keskiviikko 11. syyskuuta 2024

Sillanrakentajina

 


Sain osallistua seurakunnan kokoontumiseen, jossa israelilainen Hanna Jaffe kertoi tarinan kahdesta maanviljelijästä. Nämä elivät naapureina ja ystävinä. Sitten eräänä päivänä toisen lehmä kulki naapurin puolelle. Molemmat väittivät lehmää omakseen. Siitä lähtien naapurukset olivat riidoissa keskenään. Toinen heistä kaivoi tilansa ympärille vesiojan, jotta naapuri varmasti pysyisi omalla puolellaan.

Eräänä päivänä toisen ovelle koputettiin. Siellä oli puuseppä, joka kysyi, olisiko miehellä antaa hänelle mitään töitä. Tämä ilostui ja pyysi puuseppää rakentamaan tilansa ympärille aidan, jotta naapuri ei pääsisi sinne. Viljelijä lähti asioilleen kaupunkiin ja puuseppä jäi rakennuspuuhiinsa. Kun viljelijä saapui takaisin kotiin, ei aitaa ollut edes aloitettu. Sen sijaan hän oli rakentanut sillan vesiojan yli. Siitä lähtien naapurukset olivat jälleen ystäviä ja kulkivat sillan yli toistensa luo.

Jäin miettimään tuota tarinaa ja sitä, kuinka helposti mekin rakennamme kaikenlaisia esteitä, jotta kanssakäyminen joidenkin ihmisten kanssa estyisi. Kaikista ikävintä se on silloin, kun kristityt eivät hyväksy toisiaan. Jäähyväispuheessaan Jeesus sanoo opetuslapsille: ”Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne. Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne.” (Joh. 13:34-35)

Vähän myöhemmin Jeesus rukoilee opetuslastensa ja kaikkien niiden puolesta, jotka heidän todistuksensa tähden uskovat Jeesukseen: ”Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut. (Joh. 17:21)

Ajatelkaapa, mikä vaikutus on meidän keskinäisellä yhteydellämme ja yhteydellämme Isään ja Poikaan. Sen vaikutuksesta maailman ihmiset alkavat uskoa Jeesukseen. Ollaan siis mekin tuollaisia sillanrakentajia. Rakennetaan yhteyttä sinne, missä on erottavia asioita. Keskitytään oleelliseen eli Jeesukseen. Kun yhdessä katsomme Jeesukseen, emmekä niihin asioihin, joista olemme eri mieltä, vaikuttaa se lisääntyvää uskoa Vapahtajaamme Jeesukseen Kristukseen. Ole siunattu, rakas uskonystävä.

3 kommenttia: