Armoa ja
rauhaa meidän Herralta Jeesukselta. Olin Lapissa vaimoni ja kahden jo aikuisen
lapseni kanssa muutaman päivän. Matka meni kaikella tavalla hienosti ja
kalaakin saatiin sekä käytiin Nattastuntureilla retkeilemässä. Minua puhutteli
kovasti kalastus virvelillä lauantai-iltana, kun tunne oli kalojen saannin
suhteen kielteinen. Menimme poikani kanssa Vuotson kanavan rantaan heittelemään
uistinta ja minulla oli voimakas tunne, että ei sieltä mitään kalaa saa.
Muutaman kerran heitettyäni ajattelin tunteeni olevan oikea. Rukoillen sanoin
Jeesukselle: kun annoit Pietarille kalaa, anna minullekin. Ajattelin heittää
seitsemän kertaa, ja jos ei tule kalaa, lähden pois. Toisella heittokerralla
rukouksesta tuli 700 gramman ahven ja sitten vielä kaksi lisää. Poikani ahven
oli tarttunut kiduksesta kiinni, joten ymmärsin todella Herran puuttuneen
kalastukseen. Vein kalat vanhalle isälleni ja hän sanoi, että ei kanavassa ole
koskaan ollut näin isoja ahvenia. Tunteeni, joka minulla oli mennessäni kalaan,
oli väärä.
Mitä
ajattelet, onko pelastusasiassa olemassa heikko tai vahva usko? Voin sanoa
ystäväni, että ei ole. On vain usko Jeesukseen, joka pelastaa eikä se ole
heikko tai vahva, vaan lahja Jumalalta, ei siis meidän teko. Usko Jeesukseen pelastaa,
ei heikkous tai vahvuus, joka sinussa tai minussa on. Usko on suuri lahja eikä
siinä ole määrää. Luottamuksessa on toki eroja, eli luotammeko Jumalan voimaan
ja pyydämmekö Jumalalta apua vaikeuksiin. Jotkut meistä luottaa ja uskoo kaikki
asiat Herralle. Kyllä hän ajallaan
hoitaa tämänkin asian loppuun ja kuntoon. Muutamat pyytävät apua ja saavat
voiman vaikkapa lääkärikäyntiin. Uskon todeksi eläminen, eli Jeesuksen
pyytäminen aivan meidän arkeen rukouksen välityksellä, lisää meidän luottamustamme
Herraan. Kokeile, niin se toimii jo tänään. Joskus saamme ihan konkreettisia
vastauksia, kuten minä tuolla kalareissulla, mutta useimmiten vastaus
rukoukseen tulee hiljaisena huolenpitona ja rauhana. Sinä ystäväni, joka
ajattelet uskosi olevan heikko, olet väärässä.
Sillä usko Jeesukseen itsessään on Jumalan lahja sinulle eikä se voi
olla heikko. Tunteesi voi väittää uskon olevan heikko, mutta usko ei ole
tunnetta. Saat ystävä tänäänkin olla turvassa Jeesuksen nimessä ja veressä.
Jeesus on anteeksi antanut ja armahtanut meidät syntiset. Aamen.
Kiitos Jumalalle hyvästä tekstistä!
VastaaPoistaTuo oli kannustavaa ja lohduttavaa luettavaa juuri nyt!!❤
VastaaPoistaKiitos Jumalalle!
VastaaPoista