perjantai 21. kesäkuuta 2019

Mitä kylvät, sitä niität


Armolla ja rauhalla haluan tervehtiä sinua, rakas ystävä, tänä kesäisenä päivänä. Saamme kiittää taivaan Isää siitä, että hän on antanut meille tällaisen kesän, että on ollut sopivasti lämpöä ja sadetta ja viljat ovat alkaneet kasvaa. Tänään ajattelin kertoa siitä, kun Gal. 6:7 sanotaan: ”Älkää pettäkö itseänne! Jumala ei salli itseään pilkattavan. Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää.” Ymmärrämme, että jos ihminen kylvää peltoon ohraa, niin hän saa sieltä ohraa, jos Jumala suo sille kasvun. Jos on kylvetty ruista, niin sinne kasvaa ruista ja sitä viljelijä sitten niittää.

Tätä Raamatun kohtaa on selitetty siten, että mitä ihminen elämässään tekee, vaikkapa valehtelee toisesta ihmisestä tai tekee jotain pahaa, niin hän sitten saisi itse samalla tavalla takaisin. Voimme tietenkin ajatella, että se asia olisi näinkin, mutta jos oikein rehellisesti itsemme tunnemme, niin me kaikki olemme Jumalan silmissä suuria syntisiä. Olemme valehtelijoita ja pettureita eikä meissä ole mitään hyvää. Siksi en usko, että tämä kohta voisi pelkästään tuota tarkoittaa.

Minä ajattelen, että mitä ihminen kylvää, niin sellainen Jumala hänellä on. Galatian seurakuntiin tuli sellaisia juutalaisia opettajia, jotka alkoivat valehdella, että Jeesuksen armo ei yksin riitä. Ajattelen, että Paavali tarkoittaa tällä kohdalla sitä, että jos me alamme uskoa opetusta, että voisimme omalla ansiolla, omilla töillämme, kelvata Jumalalle, niin silloin me pilkkaamme Jumalaa. Sitä Jumala ei halua. Tässä sanotaan: ”Älkää pettäkö itseänne. Jumala ei salli itseään pilkattavan.” Mutta mitä Jumala teki: Hän antoi ainoan rakkaan Poikansa, ettei yksikään, joka Häneen uskoo, hukkuisi vaan saisi iankaikkisen elämän. Eli Jumala antoi oman Poikansa meidän syntisten takia. Hän haluaa ainoastaan sitä, että me kunnioitamme Hänen Poikaansa ja ymmärrämme sen sovintotyön, jonka Jeesus Golgatan ristillä teki. Ei Jumala katso meidän pahoja tekojamme pelastusasiassa, vaan viimeisenä elinpäivänä Hän katsoo sitä, kenellä meistä on sydämessä usko ja luotamme Jumalan armoon.

Tämä kohta jatkuu sitten, että mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää.  Eli sellainen ihminen, joka on sydämessään kokenut Jumalan armon, haluaa sitä samaa armon evankeliumia viedä lähimmäisilleen eteenpäin. Ei hän halua kertoa itsestään mitään suuria, että minä olen, minä olen… vaan hän haluaa kertoa, että Jeesus on juuri minun suuren syntisen puolesta kuollut. Silloin kun me viemme tällaista sanomaa eteenpäin ja kerromme ihmisille Jeesuksesta ja siitä, että Jeesus rakastaa juuri sinua, niin silloin evankeliumi lähtee leviämään. Pyhä Henki alkaa tehdä meissä työtä ja silloin saamme niittää sitä uskon hedelmää, joka on hyvän omantunnon rauha, koska Jeesus on pessyt kaikki syntimme pois. Se on siunausta omassa elämässä, jossa saamme luottaa kaikki asiat Jeesukselle. Saamme kertoa kaikki asiat hänelle rukouksessa ja luottaa siihen, että Jeesus hoitaa meidät taivaan kotiin.

Ole ystävä hyvässä turvassa ja usko, että kaikki sinun syntisi on anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Aamen.

1 kommentti:

  1. Ymmärrän että Paavalin aikana puhe Jeesuksen uhrikuolemasta ymmärrettiin varsin hyvin kun taustalla oli vielä elävänä erilaiset Lähi-idän uhrikäytännöt. Ajatus kertakaikkisesta uhrista oli uusi ja radikaali, ja samaan aikaan moderni: eli elämää helpottava. Mutta yhtäkaikki modernisuudessaan edelleenkin varsin vahvasti vanhatestamentillinen: Jla vaatii leppyäkseen uhrin. Voitaisiinko nykyisin jo astua uusi moderni askel eteen päin, ja siirtyä VT:n uhrimaailmasta siihen uskonnollisuuteen jossa Jla on jeesuksen kuvaama armahtavainen Isä - joka ei muuta toivo, kuin että tuhlaajapoika palaa kotiin?

    VastaaPoista