Jeesus ja ryöväri

 

Rauhantervehdys rakkaat ystävät. Me saamme olla kiitollisia siitä, että Jeesus on jättänyt meille sen kaltaisen armon, että meidän ei sen eteen tarvitse esittää mitään omia ansioita, ei pienintäkään ansiota. Ainoastaan se, että me pyydämme ja heikollakin vajavaisella uskolla luotamme siihen, että Jeesus on juuri minun syntini pessyt pois.

Sinä ystävä, joka olet tänään hyvin ahdistettu ja ajattelet, että riittääkö minun uskoni siihen, että Jeesus minut vapauttaa ja on antanut minun syntini anteeksi, niin ajattelepa sitä ryöväriä ristinpuulla. Hänet oli ristiinnaulittu eikä hän enää siinä vaiheessa ehtinyt tehdä ensimmäistäkään hyvää tekoa. Ainut, mitä hän pystyi tekemään, oli puhua Jeesukselle: ”Hän sanoi: ’Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi.’ Jeesus vastasi: ’Totisesti: jo tänään olet minun kanssani paratiisissa.” (Luuk. 23:42-43)

Ajatelkaa, miten lohdullista sanaa: Jo tänään olet minun kanssani paratiisissa. Ei Jeesus sanonut, että mene tekemään hyvää, vaan hän sanoi ryövärille, joka roikkui ristinpuussa, että totisesti jo tänään olet minun kanssani paratiisissa. Kun me ajattelemme sitä toista, joka myös oli ristiinnaulittu, niin hänelle ei tullut tarvetta turvautua Jeesukseen, vaan hän vain pilkkasi Jeesusta.

Ajattelen niin, että Pyhä Henki kirkasti tuolle ryövärille, että juuri tässä on Jumalan Poika. Niin se on meilläkin, rakkaat ystävät, että Jumalan Pyhä Henki kirkastaa meille armoa. Meidän tulee vain luottaa Jeesuksen armo omalle kohdalle ja aivan niin kuin tämä ryöväri, vaikka me emme mitään muuta enää osaisi tehdä tai sanoa, niin sanoa Jeesukselle: muista minua. Jeesus kyllä kuulee pienetkin huokaukset.

Ollaan ystävät hyvässä turvassa ja ajatellaan itsemme sen ryövärin kaltaisena ja luotetaan siihen, että jo tänään me olemme Jeesuksen kanssa paratiisissa. Vaikka meidän maallinen elämämme vielä jatkuu, mutta meille on varattuna siellä paikka, jossa me saamme iloita ja riemuita ja kädet ylhäällä ylistää Jumalaa. Ollaan ystävät hyvässä turvassa ja lohdutettuna. Aamen.

Sana tuli lihaksi

 

Rauhantervehdys kaikille blogin lukijoille. Kaikille kristityille haluan toivottaa armoa ja rauhaa, sillä armo ja rauha on meille se, jossa me saamme olla, ja johon me saamme turvautua. Tämänkertainen tekstiaihe syntyi sillä tavalla, kun juttelin eräiden tuttavieni kanssa ja he kertoivat siitä, kun Raamatussa sanotaan, että Sana tuli lihaksi. He olivat kokeneet, että kun sana tulee lihaksi, niin sana alkaa toimia siinä ihmisessä sillä tavalla, että hän alkaa tehdä hyvää. Idea oli se, että kristityssä ihmisessä ei ole enää syntiä eikä puutosta, vaan hän tekee hyviä tekoja.

Jos me kuitenkin luemme Raamatusta Johanneksen evankeliumin alusta, niin siinä sanotaan: ”Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala. Jo alussa Sana oli Jumalan luona. Kaikki syntyi Sanan voimalla. Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman häntä.” Silloin kun Aatami ja Eeva lankesivat syntiin, annettiin heille jo lupaus Jeesuksesta. Se oli siinä vaiheessa Sana. Jeesus on se Sana, joka tuli lihaksi ja sovitti meidän syntimme. Ilman Jeesuksen sovintokuolemaa meillä ei ole osuutta taivaan valtakuntaan.

Ennen Jeesuksen sovintokuolemaa eläneet ihmiset pelastuivat sillä, että he uskoivat tulevaan Vapahtajaan ja me nykykristityt uskomme siihen, että Jeesus on syntynyt, kuollut ja noussut ylös meidän syntiemme sovitukseksi. Lupauksen Sana tuli lihaksi. Ei todellakaan ole kyse siitä, että me ihmiset sanassa muuttuisimme hyväntekijöiksi. Me olemme alusta loppuun saakka syntisiä ihmisiä eikä meitä tällä tarkoiteta, vaan tarkoitetaan juuri sitä, kuinka Jeesus Golgatan ristillä täytti lupauksen sanan. Me uskomme Kolmiyhteiseen Jumalaan, Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen. Jeesus oli 100 prosenttisesti Jumala, mutta samalla myös 100 prosenttisesti ihminen. Hän koki kaiken sen tuskan, mitä me koemme täällä maan päällä ja vielä paljon enemmän. Hän sovitti koko maailman synnin.

Nyt tullaankin siihen, että jokainen, joka ottaa Jeesuksen vastaan sydämeensä Pelastajanaan, syntiensä sovittajana, pelastuu. Ei ole kyse siitä, kuinka paljon sinä uskot Jeesukseen, vaan että uskot, että Jeesus on sinun syntisi sovittanut. Tunteet voivat olla mitä vain. Välistä meistä ihmisistä tuntuu, ainakin minusta, ettei minulla ole paljoakaan uskoa. Mutta ei se ole se uskon määrä, vaan sydämen tila: Minä tahdon Jeesus luottaa siihen, että sovintokuolema on juuri minun tähteni tehty. Meidän jokaisen ihmisen vuoksi Jeesus on suorittanut sovintokuoleman. Sen tähden me saamme tänäänkin ystävät olla hyvässä turvassa ja luottaa siihen, että Jeesus on meidän kaikkien synnit sovittanut. Ollaan ystävät hyvässä turvassa ja lohdutettuna. Aamen.

Suuri ihme

 

Neljäs lastenlapseni on syntynyt. Kun kävin tuota viikon ikäistä pientä tyttöä katsomassa, tuli mieleeni Psalmi 139: ”Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen.” (jakeet 13–14) Täydellistä pientä ihmistä katsoessa ei voi epäillä, etteikö Jumala olisi häntä luonut. Ja silti vain pieni osa suomalaisista enää uskoo siihen. Suurin osa ajattelee meidän syntyneen evoluution kautta. Se on niin surullista. Jumalan luomistyökin on kuitenkin sellainen asia, jonka Pyhä Henki voi ihmiselle ilmaista. Rukoillaan siis sitä, että suomalaiset saisivat uskon Jumalaan, joka on luonut meidät ja koko maailmankaikkeuden.

Tuohon Psalmiin palatakseni, niin me saamme sijoittaa myös itsemme noihin sanoihin: ”Minä olen ihme, suuri ihme.” Tämä tuntuu jo paljon vaikeammalta ajatukselta kuin pienen lapsen kohdalla. Kuitenkin Jumala haluaa, että me näemme itsemme hänen rakkautensa kohteena; ihmeenä, jonka hän on luonut. Sen lisäksi, että hän on luonut meidät, hän myös tuntee meidät jokaista soluamme myöten ja on koko elämämme ajan kanssamme. ”Herra, sinä olet minut tutkinut, sinä tunnet minut. Missä olenkin, minne menenkin, sen sinä tiedät, jo kaukaa sinä näet aikeeni.” (jakeet 1-2)

Jumalan Henki on koko ajan kanssamme: ”Minne voisin mennä sinun Henkesi ulottuvilta, minne voisin paeta sinun edestäsi?” (jae 7) Tuo ajatus saattaa tuntua kahlitsevalta: Enkö voi olla hetkeäkään niin, ettei Jumala näkisi ja tietäisi. Kuitenkin se on tarkoitettu suureksi lohdutukseksi. Meidän ei tarvitse yrittää salata Jumalalta mitään. Me saamme tuoda hänen eteensä koko elämämme juuri niin raadollisena kuin se on. Ihmisiltä me salaamme jatkuvasti asioita eikä kaikkea pidäkään toisille kertoa. Jumala kuitenkin tietää jo valmiiksi kaiken meidän sisimpiä tuntojamme ja ajatuksiamme myöten. Hänen edessään saamme siis olla täysin paljaana.

Jumalan rakkaus luomaansa ihmistä kohtaan on niin suurta, että hän antoi ainoan Poikansa pelastamaan meidät. Jumala haluaa, että jokainen ihminen eläisi elämänsä täällä maan päällä hänen yhteydessään Jeesuksen kautta ja sen jälkeen iankaikkisesti. Jeesuksen ylösnousemuksen tähden olemme Jumalan rakkauden keskipisteessä jatkuvasti. Rukoillaan siis, että Pyhä Henki saisi ohjata elämäämme ja myös läheistemme elämää ja ohjata meidät kaikki ikiaikojen tielle.

Jeesus ristillä

 

 Armon ja rauhantervehdys rakkaat blogin lukijat, ystävät, tuttavat ja niin sanotusti kylän miehet. Luin tuossa Facebookia ja sinne oli joku ehkä vitsinä laittanut, miten hän oli ostanut Ikeasta krusifiksin. Kotona hän oli todennut, että siinä oli irrallaan olevat kaksi puuta, jotka piti yhdistää, ja Jeesus, joka piti naulita ristiin. Jäin ajattelemaan tuota asiaa, että siinä voi myös päästä hyvin lähelle sitä, kuinka minä syntinen olen omilla teoillani ristiinnaulinnut Jeesuksen ja kuinka hän on rakastanut meitä ja sovittanut meidät siinä ristillä.

Kolossalaiskirjeen luvussa 1 jakeissa 19–20 sanotaan: ”Jumala näki hyväksi antaa kaiken täyteyden asua hänessä sekä hänen välityksellään tehdä sovinnon ja hänen ristinsä verellä vahvistaa rauhan kaiken kanssa, mitä on maan päällä ja taivaissa.” Ystävät, jos me oikein ymmärrämme tämän asian, niin Jeesuksen sovintotyö ristillä on yhtä kuin se, että Jumala ei enää vihaa meitä, vaan Jeesuksen rakkauden kautta hän rakastaa meitä jokaista, koska hän on oman poikansa antanut meille. Jokainen, joka uskoo syntinsä anteeksi Jeesuksen sovintokuoleman kautta, saa periä iankaikkisen elämän.

Voitteko ystävät kuvitella mitään suurempaa asiaa kuin iankaikkinen elämä. Tämä aika, jonka me olemme täällä maan päällä, on lyhyt. Meille ei ole luvattu helppoja aikoja, että elämä olisi täällä maan päällä jotenkin helppoa. Mutta sitten kerran, kun haudat aukenevat ja ne, jotka silloin ovat hengissä, temmataan ylös ja päästään taivaan kotiin, alkaa ilo ja rauha.

Me, jotka luotamme Jeesuksen armoon ja sanaan, saamme jo tässä ajassa nauttia rauhasta. Siitä rauhasta, että Jeesus on pessyt kaikki minun syntini pois. Muista ystävä tämä: ei ole niin suurta syntiä, jota Jeesus ei ole pessyt pois. On kysymys siitä, että me otamme sen armorakkauden ja sovintotyön vastaan, jonka hän on tehnyt meidän puolestamme. Haluankin lopettaa tämän tekstin sanomalla jokaiselle ystävälle, että me saamme uskoa ja luottaa siihen, että Jeesus on meidän synnit pessyt pois oman sovintoverensä kautta. Ollaan hyvässä turvassa ja lohdutettuna ja luotetaan se omalle kohdalle. Aamen.

Syvissä vesissä

 

Olen kulkenut syvissä vesissä. Luulen, että myös moni tämän tekstin lukija kokee samalla tavalla. Meidän jokaisen elämässä on ollut tai on parhaillaan asioita, joita emme koskaan olisi toivoneet tulevan. Tällaisessa tilanteessa on vaikea hyväksyä Roomalaiskirjeen 8. luvun sanoja: ”Me tiedämme, että kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa ja jotka hän on suunnitelmansa mukaisesti kutsunut omikseen.” (jae 28)

Tästä Raamatun kohdasta täytyy huomioida, että siinä ei sanota kaikkien elämämme asioiden olevan hyviä. Elämässä tapahtuu paljon pahaa. Jeesus itse sanoo, että maailmassa meillä on ahdistus: ”Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman.” (Joh. 16:33) Minä itse en ole voittanut, vaan Jeesus on voittanut. Jos me katsomme itseemme emmekä Jeesukseen, niin nämä maailman ahdingot voivat nujertaa meidät. Mutta Jeesukseen katsomalla saamme voiman kestää.

Ahdingossa elämisestä Roomalaiskirje jatkaa: ”Mutta kaikissa näissä ahdingoissa meille antaa riemuvoiton hän, joka on meitä rakastanut.” (Room. 8:37) Meille ei luvata vapautusta ahdingoista, vaan apu näissä ahdingoissa, ja jopa riemuvoitto. Ja kuka tuon riemuvoiton tuo? Jeesus – emme me itse.

Kun ahdistuksen aika sitten väistyy, niin kuin minulla nyt on tapahtunut, silloin meidän tulisi riemuita tuosta voitosta. Jumala on kulkenut kanssani koko tuon vaikeankin ajan. Hän on kantanut minua, kun en ole itse jaksanut kävellä ja pitänyt pinnalla, kun olen meinannut hukkua. Hän ei anna minkään asian erottaa minua hänen rakkaudestaan. ”Ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.” (jae 39)

Annetaan tuon pelastuksen ilon näkyä. Ahdistuksen aikana tieto pelastuksesta antaa voimaa jaksaa. Kun elämäntilanne sitten taas helpottaa, kiitetään ja riemuitaan. Jeesus on saanut voiton ja sen hän on lahjoittanut meille. Ylistetty olkoon Vapahtajamme Jeesus Kristus! Aamen.

Orjantappurakruunu

 

Alttari on verhottu mustaan. Vain yksi kynttilä palaa. Kaikki ovat jättäneet Jeesuksen. Orjantappurakruunu ja viisi punaista ruusua Jeesuksen haavoista muistuttamassa.

Syntiinlankeemuksen jälkeen Jumala sanoi Aadamille, että maa on kirottu hänen vuokseen. Se kasvaa orjantappuraa ja ohdaketta. Vaivaa nähden on ihmisen siitä hankittava ruokansa. Meidän syntimme tähden Jeesuksen päähän painettiin orjantappurakruunu kuvaamaan sitä, että Jeesuksen päälle laitettiin koko maailman synti.

Jeesuksen kanssa ristiinnaulittiin kaksi rikollista. Heidän suhtautumisensa Jeesukseen kuvaa niitä kahta vaihtoehtoa, jotka ihmisellä ovat. Toinen ei nähnyt, kuka Jeesus on. Hän katsoi vain itseensä ja syytti Jumalaa omasta tilastaan. Toinen tunnusti syntinsä ja turvasi Jeesukseen antaen Jeesukselle kaiken vallan omaan elämäänsä. 

