lauantai 28. lokakuuta 2017

Jeesus sä ainoa



Tämä kirjoitus lähti liikkeelle tuosta kuvasta. Vasemmanpuoleinen karjalanpiirakka ei ihan täytä kauneusvaatimuksia, mutta tuo toinen on aika onnistunut. Molemmat maistuivat oikein hyvälle eikä sitä ulkonäöllisesti epäonnistunutta roskikseen heitetty, vaan syötiin samalla tavalla kuin onnistuneempikin. 

Toisinaan ajatellaan, että kristityllä täytyy olla tietty tyyli, josta kristillisyys heti näkyy ja myös arkielämässä sallitut ja kielletyt asiat on selvästi määrätty. Tämän seurauksena monet pelkäävät, etteivät täytä mittaa, etteivät ole tarpeeksi hyviä. Jotkut pelkäävät, että joutuvat hylätyksi, koska eivät pysty siihen, millaisia he ajattelevat kristityn olevan. Kun keskitymme itseemme, kiusaukset vaivaavat ja pelkäämme lankeavamme puolelle tai toiselle. Tällainen elämä on jatkuvaa taistelua ja siitä tulee raskasta. Jos sen sijaan suuntaamme ajatuksemme Jeesukseen, saamme vastaanottaa Hänen rakkauttaan ja huolenpitoaan. Ei meidän silloin tarvitse tuijottaa omaan onnistumiseemme tai epäonnistumiseemme, eikä edes naapurin epäonnistumisiin. 

Toisten kristittyjen kanssa vietetty aika on iloista yhdessä oloa, joka vahvistaa, kun ei tarvitse miettiä, osaako käyttäytyä sääntöjen mukaan tai onko varmasti kilvoitellut tarpeeksi. Jeesus sanoi, että ”siitä teidät tunnetaan minun opetuslapsikseni, että teillä on keskinäinen rakkaus.” Ei toisiaan rakastavat ihmiset koko ajan etsi toisistaan vikoja. Rakastavat ihmiset näkevät toisissaan hyvää eivätkä käytä aikaansa arvostelemiseen tai tuomitsemiseen. Heille toisen läsnäolo tuo ilon. 

Olen joskus ollut hengellisessä tilaisuudessa, jossa puheesta suurin osa on sitä, miten uskovan tulee käyttäytyä, jotta hän pysyisi uskossa. Mihin Jeesuksen sovintokuolemaa enää tarvitaan, jos uskossa pysyminen on siitä kiinni, miten minä onnistun täyttämään käyttäytymissäännöt? Jeesus on sovittanut minun ja sinun synnit kertakaikkisesti. Hänen uhrikuolemansa ei raukea tyhjiin minun tekemisteni seurauksena. Tässä luottamuksessa, katse suunnattuna elämän antajaan, saan tehdä tätä maallista matkaa. Saan luottaa siihen, että Jumalan lapsena Pyhä Henki ohjaa elämääni ihan kaikessa. Olen armosta pelastettu ja se pysyy loppuun saakka. Usko, ystäväni, sinäkin elämäsi Jeesuksen käsiin. Hän kyllä pitää sinusta huolen.

keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Vahvuus

Kallio, kivi kestää vuosia ja vuosisatoja. Se myös kertoo menneistä ajoista. Vahva kuin kallio. Kulmakivi. Luolissa on asuttu ja sen suojiin on menty. Mikä kaikki kertoo vahvuudesta? Tällainen vahvuus lisää turvaa, kun myrskyt uhkaa. Kova kuin kivi. Läpi harmaan kiven. Pysyvyys on vahvuutta mutta myös se, että kykenee muuntumaan, joustamaan eri tilanteissa. Kivet ovat usein muistuttamassa paikoista vuosien takaa. Itse muistan suuren kiven metsässä lähellä mummolaa, jonka läheisyydessä leikittiin ja välillä kiipeiltiin kivelle, joka toimii tärkeänä muistona lapsuudesta. Nuoruudessa usein istuin kivellä, järven rannalla miettien, katsellen, kuunnellen. Hetki antoi mieleen rauhaa ja voimia jatkaa matkaa. Se on ja oli turvapaikka, johon voi ajatuksin palata ja joka on vieläkin löydettävissä.
Hautakivet, muistomerkit ovat meille tärkeitä muistoja läheisistä. Muistella tai muistaa voi missä vain, mutta hautausmaa ja muistomerkki saa usein tärkeän osan surussa. Ainakin itse koen niin.
  Kivi edustaa jotenkin pysyvyyttä ehkä vakautta. Vahvuus on toki paljon muutakin. Miten sitten meistä itse kukin kokee vahvuuden? Mikä on heikkoutta? Itse ajattelen, että myös heikkous on usein voimavara tai vahvuutta ja kovuus (joustamaton vahvuus) usein heikkoutta. Kivikin on usein muovattavissa, kovuus vaihtelee. Toki jotain turvallisuutta lisäävää pysyvyyttä paikallaan olevassa kalliossa on.

Jeesus ei odota meiltä vahvuutta, mutta itse hän on meidän turvamme ja vahvuutemme hädän hetkellä. Tarvitaan usein murtuminen, nöyrtyminen, jotta voi alkaa jotain uutta. Viimeisillä voimillaan ryövärikin ristin puulla pyysi armoa Vapahtajalta, Jeesukselta ja Jeesuksen armahtava rakkaus pelasti hänet. Jeesuksen vahvuus näyttäytyy rauhana ja armahtavana rakkautena meitä kohtaan. Me turvaudumme usein vääränlaiseen vahvuuteen tässä kilpailuyhteiskunnassa. Kadotamme itsestämme jotain tärkeää, kun yritämme niin kovasti olla jotain muuta kuin olemme. Vahvuutta voi olla se, että uskallamme olla omana itsenämme. Vahvuutta on se, että opimme tuntemaan itseämme paremmin. Vahvuutta on myös se, että ymmärrämme oman rajallisuutemme ja otamme toiset huomioon. Vahvuutta on myös se, että opimme tuntemaan Luojamme, Vapahtajamme ja sitä kautta myös itsemme. Hän haluaa meidän olevan lapsiaan omine erilaisine piirteinemme, jollaiseksi hän on meidät luonut. Hän on turvamme ja puolustajamme. Hän haluaa meille hyvää. Hän haluaa auttaa ja toivoo, että saa olla pelastajamme ja turvakalliomme. Ei tarvitse kuin pyytää, rukoilla, Hän kuulee ja auttaa. Hän vahvistaa meitä, kun luotamme ja uskomme Häneen..

lauantai 21. lokakuuta 2017

Vapaaksi pelosta

Tänään mietin taas sitä, miten helposti reagoin asioihin pelolla. Meillä jokaisella on oma persoonallisuutemme ja siitä seuraavat luonnolliset reagointitavat. Toisilla elämää hallitsee helposti kateus, toisilla ahneus, joillakin kiivaus ja joillakin pelko, kuten minulla. Tietenkin näitä piirteitä on muitakin, mutta tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole keskittyä niihin. Nämä piirteet ovat osaksi varmaan synnynnäisiä, mutta ajattelen, että paljon riippuu kasvuympäristöstä, mitkä asiat meissä korostuvat. Kun pelko hallitsee elämää, niin silloin vastustaa muutoksia. Vaikka elämä olisi raskasta, niin silti muutos pelottaa niin paljon, että sitä riskiä ei kuitenkaan halua ottaa, vaan mieluummin pysyy siinä, mikä on. Usein tämä sisäinen pelko näyttäytyy ulospäin kiltteytenä. ”Kiltti” on toisille mukava ja sopeutuvainen, vaikka sisällä olisi kuinka paha olla. Myös uskovana saattaa ajatella, että minun kuuluu olla kiltti ja sopeutuva. Kerron tässä itsestäni, mutta luulen, että saman kokeneita on paljon muitakin. Samalla kun ulospäin on mukava ihminen, sisällä on vallalla negatiiviset tunteet: pelko ja myös itsesääli. Minä ainakin helposti ryvin itsesäälissä sen vuoksi, että toiset eivät tajunneet, kuinka paljon heidän eteensä tein. Tästä kiltteyden ja pelon kierteestä on kuitenkin onneksi mahdollisuus vapautua.

Jumala on luonut meistä jokaisen ja Hän haluaa kasvattaa meistä niitä persoonia, joiksi Hän on meidän tarkoittanut. Jokainen meistä on syntinen eikä se synti ole mitään erityisiä tekoja. Synti on ero Jumalasta ja ilman Jeesusta, meistä jokainen on erossa Jumalasta. Minulla oli nuorempana sellainen käsitys, että synti on tiettyjä tekoja, joita en saa tehdä. Pelokkaana nuorena tämä vain lisäsi kiltteyttäni. Minun piti salata mahdollisimman pitkälle epäonnistumiseni, jottei kukaan vain saisi tietää, miten huono ihminen olen. Voit varmaan ymmärtää, miten raskasta tällainen elämä oli. Onneksi Jumala puuttui peliin ja antoi minun kohdata sellaisia vastoinkäymisiä elämässäni, että minulla ei enää ollut mahdollisuuksia näytellä, vaan jättäytyä kokonaan Jeesuksen armon varaan. Nyt saan levollisesti kertoa kaikki asiani taivaalliselle Isälleni. Enää en pelkää, että Hän hylkäisi minut syntisyyteni vuoksi. Tiedän, että Hän tuntee minut paljon paremmin kuin itse tunnen. Hän tietää nekin asiat, joita en uskalla itsellenikään tunnustaa ja silti Hän rakastaa minua. Jättäydy sinäkin, ystäväni, armollisen Jeesuksen käsiin juuri sellaisena kuin olet. Sinun ei tarvitse muuttua miksikään. Isä vain odottaa, että saisi sulkea sinut syliinsä ja lohduttaa. Olet Isän rakas lapsi.

torstai 19. lokakuuta 2017

Muutoksen aika


Elämässä tapahtuu muutoksia välillä enemmän välillä vähemmän, hyviä tai huonoja muutoksia. Mietimme usein, miksi minulle kävi näin. Olemme ehkä vihaisia jollekin. Pysähdymmekö kiittämään, jos meitä kohtaa jokin hyvä muutos, josta voimme iloita, vai pidämmekö sitä itsestäänselvyytenä? Elämässä on välillä myös pysähtyneitä, hiljaisia aikoja, muutosten suhteen. Toivomme muutosta, mutta emme jaksa tehdä mitään sen eteen, että jotain uutta tapahtuisi. Tai ehkä emme uskalla tehdä mitään, sillä muutokset usein pelottaa tai ainakin jännittää, koska emme tiedä mitä on edessäpäin. Muutos voisi olla monessa mielessä meille hyväksi, mutta vieras ja uusi ei tunnu turvalliselta. Tarvitsemme usein läheisten tukea näissä tilanteissa, vaikka valinta onkin aina tekijän vastuulla. Pelkäämme tehdä valintoja, koska emme tiedä mitä niistä seuraa. Muutos aiheuttaa aina elämään sekä hyviä että huonoja asioita. Joskus seuraukset yllättää ja usein ihmiset ovat tyytyväisiä, että ovat uskaltaneet tehdä muutoksia elämässään. Voi olla tyytyväinen itseensä, kun uskalsi ottaa uuden askeleen elämässä.

