Ontuen eteenpäin

 

Rauhantervehdys rakkaat ystävät. Haluan tässä aluksi kertoa sellaisen kevennyksen, kun lääkärin vastaanotolla perjantaina klo 16 lääkäri oli lähdössä kotiin. Hän tuli odotusaulaan ja huomasi, että siellä istui vielä mies ja nainen. Kaikessa kiireessään hän sanoi, että tulkaa nyt vielä sisään. Hän ottaa heidät vastaan, mutta sitten hänellä on kiire lähteä. Nainen valitti jalkaansa ja näytti sitä lääkärille. Lääkäri sanoi miehelle, että voitteko te tulla katsomaan, että kuinka kauan naisen jalka on ollut näin turvoksissa. Mies sanoi lääkärille, että eihän hän voi sitä tietää,  hän on Tuupovaarasta.

Myös kristillisessä mielessä me olemme helposti sanomassa toisten ihmisten vaivoista ja matkanteosta tuomioita ja arvostelemassa. Kuitenkin yksin Jeesuksella on tuomiovalta. Jos me huomaamme, että joku ystävä ontuu jalkaa, meidän ei tule ottaa siihen muuta kantaa kuin että voimmeko jotenkin olla avuksi; ei tuomiohengessä vaan rakkauden hengessä, Jeesuksen Hengessä. Voinko minä jotenkin, ystäväni, auttaa sinua.

Raamatussa kun puhutaan rakkaudesta, meidän tulisi aina ajatella, että tuo rakkaus on Jeesus. Jeesus on rakastanut meitä syntisiä niin paljon, että hän on mennyt meidän puolestamme ristille. Näin tässä hiljakkoin Facebookista sellaisen kuvan, joka oli kuin Ilta Sanomien lööppi, ja siinä sanottiin, että Jeesus on ristiinnaulittu sinun syntiesi tähden. Se kolahti. Mutta on hieno asia, että Jeesus meni ristille sinun ja minun syntien tähden ja sovitti meidät Jumalamme kanssa.

Ystävä, jos yhtään tunnet sillä tavalla, ettet oikein jaksa uskoa, niin se on kuitenkin totta. Me emme saa epäillä Jeesuksen sovintotyötä, sitä, että hän on kuollut meidän puolestamme. Ollaan ystävät hyvässä turvassa ja uskotaan, että meidän kaikki synnit on anteeksi annettu Jeesuksen nimessä ja veressä ja me saamme olla hyvässä turvassa ja lohdutettuna ja luottaa armo omalle kohdalle. Aamen.

Kristus-leipä riittää

 

Jumalan armolla ja rauhalla haluan tervehtiä teitä kaikkia blogin lukijoita ja rakkaiksi tulleita kristittyjä ystäviä. Olin sairaalassa ja minun ja huonekaverini huone sattui olemaan osaston viimeinen. Ruuanjakotilanteessa meille ei riittänytkään ruokaa. Syy tähän oli ilmeisesti se, että ruokaa oli tilattu keskuskeittiöltä liian vähän. Ystävällinen hoitaja kävi hakemassa osaston jääkaapista meille leipää, ettemme jääneet kokonaan ilman ruokaa. Se on vain maallista ruokaa ja meidän nälkämme kyllä lähti hoitajan neuvokkuudella ja vahvalla iltapalalla, jonka hän lisäksi meille laittoi.

Tästä minulle tuli mieleeni se, kun Jeesus ruokki viidellä leivällä ja kahdella kalalla valtavan joukon ihmisiä, 5000 miestä ja lisäksi naiset ja lapset. Ajattelen, että se on vertauskuvakuva siitä, että vanha liitto, koska ruokailijat olivat juutalaisia, on täytetty; viisi Mooseksen kirjaa sekä Vanha ja Uusi liitto. Se on kuvaa siitä, että on tullut uusi aika. Jeesuksen ruumis ja veri riittää meille kaikille. Toisessa paikassa, jossa puhutaan neljästä leivästä, niin siinä puhutaan pakanoille. Se kertoo mielestäni neljästä evankeliumista ja kuinka siinä on meille kaikki sana.

Me saamme ystävät tänä päivänäkin luottaa siihen, että Jeesuksen ruumis ja veri riittää meille. Kun me sitä syömme ja juomme, me saamme täydellä nauttia Jeesuksen armosta ja luottaa armo omalle kohdalle. Haluan ystävä sanoa sinulle, joka tänään epäilet, kuuluuko Jumalan armo sinulle, että se kuuluu juuri sinulle. Jeesuksen ruumis ja veri riittää myös sinulle. Se riittää meille kaikille. Jumala lähetti ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Me saamme ystävät olla hyvässä turvassa ja uskoa, että kaikki meidän synnit on anteeksi annettu Jeesuksen nimen ja veren tähden. Aamen.

Rakkaus on voimavara

 

Rakkaudentervehdys kaikille blogin lukijoille. Haluan toivottaa kestävää ja aitoa rakkautta ihan jokaiselle. Katsoin pari viikkoa sitten Lotan ja papan järjestämän konsertin muistisairaille ja miten he viime talvena ovat sitä alkaneet tehdä Helsingissä. Rakkaus, jota Lotta pappaansa kohtaan tuntee, koskettaa. Kunpa meilläkin olisi sellainen rakkaus lähimmäisiämme kohtaan. Ohjelma oli varsin puhutteleva. Ihan kyynelsilmässä sitä sai katsoa.

Ajattelin tänään puhua siitä, kuinka meidänkin tulee rakastaa sisaria ja veljiä, kaikkia lähimmäisiä, mutta varsinkin seurakuntayhteydessä. Minä olen alkanut tajuamaan, että jos toinen ajattelee eri tavalla kuin minä, se ei tarkoita, että hän ajattelisi väärin. Eri aikana Jumalan sana kirkastuu eri tavalla. Me olemme kaikki tiellä ja matkalla menossa. Joku on vähän edempänä, joku vähän taaempana. Toisella on enempi kokemusta kuin toisella. Joku on lukenut sanaa enemmän kuin joku toinen, mutta se ei oikeuta sitä, että me alkaisimme häätämään toisia pois seurakuntayhteydestä.

Minä olen jäänyt kaipaamaan yhteisöllisyyttä, jossa voidaan auttaa toinen toistamme. Me voimme esimerkiksi tarjota kyytiä niille, joiden on vaikea muuten päästä seurakuntayhteyteen. On myös tärkeää jäädä vapaampiin kohtaamisiin, esimerkiksi kirkkokahveille, jossa voimme tutustua toisiimme paremmin. Me tarvitsemme myös rohkeutta kertoa omista vaikeuksistamme kanssasisarille ja veljille, jotta he tietävät, kuka tarvitsee apua.

Tämä tuli mieleeni siitä Lotan ja papan jutusta. Me tarvitsemme seurakunnissa enemmän yhteisöllisyyttä, sitä että me rakastamme aidosti ja ymmärrämme toistemme virheitä. Toivotan oikein hyvää päivän jatkoa ja kehotan jokaista uskomaan omat syntinsä anteeksi Jeesuksen nimen ja veren tähden. Rauhaa sinulle!

Johdatus

 

Eräässä tarinassa kaksi matkalaista kulkee samaa tietä. Toinen heistä uskoo varmasti olevansa matkalla taivaaseen, toinen ei tiedä minne tie vie. He kääntyvät katsomaan taaksepäin. Toinen näkee matkan varrella merkkejä johdatuksesta. Hän näkee tienviittoja, joita seuraamalla pysyy oikealla taivaaseen johtavalla tiellä. Toinen kulkija ei näe minkäänlaisia johdatuksen merkkejä. Matkalaiset jatkavat kulkuaan, välillä myrskyää, toisinaan vaivaa helle, joinakin päivinä kulkeminen on helppoa. Toinen kulkija tietää olevansa matkalla taivaaseen Jumalan johdattamana. Toinen on vain matkalla, siinä kaikki.

Tämä tarina tuli mieleeni eilen, kun Jumala johdatti minut käymään ystävän luona. Ensin tapahtui yksi asia, sitten toinen, jonka seurauksena menin ystäväni luo. Ensimmäisenä hän sanoi, että oli toivonutkin, että tulisin. Hän elää raskasta elämänvaihetta. Saimme rukoilla ja sain olla tuomassa pientä ystävän lohdutusta hänelle.

Jeesuksen pelastamina me olemme saaneet Pyhän Hengen matkaoppaaksemme. Usein näemme johdatuksen vasta jälkikäteen. Kaikkea johdatusta emme edes huomaa. Herra sanoo kuitenkin meille jokaiselle: ”Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.” (Jer. 29:11)

Kun kuljemme tätä elämän matkaa uskossa Jeesukseen, voimme olla varmoja, että tienviittoja on matkamme varrella riittävästi. Tärkein opastin on Raamatun sana. Siellä on kerrottu, miten ihminen pelastuu uskomalla Jeesukseen syntiensä sovittajana. Raamatussa on myös perusohjeet kristittynä elämiseen. Jokaisen elämä on yksilöllinen eikä Raamatusta voi etsiä yksittäiseen tilanteeseen täsmävastausta. Me saamme kuitenkin rukoilla johdatusta kaikkiin elämämme ratkaisuihin. Välillä teemme huonoja päätöksiä, mutta onneksi ne eivät suista meitä pois tieltä. Saamme aina kääntyä rakastavan Isän puoleen ja pyytää syntejämme anteeksi Jeesuksen sovintoveren tähden. Hän antaa meille anteeksi ja saamme jatkaa taivastiellä eteenpäin luottaen siihen, että kerran pääsemme perille.

Ystävyys

 

Rakas ystäväni soitti minulle yhtenä iltana. Juttelimme molempien arjesta, mutta aivan erityisesti mieleeni jäi se, miten me molemmat olemme kiitollisia, että on ystävä, jonka kanssa voi olla täysin oma itsensä. Tämä ystävyys on antanut meille rohkeutta myös muiden ihmisten kanssa olemiseen sellaisina kuin olemme.

Puhelun jälkeen aloin miettiä ystävyyttä enemmän. Ystävyys ei koskaan ole yksipuolista. Meillä voi olla paljonkin tuttavia, joiden kanssa vietämme aikaa eri yhteyksissä. Me myös saatamme pitää jostain ihmisestä todella paljon, mutta tuo toinen ei ole valmis ystävyyteen vaan tuttavuus riittää hänelle. Rakkauskin voi olla yksipuolista, mutta ystävyys ei voi olla.

Sitten minulle tuli mieleen, mitä Jeesus sanoi opetuslapsilleen Johanneksen evankeliumin luvussa 15 jakeessa 15: ” En sano teitä enää palvelijoiksi, sillä palvelija ei tunne isäntänsä aikeita. Minä sanon teitä ystävikseni, olenhan saattanut teidän tietoonne kaiken, minkä olen Isältäni kuullut.” Yhteistä aikaa viettäessään Jeesus oli opettanut lähimmille opetuslapsilleen kuka hän on ja miksi hän oli maailmaan tullut. Nyt Jeesus sanoo heitä ystävikseen.

Ystävyys voi syntyä nopeasti, mutta se ei säily, ellei sitä pidä yllä. Meillä voi toki olla esimerkiksi lapsuuden ystävä, jonka näemme vuosikymmenien jälkeen ja kohtaamisessa on valtava ilo. Ystävyys ei kuitenkaan tuo elämäämme sitä tukea ja turvaa, jota sen on tarkoitus tuoda, ellemme pidä säännöllistä yhteyttä.

Jeesuksella on elämässämme monenlaisia rooleja. Ennen kaikkea hän on syntiemme sovittaja, Pelastajamme ja Vapahtajamme. Jokapäiväisessä elämässämme Jeesus kuitenkin haluaa olla myös ystävämme. Kun vietämme Jeesuksen kanssaan aikaa, opimme tuntemaan häntä yhä paremmin. Jeesus voi tuoda elämäämme sitä läsnäoloa, turvaa, tukea ja iloa, jota ystävä tuo. On toivottavaa, että jokaisella ihmisellä olisi ainakin yksi hyvä ystävä, jonka kanssa voi avoimesti jakaa elämäänsä. Mutta vaikka sinulla ei tuollaista ystävää olisikaan, niin Jeesus kuitenkin on sinun ystäväsi. Hänen kanssaan voit jakaa koko elämäsi juuri sellaisena kuin se on. Jeesukselta meidän ei tarvitse salata mitään. Hän on antanut henkensä meidän puolestamme ja sen suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa kuin antaa henkensä ystäviensä puolesta (Joh. 15:13) ja sen Jeesus on meidän puolestamme tehnyt. Ollaan turvallisella mielellä ja jatketaan elämäämme Jeesus-ystävämme kanssa.

Vain yksi kiittää

 

Armoa ja rauhaa meidän Herraltamme Jeesukselta Kristukselta. Kiitän teitä kaikkia blogin lukijoita, että olette olleet meitä kannustamassa ja rukoilemassa meidän puolestamme, että me jaksaisimme näitä blogitekstejä kirjoittaa. Kiitos myös kannustavista viesteistä. Vaikka kiitos kuuluu aina Jumalalle, niin kyllä se kirjoittajan mieltä nostaa, kun saa kuulla, että jollekin on jostain tekstistä ollut suuri apu.

Tänään ajattelin kirjoittaa sunnuntain evankeliumitekstin pohjalta, joka on Luukkaan evankeliumin luvussa 17, jakeissa 11-19. Siinä 10 spitaalista tulee Jeesusta vastaan ja huutaa, että Herra auta meitä. Jeesus käskee heidän mennä näyttäytymään papille. Matkalla papin luokse he huomaavat puhdistuneensa. Vain yksi heistä palaa Jeesuksen luo ja kiittää Jumalaa siitä, että hän on puhdistunut.

Minulle tämä kohta kertoo, kuinka Jeesus on kyllä meidät kaikki puhdistanut, mutta vain harva ymmärtää, että siellä on Jumalan työ takana ja Jeesus on puhdistanut meidät kaikesta syntikuormasta, kaikesta maan vaivasta ja kuinka Jeesus hoitaa meitä. Ajattelen, että tämä samarialainen ymmärsi sen. Spitaalisethan olivat yhteiskunnan ulkopuolella ilman mitään oikeuksia ja arvoa. Tämä yksi heistä, joka oli samarialaisena vielä alempaa kastia, niin hän tuli Jeesuksen luo. Tässä on sellainen syvällisempi merkitys, että tänä päivänäkin ihmiset, jotka ymmärtävät oman syntisyytensä ja mistä kaikesta Jumala on meidät pelastanut antamalla syntimme anteeksi, niin kyllä meidän mieli ja tahto on kiittää Jumalaa.

Arkipäivässä usein huomaa, kuinka Jeesus huolehtii asioista. Kun vastaan tulee tiukka paikka ja laittaa Jumalan puoleen huokauksen: Herra auta minua! niin kohta huomaa, että asia menee niin kuin Jumala oli sen tahtonut. Me saamme ystävät kiittää siitä, että Jeesus on kaikki meidän synnit pessyt pois. Hän on parantanut meidät syntisairaudesta, että meidän ei tarvitse synnissä enää valittaa, vaan me saamme luottaa, että syntiä ei enää ole. Se on upotettu armon mereen, johon ei kellään ole onkimisoikeutta. Tämän kun me ymmärrämme, niin emme voi mitään muuta kuin kiittää.

