Kuvittelepa
ystävä, että naapurisi on saanut sinut uskomaan, että sinä saat vanhan,
yskivän rämäauton käydä tankkaamassa huoltoasemalla aivan ilmaiseksi. Olet
alkanut käydä siellä huoltoasemalla ja huomaat, että kun lähdet ajamaan sillä
autolla, niin se ei enää nyikään niin paljon kuin ennen. Joka kerta kun käyt
tankkaamassa, se auto aina vain paranee. Kun sä tätä ihmebensaa laitat siihen
autoon, huomaat, että kaikki ne viat ja puutteet mitä siinä on ollut, alkaa
aivan ihmeellisesti tulla kuntoon, ei pala mittareissa airbackit eikä
öljyvalot. Se vanha auto alkaa muuttua uudeksi.
Me uskomme,
että näin myös meidän Herramme Jeesus toimii, kun me käydään armolähteellä. Kun
me saadaan sitä uutta bensiiniä, uutta armoa, niin toipuminen meissä lähtee käyntiin.
Toki me ollaan Jumalan lapsia jo heti ensimmäisestä tankkauksesta, siitä kun me
uskotaan kaikki synnit ja viat anteeksi. Mutta kuitenkin meidän hengellinen
toipuminen, eheytyminen, lähtee näistä tankkauksista, Jumalan sanan kuulosta.
Näin minulle
on juuri tapahtunut kirkossa ehtoollisella käydessä sekä Raamattu- ja rukouspiirissä
yhdessä Sanaa tutkiessamme. Aivan toisin kuin me voitais ajatella, että me
saatais heti allemme uusi Jaguaari ja lähdettäis sillä päästelemään, jotenkin
koen, ettei Jumala kaikessa viisaudessaan sitä meille anna, vaan se uusi
Jaguaari me saadaan ikuisuudessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti