Tuultako tavoittelin

Lueskelin Raamatusta Saarnaajan kirjan ensimmäisiä lukuja. Sieltä löytyy meille kaikille tuttuja viisauksia. Se, että saarnaaja toteaa jo heti alussa kaiken olevan turhuutta, ei mielestäni välttämättä ole huono asia. Koen sen vapauttavana ja sitä kautta Jumalan suuruus ja merkitys tulee esille. Vaikka täällä maailmassa ahertaa, hankkii rikkauksia ja viisautta, niin lopulta kaikilla ihmisillä on sama kohtalo. Saarnaaja totesi kuitenkin viisauden olevan tyhmyyttä hyödyllisempi ja vertasi sitä valoon, joka on hyödyllisempi pimeyttä. Hän kirjoitti myös siitä, että siellä missä on paljon viisautta, on myös paljon huolta eli joka tietoa lisää, lisää myös tuskaa. Tämän me olemme kaikki huomanneet, kun kuuntelemme uutisia maailmalta: sotia, väkivaltaa, ilmaston muuttumista jne. Nyt saamme tietoa reaaliajassa ja opiskelemmekin paljon. Se, että rauhoitan päiväni vain olemaan, pysähtyen hiljentymään Jeesuksen seurassa, vaatii usein erityisen suunnittelun. Saarnajakin kirjoittaa huomanneensa, että vaivannäön keskellä kannattaa nauttia elämän iloista, jotka nekin kaikki tulee Jumalan kädestä.
  Ei ole mitään uutta auringon alla. Tämä on meille tuttu sanonta. Saarnaajan kirjastahan sekin on peräisin. Saarnaaja kirjoittaa, että vaikka jonkin sanottaisiin olevan uutta, on sitäkin ollut jo muinoin, kauan ennen meitä. Jumalan sana on ihmeellistä. Vaikka se on kirjoitettu kauan sitten, aivan eri aikakautena, se on totta ja vaikuttavaa tänäkin päivänä ja ikuisesti. Sillä kaikki muu katoaa, muttei Jumalan sana, joka on elävää ja  joka tekee eläväksi. 
  Saarnaajakin etsi elämän tarkoitusta niistä samoista asioita, mistä mekin sitä haemme: omaisuudesta, vallasta ja viisaudesta sekä nautinnoista. Sitten kun on saavuttanut paljon, joutuu ne jättämään seuraajilleen. Hän koki vääryyttä siinä, kun oli vaivalla saanut paljon aikaan ja sitten joutui ne luovuttamaan henkilöille, jotka eivät olleet tehneet mitään kaiken tämän viisauden ja/tai omaisuuden eteen. Aika tutultahan tuo kuulostaa. Ihmiset kilpailevat ja kadehtivat ja usein siksi eivät saa edes kokea iloa omaisuudestaan. Sitten vielä usein käy niin, että se kaikki omaisuus tuhoutuu jotenkin tai ainakin ränsistyy. Jumalan sana ja rakkaus meitä ihmisiä kohtaan on lahja meille. Se muuttaa myös ajatuksen siitä, mikä lopulta on tärkeintä ja myös pysyvää. Sitä rakkautta ei voi kukaan ottaa pois.
  Minua kyllä kiehtoo nämä kohdat aivan ensimmäisessä luvussa, missä kuvataan sitä, miten aurinko nousee, aurinko laskee, kiirehtii nousunsa sijoille ja nousee taas tai tuuli menee etelään ja kääntyy pohjoiseen, kiertää kiertämistään, ja samalle kierrolleen tuuli palaa.  Monesta asiasta voi toki sanoa, että se on turhuutta ja tuulen tavoittelua. Ainahan voi pysähtyä miettimään, mikä minulle on lopulta tärkeää.  Aurinko nousee ja laskee ja me täällä elämme elämäämme ja touhuamme kaikenlaista arjessa vaivaa nähden. Kaikelle on elämässä oma aikansa. Jumalan lahjaa on sekin, että me saamme syödä ja juoda ja nauttia elämän antimista. Saarnaaja oivalsi myös , että kaikki minkä Jumala tekee, pysyy ikuisesti.