari tapansa mukaan puuttui tilanteeseen ja halusi rakentaa kolme majaa: Jeesukselle, Moosekselle ja Elialle kullekin omansa. Jeesus ei kommentoi mitenkään Pietarin ehdotusta, vaan Jumala itse alkaa puhua kirkkaasta pilvestä ja kertoo Jeesuksen olevan hänen rakas Poikansa, jota meidän tulee kuulla. Moosesta ja Eliaa ei enää näy vaan Jeesus yksin tulee opetuslasten luo.

Aloin miettiä tuota kolmea majaa: Mooses edustaa lakia ja Elia profeettoja. Jeesus on kuitenkin ainut, joka voi pelastaa. Jos me pidämme Jeesuksen rinnalla muita asioita, on sydämessämme vähän kuin nuo kolme majaa eikä silloin Jeesus saa olla ainoa pelastajamme. Jumala kehottaa meitä katsomaan yksin Jeesukseen ja kuuntelemaan, mitä hänellä on meille sanottavana.

Uskon lahjan saatuamme, saamme Pyhän Hengen. Jeesus kertoi opetuslapsilleen näin: ”Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä minun nimessäni lähettää, opettaa teille kaiken ja palauttaa mieleenne kaiken, mitä olen teille puhunut.” (Joh. 14:26) Tämä sama koskee myös meitä. Pyhä Henki kirkastaa meille Jeesuksen ja opettaa meidät tuntemaan hänet Raamatun sanan kautta. Käännetään siis turvallisin mielin katseemme Jeesukseen ja luotetaan siihen, että hän vie meidät tämän elämän halki iankaikkiseen elämään.

Pimeyden kätköistä taivaan valoon

 

Keskustelin ystäväni kanssa eräästä syrjäisestä paikasta. Hän sanoi, että se on kyllä niin Jumalan selän takana kuin voi vain olla. Jälkeen päin mietin tuota vanhaa suomalaista sanontaa ja sitä, voiko joku olla Jumalan selän takana.

Psalmissa 139 sanotaan: ”Minne voisin mennä sinun Henkesi ulottuvilta, minne voisin paeta sinun edestäsi?” (jae 7) Sitten Psalmin kirjoittaja luettelee kaukaisia paikkoja ja jakeessa 11 sitä tilannetta, kun olemme henkisesti niin loppu, että pimeys on ainut todellisuutemme: ”Nyt olen pimeyden kätköissä, yö peittää taivaan valon.” Tuo tilanne tuntuu meistä siltä, että olen Jumalan selän takana. Hän ei näe minua eikä välitä, mitä minulle tapahtuu. Jumala ei kuitenkaan käännä kenellekään selkäänsä, vaan hän on Pyhän Henkensä kautta aina läsnä. Psalmi jatkuu: ”Sinulle ei pimeys ole pimeää, vaan yö on sinulle kuin päivänpaiste, pimeys kuin kirkas valo.” (jae 12)

Me ihmiset olemme usein tunteidemme vietävissä. Minä tunnistan hyvin itsessäni sen, että alan märehtiä vaikeita asioita ja kuvitella, mitä kaikkea pahaa voi sattua. Todellinen tilanne alkaa paisua, kun kuvittelen, miten asiat voivat mennä pieleen. Kun tilanne sitten on ohi ja asiat ratkenneet, huomaan miten paljon turhaa kuvittelin. Oli vaikeita asioita ratkottavana eikä ongelmilta säästytty, mutta silti se minun pimeyteen vaipumiseni teki asioista paljon vaikeampia kuin ne todellisuudessa olivat.

Apostolien tekojen luvussa 1 jakeessa 8 sanotaan, että kun Pyhä Henki tulee teihin, te saatte voiman. Usein me luemme tuon kohdan niin, että Pyhän Hengen saaneina kristittyinä meistä itsestämme täytyisi löytyä voima evankeliumin julistamiseen ja kaikkien elämän haasteiden selvittämiseen. Tuo voima, jonka me saamme, on kuitenkin Pyhä Henki itse. Me saamme pyytää, että hän toimii meissä omalla voimallaan.

Meidän ei siis tarvitse pelätä, että Jumala on kääntänyt meille selkänsä emmekä myöskään itse voi kätkeytyä Jumalan selän taakse. Pyhä Henki on meissä Jeesuksen pelastamissa koko ajan. Olemme koko ajan Jumalan Hengen ulottuvilla, tuntui miltä tuntui. Tähän turvaan saamme tänäänkin jäädä.

Jumalan valtakunnan läsnäolo

 

Luin juuri Facebook-ystävieni päivityksiä ja surukseni näin, miten kaksi eri ihmistä oli joutunut toisen ilkeämielisen arvostelun kohteeksi. Surullisinta tässä on, että he kaikki, myös arvostelijat, ovat tunnustavia kristittyjä. Efesolaiskirjeessä meitä ohjeistetaan: ”Älkää päästäkö suustanne sopimatonta puhetta, vaan puhukaa sitä, mikä kulloinkin on hyvää ja hyödyllistä ja kuulijoille iloksi. Älkää tuottako surua Jumalan Pyhälle Hengelle, jonka olette saaneet sinetiksi lunastuksen päivää varten.” (4:29-30)

Meidän ei tarvitse olla toisten kanssa kaikista asioista samaa mieltä ja voimme myös tuoda oman näkemyksemme esiin, jos se on rakentavaa. Toisen ihmisen ajatusten lyttääminen, tai varsinkaan hänen persoonansa arvosteleminen, ei kuitenkaan saa aikaan mitään hyvää. Tuon Efesolaiskirjeen kohdan mukaan Pyhä Henki tulee surulliseksi meidän sopimattomien puheidemme tai kirjoittamalla esitettyjen ilkeiden kommenttiemme vuoksi.

Meillä monilla on kokemuksia sanoilla kiusaamisesta. Joillakin jo lapsuudessa alkanut kiusaaminen on saanut aikaan sen, ettei oikein uskalla elää sitä elämää, jota haluaisi. Itsensä mitättömäksi tunteminen saa aikaan vetäytymistä toisten seurasta. Miten voisimme tällaista ihmistä auttaa? Sen sanominen, että olet Jumalalle rakas, ei välttämättä auta, koska ihminen tietää sen. Se, mitä hän tarvitsee, on toisen ihmisen hyväksyvä läsnäolo.

Isä meidän -rukouksessa rukoilemme: ”Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa.” Jeesus antoi esimerkin Jumalan valtakunnassa toimimisesta. Hän vietti aikaa heikkojen ja sairaiden kanssa, kosketti ja puhui lempeästi. Tähän meitäkin kutsutaan. Syntisinä ihmisinä me epäonnistumme, mutta meillä on aina lupa yrittää uudelleen. Pyhä Henki on meissä ja hän ohjaa meitä ja auttaa meitä kasvamaan taivaan valtakunnan kansalaisina.  Osoitetaan toinen toisillemme rakkautta niin sanoilla kuin teoilla, jaetaan eilisen huolet ja huomisen toivo. Niin läsnä on Jumalan valtakunta, Kristus meissä. (virsi 959)  

Armo arjessa

 

Kun kävin iäkkään äitini luona, hän antoi mukaani vanhan aamurukouksen: ”Tule mukaan taivaan Isä, aamu sarastaa. Pyydän jälleen, että siunaat päivää alkavaa. Jälleen päivän askareisiin voimaa rukoilen; auta, että työni voisin tehdä iloiten. Siunaa niitä, joiden kanssa tänään matkaa jaan, anna sydämeni olla herkkä kuulemaan. Tule mukaan taivaan Isä hetkeen jokaiseen, tule keskellemme iloon, surun kipeyteen. Pidä kiinni kädestäni, silloin uskallan ottaa vastaan rohkeasti päivän alkavan.”

Meillä monilla on tapana rukoilla joka aamu päivän ja kaikkien rakkaittemme puolesta. On turvallista jättää taivaallisen Isän käsiin koko alkava päivä. Päivät ovat erilaisia, mutta silti jokainen päivä kutsuu meitä kasvamaan kristittynä ja lähimmäisenä. Jeesus on sovittanut syntimme eikä se muutu miksikään, vaikka arkinen elämämme olisi kuinka rankkaa. Pelastettuina meillä on kuitenkin se etuoikeus, ettei meidän tarvitse elää arkeamme yksin. Sama armo, jonka varassa pelastumme, on läsnä myös arkisessa elämässämme.

Olen lukenut viime päivinä Efesolaiskirjettä. Sen alussa vakuutetaan, että Kristuksen veressä meillä on lunastus, rikkomustemme anteeksianto (1:7) ja Jeesukseen uskoessamme olemme saaneet luvatun Pyhän Hengen sinetiksemme. Se on meidän perintöosamme vakuutena ja se takaa meille lunastuksen Jumalan kirkkauden ylistykseksi (1:13–14). Luvuissa 4–6 on sitten paljon elämänohjeita, joissa kristillisyys näkyy. Nämä ovat sellaisia asioita, joita meidän tulisi oppia ja niissä kasvaa koko elämämme ajan. Ainakin minä joudun myöntämään, että kasvamista on vielä paljon jäljellä. Tärkeää on kuitenkin muistaa, että tämän elämän matkan epäonnistumiset eivät vie meiltä pelastusta, joka on yksin Jeesuksen teko.

Pyydetään siis tänäkin päivänä Pyhä Hengen läsnäoloa elämäämme ja hänen ohjaustaan kaikessa, mitä siihen kuuluu. Rukoillaan itsellemme Herran tahdon ymmärrystä ja voimaa ja rohkeutta elää sen mukaan. Siunattua päivää sinulle!

Seuraa minua!

 

Seuraa minua! Nuo Jeesuksen sanat jäivät mieleeni tämän päivän jumalanpalveluksen tekstistä. Raamatusta saamme lukea ihmisten monenlaisista esteistä Jeesuksen seuraamiselle. Yhteistä niille on, että ne liittyvät omaisuuteen, ihmissuhteisiin tai ajan käyttöön ja näin se on yhä edelleen.

Kävelyllä ollessani aloin miettiä, mitkä asiat omassa elämässäni ovat esteinä Jeesuksen seuraamiselle. Uskon Jeesukseen pelastajanani eli seuraan Jeesusta. Arkielämässä voisin kuitenkin valita monia ajankäyttöön liittyviä asioita toisin. Lapsiperhearkea elävillä vanhemmilla ei ole kovin paljon sellaista aikaa, jonka käytöstä voisi itse päättää ja silloin Jeesuksen seuraaminen arjessa näyttäytyy ihan erilaisena kuin tällaisella eläkeiän kynnyksellä olevalla. Siksi on tärkeää, että me jokainen pohdiskelemme vain omaa tilannettamme ja pyydämme Pyhää Henkeä näyttämään juuri minun elämässäni olevat esteet.

Miten Jeesuksen seuraaminen näkyy ajankäytössäni? Tuohon kysymykseen olen tänään valitettavasti joutunut vastaamaan, että liian vähän. Jumala ei pakota ketään uskomaan Jeesukseen eikä hän myöskään pakota meitä Jeesuksen seuraajia käyttämään aikaamme hänen kanssaan. Hän kuitenkin haluaa lahjoittaa meille iankaikkisen elämän lisäksi myös täyden elämän tässä ajassa.

Filippiläiskirjeessä sanotaan: ”Minä luotan siihen, että Jumala, joka on teissä aloittanut hyvän työnsä, myös saattaa sen päätökseen Kristuksen Jeesuksen päivään mennessä.” (Fil. 1:6) Jumala haluaa tehdä meissä työtään koko tämän elämämme ajan. Hän auttaa meitä myös ajankäytössämme, kunhan vain sallimme hänen tehdä sen. Minä olen usein huomannut, että kun käytän aikaani sellaiseen, joka ei rakenna minua itseäni eikä ketään muutakaan, tulee mieleeni, että miksi ihmeessä teen tätä. Joskus laitan tuon Pyhän Hengen ohjauksen sivuun ja vain jatkan turhaa tekemistäni, joskus taas kuuntelen häntä ja saan elämääni parempaa sisältöä.

Jeesuksen pelastamina olemme hänen seuraajiaan ja Jeesus vaikuttaa meissä tahtomista ja tekemistä, kunhan pysymme hänessä kiinni. Jeesus sanoo: ”Minä olen viinipuu ja te olette oksat. Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa aikaan mitään.” (Joh. 15: 5) Annetaan siis koko elämämme Jeesuksen käsiin ja annetaan hänen kasvattaa meissä sellaista hedelmää, joka ravitsee meitä itseämme ja läheisiämme.

Daavidkin tarvitsi armon

 

Armon ja rauhan tervehdys rakkaat ystävät. Tänään tuli mieleeni sellainen asia, kun olin lapsi ja äitini tai isäni pyysi minua tekemään jotain asiaa. Jos en ymmärtänyt, miksi sillä tavalla täytyi toimia, oli minun vaikea sitä toteuttaa. Samoin on työelämässä, jos ei ymmärrä, miksi jokin asia täytyy tehdä juuri tietyllä tavalla, niin sitä on vaikea toteuttaa. Hyvä pomo kertoo, miksi vaikka tämä osa kuuluu juuri tähän, niin silloin se on helppo tehdä.

Miten tämä sitten liittyy kristillisyyteen. Kuuntelin erästä tilaisuuttaa, jossa luettiin ihmisille Vanhan Testamentin paikkoja, joissa oli todella kovia vaatimuksia meille ihmisille. Ne jätettiin täysin selittämättä, mitä niillä tarkoitettiin. Ajattelin, että jos siellä oli kuulijoita, jotka eivät ymmärrä niitä paikkoja sillä tavalla, että niillä tarkoitetaan sitä, että me tarvitsemme Jeesuksen. Lain tarkoitus ja niiden vaatimusten tarkoitus on se, että me jokainen oppisimme ymmärtämään, että ilman Jeesusta me emme pelastu. Ajattelin niitä ihmisiä, joista osa näytti ahdistuneilta ja osa kiitti, mutta olen varma, että yksikään noista ihmisistä ei pysty niitä Vanhan Testamentin kohtia täyttämään.

Yleensäkin meidän tulee ymmärtää se, että Jeesus on rakkaus ja aina kun Raamatussa puhutaan rakkaudesta, puhutaan Jeesuksesta. Jeesus rakastaa meitä syntisiä ja Jeesuksen rakkaus vaikuttaa meissä sen, että me myönnämme, että me tarvitsemme Jeesusta juuri sen tähden, että me emme omasta puolestamme onnistu omassa elämässämme. Daavidin Psalmeissakin on monia kohtia, joissa meidän täytyy ymmärtää, ettei Daavidillakaan ollut muuta vaihtoehtoa kuin kääntyä Jeesuksen puoleen, tunnustaa tekonsa ja pyytää anteeksi Jumalalta. Tunnustaa se, että omasta puolestani olen mahdoton kelpaamaan Jumalalle, mutta Jumala kuitenkin on antanut meille ainokaisen Poikansa, että jokainen, joka häneen uskoo, pelastuisi. Siihen me saamme ystävät tänäänkin luottaa. Ollaan hyvässä turvassa ja lohdutettuna. Aamen.

Mitä me tarvitsemme?

 

Ihminen on sellainen, että hän haluaa itselleen paljon kaikkea, mikä ei ole oikeasti tärkeää. Me tulemme toimeen melko vähällä omaisuudella ja kuitenkin hankimme sitä koko ajan lisää. Rahaa täytyy saada lisää, vaikka sitä ei elämiseen enempää tarvitsisi. Rikkaan täytyy rikastua entisestään. Yli normaalin elämisen menevä rikkaus on sitä, mitä ihmisellä ei koskaan ole tarpeeksi.  

Mitä me sitten oikeasti tarvitsemme? Tärkein asia, mitä jokainen ihminen tarvitsee, on anteeksi saaminen. Me rikomme jatkuvasti itseämme ja toisiamme vastaan. Tarvitsemme anteeksiantamusta itseltämme ja toinen toisiltamme. Tämä on valtavan tärkeä asia, mutta se ei kuitenkaan tuo   rauhaa levottomaan sydämeemme. Tarvitsemme anteeksiantoa myös Jumalalta.

Kun yritämme itse kelvata Jumalalle, joudumme joka kerta pettymään: En taaskaan pystynyt elämään Jumalan tahdon mukaan. Jumala kuitenkin tietää tämän ja haluaa auttaa. Hän lähetti ainoan Poikansa Jeesuksen sovittamaan meidän syntimme. Koko maailman kaikkien ihmisten synnit sovitettiin yhdellä kertaa Golgatan keskimmäisellä ristillä. Tämä anteeksianto odottaa jokaista. Sinun täytyy vain ottaa se vastaan.

Jos havittelemme maallista rikkautta, sitä emme saa koskaan tarpeeksi. Todellisen tarpeemme, elämän Jumalan yhteydessä, me sen sijaan saamme ihan kokonaan Jeesukselta. Jos siis et vielä ole ottanut vastaan Jeesusta, tee se nyt. Hän odottaa sinua ja haluaa antaa sinulle kaiken sen, mitä todella tarvitset. Jeesus sanoo: ”Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi.” (Matt. 6: 21) Annetaan Jeesuksen tulla aarteeksemme. Opetellaan tuntemaan häntä Raamatun sanan kautta, hakeudutaan uskovien yhteyteen ja annetaan hänen täyttää elämämme. Iloitaan Jeesuksen täytetystä työstä meidän hyväksemme.

Pyhä Henki elämässämme

 

Elämme aikaa, jolloin monen ihmisen luottamus hyvään tulevaisuuteen horjuu. Uutisista saamme heti tietää Suomen ja maailman tapahtumat. Mielenrauhan säilyttäminen on vaikeaa. Ihmisen elämä on sellaista, että vaikka suunnittelemme asioita, niin usein käy niin, että suunnitelma ei toteudukaan. Jos mietin omaa elämääni taaksepäin, niin minulle on tapahtunut paljon asioita, joihin en ollut valmistautunut. Osa niistä oli hyviä, mutta suuri osa jotenkin raskaita ja vaikeita. Jälkeen päin huomaa kuitenkin, että Jumala oli kaikessa läsnä ja auttoi selviämään.

Jeesus lupasi opetuslapsilleen ennen taivaaseen astumistaan, että Hän on heidän kanssaan joka päivä maailman loppuun asti. Mekin kuulumme Jeesuksen opetuslapsiin ja saamme ottaa tuon lupauksen uskolla vastaan. Johanneksen evankeliumin 14 luvussa Jeesus tarkentaa tuota läsnäoloa. Jeesus lupaa meille puolustajan, Totuuden Hengen. Hän sanoo, ettei maailma voi saada tuota Henkeä, koska ei näe eikä tunne Jeesusta. Me Jeesuksen pelastamat sen sijaan saamme Pyhän Hengen, joka pysyy luonamme ja on meissä. Jeesus sanoo, ettei hän jätä meitä orvoiksi, vaan tulee luoksemme. Tuntuuko sinusta joskus siltä, että sinut on jätetty yksin, jopa niin että Jeesuskaan ei sinua muista? Raamatun mukaan Jeesus ei kuitenkaan jätä yhtään ihmistä, jonka Isä on hänelle antanut. (Joh.6:37) Jeesus on tullut luoksemme Pyhässä Hengessä ja Pyhän Hengen kautta voimme olla Jeesukseen yhteydessä koko ajan.

Paholainen haluaa luoda mieleemme pelkoa. Jumalan tahto kuitenkin on, että me turvaamme kaikessa häneen ja luotamme, että hänen tahtonsa meitä kohtaan on hyvä. Pyhän Hengen lähettämisestä puhuessaan Jeesus lupaa: ”Rauhan minä annan teille: minun rauhani – sen minä annan teille. En minä anna teille niin kuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko levoton älköönkä pelätkö.” (Joh. 14:27) Maailmassa meille tapahtuu ikäviä asioita ja joskus tuntuu, että vaikeudet ovat ylivoimaisia ja kestävät kohtuuttoman pitkään. Tämä on inhimillisesti ihan totta.

Jos, ystävä, tällä hetkellä olet tilanteessa, jossa sinulla tai perheelläsi on parantumatonta sairautta, hometalo, katkenneita ihmissuhteita tai mikä muu tahansa vaikeus, joka vie kaikki ajatukset ja voimat, muista, että Jeesus on luvannut olla sinun kanssasi kaikki päivät koko elämäsi ajan. Hän vie sinut iankaikkiseen elämään. Toivon sinulle voimia tämän elämän haasteisiin. Jeesus on sinun syntisi pessyt ja saat uskoa kaiken anteeksi hänen sovintoverensä tähden. Jeesuksessa olet turvassa.

Valinta on Jeesuksen

 

Armon ja rauhan tervehdys rakkaat lukijat ja ystävät. On ihanaa viettää taas tällaista alkukesän aikaa. On hienoa huomata kuinka luonto herää, linnut laulavat ja ensimmäiset kukat nousevat maasta. Me ihmiset emme oikein edes käsitä, kuinka suurta Jumalan työtä tämä kaikki on. Kasvun saa aikaan valo, lämpö ja kosteus. Silloin kun nämä kolme asiaa yhdistyvät, alkaa kasvi kasvamaan. Jotenkin se kuvaa minulle myös Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä. Se on yksi ja sama asia ja niin kuin Jumala tämän kaiken meille antaa, samalla tavalla hän antaa myös luonnolle sen kasvun.  

Oikeastaan minun tarkoitukseni oli puhua siitä, kun on taas menossa jääkiekon MM-kisat ja sinne on valittu tietyt pelaajat. Jeesus puhuu Johanneksen evankeliumin luvussa 15 jakeessa 16 näin: ”Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää, joka pysyy.” Tämä on tietysti minulta taas huono vertaus, mutta niin kuin jääkiekkojoukkueeseenkaan pelaaja ei itse valitse itseään, vaan muut henkilöt valitsevat ne pelaajat. Meidän valmentajamme on sellainen, että hän valitsee särkyneet, vajavaiset, haavoittuneet ja rikkoneet ihmiset. Meistä kukaan ei ole voinut päättää sitä, kenet hän valitsee. Se on suurta Jumalan armoa. Ajattelen myös niin, että ihmistä, joka tuntee itsessään syntiä ja sen, että hän tarvitsee armoa, ei Jumala hylkää. Hän antaa anteeksi.

Sinä ystävä, niin kuin minäkin, me saamme uskoa tänäänkin kaikki meidän synnit anteeksi Jeesuksen nimen ja veren tähden. Ei todellakaan siksi, että minä olisin tai sinä olisit valinnut Jeesuksen, vaan siksi, että Jeesuksen rakkaus on tullut meidän sydämeen ja alkanut tehdä siellä työtään ja puhua siitä, kuinka me tarvitsemme Jeesusta. Me saamme olla kiitollisia Jeesukselle. Muista ystävä se, että ei ole niin suurta syntiä, jota ei saa anteeksi. Muista myös se, että sinä, joka luet tätä tekstiä, sinut on valittu. Kaikki ihmiset, jotka ovat Jeesuksesta kiinnostuneita ja haluavat saada Jeesuksessa syntinsä anteeksi, saavat ne anteeksi. Sen tähden ystävät ollaan hyvässä turvassa ja mennään taas viikonloppuna kirkkoon ja nautitaan ehtoollisen sakramentti. Kiitos kaikesta, rakkaat ystävät. Aamen.

Taivaallisia viestejä

 

Nykyään ihmiset lähettävät toisilleen usein viestin soittamisen sijaan. Joskus on niin, että yritämme ensin soittaa, mutta koska toinen ei vastaa, lähetämme hänelle viestin. Viesti voi olla tekstiviesti, sähköposti tai ääniviesti. Viesti poikkeaa soittamisesta siinä, että vastaanottaja ei välttämättä lue viestiä heti eikä vastaa siihen saman tien. Viestissä tärkeintä on, että osoite tai puhelinnumero on oikea.

Tämä viestien miettiminen lähti minulla siitä, kun selasin vanhaa muistivihkoa ja olin kirjoittanut siihen Jumalan puhelinnumeroksi sanotun Psalmin kohdan: ”Huuda minua avuksi hädän päivänä! Minä pelastan sinut, ja sinä kunnioitat minua.” (Ps. 50:15)

Rukous on vähän niin kuin ääniviesti Jumalalle. Tärkeintä on oikea kohde. Voimme rukouksessa puhua Isälle tai Jeesukselle. Kohde on kuitenkin sama.  Me saamme rukoilla niin kuin puhuisimme parhaalle ystävällemme. Voimme kertoa, miltä meistä tuntuu ihan niillä sanoilla, jotka siinä hetkessä mieleemme tulevat. Rukousta ei tarvitse muokata jotenkin hienoksi, vaan Isä haluaa kuulla meidän todelliset ajatuksemme.

Rukousviestimme menee varmasti perille, mutta vastaus ei tule aina heti eikä välttämättä siinä muodossa kuin olisimme toivoneet. Itse olen kokenut, että jonkin asian puolesta rukoileminen, asian käsitteleminen useita kertoja puhumalla siitä Jumalalle, alkaa muuttaa minua itseäni. Omat odotukseni asioiden järjestymisestä saattavat muuttua ja mieli tulee levollisemmaksi, vaikka kaikki ei järjestykään toiveitteni mukaan. Usein rukous saa aikaan myös sen, että alan toimimaan enkä vain odota asioiden muuttuvan itsestään. Se on suuri rukousvastaus.

Haluamme kertoa ystävillemme elämämme iloisista tapahtumista. Samalla tavalla meidän tulisi puhua niistä myös Jumalalle. Kiitollisuus rukouksessa vaikuttaa ainakin minussa laajempaakin kiitollista mieltä. Daavidin ohje ”Kiitä Herraa minun sieluni, äläkä unohda, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt.” (Ps. 103:2), on hyvin voimaannuttava neuvo. Suurin kiitoksen aihe on pelastus Jeesuksessa. Siitä saamme kiittää joka päivä. Huonoinakin aikoina voi myös miettiä pieniä asioita, jotka ovat hyvin ja ilahduttavat. Lähetetään siis taivaallisia viestejä niin oman elämämme asioista kuin läheistemme, Suomen ja maailman puolesta. Isä vastaanottaa jokaisen viestimme ilolla. Vähitellen opimme myös kuulemaan paremmin hänen viestejään meille.

Hukkuva pelastuu

 

Armon ja rauhan tervehdys rakkaat ystävät. Minulle tuli tänään mieleeni eräs jo edesmennyt tuttavani, joka oli ollut uitossa. Hän oli tullut veneellä koskipaikkaan ja vene oli kaatunut. Hän kertoi siitä taistelusta, kuinka vaikeaa oli päästä sieltä koskesta pois. Hänet pelasti se, että hän tuli suvantopaikkaan, jossa hän sai pajusta kiinni ja siitä pääsi sitten rannalle. Muuten hänellä olisi ollut edessä varma hukkuminen.

Kristillisessä mielessä tapasin eräitä ihmisiä, jotka ovat jo lapsuudesta asti olleet mukana ns. hengellisessä lahkossa. Nyt he käyvät sellaista taistelua, että kuinka siitä pääsee eroon. Tarkoitan hengellisellä lahkolla sitä, että siellä ei ole Kristus pelastajana vaan ajatellaan, että seurakunta pelastaa ja Kristus on jätetty sivuun. Oli myös sellaista ajatusta, että lähetyskäsky on annettu vain opetuslapsille eikä meille muille kristityille ollenkaan, vaikka Raamattu sanoo selkeästi, että menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni.

Haluan ystävät teille kaikille sanoa sen, että ainut, joka meidät pelastaa on Jeesus ja usko Jeesuksen sovintotyöhön. Usko ei pelasta ketään, mutta usko Jeesukseen pelastaa. Se on vähän sellainen niin kuin koskessa olo, kun taistelee itseään irti tällaisesta hengellisestä ryhmästä, joka ei Jeesusta tunnusta ainoana pelastajana, vaan ajatellaan että pelastaja on se seurakunta. Sen tähden ajattelenkin ystävät, että meidän on tosi tärkeää käydä kirkossa ehtoollisella, koska me emme missään muualla pääse niin lähelle Kristusta kuin silloin, kun me saamme Kristuksen ruumiin ja veren nauttia syntien anteeksi saamiseksi.

Ajattelen myös, että meidän täytyy luottaa siihen, että minkä Jumala on luvannut, niin sen hän totisesti pitää. Olen omassa elämässänikin huomannut, että vaikka on ollut vaikeita aikoja, niin Jeesus on kuitenkin ollut elämässä mukana ja ollut hoitamassa asioita. Jumala myös sallii meille koettelemuksia. Raamatun sanan valossa, esimerkiksi vuorisaarnaa tutkiessa, ihminen kyllä tuntee itsensä mahdottomaksi kelpaamaan Jumalan edessä. Siksi me tarvitsemme Jeesusta ja luottamusta armoon. Se vahvistuu sanan kuulossa, ehtoollisella ja raamattupiireissä. Ollaan ystävät hyvässä turvassa ja lohdutettuna ja uskotaan, että meidän synnit on anteeksi annettu. Aamen.

Armon valtaistuimen eteen

 

Kävelin kotia kohti kylmässä viimassa huppu vielä pipon päälle nostettuna, kun huomasin jalkakäytävällä kylmässä värisevän linnun. Ensin luulin, että sillä oli niin kylmä, ettei se enää pystynyt lentämään, mutta kyllä se siitä lentoon pyrähti. Selvisikö se tästä takatalvesta, en tiedä. Voi olla, ettei selvinnyt.

Kun jatkoin matkaa, mielessäni alkoi soida Lasse Heikkilän laulu, jossa sanotaan: ”Kun ulvoo sieluissamme liian kylmät tuulet, kun hiipuu huulillemme virsi voimaton. Tiedämme, että sinä kuiskaukset kuulet. Pois pyyhit synkät pilvet tieltä auringon.” Tämä kylmä ilma tuntuu kurjalta, mutta silti pahempaa on, jos sielullamme on kylmä. Laulussa mainitaan suru, masennus, alakulo, lama, työttömyys, päihteet, huoli huomisesta, yksinäisyys ja rakkauden puute asioina, jotka vaikuttavat sieluumme kylmän tuulen tavoin.

Ihmisen elämässä on aikoja, jolloin tuo kylmä viima puhaltaa. Jeesus on myös elänyt ihmisen elämän ja kokenut sen vaikeudet. Heprealaiskirjeessä sanotaan Jeesuksesta: ”Meidän ylipappimmehan jos kukaan kykenee ymmärtämään vajavuuksiamme, sillä häntä on koeteltu kaikessa samalla tavoin kuin meitäkin koetellaan; hän vain ei langennut syntiin. Astukaamme sen tähden rohkeasti armon valtaistuimen eteen, jotta saisimme armoa ja laupeutta, löytäisimme avun silloin, kun sitä tarvitsemme. (4:15-16)

Me saamme ja meidän oikeastaan täytyisikin mennä kaikkien vaikeuksiemme kanssa ensimmäisenä Jeesuksen luo. Hän kuulee heikon huokauksemmekin. Hänen läsnäolonsa lohduttaa ja hoitaa. Me tarvitsemme myös toisia ihmisiä tuon sielun kylmyyden hoitamiseen. Kun käännymme kaikessa armahtavan Jeesuksen puoleen, hän myös auttaa meitä olemaan lähimmäisiä toisillemme ja huomaamaan toisten ihmisten hädän.

Kylmien tuulten puhaltaessa yhteiskunnassamme on tärkeää, että noudatamme Jeesuksen meille antamaa käskyä: ”Rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne. (Joh. 13:34) Jeesus vuodattaa meihin rakkauttaan ja tahtoo, että me jaamme sitä eteenpäin. Ollaan siis ystäviä toisillemme ja huolehditaan toistemme tarpeista siinä, missä pystymme.

Onnellinen Jumalan yhteydessä

 

Näin muutama viikko sitten lehdessä sarjakuvan, jossa majava seisoi surullisena. Ajatuskuplassa oli sanat: Elämälläni ei ole mitään tarkoitusta. Seuraavassa ruudussa majava itki valtavin kyynelin ja sanoi: Elämäni on täysin hyödytön. Viimeisessä ruudussa majavan ympärille oli kasvanut kukkameri.

Tuo sarjakuva on puhutellut minua siitä saakka, kun sen näin. Meidän ihmisten on usein vaikea nähdä sen hetkistä elämäntilannettamme pidemmälle. Moni yksinäinen ihminen kokee juuri tuolla tavalla, että hänen elämällään ei ole mitään merkitystä. Silti juuri monet yksineläjät ovat ahkerimpia rukoilijoita ja heidän rukoustensa seurauksena voi tapahtua paljon hyvää. Monet kukat alkavat kukkia, vaikka he eivät ehkä niitä itse pääse näkemään.

Vuorisaarnassaan Jeesus opetti, ketkä ovat autuaita. Autuas tarkoittaa ikuisesti onnellista Jumalan yhteydessä. Ihan ensimmäiseksi Jeesus sanoo autuaiksi hengessään köyhiä ja murheellisia. Heille hän lupaa taivasten valtakunnan ja lohdutuksen. Kun tunnen itseni syntiseksi ja hengellisesti mitättömäksi, murheelliseksi siitä, etten pysty Jumalan tahtoa täyttämään, silloin tarvitsen Jeesusta. Saan turvautua hänen armoonsa ja luottaa siihen, että hän vie minut ikuiseen elämään. Jeesus antaa minulle lohdutuksen jo tässä elämässä ja ikuisen onnen Jumalan yhteydessä.

Voin luottaa Jeesuksen lupaukseen, mutta silti oloni on usein niin kuin tuolla majavalla, enkä ymmärrä elämääni. Usein olen liian kiinnittynyt sen hetkiseen elämäntilanteeseeni. Ajattelen, että olisi voimaannuttavaa keskustella uskonystävien kanssa enemmän iankaikkisesta elämästä. Voisimme yhdessä pohtia, millaiseksi kuvittelemme uuden maan ja taivaan. Ajattelen, ettei ole väärin kuvitella iankaikkisia asioita, vaikka emme oikeasti siitä paljon tiedäkään. Mutta kun puhumme ihanimmista asioista, mitä voimme kuvitella, se voi saada meissä aikaan iloa jo tähän hetkeen.

Jos haluat, voit kirjoittaa kommentteihin jotain sinun mielestäsi tosi kaunista ja ihanaa. Tällä tavalla voimme vahvistaa ja virkistää toinen toisiamme ja antaa odotuksen iloa elämään. Minä haluan tuoda silmiesi eteen täynnä kukkivia krookuksia olevan puutarhan.

Tien varrelta

 

Viime viikon lumimyräköiden jälkeen lumet ovat sulaneet vauhdilla. Olin juuri kävelyllä ja ilma tuntui tosi keväiseltä; aurinko paistoi ja linnut lauloivat. Samalla surukseni huomasin, miten teiden varret olivat täynnä roskia. Tuntuu tosi kurjalta, että ihmiset heittävät roskia luontoon eivätkä laita niitä roskiksiin. Tuntuu siltä, etteivät he arvosta omaa elinympäristöään, koska eivät halua sen pysyvän siistinä.

Tästä tuli mieleeni, miten nuo roskat voisivat kuvata meidän syntisiä tekojamme. Me heittelemme ilkeitä sanoja ympäristöömme ja teemme itseämme ja läheisiämme vahingoittavia tekoja. Ihminen, joka ei välitä käytöksensä aiheuttamasta vahingosta, jättää tuon saastan huomiotta. Kun taas sellainen ihminen, joka huomaa väärät tekonsa, pyytää niitä anteeksi. Sitä voisi kuvata vaikka pudonneen roskan nostamisena roskikseen.

Kun Jeesus oli pääsiäisaterialla opetuslastensa kanssa, hän alkoi pestä heidän jalkojaan. Pietari sanoi Jeesukselle, ettei tämä saisi pestä hänen jalkojaan. Silloin Jeesus sanoi Pietarille: ”Jos minä en pese sinua, ei sinulla ole sijaa minun luonani.” Silloin Simon Pietari sanoi: ”Herra, älä pese vain jalkojani, vaan pese myös kädet ja pää.” Tähän Jeesus vastasi: ”Se, joka on kylpenyt, ei tarvitse pesua. Hän on jo puhdas.” (Joh. 13:6-10)

Kun olemme saaneet vastaanottaa pelastuksen Jeesuksen sovintotyön tähden, silloin Jeesus on pessyt meidät kokonaan. Pelastettuinakin me kuitenkin likaannumme eli teemme syntiä ja siksi meidän tulee joka päivä mennä Jeesuksen luo, jotta hän pesee syntimme pois. Vaikka me saamme aina mennä Jeesuksen luo saamaan syntimme anteeksi, meidän ei kuitenkaan ole tarkoitus tahallisesti tehdä vääriä tekoja ja vahingoittaa lähimmäisiämme ajatuksin, sanoin ja teoin. Alun roskaamiskuvaa käyttääkseni, meidän ei kuulu heitellä roskia matkallemme, vaan kulkea Pyhän Hengen opastamana lähimmäisiämme rakastaen ja arvostaen. Huolehditaan itsestämme, läheisistämme ja Jumalan meille antamasta ihanasta maasta. Hyvää kevättä sinulle!

