Tämäkin vielä, anna mun kaikki kestää!

Haluan, ystävä, lapsuudestani kertoa nyt jo hauskankin tapauksen. Minun lapsuudenkotini takapihalla oli pieni hiekkamonttu, jossa usein ulkoleikkini leikin, myös sora-autoni sekä kaivurini sijaitsi siellä. Naapurin poika oli usein leikkikaverina kyseillä montulla. Minun ja naapurin pojan kotien välissä oli syvä oja, joten olimme tehneet siihen laudasta sillan, jotta pitkin pääsimme suoraan kyläilemään toistemme luona ilman mutkia, tämä myös helpotti pyöräilyä kovasti, kun sai polkea metsiä pitkin.  Nyt kuitenkin meidän hiekkamontulla alkoi käydä kolmas poika, jota emme halunneet mukaan, koska hän ei sopinut meidän kuvioon ollenkaan. Eräänä päivänä meidän mittamme täyttyi, joten mennessämme naapurin pojan luokse, päätimme poistaa sillan, että kolmas poika ajaisi pyörällä ojaan ja loukkaisi itsensä ja jättäisi meidät rauhaan. Kun olin ollut naapurissa leikkimässä noin kaksi tuntia, muistin äkkiä, että oli ruoka-aika, josta ei sopinut myöhästyä. Hyppäsin pyöräni selkää ja lähdin täyttä vauhtia kotiani kohti. Metri ennen ojaa huomasin sillan olevan pois. Ojaan ajon seurauksena lensin ohjaustangon ylitse, ja loukkasin itseni sekä pyöräni rikkoutui. Vielä tänäänkin on arpi muistuttamassa polvessani asiasta.

Tämä tapaus opetti minulle nopeasti sen, mitä Sananlaskut 26 jae 27 opettaa toiselle ojan kaivamisesta (huumoria tässä). Toden sanoakseni meistä ei olisi kukaan hengissä, jos Jumala näin toimisi. Kyllä me ihmiset toisillemme niitä kuoppia kaivamme sanoin ja teoin, ei Jumala. Yleisesti ottaen meidän tulisi siunata läheisiä ja vihollisia, mutta tässäkin asiassa joudumme turvautumaan Jeesuksen armoon. Emme aina ole olleet toivomassa vihollisille tai edes kavereille ja läheisille hyvää, en ainakaan minä. Mutta tämänkin puutteen Jeesus on kantanut Golgatalla meidän puolesta, joten ole ystäväni hyvässä turvassa, sinun syntisi on anteeksi annettu. Usko Jeesus sovittajaksi tänäänkin.