Muistan omasta nuoruudestani, kun kävin seuratilaisuuksissa, jossa oli iäkkäitä, sota-ajan kärsineitä ihmisiä. He olivat monestakin syystä hyvin ahdistuneita. Näissä seuratilanteissa he saattoivat alkaa suurella äänellä kiittää Jumalaa. Se kertoo, kuinka nämä ihmiset saivat kokea taivaallista armoa jo täällä maan päällä. Tuo Jumalan kiittäminen oli oikein sydäntä riipaisevaa. Ystävät, me saamme tänä päivänäkin kiittää sydämessämme Jeesusta, että hän on meidät sovittanut. Mennään tämä päivä ja kaikki meidän päivämme sillä kiitoksella, että me saamme luottaa Jeesuksen armoon. Ollaan ystävät hyvässä turvassa ja uskotaan, että kaikki meidän synnit on anteeksi annettu Jeesuksen nimen ja veren tähden. Aamen.

Puhdasta sanaa

Rauhantervehdys rakkaat blogin lukijat. Katselin Areenasta ruotsalaista viihdeohjelmaa, jossa isä antoi lapsille mahdollisuuden tehdä ruokaa, kun äiti oli reissussa. Lapset tekivät ruuan ja kutsuivat sitten isän syömään. Kukaan heistä ei kuitenkaan pystynyt ruokaa syömään, koska se oli niin pahaa. Isä kysyi tyttäreltään, mitä tämä oli laittanut ruokaan. Tytär kertoi, että hän oli laittanut siihen kaikkea, mistä piti: suklaata, ketsuppia, majoneesia ja monta muuta, mistä hän tykkäsi. Jokainen ymmärtää, että ruoka oli mennyt pilalle. Vaikka yksittäisinä asioina nuo ainesosat olivat hyviä, niin yhdessä ne eivät enää olleetkaan hyvää.

Olen tässä viime aikoina jälleen miettinyt Galatalaiskirjettä, jossa Paavali on tuonut hyvin selkeästi esille, että evankeliumi on sellainen asia, johon ei voi sotkea yhtään mitään. Se on niin hyvä ja maukas, että jos siihen laittaa jotain lisää, omia tekoja tai mitään muuta, niin se on pilalla.

Galatalaiskirjeen historia on se, että Galatiaan tuli valeapostoleita, jotka alkoivat Paavalin lähdettyä sieltä pois opettaa, että evankeliumi on kyllä hyvä, mutta sen jälkeen, kun olette ottaneet Jeesuksen elämäänne, teidän täytyy alkaa noudattaa juutalaisia tapoja ja ympärileikkauttaa itsenne. Tähän Paavali joutui kovalla kädellä puuttumaan, ettei evankeliumi menisi pilalle.

Olen huomannut että eräskin ystävä, jonka kanssa olen paljon viettänyt aikaa ja olen ajatellut, että hänellä on evankeliumi hyvin kirkkaana. Kun hän sitten on käynyt tietyissä hengellisissä piireissä, on häneltä ikään kuin evankeliumi kadonnut ja sieltä alkaa taas tulla se vanha vaatimus, että täytyy tehdä sitä ja sitä, kun on evankeliumin käsittänyt.

Kun ajattelemme esimerkiksi omenapuuta, niin se tuottaa omenoita sen kummemmin ajattelematta sitä. Sama se on kristityllä ihmisellä, jolla sydämessä on elävä usko, niin hän ilman mitään pinnistelyjä tuottaa hyvää hedelmää. Nuo hedelmät ovat nimenomaan suhteessa lähimmäiseen. Ne eivät ole mitään vaatimuksia, vaan tulevat luonnostaan.

Ollaan ystävät hyvässä turvassa ja luotetaan siihen, että Jeesus on meidän synnit pessyt puhtaaksi. Hänen sovintoverensä riittää meille kaikille. Aamen.