torstai 10. marraskuuta 2022

Hiljainen humina

 


Meille monille on varmaankin tuttu kertomus Eliasta, joka palveli uskollisesti Jumalaa, vaikka koko kansa luopui Jumalasta.  Elian henkeä uhattiin ja hän lähti pakoon Horebin vuorelle. Siellä hän piiloutui luolaan. Jumala puhutteli Eliaa ja käski Elian mennä ulos vuorelle, jolloin Herra kulkisi hänen ohitseen. Ensin nousi valtava myrsky, sitten maanjäristys ja tulenlieska, mutta Herra ei ollut missään näissä. Lopulta kuului hiljaista huminaa, jossa Elia tunnisti Jumalan. Tämän jälkeen Jumala lähetti Elian jälleen työhönsä. (1. Kun. 19)

Elämme aikaa, jolloin maailmassa on jatkuvasti myrskyjä, maanjäristyksiä, sotia ja tulipaloja, jotka tuhoavat tätä maailmaa. Kristityissä maissa ihmiset ovat luopuneet Jumalasta ja varsinkin Jeesuksesta. Muita jumalia kyllä palvotaan, kuten oli tilanne Eliankin aikana, mutta Jeesus syntien sovittajana hylätään. Toisaalta monet ihmiset luopuvat Jumalasta myös sen vuoksi, ettei Hän estä noita kauheuksia tapahtumasta. Jumalasta ajatellaan, että jos Hän on oikeasti olemassa ja rakastaa maailmaa, niin Hänen täytyisi estää pahan tapahtuminen niin omassa henkilökohtaisessa elämässämme kuin maailmassakin.

Tuo Elian kertomus puhutteli minua tänään aivan erityisesti. Jumala ei ole noissa maailman kauheissa tapahtumissa. Raamatussa on kyllä kerrottu, että niitä tulee tapahtumaan koko ajan enemmän ja enemmän eikä Jumala niitä estä. Jumala on hiljaisessa huminassa omassa Sanassaan, joka meille on Raamatussa ilmoitettu, ja Pyhässä Hengessään, joka todistaa meille Jeesuksesta ja avaa Jumalan sanaa.

Raamatussa meille on ilmoitettu, miten Jeesus on sovittanut jokaisen ihmisen synnin Golgatan ristillä. Tuo syntien sovitus on meille valmiina, ja kun Pyhä Henki herättää ihmisessä uskon Jeesukseen, tulee tuo syntien sovitus hänen osakseen täydellisenä. Pyhä Henki alkaa puhua meille Jumalan Sanan kautta ja opettaa Jumalan tahtoa. Meidän tulee etsiä Jumalaa nimenomaan hänen sanastaan, ei järisyttävistä kokemuksista.

Tänä päivänäkin saamme uskoa kaikki syntimme anteeksi Jeesuksen sovintoveren tähden ja jatkaa sitä työtä, jonka Jumala on meille antanut. Me emme saa lannistua vastoinkäymisistä. Niitä tulee kaikille. Annetaan Jumalan puhua meille siten kuin hän itse haluaa ja tyydytään siihen, että se on usein hiljaista huminaa. Ole siunattu, sinä Jumalalle rakas.

5 kommenttia:

  1. Kiitos hyvistä sanoista Tuula - itseäni on myös puhutellut tuo kuinka Jumala "kohtaa" ja juuri tuo Elian kohta !
    Siunausta teille Keidashetkeläiset !

    VastaaPoista