lauantai 16. helmikuuta 2019

Aatami ja viikunanlehti


Jumalan armoa ja rauhaa ystävä. Olen miettinyt Aatamia ja Eevaa ja sitä, kuinka he söivät kielletyn puun hedelmää. Ainut asia, mitä Aatami ja Eeva eivät paratiisissa saaneet tehdä, oli syödä hyvän ja pahan tiedon puusta, mutta siitä he kuitenkin söivät. Aatami ja Eeva elivät täydellisissä olosuhteissa paratiisissa ja kuitenkin he toimivat Jumalan tahtoa vastaan. Heti tämän syntiin lankeemuksen jälkeen he huomasivat olevansa alasti ja peittivät itsensä viikunanlehdillä. Me nykyihmiset emme elä paratiisissa ja olemme läpeensä syntisiä, mutta sama tapa meillä on edelleenkin eli koetamme peittää syntejämme viikunanlehdillä. Nuo viikunanlehdet, joilla itseämme peitämme, on halu ja pyrkimys kelvata Jumalalle ilman Jeesusta.

Jumala ei kuitenkaan jättänyt Aatamia ja Eevaa, vaan Hän huusi, että missä olet mies. Kyllä Jumala tiesi, missä Aatami ja Eeva olivat, mutta tämä kutsuminen osoittaa sitä, kuinka Jumala etsii meitä syntisiä. Tämä on hyvin lohdullista. Kun kuulemme Jumalan äänen, meidän täytyy ensimmäisinä tunnustaa se tosiasia, että olemme syntisiä ja toinen tosiasia on se, että Jeesus on ainut mahdollisuus päästä Jumalan yhteyteen ja Jeesus on pessyt meidän syntimme. Uudessa Testamentissa on paikka, jossa Jeesus kiroaa viikunapuun, koska se ei tuota hyvää hedelmää. Se on oikeastaan lopun merkki tuolle Vanhan Testamentin uskonnollisuudelle.

Minä ajattelen niin, että nykyäänkin on niitä uskonnollisia ryhmiä, joissa ei katsotakaan Jeesusta, vaan etsitään oikeaa oppia ja keksitään ihmissääntöjä, joiden avulla yritetään pysyä synnittöminä. Kuitenkin tosiasia on se, että ne viikunanlehdet ovat kuivuneet, emmekä me voi niillä itseämme peittää. Synti, joka meissä asuu, on niin suuri ja valtava, ettei sitä voi mikään muu kuin Jeesuksen veri pestä meistä pois. Ainoastaan sen turvin me saamme kerran lähteä täältä ajasta ikuisuuteen ja taivaan kotiin. Toivon ystävä, että sinä ymmärrät eron, joka on uskolla ja uskonnollisuudella. Usko Jeesukseen pelastaa. Uskonnollisuus on erilaisia ihmissääntöjä ja oppeja. Ole ystävä hyvässä turvassa ja lohdutettuna ja usko itsesi keskelle taivasta. Aamen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti