perjantai 8. tammikuuta 2021

Anteeksianto vapauttaa

 


”Herra, jos veljeni yhä uudestaan tekee väärin minua kohtaan, niin kuinka monta kertaa minun on annettava hänelle anteeksi? Peräti seitsemän kertaako?” (Matt. 18:21) Tuollaisia Pietareita mekin olemme. Kun läheisemme rikkoo meitä vastaan samalla tavalla yhä uudestaan ja uudestaan, on vaikea antaa aina uudelleen anteeksi. Loukkaantuminen ja epätoivo saattaa vallata mielen. Eikö hän ikinä muutu! Toisaalta ei anteeksi pyytäminen eikä anteeksi uskominenkaan helppoa ole. Varsinkin jos kyse on asiasta, johon lankean yhä uudelleen ja uudelleen.

Anteeksianto on kristinuskon ydin, mutta myös ihmisten sosiaalisten suhteiden kulmakivi. Psalmissa 32 kuningas Daavid purkaa tuntojaan siitä, miten tunnustamaton synti painaa ihmisen maahan. Kun sydämellä on taakka asiasta, jolla on rikkonut lähimmäistä ja Jumalaa vastaan, se saa aikaan salailua ja pelkoa. Väärien tekojen tunnustaminen on avain vapautukseen. ”Minä tunnustin sinulle syntini, en salannut pahoja tekojani. Minä sanoin: ”Tunnustan syntini Herralle.” Sinä annoit anteeksi pahat tekoni, otit pois syntieni taakan.” (Ps. 32:5)

Yleensä asioita täytyy selvittää myös ihmisten kanssa, mutta kun tiedämme saaneemme jo iankaikkisesti anteeksi, se antaa voimaa anteeksi pyytämiseen ja antamiseen. Meidän ei kuitenkaan pidä alistua toisten hyväksikäytölle, vaan Jeesukselta anteeksi saaneina saamme rohkeasti myös käsitellä läheistemme kanssa niitä ongelmia, joita ihmissuhteissamme ja omassa ja toisten käytöksessä on. Sydämestä tuleva anteeksi pyytäminen ja anteeksi antaminen vaatii voimaa ja rohkeutta, jota saamme Pyhältä Hengeltä.

Joskus ajatellaan, että niiden, jotka ovat saaneet Jeesukselta syntinsä anteeksi, täytyy myös antaa ihan kaikki vääryydet toisille anteeksi asioita sen enempää käsittelemättä. Ajatellaan, että kun on anteeksi pyydetty, niin kaikki on hyvin. Näinhän se ei ole. Suuren vääryyden, joskus myös rikoksen, kohteeksi joutuminen aiheuttaa ihmiselle niin suuria psyykkisiä vaurioita, että anteeksi antaminen vaatii pitkän prosessin Pyhän Hengen hoidossa. Asian käsitteleminen ja syylliselle anteeksi antaminen on kuitenkin välttämätöntä, jotta ihminen voi vapautua. Muuten hän katkeroituu ja mieli on sidoksissa tuohon vääryyden tekijään jatkuvasti.

On tärkeää, että vääryyden tehnyt ihminen kokee syyllisyyttä asiasta. Anteeksi pyytäminen tarkoittaa katumusta ja pyrkimystä olla tekemättä samaa uudelleen. Vain sillä tavalla ihminen voi vapautua tapahtumasta. Myös hänelle Pyhä Henki antaa voimaa asian käsittelyyn. ”Minä opetan sinua”, sanoo Herra, ”minä osoitan sinulle oikean tien. Minä neuvon sinua, katseeni seuraa askeleitasi.” (Ps. 32:8) Jumala ei jätä meitä yksin näitä asioita käsittelemään, vaan on Pyhän Henkensä kautta läsnä koko ajan. Tähän lohdutuksen sanaan saamme tänäänkin jäädä.

5 kommenttia:

  1. Sopii juuri itselleni nyt. Kun sama ilkeys toistuu aika ajoin eli asiattomasti. Herra johtakoon kaikessa, ettei itse joudu syylliseksi syyttä. Anteeksi antaminen ainoa vaihtoehto.Siunausta.

    VastaaPoista
  2. Merkittävästä asiasta puhut erittäin terveellä tavalla. Kiitos siitä.

    VastaaPoista
  3. Tuli tarpeeseen Herran sanat 🙏 Kiitos ❤

    VastaaPoista
  4. Todellakin tuli tarpeeseen nuo Raamatun kohdat. Kukin vastaa itse teostaan ja sanoistaa Herralle ja lähimmäisilleen.Kiitis🙏

    VastaaPoista