Minun
mieleeni tuli tapaus, jossa poikani suuttui kovasti. Olimme kesälomalla
Porvoossa. Oli hellepäivä +30 ja pieni mökki ei juurikaan viileämpi. Niinpä
vietimme aikaa terassilla istuen ja juoden virvokkeita. Poikani oli tuolloin noin kolmevuotias.
Kaadellessani neljälle lapselleni juomia, poikani suuttui kovasti. Syynä oli se, että
hän sai mielestään vähemmän kuin sisarukset. Tästä seurasi äkkipikainen
mukinheitto kohti minua. Mehut lensivät pitkin terassia ja vaatteeni kastuivat.
Katsoin poikaani paheksuen. Silloin pieni poikani katsoi minua ja kysyi: ”Miksi
et ottanut kiinni, kun heitin”? Mitä ystäväni luulet, kun poikani pyöreillä
ruskeilla nappisilmillään katsoo minua ja on katuvan näköisenä. Annanko hänelle
anteeksi tuon heiton? Voin ystäväni sanoa, että kyllä annoin ilman anteeksi
pyyntöä. Kysymys ”Miksi et ottanut kiinni, kun heitin” on elänyt mielessäni
omaa elämäänsä siitä lähtien. Usein se saa minut nauramaan ja ymmärtämään omat
vihastukseni.
Kristillisessä
mielessä me myös ”heittelemme mukeja”. Mitä ystäväni ajattelet, onko olemassa jokin
määrä, paljonko sinun tulee katua tekoasi? Vaatiiko Jumala syvemmän katumuksen?
Onko jokin aika, kuinka kauan täytyy katua, jotta se tulee hyvitettyä? Haluan
ystäväni sanoa sinulle, että ei ole. Jos me mittaamme katumusta tai kärsimystä
ansiona, niin silloin Kristus on turha. Silloin meidän katumuksemme ja
kärsimyksemme tulee vääräksi jumalaksi eli sovittajaksi eikä Jeesus voi meitä
auttaa. Jeesus on sovittajamme ja lunastajamme ilman meidän katumusharjoituksia.
Kristus kirkastuessaan ilmoittaa todellisen Rakkauden sekä synnin, josta olemme
pestyt. Me syntisinä emme kykene tekemään mitään pelastuksen eteen, vaan Jeesus
on sen tehnyt puolestamme. Ole ystäväni tänäänkin hyvässä turvassa ja
lohdutettuna. Kaikki synti ja vika on anteeksi annettu Jeesuksen nimessä ja
veressä.