Rauhaa
rakkaat ystävät. Ajattelin tänään ottaa esille sellaisen asian, kun Jaakobin
kirjeen, luvussa 4 jakeessa 6 sanotaan: ”Jumala on ylpeitä vastaan, mutta
nöyrille hän antaa armon.” Tämä sama on myös 1. Pietarin kirjeessä ja Sananlaskuissa.
Mitä on ylpeys, kun Raamatussa noin kovasti siitä sanotaan.
Ylpeyttä on
esimerkiksi sellainen, kun kerran sanoin eräälle isännälle, että tulisi kääntyä
Jeesuksen puoleen. Hän sanoi siihen, että hän on hoitanut hyvin perheensä ja
peltonsa eikä tarvitse Jeesusta. Kuulin myös tapauksen kadunmiehestä, joka oli
juonut itsensä niin alas, että oli ulosteetkin housuissa. Eräs ihminen oli
mennyt puhumaan hänelle ja pyysi häntä jumalanpalvelukseen ja sanan kuuloon.
Mies sanoi, että hän ei kyllä Jeesusta tarvitse. Siinäkin oli ylpeys takana.
Hän ehkä ajatteli, että jos hän menee sanan kuuloon, niin hänet luokitellaan
huonoksi ihmiseksi.
Olen
joutunut omalla kohdallani miettimään hengellistä ylpeyttä ja olen joutunut
toteamaan, että minussa on aika paljon ylpeyttä. Mikä kristityn erottaa
maailman ylpeydestä, on että meidän tulee rukoilla Jeesusta ja pyytää syntejä
anteeksi. Minun kohdallani Herran pyhä ehtoollinen omassa seurakunnassa on
tärkeä. Meidän tulee kristittyinä tuntea oma hengellinen ylpeytemme. Jos esimerkiksi
joku neuvoo jostain asiasta, niin emme olisi heti nousemassa vastaan, vaan tutkisimme
ja juttelisimme ja kohtaisimme rakkaudella toinen toisemme.
Ylpeyttä on
monenlaista. Yksi on se, että emme mene seurakunnan tilaisuuksiin. Kuitenkin
omassakin elämässä olen kokenut sen, että kun on nöyrä ja ottaa Jeesuksen
vastaan omalle kohdalla ja uskoo syntinsä anteeksi, niin siinä on hyvä elää.
Näin lyhyesti
haluan sanoa kaikille ylpeille kristityille, että meidän tulee uskoa kaikki
synnit anteeksi Jeesuksen nimen ja veren kautta ja olla nöyriä ja kuuliaisia
Jumalan sanalle. Ollaan hyvässä turvassa ja lohdutettuna. Jeesus on meidän
synnit pessyt pois.
