Jumala ja aika

 

Armon ja rauhan tervehdyksellä haluan tervehtiä kaikkia blogin lukijoita, uskonystäviä ja kaikkia ystäviä. Minua on aivan erityisesti tänään mietityttänyt se, kun tämä korona leviää taas niin voimakkaasti. Uskovienkin piirissä on monenlaista ennustajaa siitä, kuinka nämä kaikki liittyvät tämän ajallisen elämän eli maailman loppumiseen. Kautta koko ihmiskunnan historian on kuitenkin ollut kaikenlaisia tauteja, kulkutauteja ja sotia ja monenlaista vaikeutta eikä maailmanloppua ole vielä tullut.

Ajattelin tuoda Raamatun näkökulmasta esille, että me saamme olla hyvässä turvassa, sillä näitä merkkejä on ollut aina ja tulee olemaan. Matteuksen evankeliumin 24. luvussa Jeesus sanoo, että hänen takaisin tulonsa aikana on samanlaiset päivät kuin Nooan aikana. Kun Nooa meni arkkiin, niin Jumala sulki arkin oven ja sen jälkeen alkoi tulla vettä. Siihen asti siellä jatkui ihan normaali elämä. Niin se on myös silloin, kun Jeesus tulee takaisin. Kaksi miestä on pellolla, joista toinen otetaan ja toinen jätetään. Kaksi naista on jauhamassa viljaa, joista toinen otetaan ja toinen jätetään. Ei ole meidän tehtävämme ennustella loppua, koska sitä ei tiedä edes Poika vaan yksin Isä. Lohdullista on, että me kristityt saamme olla turvassa. Me saamme luottaa siihen, että Jeesus kerää omat mukaansa taivaan valtakuntaan idästä ja lännestä, etelästä ja pohjoisesta, ihan joka puolelta. Hän ei hylkää omiaan.

Me saamme luottaa Jumalan sanaan ja Jeesuksen armoon. On tärkeää muistaa, että usko ei ole tunnetta. Vaikka tuntisit itsesi kuinka kuivaksi tai kylmäksi tai uskosikin horjuisi, mutta jos sinulla on kuitenkin sellainen mieli, että sinä haluat luottaa Jeesuksen armon omalle kohdallesi, niin Jumala kyllä sinut vahvistaa. Ketään hän ei jätä pois omasta seurastaan.

Me saamme ystävät olla tänäänkin hyvässä turvassa ja luottaa siihen, että Jeesuksen ruumis ja veri riittää sinulle ja minulle. Kun me uskomme kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, niin me saamme olla hyvässä turvassa ja lohdutettuna ja me saamme pitää siitä kiinni. Meidän ei tarvitse epäillä eikä seurailla koronan etenemistä tai muuta sellaista. Jeesus käskee meitä valvomaan ja se valvominen on sitä, että me uskomme Jeesuksessa synnit anteeksi ja sitä kautta olemme valmiita lähtemään tästä ajasta koska tahansa. Aamen.

Hoosianna!

 

”Hoosianna Daavidin Poika, kiitetty olkoon Hän. Kiitetty Daavidin Poika, joka tulee Herran nimeen. Hoosianna, hoosianna…” Tuo ihana Hoosianna-hymni tuo varmaan jokaisen mieleen muistoja jo lapsuudesta saakka. Sunnuntaina on taas aika kokoontua yhteen laulamaan sitä.

1. adventtina kirkoissa puhutaan siitä, miten Jeesus ratsasti aasin varsalla Jerusalemiin muutamaa päivää ennen kuolemaansa ja ylösnousemistaan. Tuohon aikaan oli tapana, että kuninkaat ratsastivat esimerkiksi voittoisan sotaretken jälkeen kotikaupunkiinsa uljaalla hevosella ja kansa otti kuninkaansa riemuhuudoin vastaan. Ihmiset olivat saaneet kuulla Jeesuksen opetuksia ja nähdä hänen ihmetekojaan kolmen vuoden ajan. He olivat alkaneet toivoa, että Jeesus olisi luvattu Messias, Jumalan lähettämä pelastaja. Nyt Jeesus oli tulossa Jerusalemiin ja ihmiset kokoontuivat teiden varsille huutamaan Jeesukselle hoosiannaa.

Hoosianna tarkoittaa ”auta, pelasta”, mutta se on samalla myös riemuhuuto. Jeesus ei ratsastanut hevosella, vaan vaatimattomasti aasin varsalla. Se oli merkkinä siitä, että hän ei ollut maallinen kuningas, vaan hän oli syntynyt maailmaan sovittamaan ihmisten synnit ja avaamaan tien iankaikkiseen elämään Jumalan yhteydessä.

Adventin aika on valmistautumista jouluun, Jeesuksen syntymäjuhlaan. Ihmisten hoosianna-huudot sijoittuvat Raamatussa kuitenkin palmusunnuntaihin ennen pääsiäistä. Joulu ja pääsiäinen liittyvät erottamattomasti yhteen. Ilman pääsiäistä ei olisi joulua. Se, että Jeesus sovitti kaikki meidän syntimme Golgatan ristillä ja nousi kolmantena päivänä kuolleista, tuo merkityksen jouluun. Sen vuoksi me saamme tänäkin päivänä valmistautua jouluun iloiten siitä, ette Jeesus on sovittanut kaikki meidän syntimme. Kun me tämän syntien sovituksen uskomme omaksemme armosta, ilman omia tekojamme, me saamme luottaa siihen, että Jeesus vie meidät tämän elämän läpi iankaikkiseen elämään. Siunattua adventin aikaa.

Haavoittuneena Herran eteen

 

Pyyntö on itsensä avaamista ja haavoittuvuutensa myöntämistä. Tuon ajatuksen olen joskus lukenut ja nyt se tuli taas mieleeni. Minä tunnistan tuosta itseni. Minun on usein vaikea puhua ongelmistani ja pyytää apua. Näin marraskuussa, ainakin täällä Etelä-Suomessa, kuukauden väri on harmaa. Sää on useimpina päivinä tihkusateisen ja sumuisen harmaa. Samanlainen on mieli silloin, kun pitää sisällään asioita, joista täytyisi puhua. Itseensä käpertyminen vie elämästä värit.

Monilla ihmisillä ei ole ketään toista ihmistä, sellaista ystävää, jolle voi puhua kipeimmistä asioistaan. Me ihmiset kuljemme usein toistemme ohi ja saatamme myös vähätellä läheisemme ongelmia. Suusta tulee helposti jotain sen suuntaista kuin ’kyllä kaikki järjestyy’ tai ’kyllä sinä selviät’ ja jatkamme itse matkaamme eteenpäin. Ihmisestä, joka on vaikeuksistaan kertonut, voi tuntua siltä, että häntä ei ole oikeasti kuunneltu. Rinnalla kulkeminen ei ole helppoa.

Jokaisella meistä on kuitenkin mahdollisuus puhua parhaalle ystävällemme, Jeesukselle. Filippiläiskirjeessä sanotaan: ”Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa.” (Fil. 4:6-7)

Marraskuisen harmauden takana on kirkas auringon paiste, joka vain on peittynyt pilvien taakse. Samalla tavalla elämämme vaikeuksien takana on Jumalan huolenpito. Me saamme purkaa kaikki asiat Jumalalle, myöntää omat epäonnistumisemme ja laiminlyöntimme ja puhua myös läheistemme käyttäytymisestä hänelle. Saamme kertoa kaunistelematta rukouksessa ihan kaiken. Asiat eivät välttämättä heti muutu eivätkä ehkä ikinä sellaisiksi kuin itse toivomme. Mutta saamme kuitenkin jotain sellaista, joka on kaikkien ongelmien yläpuolella: saamme Jumalan rauhan, joka ylittää kaiken ymmärryksen.

Ole siis ystäväni turvallisella mielellä ja kerro kaikki asiasi Jumalalle. Usko, että Jeesus on sovittanut kaikki sinun syntisi ja hänen verensä kautta sinulla on iankaikkinen elämä Jumalan yhteydessä. Herran rauhaa sinulle tähän päivään.

Pyhän Hengen tuli

 

Rauhantervehdys kaikille ystäville ja blogin lukijoille. Minulle hyvin usein on takka sellainen saarnapuu, joka muistuttaa monista asioista. Nyt kun on taas saanut tuota takkaa sytytellä, olen laittanut merkille sellaisen asian, että jos puut ovat liian kiinni toisissaan, ne eivät syty millään. Ne vain mustuvat ja tuli sammuu. Myöskään liian sileät puut eivät tahdo syttyä, vaan niissä pitää olla rosoisuutta. Ennen kaikkea haluaisin nyt puhua siitä, kuinka puut eivät pääse syttymään, jos ne ovat liian lähellä toisiaan.

Miten meidän tulisi sitten ajatella tätä hengellisessä mielessä. Mietin, että onko meillä enää tervettä heräystä kristillisissä joukoissa, vai onko niin, että ihmiset hakevat vain keskinäistä lämpöä eikä anneta Pyhälle Hengelle tilaa tehdä työtään seurakunnassa. Saatetaan myös seurata sokeasti seurakunnan johtajia ymmärtämättä, ettei se välttämättä ole Pyhän Hengen työtä. Pyhän Hengen työ on sellaista, että lämpö ei tule ihmisestä, vaan se tulee Jumalan sanasta. Aikaisemmin, kun oli kristillisiä herätyksiä, ihmiset tulivat katumaan syntejään ja he jäivät elämään, koska he olivat saaneet syntinsä anteeksi. Ja siinä Jeesuksen armossa he alkoivat tehdä vaellusta.

Efesolaiskirjeen luvussa 5 jakeissa 13-14 sanotaan: ”Mutta kaikki tulee ilmi, kun valo sen paljastaa. Kaikki, mikä on paljastettu, on valossa. Sen vuoksi sanotaankin: -Herää, sinä joka nukut, ja nouse kuolleista, niin Kristus on sinua valaiseva!” Tässä sanotaan, että Kristus on meitä valaiseva. Kun me nousemme sieltä kuolleista, synnin unesta, sellaisesta tiestä, joka on viemässä meitä kadotukseen, me vastaamme Jeesuksen rakkaaseen kutsuun uskomalla armon omalle kohdalle. Se on sitä Pyhän Hengen työtä. Se ei ole mitään hihhulointia tai ilmestyksiä tai näkyjä, vaan se on sitä, että me tulemme syntisiksi ja toteamme, että me tarvitsemme Jumalan armon omaan elämäämme ja ymmärrämme sen, että ilman Jeesusta kaikki muu on kuollutta.

Kun Pyhä Henki pääsee vaikuttamaan, niin silloin tulee myös seurakuntaelämä mukaan ja aletaan tarvita kristittyjen yhteyttä. Se on todella tärkeää. Esimerkiksi meillä vaimoni kanssa on tosi tärkeänä raamattupiiri, jossa saamme kohdata kristittyjä ystäviä ja myös tämän blogin välityksellä kohtaamme monia ihmisiä.

Me saamme, ystävät, tänäänkin olla hyvässä turvassa ja luottaa siihen, että meidän kaikki synnit on anteeksi annettu Jeesuksen nimessä ja veressä ja se on sitä puhdistavaa evankeliumia. Se on sitä Pyhän Hengen tulta, joka saa siellä puiden välissä sytyttää elävää tulta. Näin Pyhän Hengen tuli puhdistaa meidät niin, ettei meille jää mitään muuta jäljelle kuin armo. Ollaan ystävät hyvässä turvassa ja lohdutettuna. Aamen.

Herra luo uutta

 

Näin pyhäinpäivän aikoihin muistelemme poisnukkuneita rakkaitamme. Samalla ainakin minulle tulee mieleen se, miten nopeasti aika kuluu. Ihan äsken olin lapsi, nuori, pikkulapsiperheen äiti ja nyt on jo monta vuotta siitä, kun nuorinkin lapsi muutti pois kotoa ja olen saanut ihania lastenlapsia. Myös kuolema on tullut aikaisempaa lähemmäksi ja samalla tiedostan paremmin elämän rajallisuuden.

Mitä menneestä elämästä sitten muistan? Helposti tulee mieleen joitain epäonnistumisia. Ajattelen tämän johtuvan siitä, että ihminen on kunnianhimoinen ja haluaisi onnistua elämässään. Sellaiset epäonnistumiset, jotka kerta kaikkiaan ovat menneisyyttä, kannattaa kuitenkin laittaa pois mielestä. Jos niihin tapahtumiin liittyvät omat väärät teot ja laiminlyönnit on tunnustanut Jumalalle ja pyytänyt niitä anteeksi Jeesuksen sovintoveren tähden, on välttämätöntä myös uskoa saaneensa anteeksi.

Jesajan kirjassa Herra sanoo kansalleen: ”Älkää enää menneitä muistelko, älkää muinaisia miettikö! Katso: Minä luon uutta. Nyt se puhkeaa esiin – ettekö huomaa? Minä teen tien autiomaahan ja joet kuivuuden keskelle. (Jes. 43: 18-19) Tämä koskee myös meitä. Me saamme jättää kaikki menneet ikävät asiat taaksemme ja kiittää Jumalaa, että Hän on auttanut eteenpäin ja auttaa edelleen. Hän luo uutta elämää, vaikka oma tilanteemme tuntuisi kuinka hankalalta.

Ajattelen tuon menneiden muistelun kiellon koskevan nimenomaan niitä asioita, jotka ovat jääneet syyttävinä mieliimme. On ihanaa saada muistella menneitä tapahtumia kiitoksella ja huomata, miten Herra on johdattanut. Me saamme myös tulevaan käydä luottavaisin mielin. Juuri ennen kuolemaansa Jeesus lupasi opetuslapsilleen toisen puolustajan, joka on heidän kanssaan. Jeesus on edelleen meidän puolustajamme Isän edessä, mutta lisäksi meillä Jeesuksen pelastamilla on Pyhä Henki, joka on kanssamme joka hetki.

Me saamme luottaa siihen, että kun Jeesus on sovittanut syntimme ja me uskomme ne anteeksi, niin Pyhä Henki johdattaa meidät tämän elämän läpi iankaikkiseen elämään. Isä, Jeesus ja Pyhä Henki ovat kaikki yhtä ja heillä on sama tavoite: Saada ihminen tajuamaan oma syntisyytensä, viedä hänet Jeesuksen luo, pelastaa hänet Jeesuksen sovintoveren avulla ja ohjata tämän elämän läpi iankaikkiseen elämään. Jää Herran rauhaan. Olet hyvissä käsissä.

Isä rakastaa

 

Armoa ja rauhaa rakkaat ystävät. Ajattelin muutamalla sanalla kertoa sellaisesta asiasta, kun varsinkin sota-ajan jälkeen oppilaiden kouluaineet olivat hyvin usein käsitelleet sotaa ja taisteluita ja kuinka niissä sitten aina joku oli kuollut. Opettaja sanoi kerran, nyt ette enää kerta kaikkiaan kirjoita yhtään sotajuttua, vaan täytyy kirjoittaa muista asioista. Eräs poika kirjoitti sitten perheen koirasta. Kirjoitus oli hyvä, mutta lopussa kuitenkin tuli ryssä ja tappoi kaikki. Tämä on ollut ikävää näille sota-ajan jälkeisille vuosille ja opettajille. Olen kuullut, että nykyään alkaa olla taas hyvin sotaisia tapahtumia noissa kouluaineissa eli vaikka olisi mikä aihe, niin lopulta kuitenkin soditaan.

Miten tämä sitten liittyy kristilliseen elämäämme. Myös kristillisyydessä on se, että kuunnellaan evankeliumin julistusta myönnellen ja ollaan samaa mieltä, mutta sitten kuitenkin sanotaan, että kyllä minun jotain täytyy itsekin yrittää ja tehdä. Tähän me blogin kirjoittajina hyvin usein törmäämme kommenteissa.

Johanneksen evankeliumin luvussa 14 jakeessa 6 sanotaan: ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.” Meillä ei ole mitään muuta mahdollisuutta päästä taivaaseen, taivaallisen Isän yhteyteen, kuin Jeesuksen kautta uskomalla Jeesuksen sovintotyö omalle kohdalle. Se on ainut tie. Ei ole toista tietä olemassa. Ainoastaan Jeesus Kristus voi meidät syntiset pelastaa. Hän on se, joka on Golgatalla kärsinyt ja kuollut. Hän on ainut Jumala, johon meidän tulee uskoa. Siinä on meidän ainoa turva.

Jeesus on ainoa tie pelastukseen. Hän on se kaita tie, jonka israelilaiset hylkäsivät, koska he odottivat maailman Messiasta ja leveitä teitä. Jeesus oli vaatimaton eikä tullut maailman kuninkaaksi niin kuin juutalaiset odottivat. Jeesus on totuus. Tästä totuudesta me saamme pitää kiinni. Ja elämä. Jeesuksessa me saamme elämän. Häneltä me saamme uskonelämän.

Mitä se uskonelämä sitten on? Se on toivoa ja luottamusta tulevaan ja siihen, että kerran iankaikkisuudessa me saamme mennä taivaan kotiin. Ymmärretään ystävät se, että tämä aika, jonka me olemme täällä maan päällä, on hyvin lyhyt. Meitä odottaa iankaikkinen elämä. Meidän täytyy katua syntejämme täällä ajassa, sillä iankaikkisuudessa ei ole enää mahdollisuutta kääntyä. Mutta nyt kun on vielä armon aika ja me olemme hengissä, niin meille on mahdollista tällä hetkelläkin uskoa, että kaikki meidän synnit on anteeksi annettu. Ei meidän hyvyyden tähden vaan Jeesuksen hyvyyden ja sovintoveren tähden. Uskotaan ystävät kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä ja usko ystävä rakas, ettei ole niin suurta syntiä, jota sinä et anteeksi saa. Olaan hyvässä turvassa ja lohdutettuna. Aamen.