Särkynyttä sydäntä et hylkää, Jumala

 

Monet meistä ihmisistä painivat oman huonommuudentunteensa kanssa. Haluamme olla hyväksyttyjä, mutta samalla pelkäämme torjutuksi tulemista. Kovin helposti ajatuksiimme tulee, että mitähän naapuri, ystävä tai perheenjäsen minusta ajattelee, kun olen tällainen. Näihin ajatuksiin vaikuttaa elämänkokemuksemme. Epäonnistumiset ja perheen ongelmat on haluttu salata ja sillä tavalla on opittu peittämään todelliset tunteet. Tästä on seurannut itseensä sulkeutuminen ja jonkinlainen naamarin pitäminen toisten ihmisten edessä.

Toisinaan ajattelemme, että myös Jumalan edessä meidän pitää olla hyvä. Joillekin meistä on lapsena käytetty Jumalaa pelotteluaseena. On saatettu uhata, että jos et käyttäydy kunnolla, Jumala pudottaa kuuman kiven niskaan. Tästä olemme oppineet salaamaan tunteemme ja väärät tekomme myös Jumalalta. Raamatussa kuitenkin kerrotaan Jumalasta, joka ei hylkää omiaan missään tilanteessa.

Jumala on luonut meistä jokaisen ja rakastaa meitä omina lapsinaan. Hän rakastaa meitä niin paljon, että antoi oman Poikansa sovittamaan syntimme, jotta jokainen, joka uskoo Jeesukseen, saa iankaikkisen elämän. Jeesuksen pelastamina me saamme elää turvassa.

Koska olemme lapsia, Jumala myös kasvattaa meitä lapsinaan. Hän haluaa opastaa meitä elämässä eteenpäin. Hän haluaa olla jatkuvasti yhteydessä lapseensa. Tämä tapahtuu Raamatun sanan, rukouksen, uskovien yhteyden ja ehtoollisen kautta. Jumala haluaa olla meille sellainen Isä, johon voi turvautua kaikissa asioissa. Hän haluaa olla se, jolle ensimmäisenä kerromme kaikki asiamme, niin hyvät kuin huonotkin. Hän antaa meille rohkeuden jatkaa elämää myös epäonnistumisen jälkeen.

Psalmissa 51 Daavid purkaa tuntojaan Jumalalle lankeemuksensa jälkeen. Hän tunnustaa rikkomuksensa ja pyytää, että Jumala on hänelle armollinen ja pesee hänet puhtaaksi. Psalmi on täynnä niitä tunteita, joita Daavidilla on. Kannatta lukea se. Jakeessa 19 sanotaan: ”Murtunut mieli on minun uhrini, särkynyttä sydäntä et hylkää, Jumala.” Tähän turvaan mekin saamme jäädä kaikkien elämämme haasteiden kanssa. Jumalalta saamme voiman elää nykyhetkeä niiden ratkaisujen kanssa, joita olemme tehneet ja teemme. Olemme Jumalan rakkaita lapsia.

Jumalalle rakas

 

Saimme jälleen kesätauon jälkeen kokoontua raamattupiiriin yhdessä tutkimaan Sanaa. Olen kyllä kesänkin aikana saanut olla monta kertaa uskovien yhteydessä ja saanut niistä kokoontumisista valtavasti voimaa. Kuitenkin tuo vuosia kokoontunut tuttu piiri on valtavan tärkeä ja toivon, että myös sinulla on joku tuollainen tuttu uskovien ryhmä, jossa saat olla juuri sellaisena kuin olet.

Raamatun tutkimisemme jatkui 1. Korinttilaiskirjeen luvusta 15. Siitä saimme lukea kristinuskon perustan: ”Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi, niin kuin oli kirjoitettu, hänet haudattiin, hänet herätettiin kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu, ja hän ilmestyi Keefakselle ja sitten niille kahdelletoista.” (jakeet 3-5) Voiko olla ihanampaa asiaa. Valtava kiitollisuus täyttää mielen.

Tämän tekstin varsinaiseksi aiheeksi kuitenkin ajattelin ottaa jakeesta 10: ”Mutta Jumalan armosta minä olen se mikä olen, eikä hänen armonsa minua kohtaan ole mennyt hukkaan.” Kunpa muistaisin itsekin ajatella, että Jumalan armosta olen se, joka olen. Jumala on hyvässä luomistyössään luonut meidät jokaisen oman laiseksemme. Jeesuksen sovitustyön perusteella me saamme olla Jumalan rakkaita lapsia ja tämän uskoen hänen armonsa meitä kohtaan ei ole mennyt hukkaan.

Meillä monilla on taipumus vähätellä itseämme. Vertaamme itseämme toisiin ehkä menestyneempiin tai taitavampiin kuin itse olemme. Jumala on kuitenkin luonut meistä jokaisesta erilaisen ihmisen. Psalmissa 139 sanotaan: ”Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen.” (jakeet 13-14)

Minä saan elää oman ainutkertaisen elämäni. Tätä elämää ei kukaan toinen voi elää. Elämässäni on valtavasti hyvää, mutta myös monia vastoinkäymisiä. On asioita, joita minun on vaikea tunnistaa ja tunnustaa, mutta kuitenkin minä saan olla Jumalan rakastettu lapsi. Hän ei hylkää omaa lastaan, vaikka epäonnistun ja toimin hänen tahtoaan vastaan. Hän antaa anteeksi ja ohjaa taas oikealle tielle. Tässä ihanassa armon levossa saamme elää omaa ainutkertaista elämäämme. Jumalan armoa, rauhaa ja iloa sinulle. Olet Jumalalle rakas.

Armon alla Pyhän Hengen ohjauksessa

 

Minulla on kulunut muutama viikko niin, etten ole ehtinyt kitkemään kukkapenkkiä. Nyt kun tartuin työhön, oli tervaheinä ja muut rikkaruohot vallanneet kaikki välipaikat. Siinä rikkaruohoja kitkiessäni ajatukset siirtyivät jälleen ihmisen elämään. Ajattelin, että olen kuin tuo kukkapenkki. Kukat kuvaavat kaikkea hyvää ja Jumalan minuun tarkoittamaa. Nuo rikkaruohot taas minussa olevaa syntiä.

Rikkaruohot kitkettyäni näytti kukkapenkki oikein kauniilta. En kuitenkaan saanut kaikkia juuria mullasta pois ja tiedän, että sieltä ne tervaheinät alkavat jälleen kasvaa ja myös uusia rikkakasvien siemeniä lentää multaan tuulen mukana. Sellaista on myös meidän ihmisten elämä. Synti ei meistä kokonaan tämän elämän aikana poistu, vaan vanhat pinttyneet tavat ja myös uudet Jumalan tahdon vastaiset asiat ovat läsnä elämässämme. Meidän ei kuitenkaan pidä antaa niiden hallita elämäämme. Meillä kristityillä on etuoikeus aina tunnustaa väärät tekomme ja laiminlyöntimme rakastavalle Isälle ja saada ne anteeksi Jeesuksen tähden.

Meissä Jeesuksen pelastamissa on Pyhä Henki, joka haluaa kasvattaa meitä ja kitkeä meistä pois Jumalan tahdon vastaisia asioita. Meidän tehtävämme on suostua tähän kasvatukseen. On tärkeää, ettemme lannistu siitä, että niitä rikkaruohoja elämässämme kasvaa. Jos alamme tuijottamaan omaa pahuuttamme, niin silloin synti hallitsee meitä. Paavali kirjoittaa Roomalaiskirjeessä: ”Synti ei ole enää teidän herranne, sillä te ette ole lain vaan armon alaisia.” (6:14)

Paavali tajusi, että kun hän tuolla tavalla kirjoittaa, ihmiset alkavat ajatella, että sittenhän syntiä voi vapaasti tehdä ja siksi hän jatkaa: ”Miten siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme elä lain vaan armon alaisina? Emme toki! Tehän tiedätte, että jos antaudutte orjina tottelemaan jotakuta, olette juuri sen orjia, jota tottelette. Te joko palvelette syntiä, mikä johtaa kuolemantuomioon, tai olette kuuliaisia Jumalalle, mikä johtaa vapauttavaan tuomioon.” (6:15-16)

Pidetään siis katse luotuna Jeesukseen, syntiemme sovittajaan. Yksin Jeesuksessa on pelastuksemme. Annetaan Pyhän Hengen ohjata elämäämme, niin ettemme toteuta oman itsekkään luontomme haluja, vaan Hengen hedelmä saa kasvaa meissä. Uskotaan kaikki syntimme anteeksi Jeesuksen tähden ja luotetaan siihen, että hän vie meidät perille iankaikkiseen elämään.

Sanan ravintoa

 

Näin lehmiä niityllä makaamassa ja märehtimässä ruokaansa. Niitä katsellessa tuli mieleeni joskus lukemani tieto, että heprean kielessä miettiminen ja märehtiminen on sama sana. En ole mikään lehmäasiantuntija, mutta sen verran tiedän, että lehmä syö niin, ettei se paljoakaan pureskele, vaan ruoho tai heinä menee saman tien pötsiin. Syötyään lehmä asettuu makuulle ja pötsistä nousee suuhun märepala, johon on sekoittunut erilaisia mikrobeja. Tätä lehmä sitten alkaa jauhaa suussaan hienoksi ja samalla ruokaan sekoittuu sylkeä. Märehditty ruoka jatkaa sitten matkaa vielä kolmen mahan kautta lopulta lehmän elimistön ravinnoksi.

Aloin pohtia tätä märehtimistä Jumalan sanan miettimisenä. Märehtiminen ei ole nopea toimitus. Jos vain luen Raamatusta jonkin kohdan enkä mietiskele sitä ollenkaan, niin silloin se on kuin ruoka, joka jää pureskelematta. Raamattupiirissä olen monta kertaa huomannut, että Sana, jonka luemme, tuntuu ensin vaikealta. Tuntuu siltä, ettei siitä saa mitään irti. Kun sitten alamme sitä yhdessä märehtimään ja osallistujat tuovat oman elämänsä kokemuksia asiasta, niin sana alkaakin tulla eläväksi ja siitä saa itselleen valtavasti ravintoa.

Pelastusta ei voi ansaita teoilla, vaan sen saa lahjaksi uskomalla Jeesuksen sovittaneen minun syntini. Jumala haluaa kuitenkin antaa meille myös mielekkään elämän hänen yhteydessään. Sen toteutumiseksi meidän tulee tutkia Raamattua ja niitä ohjeita, mitä meille siinä annetaan. Luettu kohta ei tarvitse olla pitkä. Saman kohdan voi lukea päivän mittaan useamman kerran ja aina välillä antaa ajatusten tulla ja rukoilla, että Pyhä Henki ravitsee tuon sanan kautta.

Minun aamuhartauskirjassani oli tämän päivän tekstinä 2. Moos. 34:8-9: ”Mooses polvistui kiireesti, heittäytyi kasvoilleen maahan ja sanoi: ”Jos edelleenkin tahdot osoittaa minulle armoasi, Herra, niin kulje meidän mukanamme.” Miten minun elämässäni tällä hetkellä näkyy, että Herra kulkee kanssani? Miten minä voin tänään toimia niin, että Jumalan tahto tapahtuu ja tuo elämääni sen siunauksen, jonka Hän haluaa antaa? Näitä kysymyksiä voimme jokainen omalta kohdaltamme jäädä miettimään. Yksikin mieleen tullut ajatus, joka vahvistaa uskoa, on valtavaa Jumalan lahjaa. Otetaan siis tämä Sanan märehtiminen rennosti, niin kuin lehmäkin asettuu makuulle märehtimään. Pyhä Henki kyllä opettaa meille sen, mitä hän haluaa.

Kuka Jeesus on?

 

Kuka Jeesus oikeasti on? Tuo on se kysymys, jonka vastaus erottaa ne, jotka pelastuvat niistä, jotka eivät pelastu. Jumala itse ilmoitti sen kirkastusvuorella näin: ”Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt. Kuulkaa häntä.” (Matt. 17: 5) Vähän aikaisemmin Pietari oli sanonut Jeesuksesta: ”Sinä olet Messias, elävän Jumalan Poika.” Tätä Pietari ei itse olisi voinut ymmärtää, ellei Jumala olisi sitä hänelle kirkastanut. ”Jeesus sanoi hänelle: Autuas olet sinä, Simon, Joonan poika. Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni, joka on taivaissa.” Matt. 16:15–17)

Se tosiasia, että Jeesus on Jumala, on useimmille ihmisille mahdoton ajatus. Tuon edellisen Raamatun kohdan mukaan se onkin ihmiselle itselleen mahdoton ymmärtää. Vain Jumala voi saada ihmisessä aikaan uskon Jeesukseen syntien sovittajana.

Kirkastusvuorella Jeesuksen ulkomuoto muuttui. Hänen kasvonsa loistivat kuin aurinko ja hänen vaatteensa tulivat valkeiksi kuin valo. Jeesuksen seuraan liittyivät Mooses ja Elia, jotka keskustelivat Jeesuksen kanssa. Pietari tapansa mukaan puuttui tilanteeseen ja halusi rakentaa kolme majaa: Jeesukselle, Moosekselle ja Elialle kullekin omansa. Jeesus ei kommentoi mitenkään Pietarin ehdotusta, vaan Jumala itse alkaa puhua kirkkaasta pilvestä ja kertoo Jeesuksen olevan hänen rakas Poikansa, jota meidän tulee kuulla. Moosesta ja Eliaa ei enää näy vaan Jeesus yksin tulee opetuslasten luo.

Aloin miettiä tuota kolmea majaa: Mooses edustaa lakia ja Elia profeettoja. Jeesus on kuitenkin ainut, joka voi pelastaa. Jos me pidämme Jeesuksen rinnalla muita asioita, on sydämessämme vähän kuin nuo kolme majaa eikä silloin Jeesus saa olla ainoa pelastajamme. Jumala kehottaa meitä katsomaan yksin Jeesukseen ja kuuntelemaan, mitä hänellä on meille sanottavana.

Uskon lahjan saatuamme, saamme Pyhän Hengen. Jeesus kertoi opetuslapsilleen näin: ”Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä minun nimessäni lähettää, opettaa teille kaiken ja palauttaa mieleenne kaiken, mitä olen teille puhunut.” (Joh. 14:26) Tämä sama koskee myös meitä. Pyhä Henki kirkastaa meille Jeesuksen ja opettaa meidät tuntemaan hänet Raamatun sanan kautta. Käännetään siis turvallisin mielin katseemme Jeesukseen ja luotetaan siihen, että hän vie meidät tämän elämän halki iankaikkiseen elämään.

Pimeyden kätköistä taivaan valoon

 

Keskustelin ystäväni kanssa eräästä syrjäisestä paikasta. Hän sanoi, että se on kyllä niin Jumalan selän takana kuin voi vain olla. Jälkeen päin mietin tuota vanhaa suomalaista sanontaa ja sitä, voiko joku olla Jumalan selän takana.

Psalmissa 139 sanotaan: ”Minne voisin mennä sinun Henkesi ulottuvilta, minne voisin paeta sinun edestäsi?” (jae 7) Sitten Psalmin kirjoittaja luettelee kaukaisia paikkoja ja jakeessa 11 sitä tilannetta, kun olemme henkisesti niin loppu, että pimeys on ainut todellisuutemme: ”Nyt olen pimeyden kätköissä, yö peittää taivaan valon.” Tuo tilanne tuntuu meistä siltä, että olen Jumalan selän takana. Hän ei näe minua eikä välitä, mitä minulle tapahtuu. Jumala ei kuitenkaan käännä kenellekään selkäänsä, vaan hän on Pyhän Henkensä kautta aina läsnä. Psalmi jatkuu: ”Sinulle ei pimeys ole pimeää, vaan yö on sinulle kuin päivänpaiste, pimeys kuin kirkas valo.” (jae 12)

Me ihmiset olemme usein tunteidemme vietävissä. Minä tunnistan hyvin itsessäni sen, että alan märehtiä vaikeita asioita ja kuvitella, mitä kaikkea pahaa voi sattua. Todellinen tilanne alkaa paisua, kun kuvittelen, miten asiat voivat mennä pieleen. Kun tilanne sitten on ohi ja asiat ratkenneet, huomaan miten paljon turhaa kuvittelin. Oli vaikeita asioita ratkottavana eikä ongelmilta säästytty, mutta silti se minun pimeyteen vaipumiseni teki asioista paljon vaikeampia kuin ne todellisuudessa olivat.

Apostolien tekojen luvussa 1 jakeessa 8 sanotaan, että kun Pyhä Henki tulee teihin, te saatte voiman. Usein me luemme tuon kohdan niin, että Pyhän Hengen saaneina kristittyinä meistä itsestämme täytyisi löytyä voima evankeliumin julistamiseen ja kaikkien elämän haasteiden selvittämiseen. Tuo voima, jonka me saamme, on kuitenkin Pyhä Henki itse. Me saamme pyytää, että hän toimii meissä omalla voimallaan.

Meidän ei siis tarvitse pelätä, että Jumala on kääntänyt meille selkänsä emmekä myöskään itse voi kätkeytyä Jumalan selän taakse. Pyhä Henki on meissä Jeesuksen pelastamissa koko ajan. Olemme koko ajan Jumalan Hengen ulottuvilla, tuntui miltä tuntui. Tähän turvaan saamme tänäänkin jäädä.

Jumalan valtakunnan läsnäolo

 

Luin juuri Facebook-ystävieni päivityksiä ja surukseni näin, miten kaksi eri ihmistä oli joutunut toisen ilkeämielisen arvostelun kohteeksi. Surullisinta tässä on, että he kaikki, myös arvostelijat, ovat tunnustavia kristittyjä. Efesolaiskirjeessä meitä ohjeistetaan: ”Älkää päästäkö suustanne sopimatonta puhetta, vaan puhukaa sitä, mikä kulloinkin on hyvää ja hyödyllistä ja kuulijoille iloksi. Älkää tuottako surua Jumalan Pyhälle Hengelle, jonka olette saaneet sinetiksi lunastuksen päivää varten.” (4:29-30)

Meidän ei tarvitse olla toisten kanssa kaikista asioista samaa mieltä ja voimme myös tuoda oman näkemyksemme esiin, jos se on rakentavaa. Toisen ihmisen ajatusten lyttääminen, tai varsinkaan hänen persoonansa arvosteleminen, ei kuitenkaan saa aikaan mitään hyvää. Tuon Efesolaiskirjeen kohdan mukaan Pyhä Henki tulee surulliseksi meidän sopimattomien puheidemme tai kirjoittamalla esitettyjen ilkeiden kommenttiemme vuoksi.

Meillä monilla on kokemuksia sanoilla kiusaamisesta. Joillakin jo lapsuudessa alkanut kiusaaminen on saanut aikaan sen, ettei oikein uskalla elää sitä elämää, jota haluaisi. Itsensä mitättömäksi tunteminen saa aikaan vetäytymistä toisten seurasta. Miten voisimme tällaista ihmistä auttaa? Sen sanominen, että olet Jumalalle rakas, ei välttämättä auta, koska ihminen tietää sen. Se, mitä hän tarvitsee, on toisen ihmisen hyväksyvä läsnäolo.

Isä meidän -rukouksessa rukoilemme: ”Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa.” Jeesus antoi esimerkin Jumalan valtakunnassa toimimisesta. Hän vietti aikaa heikkojen ja sairaiden kanssa, kosketti ja puhui lempeästi. Tähän meitäkin kutsutaan. Syntisinä ihmisinä me epäonnistumme, mutta meillä on aina lupa yrittää uudelleen. Pyhä Henki on meissä ja hän ohjaa meitä ja auttaa meitä kasvamaan taivaan valtakunnan kansalaisina.  Osoitetaan toinen toisillemme rakkautta niin sanoilla kuin teoilla, jaetaan eilisen huolet ja huomisen toivo. Niin läsnä on Jumalan valtakunta, Kristus meissä. (virsi 959)