sunnuntai 5. heinäkuuta 2026

Jeesuksessa ei ole kadotusta

 


Armon ja rauhan tervehdys kaikille blogin lukijoille. Tämän blogin kirjoittaminen on ollut viime aikoina aika vähäistä. Minusta on tuntunut, että takki on aivan tyhjä eikä tule mieleen, mikä olisi tärkeä aihe, josta kirjoittaa. Kun sitä olen miettinyt, niin kyllä kuitenkin tärkein asia on, että me jaksamme uskoa Jeesuksen sovintotyön kautta kaikki meidän synnit anteeksi ja ymmärretään se, että me olemme omasta puolestamme syntisiä. Meillä on jo syntymästä päällä perisynti. Me olemme lihassa siittyjä ja tämä perisynti on jo Aatamin ja Eevan langetessa tullut meidän päällemme.

Jeesus on kaikessa viisaudessaan antanut lapselle lapsenuskon. Sitten kun on aikuistuttu, on omakohtainen usko tuntunut vielä voimakkaammalta. Meidän tulee kuitenkin ymmärtää se, että usko ei perustu meidän tunteisiimme, vaan siihen että Jeesus on meidät armossaan pelastanut.

Roomalaiskirjeen 8. luvun jakeessa 1 sanotaan: ”Mikään kadotustuomio ei siis kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa.” Mitä tämä Kristuksessa Jeesuksessa oleminen sitten on? Se on sitä, että me tahdomme turvata Jeesuksen sovintotyöhön ja uskoa sen omalla kohdallamme todeksi eli uskomme, että Jeesus on sovittanut meidän syntimme ja me saamme olla hyvässä turvassa. Se on Jeesuksessa Kristuksessa olemista. Parannuksen tekeminen tarkoittaa Jeesuksen seuraamista. Seuraaminen on sitä, että me kuuntelemme Pyhän Hengen ääntä, joka neuvoo, ohjaa ja lohduttaa ja luottamista Jeesuksen armoon.

Näin me ystävät saamme tänäänkin luottaa siihen, että Jeesus on meidät sovittanut eikä meillä ole mitään pelkoa. Meidän ei tarvitse pelätä, sillä Jeesus on itse sanonut, ettei hän kadota yhtäkään niistä, jotka hänessä, Jeesuksessa Kristuksessa, ovat. Tässä armossa me saamme vahvistua. Paljon on sellaista menestysteologista opetusta, että kun tarpeeksi uskoo, niin paranee kaikista sairauksista ja kun antaa kympin niin saa satasen. Tällaista opetusta ei kannata kuunnella. Ollaan ystävät hyvässä turvassa ja uskotaan, että meidän synnit on anteeksi annettu Jeesuksen veren tähden.