torstai 27. lokakuuta 2022

Uskon syntyminen

 


Minä uskon sinua. Uskon selviäväni tästä. Uskon, että kaikki menee hyvin. Uskon Jeesukseen syntieni sovittajana. Tuntuiko sinusta jotenkin omituiselta lukea nuo kaikki erilaiset uskomiset peräkkäin. Minusta nimittäin tuntui siltä. Kuitenkin suomen kielessä käytetään uskoa-sanaa hyvin monenlaisissa yhteyksissä.  Ajattelen, että tämä on yksi syy siihen, miksi ihmisten on vaikea ymmärtää, mitä pelastava usko on.

Heprealaiskirje määrittelee uskon tällä tavalla: ”Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy” (Hepr. 11:1) Tämä määritelmä sopii myös noihin maallisiin uskomisiin. Juuri tuolla tavallahan me ajattelemme, kun toivomme jonkin asian päättyvän hyvin ja toimimme sen eteen, että näin tapahtuisi. Jeesuskin liitti uskomisen myös maallisiin asioihin: ”Jos ette usko, kun minä puhun teille maallisista, kuinka te uskoisitte, jos minä puhun teille taivaallisista!” (Joh. 3:12) Meidän on siis vain hyväksyttävä, että uskoa on monen tasoista.

Kukaan ei voi itse ottaa itselleen uskoa Jeesukseen syntiensä sovittajana. Uskon saa aina aikaan Jumala, joka synnyttää ihmiseen jotain aivan uutta Jumalan sanan ja Pyhän Hengen vaikutuksesta. Pyhä Henki käyttää aina Jumalan sanaa uskon synnyttämiseen. Jos ihminen ei ole kuullut Jeesuksen sovitustyöstä, ei hän voi uskoa. Sen vuoksi on tärkeää, että puhumme uskostamme Jeesukseen. Erityisen tärkeää on, että osaamme kertoa, mitä Raamatussa kerrotaan Jeesuksen sovitustyöstä. Jos kerromme ainoastaan, mitä omassa elämässämme on tapahtunut, ei se riitä toisessa ihmisessä uskon syntymiseen ja kestämiseen.

Nykyään monet ihmiset ajattelevat, että elämä vain katoaa, kun tämä maanpäällinen elämä loppuu. Toiset taas ajattelevat, että on Jumala, jolle riittää, että on elänyt melko kunnollisen elämän. Jumalan pyhyys on vieras asia suurimmalle osalle ihmisiä. Jumalan edessä me olemme kuitenkin kaikki syntisiä. Yksi ajatus riittää erottamaan meidät Jumalasta. Sen vuoksi kukaan ei voi pelastua ilman Jumalan valmistamaa pelastusta Jeesuksessa Kristuksessa. Jeesus itse sanoo: ”Synti on siinä, että ihmiset eivät usko minuun.” (Joh. 16:9) Tämän vuoksi ainut mahdollisuus päästä iankaikkiseen elämään Jumalan yhteydessä on Jeesus.

Luetaan siis ystävät Raamattua yksin ja yhdessä uskonystävien kanssa. Keskustellaan Raamatun sanasta ja sillä tavalla harjoitellaan puhumaan Jeesuksesta syntiemme sovittajana, niin että olisimme valmiita kertomaan uskomme perustasta, Jeesuksesta, kun Pyhä Henki tilanteen niin johdattaa.

sunnuntai 23. lokakuuta 2022

Elämän ja kuoleman kysymys

 


Raamatussa on kertomus, jossa halvaantunut mies tuodaan Jeesuksen luo. Ensin Jeesus sanoo miehelle: ”Poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi”. Jeesuksen opetuksia oli kuuntelemassa myös joitakin fariseuksia, jotka ajattelivat sydämessään, että Jeesus herjaa Jumalaa, koska vain Jumala voi antaa syntejä anteeksi. Silloin Jeesus sanoi heille: ”Kuinka te tuollaista ajattelette. Kumpi on helpompaa, sanoa halvaantuneelle: ’Sinun syntisi annetaan anteeksi’, vai sanoa: ’Nouse, ota vuoteesi ja kävele’? Mutta jotta te tietäisitte, että Ihmisen Pojalla on valta antaa maan päällä syntejä anteeksi” -hän puhui nyt halvaantuneelle- ”Nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi.” (Mark. 2:1-12)

Tämä kertomus oli kirkossa saarnatekstinä ja pappi kiinnitti saarnassaan erityistä huomiota Jeesuksen sanoihin: Kumpi on helpompaa sanoa ’Sinun syntisi annetaan anteeksi’ vai ’Nouse, ota vuoteesi ja kävele’. Tuo asia jäi mietityttämään minua koko päiväksi. Syntien anteeksi saaminen on elämän ja kuoleman kysymys. Kun saamme syntimme anteeksi Jeesuksen sovintoveren tähden, saamme lahjaksi iankaikkisen elämän. Syntejä ei voi saada anteeksi muuten kuin Jumalan valmistamalla tavalla. Siihen ei ole mitään muuta mahdollisuutta kuin Jeesus.

Halvauksesta parantuminen puolestaan on tämän maanpäällisen elämän laatua parantava asia. Me voimme elää monien vaivojen kanssa ja jotkut ihmiset joutuvat elämään pahasti vammautuneena, mutta silti he sanovat elävänsä hyvää elämää. Elämä maan päällä on jokaisella yksilöllistä, kahta samanlaista elämää ei ole. Toisinaan parannumme vaikeistakin sairauksista joko lääketieteen avulla tai joskus ihmeen kautta. Tällainen parantuminen koskee kuitenkin aina vain tätä elämää.

Mikään ei ole sen tärkeämpää kuin saada syntinsä anteeksi eikä syntejä voi antaa anteeksi kukaan muu kuin Jumala. Jumala ei kuitenkaan voi antaa ihmisen syntiä anteeksi pelkästään rakkaudesta, koska Jumala on pyhä. Jumalan pyhyys ja vanhurskaus vaatii sovituksen synneistä ja sen Jeesus on suorittanut meidän puolestamme. Uskomalla tämän me saamme luottaa siihen, että nuo Jeesuksen sanat: ’Sinun syntisi annetaan anteeksi’, koskevat myös meitä. Tähän saamme luottaa.

torstai 20. lokakuuta 2022

Sanan alla

 


Armoa ja rauhaa kaikille rakkaille blogin lukijoille. Tänään oli ajatuksenani, että kirjoittaisin jonkin blogitekstin. Avasin Raamatun useammastakin kohdasta ja aina kun avasin, tuntui ihan siltä, että siinä puhuttiin juuri minusta ja ikään kuin syytettiin minua. Joskus kun mieli on vielä jollakin tavalla maassa, niin ei oikein tahdo jaksaa enempää paneutua edes niihin teksteihin.

Laitoin Raamatun pois ja menin hetkeksi sängylle pitkälleni. Siinä sitten Jumalan Pyhä Henki alkoi minulle puhua, että Esko juuri sitä varten minä annoin sinulle noita paikkoja, että sinä ymmärtäisit sen, miksi sinä tarvitset Jeesusta. Se oli minulle lohduttavaa ja valtavaa evankeliumia. Minä tajusin, että juuri sen takia Jumala halusi antaa minulle ne Raamatun paikat, että minä ymmärtäisin sen, että ilman Jeesusta, ilman Jeesuksen armoa, minulla ei ole taivasosuutta eikä iloa elämässä. Siitä sainkin sitten aivan uuden lähtökohdan niihin teksteihin. Tuli sellainen olo, että kunpa Jumala saisi useamminkin meitä ihmisiä puhutella Raamatun kautta juuri sillä tavalla, että me oppisimme ymmärtämään sen, että ilman Jeesusta me emme kelpaa Jumalalle.

Yksi oikein erityinen paikka on vuorisaarna, jossa kirkastetaan sitä, että ilman Jeesusta meistä ei kukaan pelastu. Tänään minulle ei tullut vuorisaarnaa, mutta tuli monta muuta paikkaa. Sen tähden ajattelinkin, rakkaat ystävät, tänään kirjoittaa juuri siitä, että vaikka meitä Jumalan sana saa painaa, että omasta puolestamme emme kelpaa. Niin meidän tulee aina muistaa se, että meillä on Jeesus Kristus, Jumalan oma Poika, joka on pelastanut meidät kaiken synnin alta ja me saamme luottaa hänen armoonsa.

Ollaan ystävät tänäänkin hyvässä turvassa ja uskotaan, että kaikki meidän synnit on anteeksi annettu Jeesuksen nimen ja veren tähden. Uskotaan siihen, että oli elämässä kuinka vaikeaa tahansa, niin kyllä kaikki järjestyy. Aamen.

tiistai 18. lokakuuta 2022

Jumala on luotettava

 


Meillä monilla on kokemuksia siitä, miten joku ihminen esimerkiksi työpaikalla tai suvussa ei ole luotettava. Toistuvasti hän lupaa tehdä asioita, mutta ei sitten kuitenkaan tee. Tällaiseen käytökseen meillä jokaisella on taipumusta ainakin jonkin verran. Minä olen toiminut monta kertaa niin, että olen luvannut, mutta en sitten kuitenkaan ole tehnyt asiaa. Selitykseksi olen saattanut antaa unohduksen, kiireen tms. Me ihmiset emme ole täysin luotettavia, vaikka haluaisimmekin olla.

Tämä asia tuli mieleeni, kun luin Raamatusta Heprealaiskirjeen 10. luvusta: ”Pysykäämme horjumatta tunnustuksessa ja toivossa, sillä hän, joka on antanut meille lupauksensa, on luotettava.” (jae23) Meidän uskomme perustuu siihen, että Jumala on luotettava. Hän pitää sen, mitä on sanassaan luvannut ja Jumala on luvannut, että jokainen, joka uskoo Jeesukseen, pelastuu. Tätä lupausta meidän ei tarvitse omalla kohdallammekaan epäillä.

Tätä maanpäällistä elämää koskien saatamme ajatella, että Jumala on antanut meille jonkin lupauksen profetian sanan kautta. Tällaisia lupauksia ei kuitenkaan pidä sekoittaa niihin lupauksiin, jotka ovat Raamatussa. Profetiat voivat olla lähtöisin ihmisestä tai niitä voidaan tulkita väärin. Jos niitä sitten pitää luotettavina, eivätkä ne toteudukaan, niin silloin saattaa alkaa epäillä myös Jumalan lupausta pelastuksesta Jeesuksessa Kristuksessa. Jumala voi kyllä antaa meille rohkaisuksi profetian sanan ja saamme myös rukousvastauksia, jotka vahvistavat uskoamme. Näiden varaan emme kuitenkaan voi rakentaa uskoamme.

Jumalan lupaus pelastuksesta on voimassa jokaisen ihmisen kohdalla. Kaikki eivät kuitenkaan pelastu, vaan ainoastaan ne, jotka turvaavat Jeesuksen sovintokuolemaan ja ylösnousemukseen. Synnin vuoksi koko maailma on tuomittu kadotukseen, mutta suuresta rakkaudestaan Jumala lähetti Ainoan Poikansa pelastamaan sen. Me saamme siis tänäänkin luottaa siihen varmaan lupaukseen, että Jeesus on sovittanut minun ja sinun synnit ja me saamme uskoa kaiken anteeksi. Ole turvallisella mielellä. Jeesus ei päästä sinusta irti, vaan vie perille iankaikkiseen elämään. Aamen.

perjantai 14. lokakuuta 2022

Turva Jeesuksessa

 


Armon ja rauhan tervehdyksellä kaikkia rakkaita ystäviä haluan tervehtiä. Eilen jouduin pohtimaan syvemmältä sitä, mikä on meidän perusturvallisuus ja mihin me tässä elämässämme voimme turvautua. Jokapäiväisessä elämässä meillä usein on ajatuksena, että kun on tietty määrä rahaa ja ruokaa pakastimessa, niin se tuo perusturvallisuuden. Toki se niinkin on. Juttelin erään ihmisen kanssa, joka oli juuri menettänyt läheisen ihmisen ja hän koki, että kaikki se turvallisuus, joka heidän kymmenien vuosien avioliiton aikana oli tullut, oli kadonnut. Me voimme kaikki ymmärtää tämän niin, että meillä on sydämessämme tiettyjä asioita, joiden varaan me rakennamme perusturvallisuutta.

Tämä puhutteli minua tosi paljon ja aloin sitä miettiä. Loppupelissä meille ei tänne maan päälle jää mitään muuta kuin Jeesus Kristus, johon me voimme luottaa ja joka voi olla meidän puolustajamme. Vaikka tuntuisi siltä, että myös Jeesus on meidät hylännyt, niin luotetaan ystävät siihen, että Jeesus pitää meistä huolen. Se on kuitenkin siinä, että me luotamme Jeesuksen armon omalle kohdallemme. Luotamme Jeesuksen elämäämme, oli elämäntilanteemme mikä tahansa.

Jeesus lupaa opetuslapsilleen ennen kuolemaansa: ”Tämän minä olen teille puhunut, että teillä olisi minussa rauha. Maailmassa teillä on ahdistus, mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman.” (Joh. 16:33) Tämä lupaus koskee myös meitä. Haluankin rohkaista sinua ystävä siinä, että oli tunne mikä hyvänsä, niin Jeesus pitää meistä huolen ja hoitaa meidät taivaan kotiin. Jeesus voi kääntää myös ne asiat, jotka meistä tällä hetkellä tuntuvat pahoilta ja vääriltä, meille hyväksi. Kaikkien vaikeuksienkin kautta me selviämme voittajana maaliin. Meillä ei ole mitään muuta mahdollisuutta kuin luottaa siihen, että Jeesus Kristus on meidän kaikki synnit sovittanut. Uskotaan tänäänkin kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Aamen.

sunnuntai 9. lokakuuta 2022

Elämä on nyt

 


Me ihmiset olemme usein sellaisia sitku-ihmisiä. Suunnittelemme elämäämme erilaisten virstanpylväiden mukaan: sitten kun lapset muuttavat pois kotoa, sitten kun pääsen eläkkeelle, sitten kun … Usein kuitenkin käy niin, että elämä muuttuu radikaalisti jo ennen tuota odotettua tapahtumaa eikä suunnitelmat toteudukaan. Elämä on tässä ja nyt. Emme pysty itse vaikuttamaan ollenkaan kaikkiin asioihin, joita meille tapahtuu, mutta pystymme kuitenkin valitsemaan elää sitä meille annettua elämää luottaen Jumalan huolenpitoon.

Näitä miettiessäni mieleeni tuli Roomalaiskirjeen 8. luvun kohta: ”Me tiedämme, että kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa ja jotka hän on suunnitelmansa mukaisesti kutsunut omikseen. ” (jae 28) Alaviitteessä on vaihtoehtoinen suomennos: ”Jumala johtaa kaiken niiden parhaaksi, jotka häntä rakastavat.” Ajattele miten ihana asia: Jumala johtaa kaiken meidän parhaaksemme! Meidän omat suunnitelmamme saattavat mennä uusiksi lukemattomia kertoja, mutta Jumala johdattaa kuitenkin meitä aina kohti päämäärää, iankaikkista elämää Hänen yhteydessään.

Miten pystyisin luottamaan tuohon Jumalan johdatukseen niin, etten murehtisi? Meille uskotuista asioista huolehtiminen parhaan kyvyn mukaan on eri asia kuin murehtiminen. Mark Twain on sanonut: ”Minulla on ollut paljon huolia elämässäni, joista suurin osa ei koskaan toteutunut.” Tuo on oikein osuva kuvaus murehtimisesta. Murehtiminen vie elämästä ilon. Me saamme elää tänäänkin kuin viimeistä päivää iloiten siitä, että Jeesus on sovittanut syntimme.

