On
kevättalvi ja säät sen mukaiset. Saimme nauttia monesta kauniista aurinkoisesta
päivästä. Lumet sulivat ihan silmissä ja tiet paljastuivat jään alta. Linnut
alkoivat laulaa kevätlaulujaan. Sitten tuli oikein kunnon lumimyräkkä. Yhtäkkiä
oli taas joka paikassa 15 cm lisää lunta. Tiet muuttuivat loskaisiksi eikä
onnettomuuksiltakaan vältytty. Kevät kuitenkin etenee ja tänään aurinko on taas
paistanut ihanasti.
Meidän
elämästämme puhutaan usein tienä. Tätä elämän tietä kulkiessamme on tie välillä
helppoa kulkea ja välillä hyvinkin raskasta. Erilaiset säät voivat kuvata niitä
olosuhteita, joissa matkaa teemme. Tämä jokapäiväinen elämäntie menee niin kuin
menee, välillä paremmin, välillä huonommin. Tärkein elämäntiemme on kuitenkin
hengellinen. Kuka ohjaa meidät iankaikkisuuteen, on ratkaisevan tärkeää. Jos
siinä joudumme väärälle tielle, on seuraukset kauheat.
Raamatussa puhutaan
paljon tiestä. Psalmi 139 päättyy sanoihin: ”Jos näet tieni johtavan vaivaan,
ohjaa minut iankaikkiselle tielle.” Ajattelen, ettei tämä vaiva ole tämän
maailman suruja ja vaivoja, vaan iankaikkinen kadotus, todellinen vaiva. Jokapäiväinen
rukouksemme pitäisi olla, että jos Herra näkee meidän kääntyvän pois Hänen
tieltään, hän puuttuisi heti elämäämme ja ohjaisi takaisin oikealle tielle.
Monissa
muissakin Psalmeissa puhutaan tiestä. Psalmi
25 puhuttelee minua erityisen paljon. Siinä tunnustetaan oma syyllisyys,
pyydetään anteeksiantoa ja Herran johdatusta. ”Nimesi tähden, Herra, anna
anteeksi syntivelkani, vaikka se on suuri. Kuka on se mies, joka Herraa pelkää?
Hänelle Herra neuvoo tien, joka tämän tulee valita.” (jakeet 11-12) Kun me
elämän vaikeuksien keskellä käännymme armollisen Jumalan puoleen ja pyydämme
syntejämme anteeksi Jeesuksen tähden, saamme myös luottaa anteeksiantoon. Jeesus
on se tie, joka meidän tulee valita ja jota kulkea.
Kuljetaan
siis tätä jokapäiväistä tietämme rukoillen: ”Herra, ilmoita minulle tiesi,
opeta minulle polkusi.” (Ps 25:4) ja muistetaan myös etsiä sitä Herran tietä lukemalla
Raamattua, rukoilemalla, kokoontumalla sanan kuuloon ja keskustelemalla ystävien
kanssa. Siunattua kevään odotusta sinulle uskonystäväni!
🙏Kiitos♥️Amen
VastaaPoista