Hoosianna, Daavidin Poika!

 

Armontervehdys rakkaat ystävät. Haluan tänään kirjoittaa sellaisesta asiasta, kun viime viikonloppuna kuuntelin Kokkolasta kirkonmenoja ja siellä luettiin Raamatusta Matteuksen evankeliumista luvusta 21 jakeet 15–16. Tässä kohdassa Jeesus on ensin kaatanut rahanvaihtajien pöydät ja uhrilintujen myyjien jakkarat ja sanonut, että te olette tehneet temppelistä rosvojen luolan. Temppelissä oli kuitenkin myös lapsia, jotka alkoivat huutaa: ”Hoosianna, Daavidin Poika!”. Tästä ylipapit ja lainopettajat suuttuivat.

Se, mikä minulle tässä kirkastui, on, kun Jeesus sanoi näille ylipapeille ja lainopettajille: ”Ettekö ole koskaan lukeneet tätä sanaa: ’Lasten ja imeväisten suusta sinä olet hankkinut kiitoksesi.” Minua jäi puhuttelemaan tuo sana ’imeväisten’. Lasten ja imeväisten, eli ihan pienillä lapsillakin on usko Jeesukseen. Olen itse miettinyt tätä asiaa ja puolustanut sitä, että lapsella on usko. Martti Luther sanoo jossain, että lapsi menettää lapsenuskonsa noin seitsemän vuoden iässä.

Kun Pietari tunnustaa Jeesuksen Messiaaksi, Jeesus sanoo, ettei sinulle ole tätä ilmoittanut kukaan muu kuin Pyhä Henki. Me emme voi ylistää ja kiittää Jeesusta, ellei Pyhä Henki sitä kirkasta.

Tällä haluan sanoa, että on ihanaa, että meillä on lapsikaste. Lapsia saisi yhä enemmän kastaa ja sellaisiakin perheitä, joita ei ole kastettu, niin ihan perhekunnittain niin kuin ennen muinoin on tehty. Kasteopetusta pitäisi sitten jatkaa. Kummien pitäisi puhua Jeesuksesta ja myös kotona me voisimme puhua Jeesuksesta lapsille. Sillä tavalla usko kasvaa, pysyy ja kantaa.

Jeesus on uskon antaja ja päättäjä. Hän todella on lapsille ja jopa vauvoille antanut uskon. Se on ihmeellinen asia. Lukekaa itse Raamatusta Matteus 21. Minä tiedän, että tästä on kristittyjen kesken erimielisyyksiä. On niitä, jotka sanovat, että usko on aikuisen tietoinen ratkaisu. Mutta tätä ihminen ei itse kykene päättämään. Jeesus sanoo, että hän on uskon antaja. Tänä päivänäkin Jeesus on uskon antaja sinulle ja minulle, rakas ystävä. Me saamme olla hyvässä turvassa ja lohdutettuna ja luottaa siihen, että Jeesus vie meidät perille. Jeesus huolehtii meistä. Ollaan ystävät hyvässä turvassa ja uskotaan syntimme anteeksi. Aamen.

Jumalan näkökulma

 

Luin tänään Matteuksen evankeliumin 16. lukua. Siinä Jeesus kysyy opetuslapsilta, kenen ihmiset sanovat hänen olevan. Opetuslapset kertoivat, että ihmiset ajattelivat jonkun profeetoista ilmestyneen Jeesuksen hahmossa. Sitten Jeesus kysyy opetuslapsilta: ”Entä te? Kenen te sanotte minun olevan?” Opetuslapset olivat varmaan monta kertaa keskenään miettineet, kuka Jeesus oikein on. Nyt Pietari vastaa tähän Jeesuksen kysymykseen: ”Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika.” Jeesus vastaa Pietarille: ”Autuas olet sinä, Simon, Joonan poika, sillä ei liha eikä veri ole sitä sinulle ilmoittanut vaan minun Isäni, joka on taivaissa.”  (jakeet 16-17)

Tämä on edelleen totta. Yksikään ihminen ei tunnista eikä tunnusta Jeesusta Kristukseksi, elävän Jumalan Pojaksi, ellei Jumala itse sitä hänelle ilmoita. Ihminen voi lukea Raamatusta Jeesuksesta ja kuunnella opetusta, mutta omalla järjellään ja voimallaan hän ei tunnista Jeesusta Jumalaksi. Vain Pyhä Henki voi kirkastaa ihmiselle Jeesuksen.

Sitten Jeesus antaa Simonille nimen Pietari, joka merkitsee kalliota, ja kertoo että tälle kalliolle Jeesus rakentaa seurakuntansa, jota eivät tuonelan portit voita. Hän myös sanoo antavansa Pietarille taivasten valtakunnan avaimet.

Seuraavakasi kerrotaan, että siitä lähtien Jeesus alkoi ilmaista opetuslapsilleen, että hänen oli kärsittävä paljon ja hänet tapettaisiin, mutta kolmantena päivänä hän nousisi ylös. Ja mitä Pietari tässä tilanteessa tekee! Hän alkaa nuhdella Jeesusta sanoen: ”Jumala varjelkoon sinua, Herra! Älköön sinulle koskaan sellaista tapahtuko!” Silloin Jeesus sanoo Pietarille: ”Väisty tieltäni, Saatana! Sinä olet minulle ansa, sillä sinä et ajattele asiaa Jumalan kannalta vaan ihmisten.” (jakeet 21-23)

Ensin Pietari saa kokea, miten Jeesus luottaa häneen ja antaa valtavan tehtävän. Pietari varmaan ajatteli kaiken sujuvan ns. onnellisten tähtien alla ja Jumalan valtakunta aloittaisi suuren voittokulkunsa, jossa hän, Simon Pietari, saisi olla merkittävässä tehtävässä. Sitten Jeesus alkaakin puhua kärsimyksestä ja kuolemasta. Miten tämä on mahdollista?! Eikö Jeesus juuri puhunut seurakunnan rakentamisesta ja taivasten valtakunnan avaimista. Pudotus tapahtuu korkealta.

Me ihmiset olemme ylpeitä ja mielellämme otamme kunnian itsellemme. Jumala ei kuitenkaan anna kunniaansa kenellekään toiselle. Hän itse laskeutui suurimpaan kärsimykseen ja sovitti ihmisen synnin. Meillä on pelastus yksin Jeesuksen sovintotyössä, jonka saamme armosta itsellemme. Tähän meidän tulee suostua ilman yhtäkään omaa tekoa. Mutta ylösnousemus on totta ja Jeesuksessa meillä on iankaikkinen elämä. Tässä ilossa me saamme tänäänkin elää. 

Herran tie

 

On kevättalvi ja säät sen mukaiset. Saimme nauttia monesta kauniista aurinkoisesta päivästä. Lumet sulivat ihan silmissä ja tiet paljastuivat jään alta. Linnut alkoivat laulaa kevätlaulujaan. Sitten tuli oikein kunnon lumimyräkkä. Yhtäkkiä oli taas joka paikassa 15 cm lisää lunta. Tiet muuttuivat loskaisiksi eikä onnettomuuksiltakaan vältytty. Kevät kuitenkin etenee ja tänään aurinko on taas paistanut ihanasti.

Meidän elämästämme puhutaan usein tienä. Tätä elämän tietä kulkiessamme on tie välillä helppoa kulkea ja välillä hyvinkin raskasta. Erilaiset säät voivat kuvata niitä olosuhteita, joissa matkaa teemme. Tämä jokapäiväinen elämäntie menee niin kuin menee, välillä paremmin, välillä huonommin. Tärkein elämäntiemme on kuitenkin hengellinen. Kuka ohjaa meidät iankaikkisuuteen, on ratkaisevan tärkeää. Jos siinä joudumme väärälle tielle, on seuraukset kauheat.

Raamatussa puhutaan paljon tiestä. Psalmi 139 päättyy sanoihin: ”Jos näet tieni johtavan vaivaan, ohjaa minut iankaikkiselle tielle.” Ajattelen, ettei tämä vaiva ole tämän maailman suruja ja vaivoja, vaan iankaikkinen kadotus, todellinen vaiva. Jokapäiväinen rukouksemme pitäisi olla, että jos Herra näkee meidän kääntyvän pois Hänen tieltään, hän puuttuisi heti elämäämme ja ohjaisi takaisin oikealle tielle.

Monissa muissakin Psalmeissa puhutaan tiestä.  Psalmi 25 puhuttelee minua erityisen paljon. Siinä tunnustetaan oma syyllisyys, pyydetään anteeksiantoa ja Herran johdatusta. ”Nimesi tähden, Herra, anna anteeksi syntivelkani, vaikka se on suuri. Kuka on se mies, joka Herraa pelkää? Hänelle Herra neuvoo tien, joka tämän tulee valita.” (jakeet 11-12) Kun me elämän vaikeuksien keskellä käännymme armollisen Jumalan puoleen ja pyydämme syntejämme anteeksi Jeesuksen tähden, saamme myös luottaa anteeksiantoon. Jeesus on se tie, joka meidän tulee valita ja jota kulkea.

Kuljetaan siis tätä jokapäiväistä tietämme rukoillen: ”Herra, ilmoita minulle tiesi, opeta minulle polkusi.” (Ps 25:4) ja muistetaan myös etsiä sitä Herran tietä lukemalla Raamattua, rukoilemalla, kokoontumalla sanan kuuloon ja keskustelemalla ystävien kanssa. Siunattua kevään odotusta sinulle uskonystäväni!

Ruisleipää vai ranskanleipää

 

Ruisleipä ja peruna ovat perinteisesti olleet suomalaisille niitä ravinnon peruspilareita, joiden avulla on jaksettu tehdä töitä. Nykyään meillä on mahdollisuus syödä ympäri vuoden tuoreita vihanneksia ja hedelmiä ja muutenkin sellaista ruokaa, joka on elimistöllemme hyväksi. Silti kaikenlaisen energiapitoisen, mutta vähän ravintoaineita sisältävän ruuan syöminen on yleistä.

Tämä ruokajuttu tuli mieleeni siitä, että viime sunnuntaita kutsutaan leipäsunnuntaiksi. Aloin miettiä sitä, miten nykyään suuri osa ihmisistä ravitsee myös mieltään sellaisella ravinnolla, joka ei täytä meidän todellisia tarpeitamme. Me elämme maailmassa, jossa on koko ajan tarjolla valtava määrä tietoa. Televisiossa, radiossa ja internetissä meille näytetään ja kerrotaan ympäri maailman tapahtuvista asioista lähes samaan aikaan kuin se tapahtuu. Meitä houkutellaan seuraamaan maailman tapahtumia joka hetki. Mielemme täyttyy ihan stressiin asti asioilla, joista meidän ei oikeasti tarvitsisi heti saada tietoa.

Mikä sitten on sitä ruisleipää, jota me joka päivä tarvitsemme? Jeesus sanoo: ”Minä olen elämän leipä. Sille, joka tulee minun luokseni, ei koskaan tule nälkä, ja sille, joka uskoo minuun, ei koskaan tule jano.” (Joh. 6: 35) Mitähän tapahtuisi, jos me täyttäisimme mielemme ensisijaisesti Jumalan sanalla ja niillä asioilla, jotka siitä nousevat. Jospa tyytyisin katsomaan uutiset vain kerran päivässä ja jättäisin internetin tarjoaman uutisvirran katsomatta. Luulen, että saisin sillä tavalla ihan riittävästi tietoa Suomen ja maailman asioista ja mieleni pysyisi paljon levollisempana.

Jeesus tarjoaa meille itsensä Raamatun sanassa, ehtoollisessa, uskovien yhteydessä ja rukouksessa. Näistä me saamme todellista ravintoa. Tarvitsemme myös yhteyttä läheisten ihmisten kanssa. Siihenkin jää enemmän aikaa, kun median seuraaminen jää vähemmälle. Olemme menossa kohti kevättä ja ulkona liikkuminen on helpompaa. Nämä ovat minulle niitä tärkeitä elämänmuutos asioita. Mietipä sinäkin mihin haluaisit käyttää aikasi, ja mihin ihan oikeasti sen käytät. Kerralla ei kannata kaikkea yrittää muuttaa, sillä se ei onnistu. Mutta jos vaikka aluksi puoli tuntia päivässä vaihtaisimmekin sellaiseen tekemiseen, joka oikeasti ravitsee. Iloa ja valoa kevään odotukseesi!

Armon suojassa

 

Luen aamuisin hartauskirjaa, jonka nimi on Armon suojassa. Joka kerta, kun näen tuon kirjan nimen, mieleni täyttää kiitollisuus: Tämänkin päivän saan elää Jeesuksen pelastamana.

Muistan, että rippikoulussa opetettiin armon tarkoittavan ’Ansaitsematon Rakkaus Meidän Osaksemme’. Tuo on mielestäni hyvä selitys armolle. Tärkeää on kuitenkin samalla kertoa, että armo liittyy aina Jeesukseen. Ansaitsematon rakkaus, joka meidän osaksemme on tullut, on Jeesuksen suorittama syntien sovitus.

Johanneksen evankeliumin 1. luvussa kerrotaan, että Jeesus oli täynnä armoa ja totuutta ja että hänen täyteydestään me olemme saaneet armoa armon lisäksi. (jakeet 14, 16). Jeesus on täynnä armoa ja tätä armoa hän antaa meille ylenpalttisesti.

Paavali aloittaa monet kirjeensä sanoilla ’Jumalan, meidän Isämme, ja Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja rauha teille’. Ajattelen, että tällä toivotuksella Paavali haluaa vahvistaa kristittyjä, että Jeesuksen armo ja rauha ovat koko ajan elämässämme läsnä. Seurakunnissa oli tuolloin, niin kuin nykyäänkin ristiriitoja, ja Jeesukseen uskovat joutuivat kärsimään yhteiskunnassa vastusta ja vainoa. Siitä huolimatta Jeesuksen armo on läsnä.

Kun me ymmärrämme, että Jeesus on antanut kaikki syntimme anteeksi ja meillä on iankaikkinen elämä Jumalan yhteydessä, antaa se voimaa jaksaa elämän koettelemusten keskellä. Toisinaan, kun elämässä on oikein raskasta, saattaa silti tulla epäilys, että onko Jumala tässäkin hetkessä. Me niin mielellämme antaisimme vastoinkäymisten mennä ohitsemme. Jeesus ei kuitenkaan luvannut meille ongelmatonta elämää. Hän lupasi antaa kaikki syntimme anteeksi ja Pyhän Henkensä olemaan kanssamme tämän maanpäällisen elämämme ajan.

Haluan päättää tämän tekstin virren 306 sanoihin:

”Armoon tahdon aina luottaa,

sinuun, Jeesus, Herrani,

joka maksoit velkani.

Armo yksin avun tuottaa elämään ja kuolemaan.

Armo kantaa voimallaan.

Armon lähde, Jeesukseni,

sinä elät minussa, minä elän sinussa.

Sinusta ei sydäntäni riistä tuska suurinkaan.

Sinun olen kokonaan.”

Tähän turvaan saamme tänäänkin jäädä.

 

Haavoittunut sotilas

 

Armon ja rauhan tervehdyksellä haluan tervehtiä kaikkia blogin lukijoita ja rakkaaksi tulleita kristittyjä, joita olemme tämän bloginkin kautta saaneet kohdata. Haluan tänään kirjoittaa sellaisesta asiasta kuin Jumalan rakkaus, kun hän antoi meille oman Poikansa. Jeesuksen rakkaus on sitä, että kun meillä on elämässä vaikeaa ja tuntuu, ettemme jaksa itse kulkea, niin Herra kantaa meitä. Muistan erään seinätaulun, jossa näkyi hiekassa vain yhdet jäljet. Siinä mies kysyi, että Herra missä sinä olit silloin kun minulla oli vaikeinta. Herra vastasi, että nuo jäljet ovat minun jälkeni, sillä minä kannoin sinua.

Kuulin kertomuksen nuoresta miehestä, joka meni kihloihin morsiamensa kanssa. Oli sota-aika ja miehelle tuli kutsu palvelukseen. Sodassa mies haavoittui niin, että häneltä amputoitiin toinen käsi ja jalka. Hän oli sotasairaalassa, jossa hän pyysi sairaanhoitajaa kirjoittamaan morsiamelleen kirjeen. Tuossa kirjeessä mies kirjoitti, miten pahasti hän oli haavoittunut ja että morsian oli nyt vapaa ottamaan toisen miehen. Vähän ajan kuluttua morsian tuli tapaamaan kihlattuaan. Morsiamen sanat olivat yllättävät. Hän sanoi miehelle, että en minä sinua nyt ainakaan jätä, koska nythän sinä minua eniten tarvitset.

Tämä on hyvin puhutteleva kertomus. Jeesuskin on läsnä silloin, kun me häntä eniten tarvitsemme. Kun me vain rukoilemme ja uskomme. Ei tämä sotilaskaan olisi voinut kuvitella, että morsian rakastaa häntä niin paljon, että sai vastauksen: En sinua suostu jättämään. Sinä tarvitset nyt minua eniten.

Eikö ole ystävät lohdullinen sanoma. Sen sanoman Jeesuskin haluaa sanoa sinulle. Sinä, joka olet vaivattu ja monella tavalla kiusattu ja tuntuu, että et ole elämässäkään onnistunut ja kaikki menee huonosti. Jeesus on kuitenkin se morsian, joka sanoo, että minä en sinua hylkää. Minä olen sinun rinnallasi. Myös minun oma kokemukseni on se, että silloin kun elämässä on ollut hyvin vaikeita aikoja, niin Jeesus vahvistaa uskoa ja ikään kuin tulee lähemmäksi.

Jeesuksen kuvaama tie kulkee solan pohjalla. Kun me emme vain itse lähde sieltä kiipeämään kummallekaan vuorelle, vaan kuljemme sitä tietä pitkin, jonka Jeesus on osoittanut, niin meille käy hyvin. Ollaan ystävät hyvässä turvassa ja luotetaan siihen, että Jeesus on tänäänkin kaikki meidän synnit antanut anteeksi. Ollaan lohdutettuna ja luotetaan Jeesuksen armoon. Aamen.