Toivon silmin

 

Tänä pääsiäisenä olen erityisesti miettinyt sitä, mitä meille kerrotaan Markuksen evankeliumissa pääsiäisaamun tapahtumista (luku 16). Magdalan Maria, Jaakobin äiti Maria ja Salome olivat ostaneet tuoksuöljyä mennäkseen voitelemaan Jeesuksen ruumiin. Matkalla he pohtivat, kuka auttaisi heitä vierittämään kiven pois haudan suulta. Haudalle tultuaan he huomasivat, että kivi oli jo vieritetty pois.

He menivät hautaan ja näkivät siellä enkelin. Naiset säikähtivät. Enkeli sanoi heille: ”Älkää pelästykö. Te etsitte Jeesus Nasaretilaista, joka oli ristiinnaulittu. Hän on noussut kuolleista, ei hän ole täällä.” Sitten enkeli käski naisten mennä viemään viestiä opetuslapsille. Naiset kuitenkin pakenivat järkytyksestä vapisten, eivätkä kertoneet kenellekään mitään, koska he pelkäsivät.

Naisten pelko on ymmärrettävää. Vaikka Jeesus oli kertonut opetuslapsilleen, että hän nousee kolmantena päivänä ylös, oli se kuitenkin asia, jota Jeesuksen lähimmätkään ihmiset eivät osanneet tuossa tilanteessa ajatella. Jos me kohtaamme jonkin täysin odottamattoman ja selittämättömän asian, on pelko ja pakeneminen luonnollinen reaktio.

Sitten evankeliumissa kerrotaan, että Magdalan Maria tuli haudalle ja Jeesus ilmestyi hänelle. Nyt Maria uskoi ja vei sanan Jeesuksen ylösnousemisesta opetuslapsille. Ajattelen, että enkelin sanat olivat herättäneet Mariassa toivon ja siksi hän palasi haudalle. Maailma näyttää ihan erilaiselta riippuen siitä, katsooko sitä toivon vai toivottomuuden silmin.

Me saamme elää Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeistä aikaa. Meillä ei ole mitään pelättävää, ei elämässä eikä kuolemassa. Kun me uskomme, että Jeesus on sovittanut syntimme, me saamme elää Jumalan rauhassa. Meidän ei tarvitse pelätä, miten meille käy. Valitettavasti me uskovatkin liian helposti menetämme toivomme elämän haasteiden edessä. Meillä on kuitenkin Pyhä Henki elämämme matkaoppaana. Me saamme luottaa siihen, että elämämme on kaikilta osin Jumalan tiedossa. Se ei anna meille lupaa leväperäisyyteen, vaan meidän tehtävämme on viedä evankeliumia eteenpäin ja palvella toinen toisiamme Jeesuksen antaman esimerkin mukaan. Iloitaan siitä, että Jeesus on voittanut kuoleman vallan ja lahjoittanut meille ikuisen elämän. Katsotaan elämää toivon silmin ja luotetaan siihen, että Jeesus on meidän kanssamme joka hetki.

Hoosianna, Daavidin Poika!

 

Armontervehdys rakkaat ystävät. Haluan tänään kirjoittaa sellaisesta asiasta, kun viime viikonloppuna kuuntelin Kokkolasta kirkonmenoja ja siellä luettiin Raamatusta Matteuksen evankeliumista luvusta 21 jakeet 15–16. Tässä kohdassa Jeesus on ensin kaatanut rahanvaihtajien pöydät ja uhrilintujen myyjien jakkarat ja sanonut, että te olette tehneet temppelistä rosvojen luolan. Temppelissä oli kuitenkin myös lapsia, jotka alkoivat huutaa: ”Hoosianna, Daavidin Poika!”. Tästä ylipapit ja lainopettajat suuttuivat.

Se, mikä minulle tässä kirkastui, on, kun Jeesus sanoi näille ylipapeille ja lainopettajille: ”Ettekö ole koskaan lukeneet tätä sanaa: ’Lasten ja imeväisten suusta sinä olet hankkinut kiitoksesi.” Minua jäi puhuttelemaan tuo sana ’imeväisten’. Lasten ja imeväisten, eli ihan pienillä lapsillakin on usko Jeesukseen. Olen itse miettinyt tätä asiaa ja puolustanut sitä, että lapsella on usko. Martti Luther sanoo jossain, että lapsi menettää lapsenuskonsa noin seitsemän vuoden iässä.

Kun Pietari tunnustaa Jeesuksen Messiaaksi, Jeesus sanoo, ettei sinulle ole tätä ilmoittanut kukaan muu kuin Pyhä Henki. Me emme voi ylistää ja kiittää Jeesusta, ellei Pyhä Henki sitä kirkasta.

Tällä haluan sanoa, että on ihanaa, että meillä on lapsikaste. Lapsia saisi yhä enemmän kastaa ja sellaisiakin perheitä, joita ei ole kastettu, niin ihan perhekunnittain niin kuin ennen muinoin on tehty. Kasteopetusta pitäisi sitten jatkaa. Kummien pitäisi puhua Jeesuksesta ja myös kotona me voisimme puhua Jeesuksesta lapsille. Sillä tavalla usko kasvaa, pysyy ja kantaa.

Jeesus on uskon antaja ja päättäjä. Hän todella on lapsille ja jopa vauvoille antanut uskon. Se on ihmeellinen asia. Lukekaa itse Raamatusta Matteus 21. Minä tiedän, että tästä on kristittyjen kesken erimielisyyksiä. On niitä, jotka sanovat, että usko on aikuisen tietoinen ratkaisu. Mutta tätä ihminen ei itse kykene päättämään. Jeesus sanoo, että hän on uskon antaja. Tänä päivänäkin Jeesus on uskon antaja sinulle ja minulle, rakas ystävä. Me saamme olla hyvässä turvassa ja lohdutettuna ja luottaa siihen, että Jeesus vie meidät perille. Jeesus huolehtii meistä. Ollaan ystävät hyvässä turvassa ja uskotaan syntimme anteeksi. Aamen.

Jumalan näkökulma

 

Luin tänään Matteuksen evankeliumin 16. lukua. Siinä Jeesus kysyy opetuslapsilta, kenen ihmiset sanovat hänen olevan. Opetuslapset kertoivat, että ihmiset ajattelivat jonkun profeetoista ilmestyneen Jeesuksen hahmossa. Sitten Jeesus kysyy opetuslapsilta: ”Entä te? Kenen te sanotte minun olevan?” Opetuslapset olivat varmaan monta kertaa keskenään miettineet, kuka Jeesus oikein on. Nyt Pietari vastaa tähän Jeesuksen kysymykseen: ”Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika.” Jeesus vastaa Pietarille: ”Autuas olet sinä, Simon, Joonan poika, sillä ei liha eikä veri ole sitä sinulle ilmoittanut vaan minun Isäni, joka on taivaissa.”  (jakeet 16-17)

Tämä on edelleen totta. Yksikään ihminen ei tunnista eikä tunnusta Jeesusta Kristukseksi, elävän Jumalan Pojaksi, ellei Jumala itse sitä hänelle ilmoita. Ihminen voi lukea Raamatusta Jeesuksesta ja kuunnella opetusta, mutta omalla järjellään ja voimallaan hän ei tunnista Jeesusta Jumalaksi. Vain Pyhä Henki voi kirkastaa ihmiselle Jeesuksen.

Sitten Jeesus antaa Simonille nimen Pietari, joka merkitsee kalliota, ja kertoo että tälle kalliolle Jeesus rakentaa seurakuntansa, jota eivät tuonelan portit voita. Hän myös sanoo antavansa Pietarille taivasten valtakunnan avaimet.

Seuraavakasi kerrotaan, että siitä lähtien Jeesus alkoi ilmaista opetuslapsilleen, että hänen oli kärsittävä paljon ja hänet tapettaisiin, mutta kolmantena päivänä hän nousisi ylös. Ja mitä Pietari tässä tilanteessa tekee! Hän alkaa nuhdella Jeesusta sanoen: ”Jumala varjelkoon sinua, Herra! Älköön sinulle koskaan sellaista tapahtuko!” Silloin Jeesus sanoo Pietarille: ”Väisty tieltäni, Saatana! Sinä olet minulle ansa, sillä sinä et ajattele asiaa Jumalan kannalta vaan ihmisten.” (jakeet 21-23)

Ensin Pietari saa kokea, miten Jeesus luottaa häneen ja antaa valtavan tehtävän. Pietari varmaan ajatteli kaiken sujuvan ns. onnellisten tähtien alla ja Jumalan valtakunta aloittaisi suuren voittokulkunsa, jossa hän, Simon Pietari, saisi olla merkittävässä tehtävässä. Sitten Jeesus alkaakin puhua kärsimyksestä ja kuolemasta. Miten tämä on mahdollista?! Eikö Jeesus juuri puhunut seurakunnan rakentamisesta ja taivasten valtakunnan avaimista. Pudotus tapahtuu korkealta.

Me ihmiset olemme ylpeitä ja mielellämme otamme kunnian itsellemme. Jumala ei kuitenkaan anna kunniaansa kenellekään toiselle. Hän itse laskeutui suurimpaan kärsimykseen ja sovitti ihmisen synnin. Meillä on pelastus yksin Jeesuksen sovintotyössä, jonka saamme armosta itsellemme. Tähän meidän tulee suostua ilman yhtäkään omaa tekoa. Mutta ylösnousemus on totta ja Jeesuksessa meillä on iankaikkinen elämä. Tässä ilossa me saamme tänäänkin elää. 

