lauantai 4. helmikuuta 2017

Kivi repussa


Oletko ollut erämaavaelluksella ja kantanut painavaa rinkkaa? Minun tuttavani oli sellaisella vaelluksella kouluaikaisen luokkansa kanssa. Hän oli pakannut hyvin kaikki ja riittävästi, koska kyseessä oli viikon reissu Lapin erämaassa. Heti alkumatkasta rinkka tuntui painavalta, ja mitä pitemmälle matka eteni, niin rinkan kantaminen tuntui entistä raskaammalta ja hankalammalta. Ystävälleni oli alkanut tulla hiertymiä olkapäihin. Paino tuntui jo selässä, vaikka oli hyvä rinkka. Myös valmistautuminen reissuun oli ollut riittävä useine lenkkeineen ja harjoituksineen. Retkiseurue joutui lopulta pysähtymään Ruijanpolulle, kun rinkan kantaminen kävi mahdottomaksi. Vanha luokkakaveri, joka toimi oppaana, oli ehdottanut, että rinkan sisältö tulisi tyhjentää ja jakaa kavereiden kesken. Rinkassa oli kaikki tarvittava, mutta yllätys oli ollut suuri, kun joukosta löytyi suuri ja painava kivi. Kiven oli laittanut kiusausmielessä joku seurueeseen kuuluva, ehkä. Varmaankin ymmärrät, että kiven kantaminen erämaassa harmitti ystävääni.

Kristillisessä mielessä meidän pitää myös poistaa ”kivi” repusta, jonka sielunvihollinen, perkele, on sinne laittanut eli kaikki synti ja syytökset, jotka tekevät elämästä raskaan ja vaivalloisen. Se on totta, että me ollaan jouduttu syntiin ja vikaan, mutta ei meidän tule siitä syyllisyyttä kantaa. Onhan kivikin totta, mutta ei meidän tarvitse sitä repussa kantaa.

Kuinka se sitten poistetaan? Ainoa tie on Jeesuksen sovintokuolema. Kun uskot Jeesukseen sovittajana, että hän on juuri sinun takiasi kuollut, sinun syntiesi takia, niin sinä pelastut. Ole ystäväni tänäänkin turvallisella mielellä: Kaikki on anteeksi annettu Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä. Jeesus on kaiken raskaan jo kantanut puolestamme.

2 kommenttia:

  1. On tarkeaa keventaa valilla lastia ja antaa itselle anteeksi asioita, joissa on kokenut epaonnistumista tai pettymysta itseaan kohtaan aivan kuten on yhta tarkeaa tuntea kiitollisuutta hyvista teoistaan. Hiljentyminen ja hiljainen rukous on tarkeaa tassa arjen pyorityksessa, myos minulle.

    VastaaPoista
  2. OIKEASTI TUNTUU ETTÄ FYYSISEN HERMOKIVUN KANSSA ELÄMINEN ON KOHTUUTTOMAN RARSKASTA , EN TOIVO SITÄ KENELLEKÄÄN ,KIPULÄÄKETTÄ EI OLE JOKA ATTAISI , " TAKKI TYHJÄ " NIMIMERKKI KIRJOITTAA ,

    VastaaPoista