Armolla ja
rauhalla haluan tervehtiä sinua, rakas ystävä, tänä kesäisenä päivänä. Saamme
kiittää taivaan Isää siitä, että hän on antanut meille tällaisen kesän, että on
ollut sopivasti lämpöä ja sadetta ja viljat ovat alkaneet kasvaa. Tänään ajattelin
kertoa siitä, kun Gal. 6:7 sanotaan: ”Älkää pettäkö itseänne! Jumala ei salli
itseään pilkattavan. Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää.” Ymmärrämme,
että jos ihminen kylvää peltoon ohraa, niin hän saa sieltä ohraa, jos Jumala
suo sille kasvun. Jos on kylvetty ruista, niin sinne kasvaa ruista ja sitä
viljelijä sitten niittää.
Tätä
Raamatun kohtaa on selitetty siten, että mitä ihminen elämässään tekee,
vaikkapa valehtelee toisesta ihmisestä tai tekee jotain pahaa, niin hän sitten
saisi itse samalla tavalla takaisin. Voimme tietenkin ajatella, että se asia
olisi näinkin, mutta jos oikein rehellisesti itsemme tunnemme, niin me kaikki olemme
Jumalan silmissä suuria syntisiä. Olemme valehtelijoita ja pettureita eikä
meissä ole mitään hyvää. Siksi en usko, että tämä kohta voisi pelkästään tuota
tarkoittaa.
Minä ajattelen,
että mitä ihminen kylvää, niin sellainen Jumala hänellä on. Galatian
seurakuntiin tuli sellaisia juutalaisia opettajia, jotka alkoivat valehdella,
että Jeesuksen armo ei yksin riitä. Ajattelen, että Paavali tarkoittaa tällä kohdalla
sitä, että jos me alamme uskoa opetusta, että voisimme omalla ansiolla, omilla
töillämme, kelvata Jumalalle, niin silloin me pilkkaamme Jumalaa. Sitä Jumala
ei halua. Tässä sanotaan: ”Älkää pettäkö itseänne. Jumala ei salli itseään
pilkattavan.” Mutta mitä Jumala teki: Hän antoi ainoan rakkaan Poikansa, ettei
yksikään, joka Häneen uskoo, hukkuisi vaan saisi iankaikkisen elämän. Eli
Jumala antoi oman Poikansa meidän syntisten takia. Hän haluaa ainoastaan sitä,
että me kunnioitamme Hänen Poikaansa ja ymmärrämme sen sovintotyön, jonka
Jeesus Golgatan ristillä teki. Ei Jumala katso meidän pahoja tekojamme
pelastusasiassa, vaan viimeisenä elinpäivänä Hän katsoo sitä, kenellä meistä on
sydämessä usko ja luotamme Jumalan armoon.
Tämä kohta
jatkuu sitten, että mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää. Eli sellainen ihminen, joka on sydämessään
kokenut Jumalan armon, haluaa sitä samaa armon evankeliumia viedä
lähimmäisilleen eteenpäin. Ei hän halua kertoa itsestään mitään suuria, että
minä olen, minä olen… vaan hän haluaa kertoa, että Jeesus on juuri minun suuren
syntisen puolesta kuollut. Silloin kun me viemme tällaista sanomaa eteenpäin ja
kerromme ihmisille Jeesuksesta ja siitä, että Jeesus rakastaa juuri sinua, niin
silloin evankeliumi lähtee leviämään. Pyhä Henki alkaa tehdä meissä työtä ja
silloin saamme niittää sitä uskon hedelmää, joka on hyvän omantunnon rauha,
koska Jeesus on pessyt kaikki syntimme pois. Se on siunausta omassa elämässä,
jossa saamme luottaa kaikki asiat Jeesukselle. Saamme kertoa kaikki asiat
hänelle rukouksessa ja luottaa siihen, että Jeesus hoitaa meidät taivaan
kotiin.
Ole ystävä
hyvässä turvassa ja usko, että kaikki sinun syntisi on anteeksi Jeesuksen
nimessä ja veressä. Aamen.
Ymmärrän että Paavalin aikana puhe Jeesuksen uhrikuolemasta ymmärrettiin varsin hyvin kun taustalla oli vielä elävänä erilaiset Lähi-idän uhrikäytännöt. Ajatus kertakaikkisesta uhrista oli uusi ja radikaali, ja samaan aikaan moderni: eli elämää helpottava. Mutta yhtäkaikki modernisuudessaan edelleenkin varsin vahvasti vanhatestamentillinen: Jla vaatii leppyäkseen uhrin. Voitaisiinko nykyisin jo astua uusi moderni askel eteen päin, ja siirtyä VT:n uhrimaailmasta siihen uskonnollisuuteen jossa Jla on jeesuksen kuvaama armahtavainen Isä - joka ei muuta toivo, kuin että tuhlaajapoika palaa kotiin?
VastaaPoista