Usko, toivo, rakkaus

 

Laatikoita siivotessa käteeni osui nuorena pitämäni kaulakoru, jossa on risti, ankkuri ja sydän, eli usko, toivo, rakkaus. Tuo koru puhutteli minua taas pitkän ajan jälkeen. Uskossa oleellista on sen kohde. Vain sellainen usko pelastaa, jonka kohteena on Jeesus. Kun luotamme siihen, että Jeesus on sovittanut syntimme Golgatan ristillä, me pelastumme. Mielellämme lisäisimme siihen hyvää elämää ja omia tekoja. Pelastus on kuitenkin yksin Jeesuksen teko ja sen me saamme uskoa armosta itsellemme.

Ankkuri on toivon vertauskuva. Jos me ajattelemme ankkurin käyttöä vesillä ollessa, niin ratkaisevaa on se, mihin ankkuri heitetään. Jos se on veneessä, siitä ei ole mitään apua. Mutta vaikka se olisi heitetty veteen, niin sen täytyy myös tarttua johonkin. Jos ankkuri ei ylety pohjaan ja tartu kiinni, se ei pidä venettä paikallaan. Kristillisessä mielessä meidän elämämme ankkurin täytyy tarttua Jeesukseen. Jeesus on Jumalan tekemä rauhanliitto meidän kanssamme.

Toivo liittyy kuitenkin myös tähän jokapäiväiseen elämäämme. Kristityn toivo ei ole sellaista toivomista, että kunpa tämä ja tämä asia nyt vain järjestyisi. Kristityn toivo on varmaa luottamusta siihen, että kaikki on Jumalalla hallussa. Jumala kuitenkin usein odotuttaa meitä paljon kauemmin kuin itse haluaisimme. Minä ainakin tunnistan itsessäni tosi paljon kärsimättömyyttä ja silloin toivoni helposti horjuu. Oikeasti Jumalan aika on kuitenkin aina se oikea. Psalmissa 71 puhutaan koko elämän kestävästä toivosta. Vaikka elämä koettelee, niin silti me saamme aina elää Herraan turvaten: ”Sinä olet minun toivoni, Herra, Herra, minun turvani nuoruudesta asti.” (jae 5) Jumalan meille antama toivo ei ole tunteissa. Tunteet vellovat, tulevat ja menevät, mutta Herra on aina luotettava.

Tuossa korussa sydän kuvaa rakkautta. Todellinen rakkaus on kuitenkin ristin muotoinen. Jumalan rakkaus on täydellisenä tullut meille siinä, että Jeesus on sovittanut kaikki meidän syntimme ja näin avannut tien iankaikkiseen elämään Jumalan yhteydessä. Pyhä Henki kasvattaa meitä Jeesuksen rakkaudessa ja opettaa meitä rakastamaan lähimmäisiämme. Meidän itsemme ja toisten ihmisten kannalta on tärkeää, että me kasvamme rakastamisessa. Itsekkään luontomme takia se ei ole helppoa. Me loukkaamme ja laiminlyömme toisia jatkuvasti. Kun sen huomaamme, saamme aina mennä tunnustamaan syntimme Isälle ja uskoa ne anteeksi Jeesuksen tähden. Anteeksisaaneina saamme jatkaa elämän matkaa ja rukoilla Pyhän Hengen apua lähimmäisten rakastamiseen. ”Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.” (1. Kor. 13:13) Tuo rakkaus on meillä Jeesuksessa.