Valinta on Jeesuksen

 

Armon ja rauhan tervehdys rakkaat lukijat ja ystävät. On ihanaa viettää taas tällaista alkukesän aikaa. On hienoa huomata kuinka luonto herää, linnut laulavat ja ensimmäiset kukat nousevat maasta. Me ihmiset emme oikein edes käsitä, kuinka suurta Jumalan työtä tämä kaikki on. Kasvun saa aikaan valo, lämpö ja kosteus. Silloin kun nämä kolme asiaa yhdistyvät, alkaa kasvi kasvamaan. Jotenkin se kuvaa minulle myös Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä. Se on yksi ja sama asia ja niin kuin Jumala tämän kaiken meille antaa, samalla tavalla hän antaa myös luonnolle sen kasvun.  

Oikeastaan minun tarkoitukseni oli puhua siitä, kun on taas menossa jääkiekon MM-kisat ja sinne on valittu tietyt pelaajat. Jeesus puhuu Johanneksen evankeliumin luvussa 15 jakeessa 16 näin: ”Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää, joka pysyy.” Tämä on tietysti minulta taas huono vertaus, mutta niin kuin jääkiekkojoukkueeseenkaan pelaaja ei itse valitse itseään, vaan muut henkilöt valitsevat ne pelaajat. Meidän valmentajamme on sellainen, että hän valitsee särkyneet, vajavaiset, haavoittuneet ja rikkoneet ihmiset. Meistä kukaan ei ole voinut päättää sitä, kenet hän valitsee. Se on suurta Jumalan armoa. Ajattelen myös niin, että ihmistä, joka tuntee itsessään syntiä ja sen, että hän tarvitsee armoa, ei Jumala hylkää. Hän antaa anteeksi.

Sinä ystävä, niin kuin minäkin, me saamme uskoa tänäänkin kaikki meidän synnit anteeksi Jeesuksen nimen ja veren tähden. Ei todellakaan siksi, että minä olisin tai sinä olisit valinnut Jeesuksen, vaan siksi, että Jeesuksen rakkaus on tullut meidän sydämeen ja alkanut tehdä siellä työtään ja puhua siitä, kuinka me tarvitsemme Jeesusta. Me saamme olla kiitollisia Jeesukselle. Muista ystävä se, että ei ole niin suurta syntiä, jota ei saa anteeksi. Muista myös se, että sinä, joka luet tätä tekstiä, sinut on valittu. Kaikki ihmiset, jotka ovat Jeesuksesta kiinnostuneita ja haluavat saada Jeesuksessa syntinsä anteeksi, saavat ne anteeksi. Sen tähden ystävät ollaan hyvässä turvassa ja mennään taas viikonloppuna kirkkoon ja nautitaan ehtoollisen sakramentti. Kiitos kaikesta, rakkaat ystävät. Aamen.

Taivaallisia viestejä

 

Nykyään ihmiset lähettävät toisilleen usein viestin soittamisen sijaan. Joskus on niin, että yritämme ensin soittaa, mutta koska toinen ei vastaa, lähetämme hänelle viestin. Viesti voi olla tekstiviesti, sähköposti tai ääniviesti. Viesti poikkeaa soittamisesta siinä, että vastaanottaja ei välttämättä lue viestiä heti eikä vastaa siihen saman tien. Viestissä tärkeintä on, että osoite tai puhelinnumero on oikea.

Tämä viestien miettiminen lähti minulla siitä, kun selasin vanhaa muistivihkoa ja olin kirjoittanut siihen Jumalan puhelinnumeroksi sanotun Psalmin kohdan: ”Huuda minua avuksi hädän päivänä! Minä pelastan sinut, ja sinä kunnioitat minua.” (Ps. 50:15)

Rukous on vähän niin kuin ääniviesti Jumalalle. Tärkeintä on oikea kohde. Voimme rukouksessa puhua Isälle tai Jeesukselle. Kohde on kuitenkin sama.  Me saamme rukoilla niin kuin puhuisimme parhaalle ystävällemme. Voimme kertoa, miltä meistä tuntuu ihan niillä sanoilla, jotka siinä hetkessä mieleemme tulevat. Rukousta ei tarvitse muokata jotenkin hienoksi, vaan Isä haluaa kuulla meidän todelliset ajatuksemme.

Rukousviestimme menee varmasti perille, mutta vastaus ei tule aina heti eikä välttämättä siinä muodossa kuin olisimme toivoneet. Itse olen kokenut, että jonkin asian puolesta rukoileminen, asian käsitteleminen useita kertoja puhumalla siitä Jumalalle, alkaa muuttaa minua itseäni. Omat odotukseni asioiden järjestymisestä saattavat muuttua ja mieli tulee levollisemmaksi, vaikka kaikki ei järjestykään toiveitteni mukaan. Usein rukous saa aikaan myös sen, että alan toimimaan enkä vain odota asioiden muuttuvan itsestään. Se on suuri rukousvastaus.

Haluamme kertoa ystävillemme elämämme iloisista tapahtumista. Samalla tavalla meidän tulisi puhua niistä myös Jumalalle. Kiitollisuus rukouksessa vaikuttaa ainakin minussa laajempaakin kiitollista mieltä. Daavidin ohje ”Kiitä Herraa minun sieluni, äläkä unohda, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt.” (Ps. 103:2), on hyvin voimaannuttava neuvo. Suurin kiitoksen aihe on pelastus Jeesuksessa. Siitä saamme kiittää joka päivä. Huonoinakin aikoina voi myös miettiä pieniä asioita, jotka ovat hyvin ja ilahduttavat. Lähetetään siis taivaallisia viestejä niin oman elämämme asioista kuin läheistemme, Suomen ja maailman puolesta. Isä vastaanottaa jokaisen viestimme ilolla. Vähitellen opimme myös kuulemaan paremmin hänen viestejään meille.

Hukkuva pelastuu

 

Armon ja rauhan tervehdys rakkaat ystävät. Minulle tuli tänään mieleeni eräs jo edesmennyt tuttavani, joka oli ollut uitossa. Hän oli tullut veneellä koskipaikkaan ja vene oli kaatunut. Hän kertoi siitä taistelusta, kuinka vaikeaa oli päästä sieltä koskesta pois. Hänet pelasti se, että hän tuli suvantopaikkaan, jossa hän sai pajusta kiinni ja siitä pääsi sitten rannalle. Muuten hänellä olisi ollut edessä varma hukkuminen.

Kristillisessä mielessä tapasin eräitä ihmisiä, jotka ovat jo lapsuudesta asti olleet mukana ns. hengellisessä lahkossa. Nyt he käyvät sellaista taistelua, että kuinka siitä pääsee eroon. Tarkoitan hengellisellä lahkolla sitä, että siellä ei ole Kristus pelastajana vaan ajatellaan, että seurakunta pelastaa ja Kristus on jätetty sivuun. Oli myös sellaista ajatusta, että lähetyskäsky on annettu vain opetuslapsille eikä meille muille kristityille ollenkaan, vaikka Raamattu sanoo selkeästi, että menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni.

Haluan ystävät teille kaikille sanoa sen, että ainut, joka meidät pelastaa on Jeesus ja usko Jeesuksen sovintotyöhön. Usko ei pelasta ketään, mutta usko Jeesukseen pelastaa. Se on vähän sellainen niin kuin koskessa olo, kun taistelee itseään irti tällaisesta hengellisestä ryhmästä, joka ei Jeesusta tunnusta ainoana pelastajana, vaan ajatellaan että pelastaja on se seurakunta. Sen tähden ajattelenkin ystävät, että meidän on tosi tärkeää käydä kirkossa ehtoollisella, koska me emme missään muualla pääse niin lähelle Kristusta kuin silloin, kun me saamme Kristuksen ruumiin ja veren nauttia syntien anteeksi saamiseksi.

Ajattelen myös, että meidän täytyy luottaa siihen, että minkä Jumala on luvannut, niin sen hän totisesti pitää. Olen omassa elämässänikin huomannut, että vaikka on ollut vaikeita aikoja, niin Jeesus on kuitenkin ollut elämässä mukana ja ollut hoitamassa asioita. Jumala myös sallii meille koettelemuksia. Raamatun sanan valossa, esimerkiksi vuorisaarnaa tutkiessa, ihminen kyllä tuntee itsensä mahdottomaksi kelpaamaan Jumalan edessä. Siksi me tarvitsemme Jeesusta ja luottamusta armoon. Se vahvistuu sanan kuulossa, ehtoollisella ja raamattupiireissä. Ollaan ystävät hyvässä turvassa ja lohdutettuna ja uskotaan, että meidän synnit on anteeksi annettu. Aamen.

Armon valtaistuimen eteen

 

Kävelin kotia kohti kylmässä viimassa huppu vielä pipon päälle nostettuna, kun huomasin jalkakäytävällä kylmässä värisevän linnun. Ensin luulin, että sillä oli niin kylmä, ettei se enää pystynyt lentämään, mutta kyllä se siitä lentoon pyrähti. Selvisikö se tästä takatalvesta, en tiedä. Voi olla, ettei selvinnyt.

Kun jatkoin matkaa, mielessäni alkoi soida Lasse Heikkilän laulu, jossa sanotaan: ”Kun ulvoo sieluissamme liian kylmät tuulet, kun hiipuu huulillemme virsi voimaton. Tiedämme, että sinä kuiskaukset kuulet. Pois pyyhit synkät pilvet tieltä auringon.” Tämä kylmä ilma tuntuu kurjalta, mutta silti pahempaa on, jos sielullamme on kylmä. Laulussa mainitaan suru, masennus, alakulo, lama, työttömyys, päihteet, huoli huomisesta, yksinäisyys ja rakkauden puute asioina, jotka vaikuttavat sieluumme kylmän tuulen tavoin.

Ihmisen elämässä on aikoja, jolloin tuo kylmä viima puhaltaa. Jeesus on myös elänyt ihmisen elämän ja kokenut sen vaikeudet. Heprealaiskirjeessä sanotaan Jeesuksesta: ”Meidän ylipappimmehan jos kukaan kykenee ymmärtämään vajavuuksiamme, sillä häntä on koeteltu kaikessa samalla tavoin kuin meitäkin koetellaan; hän vain ei langennut syntiin. Astukaamme sen tähden rohkeasti armon valtaistuimen eteen, jotta saisimme armoa ja laupeutta, löytäisimme avun silloin, kun sitä tarvitsemme. (4:15-16)

Me saamme ja meidän oikeastaan täytyisikin mennä kaikkien vaikeuksiemme kanssa ensimmäisenä Jeesuksen luo. Hän kuulee heikon huokauksemmekin. Hänen läsnäolonsa lohduttaa ja hoitaa. Me tarvitsemme myös toisia ihmisiä tuon sielun kylmyyden hoitamiseen. Kun käännymme kaikessa armahtavan Jeesuksen puoleen, hän myös auttaa meitä olemaan lähimmäisiä toisillemme ja huomaamaan toisten ihmisten hädän.

Kylmien tuulten puhaltaessa yhteiskunnassamme on tärkeää, että noudatamme Jeesuksen meille antamaa käskyä: ”Rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne. (Joh. 13:34) Jeesus vuodattaa meihin rakkauttaan ja tahtoo, että me jaamme sitä eteenpäin. Ollaan siis ystäviä toisillemme ja huolehditaan toistemme tarpeista siinä, missä pystymme.

Onnellinen Jumalan yhteydessä

 

Näin muutama viikko sitten lehdessä sarjakuvan, jossa majava seisoi surullisena. Ajatuskuplassa oli sanat: Elämälläni ei ole mitään tarkoitusta. Seuraavassa ruudussa majava itki valtavin kyynelin ja sanoi: Elämäni on täysin hyödytön. Viimeisessä ruudussa majavan ympärille oli kasvanut kukkameri.

Tuo sarjakuva on puhutellut minua siitä saakka, kun sen näin. Meidän ihmisten on usein vaikea nähdä sen hetkistä elämäntilannettamme pidemmälle. Moni yksinäinen ihminen kokee juuri tuolla tavalla, että hänen elämällään ei ole mitään merkitystä. Silti juuri monet yksineläjät ovat ahkerimpia rukoilijoita ja heidän rukoustensa seurauksena voi tapahtua paljon hyvää. Monet kukat alkavat kukkia, vaikka he eivät ehkä niitä itse pääse näkemään.

Vuorisaarnassaan Jeesus opetti, ketkä ovat autuaita. Autuas tarkoittaa ikuisesti onnellista Jumalan yhteydessä. Ihan ensimmäiseksi Jeesus sanoo autuaiksi hengessään köyhiä ja murheellisia. Heille hän lupaa taivasten valtakunnan ja lohdutuksen. Kun tunnen itseni syntiseksi ja hengellisesti mitättömäksi, murheelliseksi siitä, etten pysty Jumalan tahtoa täyttämään, silloin tarvitsen Jeesusta. Saan turvautua hänen armoonsa ja luottaa siihen, että hän vie minut ikuiseen elämään. Jeesus antaa minulle lohdutuksen jo tässä elämässä ja ikuisen onnen Jumalan yhteydessä.

Voin luottaa Jeesuksen lupaukseen, mutta silti oloni on usein niin kuin tuolla majavalla, enkä ymmärrä elämääni. Usein olen liian kiinnittynyt sen hetkiseen elämäntilanteeseeni. Ajattelen, että olisi voimaannuttavaa keskustella uskonystävien kanssa enemmän iankaikkisesta elämästä. Voisimme yhdessä pohtia, millaiseksi kuvittelemme uuden maan ja taivaan. Ajattelen, ettei ole väärin kuvitella iankaikkisia asioita, vaikka emme oikeasti siitä paljon tiedäkään. Mutta kun puhumme ihanimmista asioista, mitä voimme kuvitella, se voi saada meissä aikaan iloa jo tähän hetkeen.

Jos haluat, voit kirjoittaa kommentteihin jotain sinun mielestäsi tosi kaunista ja ihanaa. Tällä tavalla voimme vahvistaa ja virkistää toinen toisiamme ja antaa odotuksen iloa elämään. Minä haluan tuoda silmiesi eteen täynnä kukkivia krookuksia olevan puutarhan.

Tien varrelta

 

Viime viikon lumimyräköiden jälkeen lumet ovat sulaneet vauhdilla. Olin juuri kävelyllä ja ilma tuntui tosi keväiseltä; aurinko paistoi ja linnut lauloivat. Samalla surukseni huomasin, miten teiden varret olivat täynnä roskia. Tuntuu tosi kurjalta, että ihmiset heittävät roskia luontoon eivätkä laita niitä roskiksiin. Tuntuu siltä, etteivät he arvosta omaa elinympäristöään, koska eivät halua sen pysyvän siistinä.

Tästä tuli mieleeni, miten nuo roskat voisivat kuvata meidän syntisiä tekojamme. Me heittelemme ilkeitä sanoja ympäristöömme ja teemme itseämme ja läheisiämme vahingoittavia tekoja. Ihminen, joka ei välitä käytöksensä aiheuttamasta vahingosta, jättää tuon saastan huomiotta. Kun taas sellainen ihminen, joka huomaa väärät tekonsa, pyytää niitä anteeksi. Sitä voisi kuvata vaikka pudonneen roskan nostamisena roskikseen.

Kun Jeesus oli pääsiäisaterialla opetuslastensa kanssa, hän alkoi pestä heidän jalkojaan. Pietari sanoi Jeesukselle, ettei tämä saisi pestä hänen jalkojaan. Silloin Jeesus sanoi Pietarille: ”Jos minä en pese sinua, ei sinulla ole sijaa minun luonani.” Silloin Simon Pietari sanoi: ”Herra, älä pese vain jalkojani, vaan pese myös kädet ja pää.” Tähän Jeesus vastasi: ”Se, joka on kylpenyt, ei tarvitse pesua. Hän on jo puhdas.” (Joh. 13:6-10)

Kun olemme saaneet vastaanottaa pelastuksen Jeesuksen sovintotyön tähden, silloin Jeesus on pessyt meidät kokonaan. Pelastettuinakin me kuitenkin likaannumme eli teemme syntiä ja siksi meidän tulee joka päivä mennä Jeesuksen luo, jotta hän pesee syntimme pois. Vaikka me saamme aina mennä Jeesuksen luo saamaan syntimme anteeksi, meidän ei kuitenkaan ole tarkoitus tahallisesti tehdä vääriä tekoja ja vahingoittaa lähimmäisiämme ajatuksin, sanoin ja teoin. Alun roskaamiskuvaa käyttääkseni, meidän ei kuulu heitellä roskia matkallemme, vaan kulkea Pyhän Hengen opastamana lähimmäisiämme rakastaen ja arvostaen. Huolehditaan itsestämme, läheisistämme ja Jumalan meille antamasta ihanasta maasta. Hyvää kevättä sinulle!

Toivon silmin

 

Tänä pääsiäisenä olen erityisesti miettinyt sitä, mitä meille kerrotaan Markuksen evankeliumissa pääsiäisaamun tapahtumista (luku 16). Magdalan Maria, Jaakobin äiti Maria ja Salome olivat ostaneet tuoksuöljyä mennäkseen voitelemaan Jeesuksen ruumiin. Matkalla he pohtivat, kuka auttaisi heitä vierittämään kiven pois haudan suulta. Haudalle tultuaan he huomasivat, että kivi oli jo vieritetty pois.

He menivät hautaan ja näkivät siellä enkelin. Naiset säikähtivät. Enkeli sanoi heille: ”Älkää pelästykö. Te etsitte Jeesus Nasaretilaista, joka oli ristiinnaulittu. Hän on noussut kuolleista, ei hän ole täällä.” Sitten enkeli käski naisten mennä viemään viestiä opetuslapsille. Naiset kuitenkin pakenivat järkytyksestä vapisten, eivätkä kertoneet kenellekään mitään, koska he pelkäsivät.

Naisten pelko on ymmärrettävää. Vaikka Jeesus oli kertonut opetuslapsilleen, että hän nousee kolmantena päivänä ylös, oli se kuitenkin asia, jota Jeesuksen lähimmätkään ihmiset eivät osanneet tuossa tilanteessa ajatella. Jos me kohtaamme jonkin täysin odottamattoman ja selittämättömän asian, on pelko ja pakeneminen luonnollinen reaktio.

Sitten evankeliumissa kerrotaan, että Magdalan Maria tuli haudalle ja Jeesus ilmestyi hänelle. Nyt Maria uskoi ja vei sanan Jeesuksen ylösnousemisesta opetuslapsille. Ajattelen, että enkelin sanat olivat herättäneet Mariassa toivon ja siksi hän palasi haudalle. Maailma näyttää ihan erilaiselta riippuen siitä, katsooko sitä toivon vai toivottomuuden silmin.

Me saamme elää Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeistä aikaa. Meillä ei ole mitään pelättävää, ei elämässä eikä kuolemassa. Kun me uskomme, että Jeesus on sovittanut syntimme, me saamme elää Jumalan rauhassa. Meidän ei tarvitse pelätä, miten meille käy. Valitettavasti me uskovatkin liian helposti menetämme toivomme elämän haasteiden edessä. Meillä on kuitenkin Pyhä Henki elämämme matkaoppaana. Me saamme luottaa siihen, että elämämme on kaikilta osin Jumalan tiedossa. Se ei anna meille lupaa leväperäisyyteen, vaan meidän tehtävämme on viedä evankeliumia eteenpäin ja palvella toinen toisiamme Jeesuksen antaman esimerkin mukaan. Iloitaan siitä, että Jeesus on voittanut kuoleman vallan ja lahjoittanut meille ikuisen elämän. Katsotaan elämää toivon silmin ja luotetaan siihen, että Jeesus on meidän kanssamme joka hetki.