perjantai 3. toukokuuta 2024

Hukkuva pelastuu

 


Armon ja rauhan tervehdys rakkaat ystävät. Minulle tuli tänään mieleeni eräs jo edesmennyt tuttavani, joka oli ollut uitossa. Hän oli tullut veneellä koskipaikkaan ja vene oli kaatunut. Hän kertoi siitä taistelusta, kuinka vaikeaa oli päästä sieltä koskesta pois. Hänet pelasti se, että hän tuli suvantopaikkaan, jossa hän sai pajusta kiinni ja siitä pääsi sitten rannalle. Muuten hänellä olisi ollut edessä varma hukkuminen.

Kristillisessä mielessä tapasin eräitä ihmisiä, jotka ovat jo lapsuudesta asti olleet mukana ns. hengellisessä lahkossa. Nyt he käyvät sellaista taistelua, että kuinka siitä pääsee eroon. Tarkoitan hengellisellä lahkolla sitä, että siellä ei ole Kristus pelastajana vaan ajatellaan, että seurakunta pelastaa ja Kristus on jätetty sivuun. Oli myös sellaista ajatusta, että lähetyskäsky on annettu vain opetuslapsille eikä meille muille kristityille ollenkaan, vaikka Raamattu sanoo selkeästi, että menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni.

Haluan ystävät teille kaikille sanoa sen, että ainut, joka meidät pelastaa on Jeesus ja usko Jeesuksen sovintotyöhön. Usko ei pelasta ketään, mutta usko Jeesukseen pelastaa. Se on vähän sellainen niin kuin koskessa olo, kun taistelee itseään irti tällaisesta hengellisestä ryhmästä, joka ei Jeesusta tunnusta ainoana pelastajana, vaan ajatellaan että pelastaja on se seurakunta. Sen tähden ajattelenkin ystävät, että meidän on tosi tärkeää käydä kirkossa ehtoollisella, koska me emme missään muualla pääse niin lähelle Kristusta kuin silloin, kun me saamme Kristuksen ruumiin ja veren nauttia syntien anteeksi saamiseksi.

Ajattelen myös, että meidän täytyy luottaa siihen, että minkä Jumala on luvannut, niin sen hän totisesti pitää. Olen omassa elämässänikin huomannut, että vaikka on ollut vaikeita aikoja, niin Jeesus on kuitenkin ollut elämässä mukana ja ollut hoitamassa asioita. Jumala myös sallii meille koettelemuksia. Raamatun sanan valossa, esimerkiksi vuorisaarnaa tutkiessa, ihminen kyllä tuntee itsensä mahdottomaksi kelpaamaan Jumalan edessä. Siksi me tarvitsemme Jeesusta ja luottamusta armoon. Se vahvistuu sanan kuulossa, ehtoollisella ja raamattupiireissä. Ollaan ystävät hyvässä turvassa ja lohdutettuna ja uskotaan, että meidän synnit on anteeksi annettu. Aamen.

1 kommentti:

  1. Näin on, ilman Kristuksen Sovintoveren ja Ylösnousemuksen voimaa olemme tuhon omat.🙏🤲💞

    VastaaPoista