lauantai 29. huhtikuuta 2023

Jeesus ja ryöväri

 


Rauhantervehdys rakkaat ystävät. Me saamme olla kiitollisia siitä, että Jeesus on jättänyt meille sen kaltaisen armon, että meidän ei sen eteen tarvitse esittää mitään omia ansioita, ei pienintäkään ansiota. Ainoastaan se, että me pyydämme ja heikollakin vajavaisella uskolla luotamme siihen, että Jeesus on juuri minun syntini pessyt pois.

Sinä ystävä, joka olet tänään hyvin ahdistettu ja ajattelet, että riittääkö minun uskoni siihen, että Jeesus minut vapauttaa ja on antanut minun syntini anteeksi, niin ajattelepa sitä ryöväriä ristinpuulla. Hänet oli ristiinnaulittu eikä hän enää siinä vaiheessa ehtinyt tehdä ensimmäistäkään hyvää tekoa. Ainut, mitä hän pystyi tekemään, oli puhua Jeesukselle: ”Hän sanoi: ’Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi.’ Jeesus vastasi: ’Totisesti: jo tänään olet minun kanssani paratiisissa.” (Luuk. 23:42-43)

Ajatelkaa, miten lohdullista sanaa: Jo tänään olet minun kanssani paratiisissa. Ei Jeesus sanonut, että mene tekemään hyvää, vaan hän sanoi ryövärille, joka roikkui ristinpuussa, että totisesti jo tänään olet minun kanssani paratiisissa. Kun me ajattelemme sitä toista, joka myös oli ristiinnaulittu, niin hänelle ei tullut tarvetta turvautua Jeesukseen, vaan hän vain pilkkasi Jeesusta.

Ajattelen niin, että Pyhä Henki kirkasti tuolle ryövärille, että juuri tässä on Jumalan Poika. Niin se on meilläkin, rakkaat ystävät, että Jumalan Pyhä Henki kirkastaa meille armoa. Meidän tulee vain luottaa Jeesuksen armo omalle kohdalle ja aivan niin kuin tämä ryöväri, vaikka me emme mitään muuta enää osaisi tehdä tai sanoa, niin sanoa Jeesukselle: muista minua. Jeesus kyllä kuulee pienetkin huokaukset.

Ollaan ystävät hyvässä turvassa ja ajatellaan itsemme sen ryövärin kaltaisena ja luotetaan siihen, että jo tänään me olemme Jeesuksen kanssa paratiisissa. Vaikka meidän maallinen elämämme vielä jatkuu, mutta meille on varattuna siellä paikka, jossa me saamme iloita ja riemuita ja kädet ylhäällä ylistää Jumalaa. Ollaan ystävät hyvässä turvassa ja lohdutettuna. Aamen.

1 kommentti:

  1. Tämä Sana on myös minua lohduttanut, että ehkä minäkin kelpaan kun hänkin.Kiitos Jeesus suuresta Armostasi ja Rakkaudestasi.

    VastaaPoista