Elämme tällä
hetkellä maailmassa, jossa pelko valtaa monen mielen. Saamme jatkuvasti kuulla
ja nähdä uutisissa väkivaltaa, jota emme voi ymmärtää. Täällä Suomessa olemme
tottuneet siihen, että väkivalta liittyy päihteisiin ja tapahtuu
kaveriporukoissa tai perheissä. Emme ole kaupungilla liikkuessamme ajatelleet,
että siellä voisimme joutua väkivallan uhriksi. Nyt tämäkin tilanne on
muuttunut. Vaikka vieläkin on hyvin epätodennäköistä, että joku tuntematon
hyökkäisi kimppuumme, niin ajatuksen ja tunteiden tasolla pelko väkivallasta on
kuitenkin saavuttanut meidät. Monen mielessä on varmasti käynyt ajatus siitä,
että miksi Jumala sallii väkivallan. Vai onko koko Jumalaa olemassa, kun
maailmassa on niin paljon pahuutta?
Jumala on Sanassaan
luvannut antaa meille rauhan. Tämä Jumalan Rauha ei ole riippuvainen
olosuhteista eikä se ole myöskään tunne. Vaikka meillä olisi Jumalan rauha,
niin silti tunnemme toisinaan elämäntilanteissamme pelkoa tai olemme
levottomia. Jumalan Rauha on Kristus. Hän antaa meille sen rauhan, joka ei ole
ymmärryksen eikä tunteiden tasolla, vaan se on koko elämämme. Jumalan rauha on
sitä, että elämämme on kokonaan Herran hallussa. Hän on luvannut viedä meidät
iankaikkiseen iloon, tapahtuipa tämän meidän maanpäällisen elämän aikana mitä
hyvänsä. Alueilla, jossa vainotaan kristittyjä, kristittyjen ainoa mahdollisuus
on turvautua tähän lupaukseen. Samalla tavalla se on myös meidän ainoa
mahdollisuutemme. Jeesuksen omina Hän on luvannut, ettemme voi joutua hukkaan,
vaan saamme turvata koko elämämme Häneen. Jää, ystäväni, Herran Rauhaan. Hän
pitää sinusta huolen oli elämäntilanteesi mikä hyvänsä.
Tuula, ajankotainen, rauhoittava ja toivoa antava. Kiitos
VastaaPoistaKiitos, hyvä teksti taas!
VastaaPoistaKiitos 🙏
VastaaPoista