Rakas
ystävä, haluan tervehtiä sinua Jumalan armolla ja rauhalla. Luin tässä Luukkaan
evankeliumin 15. lukua ja siinä Jeesus kertoo meille tutun vertauksen
tuhlaajapojasta. Kertomusta pohtiessani tuli mieleeni, kuinka kaikki me olemme
niitä tuhlaajapoikia ja -tyttäriä ja kuinka Jumala antoi ainoan Poikansa,
ainoan uhrin, joka pystyi sovittamaan meidän syntimme.
Kertomuksessa
on myös toinen poika, vanhempi veli. Isä oli myös hänelle ne pidot järjestänyt,
kun tuo maailmalla omaisuutensa tuhlannut poika oli palannut kotiin, mutta tämä
ei halunnut tulla moisiin juhliin. Hän ei hyväksynyt isän sovintotyötä, vaikka
isä meni itse ulos häntä vastaan ja pyytämään häntä mukaan syömään ja nauttimaan
sovintoateria, joka syödään tämän nuoremman pojan palaamisen johdosta.
Tänäänkin, jos joku koettaa omilla ansioillaan kelvata Jumalalle, hän on kuin
tuo vanhempi poika, joka ei armoa tarvitse.
Jeesuksen
vertauksissa on aina pelastukseen liittyvä sanoma. Tässä isä kuvaa Jumalaa ja
siinä on neljä kohtaa, jotka erityisesti haluan nostaa esille. Ensiksi kun
poika pyytää perintöä lähtiessään maailmalle, niin se tarkoitti siinä kulttuurissa
sitä, että poika toivoi isän kuolemaa. Isä joutui syvästi loukatuksi, kun poika
pyysi etukäteen perintöään, vaikka isä oli elossa. Toiseksi poika myi perimänsä
omaisuuden naapureille, jolloin koko kylä sai tietää, mitä poika oli tehnyt ja
isä tuli häväistyksi koko kylän silmissä.
Kolmas kohta
on, kun poika palaa kaiken omaisuutensa tuhlanneena takaisin kotiin, niin isä
juoksee poikaa vastaan. Tuohon aikaan miehillä oli maahan saakka ulottuva
kaapu, jonka helmat täytyi nostaa ylös, jos se päällä aikoi juosta. Tuo isä
kokosi kaavun helmat ja paljasti näin säärensä muiden ihmisten nähden, mikä oli
myös häpeällistä. Tuo isä oli kuitenkin niin onnellinen pojan paluusta, että
hän juoksi poikaansa vastaan. Poika tajusi siinä yhteydessä, että hän saa
edelleen olla oman isänsä rakas lapsi. Neljäs kohta on se, kun isä järjesti
pojalle pidot, niin hän kutsui sinne kaikki kyläläiset, mutta hänen vanhempi
poikansa ei suostunut tulemaan ollenkaan. Näin hän nolasi isänsä pahemmin kuin
tuo nuorempi poika.
Kun tuhlaajapoika
lähti sieltä sikojen luota, hän silloin vielä ajatteli, että hän voisi tulla
isälle palkolliseksi. Hän ajatteli, että voisi jotenkin korvata isälle velkaansa.
Mutta isän toiminta pojan palatessa sai aikaan sen, että poika tajusi, ettei
hän voi mitään isälle maksaa, vaan hän saa olla isän poika. Samalla tavalla
mekin saamme yksin armosta syntimme anteeksi. Saamme luottaa, että jokainen
katuva ja Jumalalle syntisyytensä tunnustava saa Jeesuksen armon omalle
kohdalleen ja on hyvässä turvassa.