Sitten tuli hetki, jolloin Jeesus antoi henkensä Isän käsiin. Isä otti sen vastaan. Koko maailman synti oli sovitettu. Temppelin esirippu oli revennyt ylhäältä alas ja tie kaikkein pyhimpään Jumalan luo aukaistu, sinulle ja minulle, meille syntisille.

Viimeinen kynttilä sammuu. Minun syntieni tähden. Itku tulee. Anna Jeesus anteeksi. Anna Isä anteeksi.

Kiitos Jeesus, että sinun sovintokuolemasi tähden kaikki on anteeksi annettu. Kiitos Jeesus!

Usko, toivo, rakkaus

 

Laatikoita siivotessa käteeni osui nuorena pitämäni kaulakoru, jossa on risti, ankkuri ja sydän, eli usko, toivo, rakkaus. Tuo koru puhutteli minua taas pitkän ajan jälkeen. Uskossa oleellista on sen kohde. Vain sellainen usko pelastaa, jonka kohteena on Jeesus. Kun luotamme siihen, että Jeesus on sovittanut syntimme Golgatan ristillä, me pelastumme. Mielellämme lisäisimme siihen hyvää elämää ja omia tekoja. Pelastus on kuitenkin yksin Jeesuksen teko ja sen me saamme uskoa armosta itsellemme.

Ankkuri on toivon vertauskuva. Jos me ajattelemme ankkurin käyttöä vesillä ollessa, niin ratkaisevaa on se, mihin ankkuri heitetään. Jos se on veneessä, siitä ei ole mitään apua. Mutta vaikka se olisi heitetty veteen, niin sen täytyy myös tarttua johonkin. Jos ankkuri ei ylety pohjaan ja tartu kiinni, se ei pidä venettä paikallaan. Kristillisessä mielessä meidän elämämme ankkurin täytyy tarttua Jeesukseen. Jeesus on Jumalan tekemä rauhanliitto meidän kanssamme.

Toivo liittyy kuitenkin myös tähän jokapäiväiseen elämäämme. Kristityn toivo ei ole sellaista toivomista, että kunpa tämä ja tämä asia nyt vain järjestyisi. Kristityn toivo on varmaa luottamusta siihen, että kaikki on Jumalalla hallussa. Jumala kuitenkin usein odotuttaa meitä paljon kauemmin kuin itse haluaisimme. Minä ainakin tunnistan itsessäni tosi paljon kärsimättömyyttä ja silloin toivoni helposti horjuu. Oikeasti Jumalan aika on kuitenkin aina se oikea. Psalmissa 71 puhutaan koko elämän kestävästä toivosta. Vaikka elämä koettelee, niin silti me saamme aina elää Herraan turvaten: ”Sinä olet minun toivoni, Herra, Herra, minun turvani nuoruudesta asti.” (jae 5) Jumalan meille antama toivo ei ole tunteissa. Tunteet vellovat, tulevat ja menevät, mutta Herra on aina luotettava.

Tuossa korussa sydän kuvaa rakkautta. Todellinen rakkaus on kuitenkin ristin muotoinen. Jumalan rakkaus on täydellisenä tullut meille siinä, että Jeesus on sovittanut kaikki meidän syntimme ja näin avannut tien iankaikkiseen elämään Jumalan yhteydessä. Pyhä Henki kasvattaa meitä Jeesuksen rakkaudessa ja opettaa meitä rakastamaan lähimmäisiämme. Meidän itsemme ja toisten ihmisten kannalta on tärkeää, että me kasvamme rakastamisessa. Itsekkään luontomme takia se ei ole helppoa. Me loukkaamme ja laiminlyömme toisia jatkuvasti. Kun sen huomaamme, saamme aina mennä tunnustamaan syntimme Isälle ja uskoa ne anteeksi Jeesuksen tähden. Anteeksisaaneina saamme jatkaa elämän matkaa ja rukoilla Pyhän Hengen apua lähimmäisten rakastamiseen. ”Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.” (1. Kor. 13:13) Tuo rakkaus on meillä Jeesuksessa.