Herran tie

 

On kevättalvi ja säät sen mukaiset. Saimme nauttia monesta kauniista aurinkoisesta päivästä. Lumet sulivat ihan silmissä ja tiet paljastuivat jään alta. Linnut alkoivat laulaa kevätlaulujaan. Sitten tuli oikein kunnon lumimyräkkä. Yhtäkkiä oli taas joka paikassa 15 cm lisää lunta. Tiet muuttuivat loskaisiksi eikä onnettomuuksiltakaan vältytty. Kevät kuitenkin etenee ja tänään aurinko on taas paistanut ihanasti.

Meidän elämästämme puhutaan usein tienä. Tätä elämän tietä kulkiessamme on tie välillä helppoa kulkea ja välillä hyvinkin raskasta. Erilaiset säät voivat kuvata niitä olosuhteita, joissa matkaa teemme. Tämä jokapäiväinen elämäntie menee niin kuin menee, välillä paremmin, välillä huonommin. Tärkein elämäntiemme on kuitenkin hengellinen. Kuka ohjaa meidät iankaikkisuuteen, on ratkaisevan tärkeää. Jos siinä joudumme väärälle tielle, on seuraukset kauheat.

Raamatussa puhutaan paljon tiestä. Psalmi 139 päättyy sanoihin: ”Jos näet tieni johtavan vaivaan, ohjaa minut iankaikkiselle tielle.” Ajattelen, ettei tämä vaiva ole tämän maailman suruja ja vaivoja, vaan iankaikkinen kadotus, todellinen vaiva. Jokapäiväinen rukouksemme pitäisi olla, että jos Herra näkee meidän kääntyvän pois Hänen tieltään, hän puuttuisi heti elämäämme ja ohjaisi takaisin oikealle tielle.

Monissa muissakin Psalmeissa puhutaan tiestä.  Psalmi 25 puhuttelee minua erityisen paljon. Siinä tunnustetaan oma syyllisyys, pyydetään anteeksiantoa ja Herran johdatusta. ”Nimesi tähden, Herra, anna anteeksi syntivelkani, vaikka se on suuri. Kuka on se mies, joka Herraa pelkää? Hänelle Herra neuvoo tien, joka tämän tulee valita.” (jakeet 11-12) Kun me elämän vaikeuksien keskellä käännymme armollisen Jumalan puoleen ja pyydämme syntejämme anteeksi Jeesuksen tähden, saamme myös luottaa anteeksiantoon. Jeesus on se tie, joka meidän tulee valita ja jota kulkea.

Kuljetaan siis tätä jokapäiväistä tietämme rukoillen: ”Herra, ilmoita minulle tiesi, opeta minulle polkusi.” (Ps 25:4) ja muistetaan myös etsiä sitä Herran tietä lukemalla Raamattua, rukoilemalla, kokoontumalla sanan kuuloon ja keskustelemalla ystävien kanssa. Siunattua kevään odotusta sinulle uskonystäväni!

Ruisleipää vai ranskanleipää

 

Ruisleipä ja peruna ovat perinteisesti olleet suomalaisille niitä ravinnon peruspilareita, joiden avulla on jaksettu tehdä töitä. Nykyään meillä on mahdollisuus syödä ympäri vuoden tuoreita vihanneksia ja hedelmiä ja muutenkin sellaista ruokaa, joka on elimistöllemme hyväksi. Silti kaikenlaisen energiapitoisen, mutta vähän ravintoaineita sisältävän ruuan syöminen on yleistä.

Tämä ruokajuttu tuli mieleeni siitä, että viime sunnuntaita kutsutaan leipäsunnuntaiksi. Aloin miettiä sitä, miten nykyään suuri osa ihmisistä ravitsee myös mieltään sellaisella ravinnolla, joka ei täytä meidän todellisia tarpeitamme. Me elämme maailmassa, jossa on koko ajan tarjolla valtava määrä tietoa. Televisiossa, radiossa ja internetissä meille näytetään ja kerrotaan ympäri maailman tapahtuvista asioista lähes samaan aikaan kuin se tapahtuu. Meitä houkutellaan seuraamaan maailman tapahtumia joka hetki. Mielemme täyttyy ihan stressiin asti asioilla, joista meidän ei oikeasti tarvitsisi heti saada tietoa.

Mikä sitten on sitä ruisleipää, jota me joka päivä tarvitsemme? Jeesus sanoo: ”Minä olen elämän leipä. Sille, joka tulee minun luokseni, ei koskaan tule nälkä, ja sille, joka uskoo minuun, ei koskaan tule jano.” (Joh. 6: 35) Mitähän tapahtuisi, jos me täyttäisimme mielemme ensisijaisesti Jumalan sanalla ja niillä asioilla, jotka siitä nousevat. Jospa tyytyisin katsomaan uutiset vain kerran päivässä ja jättäisin internetin tarjoaman uutisvirran katsomatta. Luulen, että saisin sillä tavalla ihan riittävästi tietoa Suomen ja maailman asioista ja mieleni pysyisi paljon levollisempana.

Jeesus tarjoaa meille itsensä Raamatun sanassa, ehtoollisessa, uskovien yhteydessä ja rukouksessa. Näistä me saamme todellista ravintoa. Tarvitsemme myös yhteyttä läheisten ihmisten kanssa. Siihenkin jää enemmän aikaa, kun median seuraaminen jää vähemmälle. Olemme menossa kohti kevättä ja ulkona liikkuminen on helpompaa. Nämä ovat minulle niitä tärkeitä elämänmuutos asioita. Mietipä sinäkin mihin haluaisit käyttää aikasi, ja mihin ihan oikeasti sen käytät. Kerralla ei kannata kaikkea yrittää muuttaa, sillä se ei onnistu. Mutta jos vaikka aluksi puoli tuntia päivässä vaihtaisimmekin sellaiseen tekemiseen, joka oikeasti ravitsee. Iloa ja valoa kevään odotukseesi!

Armon suojassa

 

Luen aamuisin hartauskirjaa, jonka nimi on Armon suojassa. Joka kerta, kun näen tuon kirjan nimen, mieleni täyttää kiitollisuus: Tämänkin päivän saan elää Jeesuksen pelastamana.

Muistan, että rippikoulussa opetettiin armon tarkoittavan ’Ansaitsematon Rakkaus Meidän Osaksemme’. Tuo on mielestäni hyvä selitys armolle. Tärkeää on kuitenkin samalla kertoa, että armo liittyy aina Jeesukseen. Ansaitsematon rakkaus, joka meidän osaksemme on tullut, on Jeesuksen suorittama syntien sovitus.

Johanneksen evankeliumin 1. luvussa kerrotaan, että Jeesus oli täynnä armoa ja totuutta ja että hänen täyteydestään me olemme saaneet armoa armon lisäksi. (jakeet 14, 16). Jeesus on täynnä armoa ja tätä armoa hän antaa meille ylenpalttisesti.

Paavali aloittaa monet kirjeensä sanoilla ’Jumalan, meidän Isämme, ja Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja rauha teille’. Ajattelen, että tällä toivotuksella Paavali haluaa vahvistaa kristittyjä, että Jeesuksen armo ja rauha ovat koko ajan elämässämme läsnä. Seurakunnissa oli tuolloin, niin kuin nykyäänkin ristiriitoja, ja Jeesukseen uskovat joutuivat kärsimään yhteiskunnassa vastusta ja vainoa. Siitä huolimatta Jeesuksen armo on läsnä.

Kun me ymmärrämme, että Jeesus on antanut kaikki syntimme anteeksi ja meillä on iankaikkinen elämä Jumalan yhteydessä, antaa se voimaa jaksaa elämän koettelemusten keskellä. Toisinaan, kun elämässä on oikein raskasta, saattaa silti tulla epäilys, että onko Jumala tässäkin hetkessä. Me niin mielellämme antaisimme vastoinkäymisten mennä ohitsemme. Jeesus ei kuitenkaan luvannut meille ongelmatonta elämää. Hän lupasi antaa kaikki syntimme anteeksi ja Pyhän Henkensä olemaan kanssamme tämän maanpäällisen elämämme ajan.

Haluan päättää tämän tekstin virren 306 sanoihin:

”Armoon tahdon aina luottaa,

sinuun, Jeesus, Herrani,

joka maksoit velkani.

Armo yksin avun tuottaa elämään ja kuolemaan.

Armo kantaa voimallaan.

Armon lähde, Jeesukseni,

sinä elät minussa, minä elän sinussa.

Sinusta ei sydäntäni riistä tuska suurinkaan.

Sinun olen kokonaan.”

Tähän turvaan saamme tänäänkin jäädä.

 

Haavoittunut sotilas

 

Armon ja rauhan tervehdyksellä haluan tervehtiä kaikkia blogin lukijoita ja rakkaaksi tulleita kristittyjä, joita olemme tämän bloginkin kautta saaneet kohdata. Haluan tänään kirjoittaa sellaisesta asiasta kuin Jumalan rakkaus, kun hän antoi meille oman Poikansa. Jeesuksen rakkaus on sitä, että kun meillä on elämässä vaikeaa ja tuntuu, ettemme jaksa itse kulkea, niin Herra kantaa meitä. Muistan erään seinätaulun, jossa näkyi hiekassa vain yhdet jäljet. Siinä mies kysyi, että Herra missä sinä olit silloin kun minulla oli vaikeinta. Herra vastasi, että nuo jäljet ovat minun jälkeni, sillä minä kannoin sinua.

