Alkuseurakunnan
aikana kristittyjä kutsuttiin sen tien kulkijoiksi. Olen viime päivinä pohtinut,
mistä tuo nimitys on mahtanut tulla ja mitä se meille tarkoittaa. Ennen
kohtaamistaan Jeesuksen kanssa Saulus, eli myöhemmin Paavali, pyysi ylimmäiseltä
papilta lupaa mennä Damaskokseen ja tuoda sieltä sidottuina kaikki sen tien
vaeltajat. (Ap.t. 9: 1-2) Tuli mieleeni, että halusiko hän välttää Jeesuksen
nimen mainitsemista.
Jeesus
sanoi, että hän on tie, totuus ja elämä. Sen tien vaeltajat kulkivat siis Jeesus-tiellä.
He uskoivat Jeesuksen kuolleen ja ylösnousseen ja sovittaneen ihmisen synnin.
Jeesukseen uskovina ja sillä tiellä kulkevina heillä oli syntien anteeksi anto.
Tämä sama koskee tietenkin myös meitä. Millaista Jeesus-tiellä vaeltaminen
sitten on?
Luin
Johanneksen evankeliumin 14. luvun, jossa Jeesus sanoo nuo sanat: ”Minä olen
tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.”
(jae 6) Jeesus-tiellä kulkeminen johtaa siis Isän luo eikä sinne ole mitään
muuta tietä. Nykyään on tavallista ajatella, että kaikki uskonnot ovat eri
teitä Jumalan yhteyteen. Jopa itseään kristittynä pitävillä on tällaisia
ajatuksia. Jeesus kuitenkin sanoo selvästi, että hän on ainut tie Jumalan luo.
Tästä meidän täytyy pitää ehdottomasti kiinni.
Tuossa
luvussa Jeesus lupaa opetuslapsilleen Pyhän Hengen sitten, kun Jeesus itse on
mennyt Isän luo. Jeesus lupaa, että Pyhä Henki opettaa kaiken ja palauttaa
mieleen kaiken, mitä Jeesus on opettanut. Meillä on siis koko ajan Pyhä Henki
matkalla mukana, kun kuljemme Jeesus-tietä.
Mielestäni
tärkeää on myös se, että olemme nimenomaan kulkijoita tai vaeltajia emme tiellä
seisoskelevia. Kun olemme saaneet uskonlahjan ja synnit anteeksi Jeesuksen
tähden, me saamme lähteä liikkeelle ja tuottaa hedelmää, sitä hedelmää, joka
pysyy. (Joh. 15:16) Tämä hedelmä on Pyhän Hengen hedelmää ja se näkyy
jokaisessa kristityssä vähän eri tavalla. Pelastus on kuitenkin yksin
Jeesuksessa. Tiellä kulkiessamme meidän ihana tehtävämme on rakastaa Jumalaa,
itseämme ja toisiamme, rukoilla, tutkia Sanaa ja auttaa toinen toisiamme niillä
tavoilla, jotka meille osoitetaan. Ollaan siis yhdessä sen tien kulkijoita ja
iloitaan Pelastajastamme ja toistemme matkaseurasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti