Ihmiset voivat tuntea toisensa monella tasolla. Jotkut ovat
ns. hyvänpäivän tuttuja. Tällaiset ihmiset tapaavat sattumamalta, esim.
kaupassa tai koiraa ulkoiluttaessaan. He tervehtivät toisiaan ja vaihtavat
muutaman sanan yleisistä asioista. He eivät kuitenkaan todella tunne toisiaan. Sitten
on ihmisiä, jotka tuntevat toisensa jo paljon paremmin, esim. lähimmät työkaverit
ja sukulaiset. He puhuvat monenlaisista asioista. Toisinaan saatetaan jakaa
myös henkilökohtaisia asioita, mutta enimmäkseen keskustelut kuitenkin
liittyvät molempia koskettaviin tai yhteiskunnallisiin asioihin. Sitten ovat ne
kaikkein läheisimmät ihmiset, joiden kanssa voi jakaa myös kipeimmät oman
elämän asiat. Tällainen ihminen tuntee minut ja minä tunnen hänet.
Jeesus sanoo: ”Minä olen hyvä paimen. Minä tunnen lampaani
ja ne tuntevat minut, niin kuin Isä tuntee minut ja minä Isän. Minä panen
henkeni alttiiksi lampaiden puolesta” (Joh. 10:14–15) Tämä tunteminen, josta
Jeesus tässä puhuu, on molemminpuolista syvää läheisyyttä. Jeesus vertaa tätä ihmisen
ja hänen välistään tuntemista siihen, miten Isä ja Jeesus tuntevat toisensa.
Minun on helppo uskoa, että Jeesus todella tuntee minut
läpikotaisin. Hän tuntee minut paljon paremmin kuin minä tunnen itseni. Mutta
miten minä voisin oppia tuntemaan Jeesusta yhä paremmin? Miten minun ja
Jeesuksen välinen suhde voisi syventyä?
Ihmissuhteet voivat pysyä läheisinä vain, jos yhteys on säännöllistä.
Sama pätee meidän ja Jeesuksen väliseen suhteeseen. Jumala on antanut meille
yhteyden ylläpitämistä varten Raamatun, jossa hän kertoo itsestään ja ohjaa
meitä hänen tahtonsa mukaiseen elämään. Toinen tärkeä yhteyttä ja tuntemista
lisäävä asia on rukous. Säännöllinen rukoilu tuo läheisyyttä ja luottamusta. Myös
ehtoollinen vahvistaa yhteyttämme.
Lisäksi me olemme saaneet lahjaksi Pyhän Hengen, joka ohjaa
elämäämme koko ajan. Hän puhuu omantuntomme kautta ja tuo mieleemme asioita,
jotka ovat Jumalan tahdon mukaisia tai sen vastaisia. Meille jää kuitenkin
päätösvalta, miten suhtaudumme näihin Pyhän Hengen viesteihin.
On elämämme tärkein asia olla Jeesukselle tuttu. Hän
rakastaa meitä niin paljon, että on antanut henkensä puolestamme. Pidetään
huolta siitä, että hän on meille, ei vain hyvänpäivän tuttu, vaan oikea
sydänystävä. Pidetään Jeesuksen kanssa jatkuvaa yhteyttä eri tavoin, niin että koko
ajan opimme tuntemaan häntä paremmin. Suhde Jeesuksen kanssa antaa todellisen
elämän.
Kiitos, näin sen tulee olla.
VastaaPoista