 Kun olemme elämässä tilanteessa, jossa jonkin pitäisi muuttua tai meidän pitäisi muuttua, saattaa tuntua vaikealta. Silloin moni turvautuu rukoukseen ja pyytää apua Jumalalta. Ihminen usein toivoo, että asiat menisivät hänen toivomallaan tavalla. Jos niin ei käykään, ollaan vihaisia Jumalalle. Meitä on kuitenkin kehotettu Raamatussa rukoilemaan niin, että tapahtukoon Sinun tahtosi. Olisi hyvä, että luottaisimme taivaalliseen Isäämme, Jeesukseen, niin paljon, että antaisimme elämämme päätökset Hänen käsiinsä, turvallisiin käsiin. Tämä on kyllä meille itsenäisille ihmisille usein aika vaikeaa. Mitähän alkaa tapahtua, jos antaa elämänsä Jumalan käsiin ja luottaa hänen johdatukseensa omassa elämässä? Asiat eivät varmaankaan mene niin kuin olimme ajatelleet. Saattaa näyttää jopa, että ne menevät huonompaan suuntaan riippuen siitä kuka arvioi ja mitä odotimme. Voin kyllä uskoa, että lopulta kaikki menee niin kuin on tarkoitettu ja hyväksi meille, jos luotamme Jeesukseen ja hänen rakastavaan huolenpitoonsa ihan kaikissa asioissa. Silloin olemme hyvissä käsissä ja elämä on elämisen arvoista.

perjantai 6. lokakuuta 2017

Mistä voimia arkeen?

     
Jälleen on syksyn kiireinen aika työelämässä. Arki kuluu, aika rientää eteenpäin kuin juna. Mihin käytän aikani? Eihän minulla ole vaihtoehtoja? Vai onko sittenkin?

Tiedän, että kiireinen, suorituskeskeinen arki alkaa uuvuttaa. Se vie voimia. Mistä niitä voimia sitten tulee? Eihän ihminen voi pitkään jaksaa sitä, että voimat vain kuluvat, mutta mistään ei voimia tule. Vaikka pitääkin työstään, se saattaa salakavalasti saada minut väsyneeksi. Niin! Mistä niitä voimia voi saada? Kokeilen muuttaa rutiineja ja ripotella päivään hyvää oloa tuovia tekemisiä. Se ei saa olla suorittamista, vaatimuksia, vaan hyväksyvää asennetta itseäni ja toisia kohtaan.

Jeesus hyväksyy ihmisen sellaisena kuin hän on ilman suorituksia! Olemme vapaita tekemään valintoja tänäänkin itsemme hyväksi. Olen huomannut, että kun valitsen hiljentymisen, pysähtymisen, rukouksen, siitä saa voimia ja aivan uutta sisältöä tähän päivään, jopa yllätyksiä. Päivä alkaa toiveikkaasti, saan olla rauhassa oma itseni. Voin luottaa siihen, että Jeesus kulkee vierelläni. Hän antaa voimia, mutta hyväksyy myös heikkouden ja väsymyksen. Ja koska Hän hyväksyy, niin miksen minäkin. Väsyneinä ja heikkoina olemme joskus lähempänä Isäämme taivaassa. Olen myös armollisempi toisia kohtaan, kun itse koen Jeesuksen huolenpidon ja rakkauden. Voinko siis ajatella niin, että voin ottaa tämänkin päivän lahjana ja luottaa siihen, että Jeesus auttaa? Niin uskon ja olen sen huomannut varsinkin, jos olen riittävästi yhteydessä Häneen arkisen kiireenkin keskellä. Sehän ei olekaan ajasta kiinni, sillä Jeesus on kanssamme joka hetki.

 Raamatun lukemisenkaan ei tarvitse olla vaatimus, joka vie paljon aikaa. Siihen voi uppoutua silloin tällöin ja kummallisesti aikaa aina on, kunhan itse haluaa. Pienikin lukuhetki voi antaa voimaa, iloa ja lohdutusta. Jumalan sana puhuu suoraan ja tuo uutta elämää. Minulle Raamattu on antanut voimaa monin tavoin. En ole yksin, kun luen Raamattua. Se tuo onnellisuutta, johon sisältyy se, että Isä pitää huolta lapsistaan. Voimia sinunkin syksyyn!