maanantai 10. heinäkuuta 2017

Jeesus toimii tänäänkin

Armoa ja rauhaa meidän Herralta Jeesukselta. Olin Lapissa vaimoni ja kahden jo aikuisen lapseni kanssa muutaman päivän. Matka meni kaikella tavalla hienosti ja kalaakin saatiin sekä käytiin Nattastuntureilla retkeilemässä. Minua puhutteli kovasti kalastus virvelillä lauantai-iltana, kun tunne oli kalojen saannin suhteen kielteinen. Menimme poikani kanssa Vuotson kanavan rantaan heittelemään uistinta ja minulla oli voimakas tunne, että ei sieltä mitään kalaa saa. Muutaman kerran heitettyäni ajattelin tunteeni olevan oikea. Rukoillen sanoin Jeesukselle: kun annoit Pietarille kalaa, anna minullekin. Ajattelin heittää seitsemän kertaa, ja jos ei tule kalaa, lähden pois. Toisella heittokerralla rukouksesta tuli 700 gramman ahven ja sitten vielä kaksi lisää. Poikani ahven oli tarttunut kiduksesta kiinni, joten ymmärsin todella Herran puuttuneen kalastukseen. Vein kalat vanhalle isälleni ja hän sanoi, että ei kanavassa ole koskaan ollut näin isoja ahvenia. Tunteeni, joka minulla oli mennessäni kalaan, oli väärä.

Mitä ajattelet, onko pelastusasiassa olemassa heikko tai vahva usko? Voin sanoa ystäväni, että ei ole. On vain usko Jeesukseen, joka pelastaa eikä se ole heikko tai vahva, vaan lahja Jumalalta, ei siis meidän teko. Usko Jeesukseen pelastaa, ei heikkous tai vahvuus, joka sinussa tai minussa on. Usko on suuri lahja eikä siinä ole määrää. Luottamuksessa on toki eroja, eli luotammeko Jumalan voimaan ja pyydämmekö Jumalalta apua vaikeuksiin. Jotkut meistä luottaa ja uskoo kaikki asiat Herralle.  Kyllä hän ajallaan hoitaa tämänkin asian loppuun ja kuntoon. Muutamat pyytävät apua ja saavat voiman vaikkapa lääkärikäyntiin. Uskon todeksi eläminen, eli Jeesuksen pyytäminen aivan meidän arkeen rukouksen välityksellä, lisää meidän luottamustamme Herraan. Kokeile, niin se toimii jo tänään. Joskus saamme ihan konkreettisia vastauksia, kuten minä tuolla kalareissulla, mutta useimmiten vastaus rukoukseen tulee hiljaisena huolenpitona ja rauhana. Sinä ystäväni, joka ajattelet uskosi olevan heikko, olet väärässä.  Sillä usko Jeesukseen itsessään on Jumalan lahja sinulle eikä se voi olla heikko. Tunteesi voi väittää uskon olevan heikko, mutta usko ei ole tunnetta. Saat ystävä tänäänkin olla turvassa Jeesuksen nimessä ja veressä. Jeesus on anteeksi antanut ja armahtanut meidät syntiset. Aamen. 

3 kommenttia: