Rauhantervehdys
rakkaat ystävät. Haluan tässä aluksi kertoa sellaisen kevennyksen, kun lääkärin
vastaanotolla perjantaina klo 16 lääkäri oli lähdössä kotiin. Hän tuli odotusaulaan
ja huomasi, että siellä istui vielä mies ja nainen. Kaikessa kiireessään hän
sanoi, että tulkaa nyt vielä sisään. Hän ottaa heidät vastaan, mutta sitten
hänellä on kiire lähteä. Nainen valitti jalkaansa ja näytti sitä lääkärille.
Lääkäri sanoi miehelle, että voitteko te tulla katsomaan, että kuinka kauan
naisen jalka on ollut näin turvoksissa. Mies sanoi lääkärille, että eihän hän
voi sitä tietää, hän on Tuupovaarasta.
Myös
kristillisessä mielessä me olemme helposti sanomassa toisten ihmisten vaivoista
ja matkanteosta tuomioita ja arvostelemassa. Kuitenkin yksin Jeesuksella on
tuomiovalta. Jos me huomaamme, että joku ystävä ontuu jalkaa, meidän ei tule
ottaa siihen muuta kantaa kuin että voimmeko jotenkin olla avuksi; ei
tuomiohengessä vaan rakkauden hengessä, Jeesuksen Hengessä. Voinko minä
jotenkin, ystäväni, auttaa sinua.
Raamatussa
kun puhutaan rakkaudesta, meidän tulisi aina ajatella, että tuo rakkaus on
Jeesus. Jeesus on rakastanut meitä syntisiä niin paljon, että hän on mennyt
meidän puolestamme ristille. Näin tässä hiljakkoin Facebookista sellaisen
kuvan, joka oli kuin Ilta Sanomien lööppi, ja siinä sanottiin, että Jeesus on
ristiinnaulittu sinun syntiesi tähden. Se kolahti. Mutta on hieno asia, että
Jeesus meni ristille sinun ja minun syntien tähden ja sovitti meidät Jumalamme
kanssa.
Ystävä, jos
yhtään tunnet sillä tavalla, ettet oikein jaksa uskoa, niin se on kuitenkin
totta. Me emme saa epäillä Jeesuksen sovintotyötä, sitä, että hän on kuollut
meidän puolestamme. Ollaan ystävät hyvässä turvassa ja uskotaan, että meidän
kaikki synnit on anteeksi annettu Jeesuksen nimessä ja veressä ja me saamme
olla hyvässä turvassa ja lohdutettuna ja luottaa armo omalle kohdalle. Aamen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti