Olin Vivamon
Raamattukylässä katsomassa Ihmisen Poika -pääsiäisnäytelmää. Esitys oli hyvin
koskettava. Erityisesti minua puhutteli ihmisjoukot, jotka oli niin helppo
saada lietsotuksi haluamansa asian taakse. Ensin ihmiset seurasivat Jeesusta,
mutta kun hän ei käyttäytynytkään heidän toiveidensa mukaisesti, oli heidät
helppo kääntää Jeesusta vastaan. Aloin miettiä, miten helposti meidän ihmisten
päät on käännettävissä, jos vain joku osaa ajaa omaa asiaansa ja tarjota sopivasti
porkkanaa. Rauhaa ei kuitenkaan tällä tavalla saa, vaan mieli jää levottomaksi.
Toinen hyvin
puhutteleva asia oli Juudas ja hänen itsekäs käyttäytymisensä. Oman edun
tavoittelu tuli esille niin ihmisjoukoissa kuin yksilössäkin. Juudas kävi hyvän
ja pahan taistelua ja hänen kohdallaan lopulta paha voitti. Tuota taistelua me
jokainen käymme elämässämme. Monissa tilanteissa paha saa otetta meidänkin
elämässämme, mutta ratkaisevaa on, kenen puoleen käännymme. Jeesukselta me
saamme armosta kaiken anteeksi ja voimme taas suunnata elämässämme eteenpäin.
Kolmas
koskettava asia oli Pietari, joka oli itseriittoinen, mutta toisaalta hän
halusi seurata Jeesusta kaikessa. Hän luuli pysyvänsä Jeesuksen rinnalla tapahtui
mitä tapahtui. Kun sitten tuli tosi paikka, pelko oli kuitenkin voimakkaampi. Mutta
toisin kuin Juudas Pietari käänsi katseensa Jeesukseen, vaikka häpeä painoi
häntä niin raskaana, että oli vaikea nostaa päätään. Jeesus oli Pietarille
armollinen ja antoi tälle kaiken anteeksi. Pietari sai tunnustaa Jeesukselle
rakkautensa. Jeesus antoi Pietarille tehtävän Jeesuksen seuraajien kaitsijana.
Enää Pietarin ei tarvinnut löytää itsestänsä voimaa Jeesuksen seuraamiseen,
vaan hän sai kaiken tarvitsemansa Jeesukselta.
Kun nyt
mietin noita ihmisjoukkoja, Juudasta ja Pietaria, tuli mieleeni, että Jumalan
rauhaa ei voi olla ilman Jeesuksen armoa. Kun me saamme Jeesuksen sovintotyön
tähden kaikki syntimme anteeksi, niin silloin me saamme Jumalan rauhan. Tuo
rauha ei poista elämämme ongelmia, mutta se tuo varmuuden siitä, että meidän ei
tarvitse selvitä tästä elämästä omassa voimassamme, vaan saamme jättää koko
elämämme rakastavan Isän käsiin. Siunattua pääsiäisen aikaa sinulle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti