perjantai 5. joulukuuta 2025

Jeesus takaajana

 


Rauhaa rakkaat blogin lukijat. Ajattelin tänään pohdiskella sellaista asiaa, kun meidän maallisessa käytännössämme, esimerkiksi kun menemme pankkiin hakemaan lainaa, meiltä vaaditaan takuita. Kysytään, onko mitään vakuuksia tälle asialle. Yleensä kiinnitetään jotain omaisuutta tai jonkin ystävän nimi eli tulee ns. henkilötakaus. Tiedän myös yhden tapauksen, jossa kristitty veli meni pyytämään lainaa, mutta hänellä ei ollut mitään takuita. Kun pankinjohtaja kysyi, mitä sinulla on antaa takuuksi tähän lainaan, hän sanoi, että hänellä on rikas Isä. Pankinjohtaja unohti koko vakuusasian, oliko tarkoituksella vai oliko sattuma puuttunut peliin, niin kuitenkin tämä veli sai lainan ilman, että hän joutui laittamaan siihen mitään vakuudeksi, muuta kuin sen, että hänellä oli rikas Isä, jolla hän tarkoitti taivaan Isää.

Mennäkseni kristillisiin asioihin, niin meillä on luja luottamus siihen, että Jeesus on antanut oman henkensä meidän puolestamme. Mikä voi olla suurempi vakuus kuin se, että Jeesus Kristus on meidän takuumiehemme. Hän on itse mennyt ristille ja maksanut meidän velkamme.

Heprealaiskirjeen 7. luvussa jakeissa 20-24 sanotaan: ” On myös otettava huomioon Jumalan vala. Leevin heimon miehistä tuli pappeja ilman sitä, mutta tämän toisen pappeus vahvistettiin valalla, näillä sanoilla: -- Herra on vannonut valan eikä sitä peruuta: sinä olet pappi ikuisesti. Tästä näemme, kuinka paljon vahvempi on se liitto, jonka takaajana Jeesus on. Muiden pappien määrä on jatkuvasti kasvanut, kun kuolema on estänyt heitä pysymästä virassaan. Mutta Jeesus pysyy ikuisesti, hänen pappeutensa on muuttumaton.”

Tässä sanotaan, että Jeesus on taannut meidät, että meidän kaikki synnit on anteeksi annettu ja meillä on taivaspaikka hänen luonaan. Jeesus on takuumies. Me ymmärrämme, että Jumala ei voi valehdella itselleen. Se totisesti pitää ja me voimme tänä päivänäkin luottaa siihen, että Jeesus takuumiehenä ottaa meidät tavaan kotiin. Siihen ei liity mitään vaatimuksia, vaan Jeesus on pelastanut meidät yksin armosta ja mennyt meidät takaamaan. Me saamme ystävät tänäänkin olla hyvässä turvassa ja uskoa, että Jeesus on meidän syntimme sovittanut. Aamen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti