Armon valtaistuimen eteen

 

Kävelin kotia kohti kylmässä viimassa huppu vielä pipon päälle nostettuna, kun huomasin jalkakäytävällä kylmässä värisevän linnun. Ensin luulin, että sillä oli niin kylmä, ettei se enää pystynyt lentämään, mutta kyllä se siitä lentoon pyrähti. Selvisikö se tästä takatalvesta, en tiedä. Voi olla, ettei selvinnyt.

Kun jatkoin matkaa, mielessäni alkoi soida Lasse Heikkilän laulu, jossa sanotaan: ”Kun ulvoo sieluissamme liian kylmät tuulet, kun hiipuu huulillemme virsi voimaton. Tiedämme, että sinä kuiskaukset kuulet. Pois pyyhit synkät pilvet tieltä auringon.” Tämä kylmä ilma tuntuu kurjalta, mutta silti pahempaa on, jos sielullamme on kylmä. Laulussa mainitaan suru, masennus, alakulo, lama, työttömyys, päihteet, huoli huomisesta, yksinäisyys ja rakkauden puute asioina, jotka vaikuttavat sieluumme kylmän tuulen tavoin.

Ihmisen elämässä on aikoja, jolloin tuo kylmä viima puhaltaa. Jeesus on myös elänyt ihmisen elämän ja kokenut sen vaikeudet. Heprealaiskirjeessä sanotaan Jeesuksesta: ”Meidän ylipappimmehan jos kukaan kykenee ymmärtämään vajavuuksiamme, sillä häntä on koeteltu kaikessa samalla tavoin kuin meitäkin koetellaan; hän vain ei langennut syntiin. Astukaamme sen tähden rohkeasti armon valtaistuimen eteen, jotta saisimme armoa ja laupeutta, löytäisimme avun silloin, kun sitä tarvitsemme. (4:15-16)

Me saamme ja meidän oikeastaan täytyisikin mennä kaikkien vaikeuksiemme kanssa ensimmäisenä Jeesuksen luo. Hän kuulee heikon huokauksemmekin. Hänen läsnäolonsa lohduttaa ja hoitaa. Me tarvitsemme myös toisia ihmisiä tuon sielun kylmyyden hoitamiseen. Kun käännymme kaikessa armahtavan Jeesuksen puoleen, hän myös auttaa meitä olemaan lähimmäisiä toisillemme ja huomaamaan toisten ihmisten hädän.

Kylmien tuulten puhaltaessa yhteiskunnassamme on tärkeää, että noudatamme Jeesuksen meille antamaa käskyä: ”Rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne. (Joh. 13:34) Jeesus vuodattaa meihin rakkauttaan ja tahtoo, että me jaamme sitä eteenpäin. Ollaan siis ystäviä toisillemme ja huolehditaan toistemme tarpeista siinä, missä pystymme.