Tämä maanpäällinen matka ei ole tärkeintä vaan päämäärä. Kuitenkin meidät on kutsuttu juuri täällä maan päällä rakastamaan Jumalaa yli kaiken ja lähimmäisiämme kuin itseämme. Jos koko ajan havittelemme jotain, mitä meillä ei ole nyt, elämä valuu hukkaan. Lähimmäisemme ovat tässä ja nyt. Meidän kuuluu huolehtia omasta hyvinvoinnistamme tänään, ei joskus myöhemmin. Tärkein elämämme asia on pelastus uskossa Jeesukseen Kristukseen. Tässä uskossa eläen saamme tänäänkin hoitaa niitä asioita, jotka meillä tällä hetkellä on. Ole siunattu!

tiistai 4. lokakuuta 2022

Pelastusvene

 


Eräässä tarinassa kaksi miestä on uppoavassa laivassa. Pelastusvene oli saatu vesille, mutta sinne päästäkseen täytyi hypätä mereen ja uida veneeseen. Toinen mies jätti matkatavaransa uppoavaan laivaan ja hyppäsi mereen. Hän ui veneen luo ja pelastui. Toinen miehistä epäröi. Hänellä oli arvokkaita matkatavaroita, joista hän ei halunnut luopua. Niinpä hän päätti ottaa matkalaukun mukaansa. Hän hyppäsi veteen laukun kanssa ja lähti uimaan kohti pelastusvenettä. Laukun paino kuitenkin veti hänet meren syvyyksiin ja hän hukkui.

Tämä kertomus kuvaa sitä, miten me saatamme olla niin kiintyneitä maallisiin asioihin, että emme halua luopua niistä edes pelastuksen takia. Tällaiset asiat voivat olla maallista omaisuutta tai asema yhteiskunnassa, mutta myös esimerkiksi ihmissuhteita. Joskus me joudumme luopumaan joistakin ihmissuhteista sen vuoksi, että nämä ihmiset eivät haluaa elää kanssamme, jos tunnustamme uskon Jeesukseen.

Tuollainen oma omaisuus voi olla myös hengellistä. Me voimme ajatella, että omalla hyvällä vaelluksellamme, toisten palvelemisella ja Jumalan kunnioittamisella on niin suuri merkitys, että niiden takia Jumala hyväksyy meidät ja pelastaa luokseen iankaikkiseen elämään. Tätä hengellistä omaa voi olla kaikkein vaikein huomata.

Raamattu kuitenkin korostaa, että pelastus on yksin armosta, yksin Kristuksen tähden. Roomalaiskirjeen luvussa 3 jakeissa 22-24 sanotaan: ”Tämä Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen, ja sen saavat omakseen kaikki, jotka uskovat. Kaikki ovat samassa asemassa, sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta, mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi.”

Ihmisellä ei voi olla yhtä aikaa kahdenlaista vanhurskautta eli Jumalalle kelpaavuutta. Jos ihminen haluaa pitää kiinni omasta vanhurskaudestaan, hänen täytyy täyttää koko laki viimeistä piirtoa myöten. Jos hän suostuu luopumaan omastaan ja ottamaan vastaan syntien sovituksen ja pelastuksen Jeesuksen sovitusuhrin kautta, hän saa itselleen Jumalan vanhurskauden. Jeesuksen veri on ainut, joka tuo sovituksen ja se annetaan meille uskossa vastaanotettavaksi ilman ainuttakaan omaa tekoa. Meidän on annettava Pyhän Hengen vetää meidät Jeesus-pelastusveneeseen ilman ainoatakaan omaa tekoamme. Omat tekomme vievät meidät kadotukseen, mutta kun uskomme itsemme Jeesuksen varaan, me pelastumme. Aamen.