”Älkää
pelätkö; sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle
kansalle: teille on tänä
päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra.” Näillä sanoilla enkeli
ilmoitti paimenille Jeesuksen syntymästä. Tämän ilosanoman mekin saamme ottaa
omaksemme.
Enkelin
ilmestyminen aiheutti paimenissa pelkoa, mutta enkeli sanoi, ettei tarvitse
pelätä. Meidänkään ei tarvitse pelätä Jumalan läsnäoloa. Meillä on rakastava
Isä, joka haluaa hyvää. Hän haluaa olla elämässämme läsnä joka hetki, myös
silloin kun pelottaa.
Enkeli tuli
ilmoittamaan suuren ilon, joka on Jeesuksen syntyminen ihmiseksi sovittamaan
koko maailman synnin. Jeesus on Vapahtaja, joka vapauttaa meidät synnin ja
kuoleman vallasta. Jokainen ihminen tekee Jeesukseen uskovanakin vääriä
asioita, mutta Jeesuksen tähden me saamme ne anteeksi.
Kristus eli
Messias tarkoittaa, että Jeesus on Vanhassa Testamentissa ennustettu Jumalan
lähettämä Pelastaja. Herra taas kertoo, että Jeesus on Jumala. Enkeli tuli siis
ilmoittamaan, että Jeesus on Jumala, joka on syntynyt ihmiseksi sovittaakseen
kaikkien kansojen synnit ja siitä me saamme iloita.
Pelastuvatko
sitten kaikki ihmiset? Eivät pelastu. Koska Jumala ei ole tyranni, hän antaa
ihmisen valita, haluaako ottaa Jeesuksen vastaan omana Vapahtajanaan vai ei.
Jeesus sanoo: ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan
Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi
iankaikkisen elämän.” Me saamme siis varmana luottaa siihen, että kun uskomme
Jeesukseen, me pelastumme.
Käydään siis
viettämään Jeesuksen syntymän ilojuhlaa riemuiten pelastuksen lahjasta. Tässä
ilossa me saamme elää elämämme jokaisena päivänä. Siunattua joulun aikaa
sinulle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti