Elämässä tapahtuu muutoksia
välillä enemmän välillä vähemmän, hyviä tai huonoja muutoksia. Mietimme usein,
miksi minulle kävi näin. Olemme ehkä vihaisia jollekin. Pysähdymmekö
kiittämään, jos meitä kohtaa jokin hyvä muutos, josta voimme iloita, vai pidämmekö
sitä itsestäänselvyytenä? Elämässä on välillä myös pysähtyneitä, hiljaisia
aikoja, muutosten suhteen. Toivomme muutosta, mutta emme jaksa tehdä mitään sen
eteen, että jotain uutta tapahtuisi. Tai ehkä emme uskalla tehdä mitään, sillä
muutokset usein pelottaa tai ainakin jännittää, koska emme tiedä mitä on
edessäpäin. Muutos voisi olla monessa mielessä meille hyväksi, mutta vieras ja
uusi ei tunnu turvalliselta. Tarvitsemme usein läheisten tukea näissä
tilanteissa, vaikka valinta onkin aina tekijän vastuulla. Pelkäämme tehdä
valintoja, koska emme tiedä mitä niistä seuraa. Muutos aiheuttaa aina elämään
sekä hyviä että huonoja asioita. Joskus seuraukset yllättää ja usein ihmiset
ovat tyytyväisiä, että ovat uskaltaneet tehdä muutoksia elämässään. Voi olla
tyytyväinen itseensä, kun uskalsi ottaa uuden askeleen elämässä.
Kun olemme elämässä tilanteessa, jossa jonkin pitäisi
muuttua tai meidän pitäisi muuttua, saattaa tuntua vaikealta. Silloin moni
turvautuu rukoukseen ja pyytää apua Jumalalta. Ihminen usein toivoo, että asiat
menisivät hänen toivomallaan tavalla. Jos niin ei käykään, ollaan vihaisia Jumalalle.
Meitä on kuitenkin kehotettu Raamatussa rukoilemaan niin, että tapahtukoon
Sinun tahtosi. Olisi hyvä, että luottaisimme taivaalliseen Isäämme, Jeesukseen,
niin paljon, että antaisimme elämämme päätökset Hänen käsiinsä, turvallisiin
käsiin. Tämä on kyllä meille itsenäisille ihmisille usein aika vaikeaa. Mitähän
alkaa tapahtua, jos antaa elämänsä Jumalan käsiin ja luottaa hänen
johdatukseensa omassa elämässä? Asiat eivät varmaankaan mene niin kuin olimme
ajatelleet. Saattaa näyttää jopa, että ne menevät huonompaan suuntaan riippuen
siitä kuka arvioi ja mitä odotimme. Voin kyllä uskoa, että lopulta kaikki menee
niin kuin on tarkoitettu ja hyväksi meille, jos luotamme Jeesukseen ja hänen
rakastavaan huolenpitoonsa ihan kaikissa asioissa. Silloin olemme hyvissä
käsissä ja elämä on elämisen arvoista.
Minä olen tehnyt elämässäni niin monia muutoksia,ihan omin päin .En ole antanut sijaa Jeesukselle., vaikkakin Hän on aina kolkutellut jossakin .Nyt olen rukoillut voimia jaksaa todella kääntyä Jumalan puoleen , sitä rukoillen 👍🙏🙏🙏❤️ Jeesustani katsellessa 🙏
VastaaPoistaAlkoholi oli pitkään elämässäni mukana, koitin monta kertaa päästä irti, turhaan. Sanoin Jeesukselle, jos minun pitää kuolla alkoholistina, sinun tahtoosi tyydyn. Nyt olen ollut 5 vuotta raittiina. Kiitos Jeesus ❤🙏
VastaaPoista