Oletko
ystäväni ollut tilanteessa, jossa haluat puhua ja jakaa vaikean tilanteesi
ystäväsi kanssa? Meillä aikuisilla on asioita, joista haluamme puhua. Itse olen
huomannut sen, että saadessani puhua asiasta hyvän ystävän kanssa se selkiytyy.
On lahja puhua ystävälle, joka kuuntelee. Hyvä kuuntelija osaa ottaa esille
tärkeät asiat ja johdattaa miettimään niitä. On tilanteita, joissa itse emme
kykene erottamaan epäoleellisia asioita tärkeistä. Parisuhdeongelmat lienevät
tavallisin esimerkki, missä ajatus jää pyörimään oravanpyörää ja ratkaisua
asiaan on vaikea löytää yksin. On toki tilanteita, jossa ystävä on auttanut
pelkällä kuuntelulla. Asiassa tärkeintä lienee kuitenkin se, että olet saanut
jakaa ja puhua asiasi ystävälle tai terapeutille. Olet varmaankin huomannut,
kuinka olosi paranee merkittävästi.
Hengellisissä
asioissa voimme myös kokea ahdistusta, kun emme tahdo luottaa Armoon. Voi olla
jokin asia, mikä painaa mieltä, vaikkapa vuosien takaa. Olet ehkä varastanut
tai valehdellut? Ja mieleesi ei tule rauha, vaikka tiedät, että Jeesus on sinut
sovittanut eikä sinun tunnustustasi tarvitse. Olet myös voinut joutua
tilanteeseen, missä et jaksa antaa läheisellesi anteeksi, koska rikkomus on
ollut vakava. No, syitä voi olla monia, mutta keskustelu uskovan ystäväsi
kanssa selkeyttää asiaa. Rukoilette yhdessä asian puolesta ja keskustelette
sekä pyydätte Jeesusta apuun, niin tilanne helpottuu. Myös sielunhoidollinen
rippi voi olla hyväksi ja siinä tärkeintä on kuunnella, mitä ystäväsi tai pappi
sanoo sinulle lopuksi. ”Usko anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä”. Sillä ei
ole väliä, oletko kaiken muistanut puhua, vaan se, ettet enää epäile Armoa
itsellesi. Jumala ei meidän rippiä ja tunnustuksia tarvitse, mutta meille
itselle se voi olla hyödyksi täällä ajassa. Myös kun pyytää anteeksi läheiseltä
omaa käytöstä, olo helpottuu kummasti ja on kevyt olla. Uskotaan ystävät kaikki
salaisimmatkin synnit, jotka Jumala kyllä tietää, anteeksi Jeesuksen nimessä ja
veressä. Ole hyvässä turvassa ystävä ja lohdutettu. Aamen.
Amen
VastaaPoistaSiunaavaa sanomaa.
VastaaPoistalohdullista sanomaa.
VastaaPoista🙏❤️
VastaaPoistaNäin. Täh.
VastaaPoista