Haluan
tervehtiä rakkaat ystävät teitä kaikkia Jumalan armolla ja rauhalla. Tänä
aamuna minua erityisesti liikutti sellainen asia, kun luin keskustelupalstalla
kysymyksen, jossa kysyttiin, ”kummasta ryhmästä nyt pelastuu”, kun se
herätysliike, johon kysyjä kuului, oli jakautunut kahtia. Opetus, että Jeesus
pelastaa vain ne, jotka kuuluvat kyseiseen liikkeeseen, on aiheuttanut paljon
hämmennystä ja pelkoakin liikkeen ihmisissä.
Miksi näin
on sitten käynyt? Minun oma näkemykseni on, että on suurta Jumalan armoa ja
rakkautta, että kaikki sellaiset ihmisten opit ja yhdistykset saavatkin hajota,
jotka ottavat itselleen omaa kunniaa. Toisin sanoen, jos usko ei perustu
siihen, että Jeesus on kaikkien syntien sovittaja, vaan mukana on sellaista,
että jokin yhdistys pelastaa tai on vain jokin tietty porukka, joka pääsee
taivaaseen, niin sellaiset yhdistykset saavat kaatua.
On olemassa
vain yksi seurakunta ja se on Kristuksen seurakunta. Se on Pyhän Hengen yhteys.
Se on Jeesuksen seurakunta, Jeesukseen uskovien joukko. Kaikki, jotka uskovat
Jeesuksen sovintotyön omalle kohdalleen, pelastuvat.
Raamatussa
puhutaan sellaisesta asiasta kuin vanhurskaus. Vanhurskaalla tarkoitetaan
Jumalalle kelpaavaa ja me perimme vanhurskauden ainoastaan uskomalla Jeesus
omalle kohdalle. Se tuntuu helposti meistä ihmisistä halvalta, todella
halvalta, että pelastumme yksin armosta. Meillä on niin vahva taipumus uskoa,
että itse tekemällä pääsemme taivaaseen. Vain Jumala voi pelastaa, ja jos
ajattelemme, että meidän tekomme ovat edes pienessä määrin pelastuksen ehto,
niin silloin teemme itsestämme jumalan. Se on väärin. Meillä ei ole mitään
muuta tietä taivaaseen, kuin uskoa Jeesuksen sovintotyö omalle kohdalle. Emme
voi luottaa omaan tekemiseen, omaan ansioon, ei mihinkään omaan. Siis se
paraskaan teko ei kelpaa Jumalalle. Ainoastaan se kelpaa Jumalalle, että me
uskotaan itsellemme se vanhurskaus, jonka Jumala on meille antanut. Huomaa tämä
ystävä, Jeesus pesee meidät puhtaaksi, ei me itse kyetä itseämme puhtaaksi pesemään.
Ainoastaan Jeesus voi meidät sovittaa ja pelastaa. Ole ystäväni tänäänkin
hyvässä turvassa ja usko kaikki sinun syntisi anteeksi. Aamen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti