sunnuntai 9. kesäkuuta 2024

Seuraa minua!

 


Seuraa minua! Nuo Jeesuksen sanat jäivät mieleeni tämän päivän jumalanpalveluksen tekstistä. Raamatusta saamme lukea ihmisten monenlaisista esteistä Jeesuksen seuraamiselle. Yhteistä niille on, että ne liittyvät omaisuuteen, ihmissuhteisiin tai ajan käyttöön ja näin se on yhä edelleen.

Kävelyllä ollessani aloin miettiä, mitkä asiat omassa elämässäni ovat esteinä Jeesuksen seuraamiselle. Uskon Jeesukseen pelastajanani eli seuraan Jeesusta. Arkielämässä voisin kuitenkin valita monia ajankäyttöön liittyviä asioita toisin. Lapsiperhearkea elävillä vanhemmilla ei ole kovin paljon sellaista aikaa, jonka käytöstä voisi itse päättää ja silloin Jeesuksen seuraaminen arjessa näyttäytyy ihan erilaisena kuin tällaisella eläkeiän kynnyksellä olevalla. Siksi on tärkeää, että me jokainen pohdiskelemme vain omaa tilannettamme ja pyydämme Pyhää Henkeä näyttämään juuri minun elämässäni olevat esteet.

Miten Jeesuksen seuraaminen näkyy ajankäytössäni? Tuohon kysymykseen olen tänään valitettavasti joutunut vastaamaan, että liian vähän. Jumala ei pakota ketään uskomaan Jeesukseen eikä hän myöskään pakota meitä Jeesuksen seuraajia käyttämään aikaamme hänen kanssaan. Hän kuitenkin haluaa lahjoittaa meille iankaikkisen elämän lisäksi myös täyden elämän tässä ajassa.

Filippiläiskirjeessä sanotaan: ”Minä luotan siihen, että Jumala, joka on teissä aloittanut hyvän työnsä, myös saattaa sen päätökseen Kristuksen Jeesuksen päivään mennessä.” (Fil. 1:6) Jumala haluaa tehdä meissä työtään koko tämän elämämme ajan. Hän auttaa meitä myös ajankäytössämme, kunhan vain sallimme hänen tehdä sen. Minä olen usein huomannut, että kun käytän aikaani sellaiseen, joka ei rakenna minua itseäni eikä ketään muutakaan, tulee mieleeni, että miksi ihmeessä teen tätä. Joskus laitan tuon Pyhän Hengen ohjauksen sivuun ja vain jatkan turhaa tekemistäni, joskus taas kuuntelen häntä ja saan elämääni parempaa sisältöä.

Jeesuksen pelastamina olemme hänen seuraajiaan ja Jeesus vaikuttaa meissä tahtomista ja tekemistä, kunhan pysymme hänessä kiinni. Jeesus sanoo: ”Minä olen viinipuu ja te olette oksat. Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa aikaan mitään.” (Joh. 15: 5) Annetaan siis koko elämämme Jeesuksen käsiin ja annetaan hänen kasvattaa meissä sellaista hedelmää, joka ravitsee meitä itseämme ja läheisiämme.

1 kommentti:

  1. Voi, kuulostaa niin tutulta! Sisäinen kehoitus kuunnella Jumalan ääntä ja sen kuulemisen vaikeus ajoittain. Rauha löytyy kun malttaa pysähtyä ja pyytää syntejään anteeksi. Siunausta!,❤️

    VastaaPoista