Armoa ja
rauhaa rakkaat blogin lukijat. Tänään haluan kertoa siitä, kuinka Jeesus on
noussut ylös ja voittanut kuoleman. Risti ja hauta on tyhjä ja Jeesus on mennyt
valmistamaan meille sijaa taivaan kotiin, jossa on monta huonetta, niin kuin
hän itse sanoo. Se on valtava evankeliumi, että kuolema on voitettu. Meillä
kristityillä ei ole iankaikkista kuolemaa, niin kuin sana todistaa, vaan meillä
on iankaikkinen elämä taivaassa.
Jeesus puhuu
Johanneksen 12. luvussa jakeissa 23-24: ”Jeesus sanoi heille: "Hetki on
tullut: Ihmisen Poika kirkastetaan.
Totisesti, totisesti: jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää
vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon.” Tässä
Jeesus puhuu omasta kuolemastaan ja siitä, kuinka hänen seuraajistaan, meistä
kristityistä, tulee hänen satoaan. Kristinusko on levinnyt ympäri maailmaa ja
tuottanut sillä tavalla satoa. Se edellytti sen, että Jeesus tuli ja sovitti
ihmisen Jumalan kanssa. Jeesuksen täytyi kuolla.
Myös meidän
kristittyjen tulee kuolla omalle itselle. Tarkoitan sitä, että meillä ei ole
mitään tarjottavaa Jumalalle, Jeesukselle Kristukselle. Meillä on ainoastaan
se, että me ollaan uskottu Jeesuksen armo omalle kohdalle ja että Jeesus on
noussut kuolleista. Tämä on kristinuskon yksi keskeisistä uskonkappaleista,
että me uskomme Jeesuksen ylösnousseen. Jeesus on mennyt taivaaseen ja hän
valmistaa siellä meille sijaa.
Meidän
ihmisten ajallinen elämä loppuu ja me nousemme yhteisessä ylösnousemuksessa
Jeesuksen kanssa. Ajattelen vielä meidän omasta kuolemasta, että silloin kun me
käsitämme Jeesuksen armon omalle kohdalle, meidän on täytynyt laittaa kaikki
omat tekomme, myös ne hyvät teot, romukoppaan ja todeta se, että niillä ei ole
mitään ansiota Jumalan edessä. Ainoastaan siinä on se ansio, että me turvaamme
Jeesuksen armon omalle kohdalle.
Tämän sanan
kautta toivotan kaikille hyvää pääsiäisen aikaa. Jos on joku epäilevä
kristitty, joka ei tahdo jaksaa uskoa omia syntejään anteeksi, niin tahdon
sinulle sanoa, että sinulla on lupa uskoa. Kaikki sinun syntisi on anteeksi
annettu Jeesuksen nimen ja veren tähden. Saat olla hyvässä turvassa ja
lohdutettuna. Aamen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti