Taivaallisen Isän huolenpidossa

Olin hoitamassa pieniä lapsenlapsiani. Päivän mittaan ajattelin sitä, millä tavalla pieni lapsi luottaa koko elämänsä hoitajansa varaan, joka ensisijaisesti on äiti ja isä. Pieni lapsi luottaa siihen, että äiti ja isä pysyvät huolehtimaan hänestä. Hän myös menee aina vanhempiensa luokse, kun hänellä on jokin asia huonosti.

Opetuslapset kysyivät Jeesukselta (Matt. 18:1-3): ”Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?” Siihen Jeesus vastasi:” Ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan.” Olen usein miettinyt sitä, millainen on pieni lapsi, jollainen Jeesus haluaa meidänkin olevan. Ajattelen yhden tärkeimmistä asioista olevan juuri tuon luottamuksen. Jumala haluaa olla meille rakastava huolehtiva Isä, jonka kanssa me haluamme mieluiten olla ja jonka luo menemme kaikkien asioidemme kanssa. Hän toivoo, että kerromme Hänelle kaiken, ja jos meillä on jostain paha mieli, menemme oitis Hänen luokseen saamaan lohdutusta. Toisaalta silloinkin, jos olemme erityisen iloisia jostain, silloinkin Isä on ensimmäinen, jolle asiasta kerromme.

Pienellekin lapselle voi sattua ikäviä asioita. Hän voi joutua onnettomuuteen tai sairastua vakavasti, esim. syöpään. Näissä tilanteissa vanhemman jatkuva läsnäolo on lapselle erityisen tärkeää, jotta hän jaksaa kestää kaiken. Olenko minä samanlainen suhteessa taivaalliseen Isääni? Turvaanko Häneen vaikeina hetkinä vai koetanko selvitä ongelmieni kanssa yksin? Ja mitä se Jumalaan turvautuminen käytännössä on? Odotanko, että Hän poistaa vaikean elämäntilanteeni, vai että Hän on siinä minun kanssani? Nämä ovat kysymyksiä, joihin on helppo vastata silloin, kun elämä kulkee tavallista arkea, mutta suurten vaikeuksien kohdatessa ei aina ole helppoa luottaa Jumalan huolenpitoon.

Vanhan Testamentin puolella on kertomus, jossa Israelin kansa oli pakkosiirtolaisuudessa ja ajatteli, että Jumala oli heidät kokonaan unohtanut. Tähän Jumala vastasi: ”Unohtaako äiti rintalapsensa, unohtaisiko hoivata kohtunsa hedelmää? Vaikka hän unohtaisikin, minä en sinua unohda” (Jes. 49:15). Tuntuu ihan mahdottomalta ajatukselta, että unohtaisi oman lapsensa. Jos se on minulle äitinä mahdotonta, niin ei Jumala ainakaan voi lastansa unohtaa. Tähän valtavaan lohdutuksen sanaan saamme turvautua tänäänkin ja luottaa Jumalan rakastavaan huolenpitoon elämämme jokaisena hetkenä.