Laatikoita
siivotessa käteeni osui nuorena pitämäni kaulakoru, jossa on risti, ankkuri ja
sydän, eli usko, toivo, rakkaus. Tuo koru puhutteli minua taas pitkän ajan
jälkeen. Uskossa oleellista on sen kohde. Vain sellainen usko pelastaa, jonka kohteena
on Jeesus. Kun luotamme siihen, että Jeesus on sovittanut syntimme Golgatan
ristillä, me pelastumme. Mielellämme lisäisimme siihen hyvää elämää ja omia
tekoja. Pelastus on kuitenkin yksin Jeesuksen teko ja sen me saamme uskoa armosta
itsellemme.
Ankkuri on
toivon vertauskuva. Jos me ajattelemme ankkurin käyttöä vesillä ollessa, niin
ratkaisevaa on se, mihin ankkuri heitetään. Jos se on veneessä, siitä ei ole
mitään apua. Mutta vaikka se olisi heitetty veteen, niin sen täytyy myös
tarttua johonkin. Jos ankkuri ei ylety pohjaan ja tartu kiinni, se ei pidä
venettä paikallaan. Kristillisessä mielessä meidän elämämme ankkurin täytyy
tarttua Jeesukseen. Jeesus on Jumalan tekemä rauhanliitto meidän kanssamme.
Toivo
liittyy kuitenkin myös tähän jokapäiväiseen elämäämme. Kristityn toivo ei ole
sellaista toivomista, että kunpa tämä ja tämä asia nyt vain järjestyisi.
Kristityn toivo on varmaa luottamusta siihen, että kaikki on Jumalalla
hallussa. Jumala kuitenkin usein odotuttaa meitä paljon kauemmin kuin itse
haluaisimme. Minä ainakin tunnistan itsessäni tosi paljon kärsimättömyyttä ja
silloin toivoni helposti horjuu. Oikeasti Jumalan aika on kuitenkin aina se
oikea. Psalmissa 71 puhutaan koko elämän kestävästä toivosta. Vaikka elämä
koettelee, niin silti me saamme aina elää Herraan turvaten: ”Sinä olet minun
toivoni, Herra, Herra, minun turvani nuoruudesta asti.” (jae 5) Jumalan meille
antama toivo ei ole tunteissa. Tunteet vellovat, tulevat ja menevät, mutta
Herra on aina luotettava.
Tuossa
korussa sydän kuvaa rakkautta. Todellinen rakkaus on kuitenkin ristin
muotoinen. Jumalan rakkaus on täydellisenä tullut meille siinä, että Jeesus on
sovittanut kaikki meidän syntimme ja näin avannut tien iankaikkiseen elämään Jumalan
yhteydessä. Pyhä Henki kasvattaa meitä Jeesuksen rakkaudessa ja opettaa meitä
rakastamaan lähimmäisiämme. Meidän itsemme ja toisten ihmisten kannalta on
tärkeää, että me kasvamme rakastamisessa. Itsekkään luontomme takia se ei ole
helppoa. Me loukkaamme ja laiminlyömme toisia jatkuvasti. Kun sen huomaamme, saamme
aina mennä tunnustamaan syntimme Isälle ja uskoa ne anteeksi Jeesuksen tähden. Anteeksisaaneina
saamme jatkaa elämän matkaa ja rukoilla Pyhän Hengen apua lähimmäisten
rakastamiseen. ”Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin
niistä on rakkaus.” (1. Kor. 13:13) Tuo rakkaus on meillä Jeesuksessa.
Kiitos🙏Amen♥️
VastaaPoista