Kuulin kertomuksen nuoresta miehestä, joka meni kihloihin morsiamensa kanssa. Oli sota-aika ja miehelle tuli kutsu palvelukseen. Sodassa mies haavoittui niin, että häneltä amputoitiin toinen käsi ja jalka. Hän oli sotasairaalassa, jossa hän pyysi sairaanhoitajaa kirjoittamaan morsiamelleen kirjeen. Tuossa kirjeessä mies kirjoitti, miten pahasti hän oli haavoittunut ja että morsian oli nyt vapaa ottamaan toisen miehen. Vähän ajan kuluttua morsian tuli tapaamaan kihlattuaan. Morsiamen sanat olivat yllättävät. Hän sanoi miehelle, että en minä sinua nyt ainakaan jätä, koska nythän sinä minua eniten tarvitset.

Tämä on hyvin puhutteleva kertomus. Jeesuskin on läsnä silloin, kun me häntä eniten tarvitsemme. Kun me vain rukoilemme ja uskomme. Ei tämä sotilaskaan olisi voinut kuvitella, että morsian rakastaa häntä niin paljon, että sai vastauksen: En sinua suostu jättämään. Sinä tarvitset nyt minua eniten.

Eikö ole ystävät lohdullinen sanoma. Sen sanoman Jeesuskin haluaa sanoa sinulle. Sinä, joka olet vaivattu ja monella tavalla kiusattu ja tuntuu, että et ole elämässäkään onnistunut ja kaikki menee huonosti. Jeesus on kuitenkin se morsian, joka sanoo, että minä en sinua hylkää. Minä olen sinun rinnallasi. Myös minun oma kokemukseni on se, että silloin kun elämässä on ollut hyvin vaikeita aikoja, niin Jeesus vahvistaa uskoa ja ikään kuin tulee lähemmäksi.

Jeesuksen kuvaama tie kulkee solan pohjalla. Kun me emme vain itse lähde sieltä kiipeämään kummallekaan vuorelle, vaan kuljemme sitä tietä pitkin, jonka Jeesus on osoittanut, niin meille käy hyvin. Ollaan ystävät hyvässä turvassa ja luotetaan siihen, että Jeesus on tänäänkin kaikki meidän synnit antanut anteeksi. Ollaan lohdutettuna ja luotetaan Jeesuksen armoon. Aamen.

Ennen ja nyt

 

”Viha ja kosto näyttävät olevan ihmisille niin usein ensimmäisiä vaihtoehtoja – ja jostain syystä paljon helpompia toteuttaa kuin toisen ihmisyyden näkeminen ja yhteyden rakentaminen.” (Antti Pentikäinen) Luin tämän lainauksen lehdestä enkä siis tiedä, mitä koko artikkeli sisältää. Tuo ajatus on kuitenkin niin totta tämän päivän, ja ehkä kaikkien aikakausien, ihmisten elämässä.

Viha tulee Raamatussa ensimmäisen kerran jo sen 4. luvussa, kun Kain suuttui siitä, että Jumala katsoi suopeasti Abelin uhriin, mutta ei Kainin uhriin. ”Herra kysyi Kainilta: ”Miksi sinä suutuit ja katselet synkkänä maahan? Jos teet oikein, voit kohottaa katseesi, mutta jos et tee, on synti ovella vaanimassa. Sinua se haluaa, mutta sinun on pidettävä se kurissa.” (1. Moos.4: 6-7)

Kain vihastui veljelleen siitä, miten Jumala toimi. Abel oli toiminut oikein eikä Kainilla varmaankaan olisi ollut mitään Abelin uhria vastaan, jos Jumala olisi hyväksynyt myös Kainin uhrin. Jumala varoitti Kainia vihan seurauksista ja kehotti olemaan tekemättä syntiä. Kain ei kuitenkaan kuunnellut Jumalan neuvoa, vaan antoi vihalle vallan ja suutuksissaan tappoi veljensä.

Ihmiskunta ei ole muuttunut noista ajoista mihinkään. Edelleen ihmiset haluavat sitä, mikä kuuluu jollekin toiselle, ovat kateellisia toisen saamasta suosiosta tai paremmista oloista ja ajattelevat, että toisen hyvä on minulta itseltäni pois. Jumala puhuu kuitenkin edelleen jokaiselle ihmiselle: Jos teet oikein, voit kohottaa katseesi, mutta jos et tee, on synti ovella vaanimassa. Sinua se haluaa, mutta sinun on pidettävä se kurissa.

Tämä maailma ei ole millään tavalla oikeudenmukainen ja reilu. Toiset ihmiset saavat hyvää paljon enemmän kuin toiset ja osa ihmisistä joutuu kärsimään paljon enemmän kuin jotkut muut. Silti viha ja kosto eivät ole ratkaisu ongelmiin. Ratkaisu on toisen ihmisyyden näkeminen ja yhteyden rakentaminen. Kun vielä katsomme toisia Jeesuksen silmin ja haluamme nähdä jokaisen ihmisen ainutkertaisena Jumalan rakkaana luomuksena, niin silloin hyvyys voi pieneltä osin jakautua tasaisemmin.

Rakkaus on voimavara, joka lisääntyy, kun sitä jakaa. Yritetään omalta osaltamme rakentaa yhteyttä niin käytännön teoilla kuin rukouksen avulla. Kuunnellaan, mitä läheisillämme on asiaa ja toimitaan lähimmäisemme parhaaksi. Sillä tavalla myös oma elämämme on rikkaampaa.

Jeesukselle tuttu

 

Ihmiset voivat tuntea toisensa monella tasolla. Jotkut ovat ns. hyvänpäivän tuttuja. Tällaiset ihmiset tapaavat sattumamalta, esim. kaupassa tai koiraa ulkoiluttaessaan. He tervehtivät toisiaan ja vaihtavat muutaman sanan yleisistä asioista. He eivät kuitenkaan todella tunne toisiaan. Sitten on ihmisiä, jotka tuntevat toisensa jo paljon paremmin, esim. lähimmät työkaverit ja sukulaiset. He puhuvat monenlaisista asioista. Toisinaan saatetaan jakaa myös henkilökohtaisia asioita, mutta enimmäkseen keskustelut kuitenkin liittyvät molempia koskettaviin tai yhteiskunnallisiin asioihin. Sitten ovat ne kaikkein läheisimmät ihmiset, joiden kanssa voi jakaa myös kipeimmät oman elämän asiat. Tällainen ihminen tuntee minut ja minä tunnen hänet.

Jeesus sanoo: ”Minä olen hyvä paimen. Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut, niin kuin Isä tuntee minut ja minä Isän. Minä panen henkeni alttiiksi lampaiden puolesta” (Joh. 10:14–15) Tämä tunteminen, josta Jeesus tässä puhuu, on molemminpuolista syvää läheisyyttä. Jeesus vertaa tätä ihmisen ja hänen välistään tuntemista siihen, miten Isä ja Jeesus tuntevat toisensa.

Minun on helppo uskoa, että Jeesus todella tuntee minut läpikotaisin. Hän tuntee minut paljon paremmin kuin minä tunnen itseni. Mutta miten minä voisin oppia tuntemaan Jeesusta yhä paremmin? Miten minun ja Jeesuksen välinen suhde voisi syventyä?

Ihmissuhteet voivat pysyä läheisinä vain, jos yhteys on säännöllistä. Sama pätee meidän ja Jeesuksen väliseen suhteeseen. Jumala on antanut meille yhteyden ylläpitämistä varten Raamatun, jossa hän kertoo itsestään ja ohjaa meitä hänen tahtonsa mukaiseen elämään. Toinen tärkeä yhteyttä ja tuntemista lisäävä asia on rukous. Säännöllinen rukoilu tuo läheisyyttä ja luottamusta. Myös ehtoollinen vahvistaa yhteyttämme.

Lisäksi me olemme saaneet lahjaksi Pyhän Hengen, joka ohjaa elämäämme koko ajan. Hän puhuu omantuntomme kautta ja tuo mieleemme asioita, jotka ovat Jumalan tahdon mukaisia tai sen vastaisia. Meille jää kuitenkin päätösvalta, miten suhtaudumme näihin Pyhän Hengen viesteihin.

On elämämme tärkein asia olla Jeesukselle tuttu. Hän rakastaa meitä niin paljon, että on antanut henkensä puolestamme. Pidetään huolta siitä, että hän on meille, ei vain hyvänpäivän tuttu, vaan oikea sydänystävä. Pidetään Jeesuksen kanssa jatkuvaa yhteyttä eri tavoin, niin että koko ajan opimme tuntemaan häntä paremmin. Suhde Jeesuksen kanssa antaa todellisen elämän.

Johdatuksesta kiitollisena

 

Sain viettää viikonlopun naistenpäivillä. Alun perin minulla oli ihan muita suunnitelmia viikonlopuksi, mutta edeltävällä viikolla minulle tuli sellainen olo, että haluaisin viettää enemmän aikaa uskovien yhteydessä. Rukoilin matkalla, että Herra johdattaisi minut keskustelemaan jonkun uskonsisaren kanssa ja voisimme molemmat virkistyä yhteisestä uskostamme. Tämä toteutui aivan ihmeellisellä tavalla. Sain keskustella uskosta ja elämästä useiden ihanien naisten kanssa ja sain valtavasti voimaa arkeen. Tämän lisäksi sain myös uuden ystävän. Tätä alkanutta ystävyyttä haluan vaalia, jotta voisimme olla toistemme tukena, kun sitä tarvitsemme.

Noiden päivien aiheena oli ”Toivo”. Toivo on meidän elämämme kantava voima. Jos elämässä toivo loppuu, niin elämänhalu ja -ilo katoavat. Siinä tilanteessa tekee ne asiat, jotka arjessa on pakko tehdä, mutta ei enää odota elämältä mitään hyvää. Jokaiselle meille tulee hetkittäin epätoivon tilanteita, mutta ne eivät kuitenkaan vie toivoa. Sellaisessa tilanteessa voimme löytää ratkaisuja elämämme haasteisiin ja toivo nousee jälleen.

Meillä kristityillä on valtava etuoikeus kertoa Jumalalle kaikki huolemme ja pelkomme. Jeesuksen pelastamina me kuulumme siihen Jumalan kansaan, jolle Hän sanoo: ”Kuulkaa te, joita olen joutunut nostamaan ja kantamaan hamasta syntymästänne saakka, äitinne kohdusta asti! Teidän vanhuutenne päiviin saakka minä olen sama, vielä kun hiuksenne harmaantuvat, minä teitä kannan. Niin minä olen tehnyt ja niin yhä teen, minä nostan ja kannan ja pelastan.” (Jes. 46:3–4) Tässä on se toivo, joka kantaa vaikeimpienkin aikojen yli.

Sinä saatat olla tällä hetkellä tilanteessa, jossa epäilet, onko Herra ollenkaan sinun kanssasi, koska elämässäsi on niin suuria vaikeuksia. Tällaiset tunteet ovat inhimillisiä. Meidän on vaikea hyväksyä sitä, että Jeesuksen omana joudumme kokemaan niin paljon pahaa. Saat kuitenkin luottaa siihen, että Jeesus on kanssasi. Hän ei jätä sinua yksin. Herra on luvannut nostaa, kantaa ja pelastaa. Hän on luvannut tehdä niin koko elämämme ajan ja siihen turvaan me saamme tänäänkin jäädä.

Joka päivä Jeesus kanssani

 

Jumalan armoa ja rauhaa rakkaat blogin lukijat ja ystävät. Ajattelin näin alkuvuonna muistuttaa meitä siitä asiasta, että me olemme kristittyinä aina ensimmäisellä luokalla. Itse koen, että olen ensimmäisellä luokalla ja ensimmäistä päivää kristitty. Tämä on sellainen asia, että eilinen usko ei tänään auta. Joka päivä on usko ja armo uusi. Tavallaan Jeesusta seuraamaan on lähdettävä joka päivä. Ei auta, että olen lähtenyt vuonna -87 seuraamaan Jeesusta.

Tuossa kun lueskelin yhtä juttua, siinä tuli hyvin esille se, että meidän ei kristittyinä tule ikinä unohtaa Jeesuksen armoa. Se on tärkein asia, mitä meidän tulee toisille ihmisille, niin uskosta osattomille kuin toinen toisillemme, vahvistaa. Kukaan meistä kristityistä ei pärjää yksin, ei pärjännyt edes Paavali. Paavali tarvitsi ystäviä ympärilleen niin kuin me kaikki. Meidän tehtävämme on vahvistaa toinen toistamme uskon sanalla. Mikä se uskon sana sitten on: Se tulee hyvin esille Joh. 3:16: ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.”

Kun me mietimme tätä paikka, niin se on aivan valtavaa evankeliumia. On tärkeää aina välissä palata näille alkujuurille. Raamatun selittämisellä on oma paikkansa, mutta yksinkertaista evankeliumia ei pidä ohittaa. Sen kautta meidän tulee vahvistaa toinen toistamme ja olla tukemassa lähimmäisiämme. Nyt on sellainen aika, että kristityt eivät enää soita toisilleen eivätkä pidä yhteyttä. Minulle on monet kristityt ihmiset sanoneet, että ennen käytiin kylässä ja soitettiin, mitä kuuluu ja rukoiltiin yhdessä. Tämä kaikki meinaa valitettavasti jäädä pois.

Tämä tällaisena muistutuksena siitä, että me olemme yhden päivän kristittyjä ja tänäänkin me saamme luottaa siihen, että Jeesus on pessyt kaikki meidän synnit pois ja uskoa kaikki meidän synnit anteeksi Jeesuksen nimen ja veren tähden. Ollaan ystävät hyvässä turvassa ja lohdutettuna. Aamen.

Ihmissuhteet

 

Ostin kirjan, jossa on muusikko Juhani Aaltosen lyhyitä ajatuksia uskosta ja Jumalasta. Tammikuun ajatukset liittyvät armoon. Viime päivinä olen miettinyt ajatusta: ”Jumalan sana, Jeesuksen veri ja Jeesuksen nimi ovat aseeni vihollista vastaan. Ihmissuhteissani Jumalan rakkauden ja armon on oltava toimintani motiivina ja taustavoimana.”

Kunpa pystyisinkin tuohon! Valitettavan usein kuitenkin huomaan toimineeni itsekkäästi. Paholainen käyttää meidän itsekkyyttämme, vallanhimoamme ja ahneuttamme rikkoakseen ihmissuhteitamme. Omalla voimallamme taistelu itsekkyyttämme vastaan onnistuu toisinaan, mutta todellista muutosta saa aikaan ainoastaan Pyhä Henki.

Jumalan sanan tutkiminen ja Jeesuksen veren suojaan jääminen jokaisena aamuna on kristitylle tärkeää. Rukouksessa saamme tuoda myös kaikki ihmissuhteemme ja sen päivän kohtaamiset etukäteen Jumalan hoidettaviksi. Saamme pyytää, että Jumalan rakkaus ja armo olisivat vaikuttamassa meissä koko päivän. Kun sitten vaikea hetki tulee, Jeesuksen nimi, hiljainen pyyntö: Jeesus ole läsnä tässä tilanteessa, auttaa myös toimimaan Jumalan rakkauden ja armon mukaan.

Kun epäonnistumme Jumalan rakkauden välittämisessä, saamme puhua sen tilanteen rukouksessa rakastavalle Isälle. Saamme käsitellä hänen kanssaan koko tapahtuman, pyytää anteeksi ja pyytää myös neuvoa, miten tulisi tuossa asiassa seuraavaksi toimia. Vastaus ei välttämättä tule niin konkreettisena, että heti tietäisimme, miten toimia. Saamme kuitenkin luottaa siihen, että kun motiivinamme on toimia Jumalan rakkauden mukaan, me saamme siihen Pyhän Hengen avuksemme.

1. Johanneksen kirjeessä sanotaan: ”Me rakastamme, koska Jumala on ensin rakastanut meitä.” (4:19) Jumalan rakkauden voimasta me saamme voiman rakastaa läheisiämme. Jätetään siis kaikki ihmissuhteemme Jumalan rakastaviin käsiin ja luotetaan siihen, että saamme häneltä voiman rakastaa ja myös osoittaa sen käytännössä.

Jeesus pitää huolen

 

Jumalan armon ja rauhan tervehdys rakkaat blogin lukijat. Olen tässä miettinyt, miten me kristityt ymmärrämme monesti asioita väärin. Sellaisissa asioissa, joita Jumala hoitaa, me ikään kuin määrätään Jumalaa, että nyt tällä hetkellä sinä hoidat tämän asian. Kuitenkaan se ei mene niin, vaan kaikki asiat tapahtuvat siinä järjestyksessä kuin meidän Herramme Jeesus Kristus on hyväksi nähnyt.

Katsoin tässä TV7:ää ja siellä oli sellainen ohjelma, jossa käskettiin tautien parantuvan ja ’minä käsken Jeesusta parantamaan’. Silloin tuntui jotenkin, että me ikään kuin aletaan määräillä meidän korkeinta ja pyhintä Jumalan Poikaa. Omassa elämässäni olen sen huomannut, että kun me annamme Jumalalle aikaa hoitaa asioita, niin Jeesus kyllä hoitaa ne ajallaan, mutta silloin kun on hänen aikansa, ei silloin kun minä sitä haluan tai vaadin.

Luin myös tekstin ihmisestä, joka oli 15 vuotta ollut saattohoidossa työntekijänä. Hän kertoi siinä, kuinka meille ihmisille, varsinkin siellä elämän loppupuolella, jää suurimmalla osalla tittelit pois ja työidentiteetti, mitä on tehnyt työkseen tai missä toimissa on ollut. Jumala ikään kuin karsii meidät pieneksi ennen täältä lähtöämme. Me olemme tänne alasti syntyneet ja alasti me täältä myös lähdemme. Meistä jokainen joutuu joku päivä sanomaan hyvästit tälle maailmalle. Me, jotka uskomme Jeesukseen Kristukseen, avaamme silmät uudessa taivaan kodissa, uudessa ympäristössä. Kuolema on ollut kuin uni. Me saamme iloita ja riemuita, näin Raamattu meille todistaa. Se edellyttää, että me pidämme tärkeänä sen, että Jeesus Kristus on juuri minun syntini pyyhkinyt pois.

Ollaan ystävät hyvässä turvassa ja luotetaan siihen, että Jeesus on myös minun ja sinun synnit pessyt pois Golgatan ristillä. Usko on syvä luottamus Jeesukseen. Me saamme uskoa sen  omalle kohdalle. Meidän ei tarvitse pelätä kuolemaa. Me saamme luottaa siihen, että Jeesus pitää meistä loppuun asti hyvän huolen. Tuossa juuri kuulin, kuinka muutamia blogin lukijoitakin on taas poistunut keskuudestamme. Toivottavasti myös nämä meidän tekstit ovat saaneet olla omalta osaltaan lohduttamassa näitä lähtijöitä. Ollaan ystävät hyvässä turvassa ja pidetään Jeesuksesta kiinni. Aamen.