torstai 26. helmikuuta 2026

Läsnäolo

 


Olin lastenlasteni kanssa pulkkamäessä. Siellä oli myös isä pienen, ehkä 3-vuotiaan lapsen kanssa. Lapsi oli innoissaan ja heillä oli hauskaa. Lapsi halusi vetää itse pulkan ylös. Välillä hän kaatui, mutta nousi ylös itse tai isän auttamana. Sitten voimat vähenivät ja hän alkoi kiukutella isälle. Hän ei antanut isän auttaa ja pulkka lähti luisumaan alamäkeen. Lapsi itki maassa ja isä laskeutui hänen viereensä. Ensin lapsi ei ottanut isän apua vastaan, mutta vähän aikaa itkettyään isä sai nostaa hänet syliinsä, ja he alkoivat laskeutua alaspäin lapsen pää isän olkaa vasten. Isä laittoi lapsen pulkkaan ja lähti vetämään sitä kotia kohti.

Tuo tapahtuma alkoi puhumaan minulle Jumalan läsnäolosta elämässämme. Jeesus lupaa opetuslapsilleen: "Jos te rakastatte minua, te noudatatte minun käskyjäni. Minä käännyn Isän puoleen, ja hän antaa teille toisen puolustajan, joka on kanssanne ikuisesti. Tämä puolustaja on Totuuden Henki. Maailma ei voi Henkeä saada, sillä maailma ei näe eikä tunne häntä. Mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy luonanne ja on teissä.” (Joh. 14:15-17)

Olen huomannut, miten helposti minä ja monet muutkin kristityt kiinnittävät huomion lupauksissa oleviin vaatimuksiin. Tässä tuo vaatimus on: Jos te rakastatte minua, te noudatatte minun käskyjäni. Evankeliumista tuleekin lakia. Kuitenkin tuo on lupaus Jumalan kokoaikaisesta läsnäolosta Jeesuksen pelastamien ihmisten elämässä. Kun me uskomme Jeesukseen syntiemme sovittajana, Pyhä Henki on luonamme ja meissä.

Tuo pulkkamäessä oleva lapsi oli koko ajan isän läsnäolossa, vaikka hän välillä epäonnistui ja kiukutteli. Niin on meidänkin laitamme. Isä on Pyhässä Hengessä koko ajan kanssamme. Välillä tulee vastoinkäymisiä eikä käytöksemmekään aina ole mallikelpoista. Jumala ei silti meitä hylkää. Hän on läsnä, auttaa ja ohjaa. Välillä hän kantaa, kun omat voimat on ihan loppu.

Jäädään siis tänäkin päivänä siihen turvaan, että Pyhä Henki on koko ajan luonamme ja meissä. Hän kulkee kanssamme tämän elämän matkan ajan ja johtaa meidät iankaikkiseen elämään. Herran läsnäoloa päivääsi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti