
Kerran
eräässä seurakunnassa oli pitkään ollut väittelyä siitä, että pitäisikö
tietyssä tilanteessa istua vai seistä. Asiasta ei päästy yhteisymmärrykseen ja
sitten muistettiin arvostettu vanhus, jonka mielipidettä kaikki kunnioittivat. Seisomisen
kannattajat kertoivat tilanteen ja kysyivät, onko seisominen oikein. Tähän
vanhus vastasi, että on. Kysyjät tulivat vastauksesta hyvin iloiseksi.
Istumisen kannattajat kuitenkin kysyivät, että eikö istuminen sitten ole oikein,
johon vanhus vastasi, että on. Tässä opetuksessa on suuri viisaus siinä, että
jos me tehdään asioita Jumalalle ulkonaisesti, lakia täyttäen, niin se on
turhaa. Ulkonaisissa tavoissa on erilaisia vaihtoehtoja, jotka voivat kaikki
olla oikeita. Kun meidän sydän tunnistaa, että tämä on minulle sopiva tapa olla
Jumalan edessä, niin silloin se on hyvä. Pyhä Henki ilmoittaa tänäkin päivänä, mikä
on oikein tai väärin. Jos me tehdään asioita Jumalan armosta, niin se on oikein.
On myös asioita, joita emme itse ymmärrä, ja silloin saamme rukoilla Jumalalta
ymmärrystä.
Jumala
tuntee meidät ja meidän sydämemme. Raamattu sanoo, että vaikka teidän sydämenne
tuomitsee teidät, niin Jumala on suurempi kuin teidän sydämenne. Se tarkoittaa sitä,
että vastoin kaikkia omia tuntemuksiamme, saamme uskoa Jumalan armon omalle
kohdalle. Sinäkin ystäväni, joka epäilet Jeesuksen armon riittävyyttä sinulle,
niin usko, että Jeesuksen sovintoveri on sinun puolestasi vuotanut ja se
riittää. Ollaan ystävät hyvässä turvassa
ja uskotaan Jeesuksen armo tänäkin päivänä todeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti