keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Jeesus - meidän syntisten Pelastaja

Haluan teitä kaikkia ystäviä tervehtiä tänä kauniina päivänä Jumalan armolla ja rauhalla. Jumalan armoon ja rauhaan kätkeytyy koko meidän kristillisyys ja uskon elämä. Jumala on suuressa armossaan antanut meille uskon lahjan. Ja sinä ystävä, joka tunnet, ettei sinulla vielä ole uskoa, niin luota kuitenkin siihen, että Herra tekee sinussa jo työtä ja on antava sinulle uskon. 

Raamatussa puhutaan lihasta ja lihan töistä. Me helposti ajatellaan, että sillä tarkoitetaan ulospäin näkyviä syntejä. Mutta lihalla tarkoitetaan myös näkymätöntä syntielämää, jota on esimerkiksi ylpeys, kateus, laiskuus, ahneus, viha ja himo.  On olemassa kristittyjä, jotka ajattelevat, että koska he ovat uskovia, niin he eivät enää tee syntiä. Tällaisille kristityille ei voi muuta sanoa kuin, että toivottavasti Jumalan Pyhä Henki herättää heidät tuosta väärästä unesta. Me kaikki teemme syntiä. Meissä kaikissa on niin monenlaista syntiä ja me tarvitaan koko meidän elämänmatkalle Jeesusta. Jeesus ainoastaan voi pelastaa meidät. Se on sillä tavalla lohdullista, että se paraskaan ihminen täällä maan päällä ei voi pelastua omilla teoilla, ansioilla, hyvää tekemällä tai millään maallisella, vaan hänenkin täytyy turvautua Jeesukseen. Ainoastaan Jeesuksen kautta meillä on tie taivaaseen. Mitään itse rakennettua polkua ei ole.

Se on suurta harhaa, jos me tuudittaudumme sellaiseen uskoon, että koska minä en tee sitä enkä tätä syntiä, niin minulla on asiat hyvin. Toki me voidaan olla kiitollisia, ettemme ole jossain näkyvässä synnissä, mutta silloin meillä on jo ylpeyden synti. Me ylpistellään sillä, että minulla ei ole sitä tai tätä syntiä. Meillä on myös hyvin paljon kateuden syntiä. Kadehdimme jatkuvasti jotain, vaikka emme sitä itse edes huomaa. Ja yksi on myös tuo laiskuus, joka on jatkuvasti elämässä läsnä. Erityisesti minä kristittynä koen, että olen usein mykkä. Kun pitäisi matkakumppanille kertoa Jeesuksesta, niin olen hiljaa. Meissä on monenlaista syntiä eikä meillä ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin tänäänkin turvautua Jeesuksen armoon. Saamme olla varmoja siitä, että Jeesus on meidän kaikkien synnit sovittanut. Ollaan siis sen tähden hyvässä turvassa ja lohdutettuna Herrassa Jeesuksessa. Aamen.

2 kommenttia:

  1. "Ole varuillasi etsimästä sellaista pyhyyttä, ettet pidä itseäsi enää syntisenä, sillä Kristus ei asu muissa kuin syntisissä". (LUTHER)

    VastaaPoista
  2. Näin jokin aika sitten unen, jossa itkin kovin laiminlyöntejäni evankeliumin levittämisen suhteen. Etsin kovin kenkiäni ja sukkiani, jotka olin kadottanut. Erikoisesti oli kyse vanhuksista.
    Vähän näkemäni unen jälkeen naapurini pyysi minua seurakunnan päiväpiiriin. Minut otettiin ystävällisesti vastaan.

    Olen nyt käynyt siellä muutaman kerran. Ne kerrat ovat olleet antoisia
    "Olkoon....kenkinä jaloissanne alttius rauhan evankeliumille". (Ef.6:15)

    Tapio Härkönen

    VastaaPoista